Luku 7 - Pieni arviorikosromaani - Pekka, Pekka ja vain pekkapekkapekka. Pekka varmasti jatkoi kanssani vain sen vuoksi, ettei Hellä Vehmas häntä rakastanut!

to 17.8.2023 klo 9.17

Salome antoi minulle luvan jättää Pekka. Luovutin Salomelle käyttöön kirjeenvaihtomme, jossa pääasiassa käsittelin onnetonta avioliittoani. En tiennyt Salomelle kirjoittaessani syytä, mutta kerroin viesti toisensa jälkeen, miten kylmästi Pekka minuun suhtautui.

Hellä Vehmas oli uskollinen blogini lukija. Hän kertoi kirjeessään, kuinka alkoi jopa tuntea myötätuntoa minua, petettyä aviovaimoa, kohtaan.

”On kauheaa olla yksin ilman lämpöä ja läheisyyttä, mutta paljon kauheampaa on joutua kärsimään lämmön ja läheisyyden puutetta avioliitossa.”

Onhan se tosiaan kamalaa ja sekin on aika hirveää, että Pekka onnistui kusettamaan sekä Hellä Vehmastaan että minua. Naisia, joille Pekkani valhelteli, saattaa olla kokonainen komppania.

Kirjoitin Salomelle, Ärräpäihin, blogiini ja kaikkiin kirjeisiini vain Pekasta. Ikään kuin minulla ei olisi muuta elämää ollutkaan kuin Pekka. Eikä ollut. Valitettavasti.

Salome kirjoitti psykologisesti oivaltavan autofiktion omasta elämästään, jossa sain esiintyä valitsemallani Rebekka-nimellä ja miellyttävämpänä hahmona kuin olenkaan. Erityisesti nauratti, kun Salomen romaanissa välillä olin metsän lapsi ja tuoksuin nuotiolle sekä käristemakkaralle ja aiheutin naturalismillani hämmennystä avoimen yliopiston tätimäisten kirjallisuusopiskelijoiden keskuudessa.

Seuraavana päivänä olin hänen romaanissaan ladylike. Se oli niin kauniisti kirjoitettu, että miltei aloin itkeä. Oikeasti minusta ei ladylikea saa, vaikka panisin jalkaani Pertti Palmrothin punaiset kaupunkisaapikkaat ja pukisin ylleni Ritva Fallan suunnitteleman kirkkotakkini.

Jokin kohta minussa aina repsottaa. Viimeistään hattu. Mikään maailmassa keksitty hattu ei pysy päässäni. Isoa päätäni ja lyhyttä kaulaani olen aina inhonnut. Ainoa hattu, joka kesti paikoillaan, oli Leonidille ostamani säädettävä baskeri. Leonid olisi voinut panna baskeriin kolme päätään ja siitä huolimatta säätö ei olisi riittänyt.

Pidin baskerin itselläni. Olin ostanut sen Leonidin tultua Suomeen. Tulevien lasteni biologisella isällä oli omaisuus muovipussissa. Kun hän laskeutui Kouvolan asemalla junasta, hänellä oli päässään jokin epämuotoinen, kaamea pipo. Minusta Leonidille sopi nimenomaan baskeri ja kiirehdin Puijonkadun asemanpuoleisen pään hattukauppaan ostamaan viimeisillä rahoillani lasteni tulevan isän eksoottiseen ulkonäköön sopivaa päähinettä.

Kiire oli senkin vuoksi, että perinteinen hattukauppa oli lopettamassa.

Baskeri oli Leonidille liian iso. Hän jätti sen hattuhyllylle ja niin pidin säädettävää baskeria vuosien ajan. Kun menin naimisiin Pekan kanssa, baskeri yht´äkkiä hävisi. Samalla tavalla vähän myöhemmin hävisivät häävaatteeni huomenaamun kevyen kellansävyistä silkkitakkia myöten.

Luin Salomen romaaniaihion eikä minulla ollut siinä vielä nimeä. Romaanin nimien ideoimiseksi päätimme matkustaa yhdessä Puumalaan, syödä Ville Haapasalon hatsapurit, minä menisin allekirjoittamaan taloni kauppakirjat osuuspankkiin ja Salome filmaisi puhelimellaan Puumalan satamaa Saimaan sillalta.

Jo ennen Puumalaa pysäytin auto hetkeksi ja googlasin, mitä Rebekka tarkoittaa.

– Olen aina halunnut olla Rebekka, sanoin Salomelle, josta aioin omassa romaanissani tehdä Saaran, sen verran kiehtovan ja salaperäisen syntinen hän on.

Saarasta Salome ei tykännyt ja päätin, että hän on Herodes Antippaan ja tämän vaimon Herodiaan tyttären Salomen kaima. Salome halusi Johannes Kastajan pään. Ja sai tahtonsa lävitse.

Salome on syvä ja tumma kuin metsälampi. Hänessä on syvyyksiä ja kerroksia, alitajuisia virtoja, joita minussa ei ole. Minussa kaikki on pinnalla, ilmeistä ja läpinäkyvää. Pulppuilen ja vaahtoan kevätpurona.

En ole tippaakaan salaperäinen. Ripustan alushousuni kaikkien näkösälle ja ihmettelen, miksi ihmiset hämmentyvät seurassani ja häpeävät.

Salaperäisyys saa miehet hulluiksi. Minä en saa.

Kieltäymyskin saa kiihottumaan. Se, että kiemurtelee halun vallassa, mutta sanoo, että on periaatteita, vain avioliitossa ja ketään en ole vielä immenkalvoni lävitse päästänyt, sekin saa - ainakin Pekan sumenemaan.

– No kun se vaevas, Pekka sanoi monta kertaa ja minä sain kysyä, mikä vaevas – Hellä Vehmas vai hänen sanansa.

Pekka ei oikein kyennyt sanomaan mikä, mutta Vehmaksen kirje minulle paljasti, mikä oli Vehmaksen ”vaeva”.

”Matti on kysynyt suoraan, rakastanko häntä. Joka kerta olen joutunut vastaamaan, että vaikka hän on tärkeä minulle, en voi nimittää sitä rakkaudeksi. Joskus olen jatkanut, että vaikka tunteeni muuttuisivat ja huomaisin sittenkin rakastavani (mitä siis ei edelleenkään ole tapahtunut) niin en kertoisi sitä hänelle, koska minun mahdollisilla tunteillani ei saa olla mitään tekemistä sen kanssa, millaisia ratkaisuja hän omassa elämässään tekee. Olisi pahantahtoista vääristelyä vetää tästä  johtopäätös, että hän jatkaa sinun kanssasi vain, koska ei saa minua tilalle.”

…

Kun Pekka palasi hänelle maksamaltani Rooman-matkalta ja lentokone laskeutui Helsinki-Vantaalle, odotti häntä puhelimessa tekstari. Hellä oli saanut hieromasauvallaan orgasmin ja oli tuntenut Pekan peniksen sykähtelevän sisällään.

Tosin Hellä Vehmas kirjoitti Pekan Messengeriin, että ei muista sellaista. Hän joko ei muista tekstiviestiä tai hieromasauvaorgasmia. En tiedä, kumpaa tarkoitti.

Voi olla, että Pekka jollain käsittämättömällä logiikallaan keksi tekstaritarinan. Sanoakseen jotain, mutta peittääkseen enemmän. Jotainhan hänen tuli kertoa, sillä ainakin se tuli peittää, että hän oli lähettänyt omia masturbointivideoitaan sekä kuvia seisovasta elimestään Aune Turpeiselle.

(Nyt ymmärrän, että Pekkaan pitää käyttää validaatiomenetelmää. Sitä suositetaan käytettäväksi muistisairaiden kanssa. Arvelen, että validaatiomenetelmällä pääsisi patologisen valehtelijan versioiden takana piileviin virtoihin. Ehkä patologinen valehtelija on miehestäni liian kovasti sanottu. Pikemminkin hänen minuutensa ikään kuin liudentuu tai liukenee. Minä katoaa sanomisen variaatioiden taakse. Hän muuttaa jopa muistojaan sitä mukaa, mitä arvelee toisen haluavan kuulla.)

Muistan valitettavasti hyvin elävästi, kuinka Pekka hädin tuskin kesti housuissaan joulunpyhät. Hän suorastaan kiemurteli. Kaksi joulua aiemmin Pekka oli käynyt tekstarivaihtoa Hellän kanssa siitä, onko tämä käynyt jo joulusaunassa ja joulun jälkeen viestittänyt, että et vaan jää mielestä.

Heti, kun perheen kesken joulukärvistelystä oli päästy, Pekka ryntäsi Hellänsä luokse sykkimään.

Rooman matkalta Pekka oli lähettänyt minulle kuvan vessanpytystä, jotain hauskaa sinä oli olevinaan, ja kun selvittelimme avioliittoamme, löysin hänen google-kuvatiedostoistaan kuvia ihan tanakasti seisovasta kullista. Takana itsekin asiaa ihmettelevät miehenkasvot silmälaseineen. Meillä ei ole vieläkään ollut varaa ostaa uusia silmälaseja Pekalle. Vihaan hänen silmälasejaan. Vihaan niiden muotoa. Tekisi mieleni iskeä ne seinään.

Karua oli, kun tajusin. Leskirouva Aune Turpeiselle kuva kullista ja vaimolle kuva hassunkurisista eteläeurooppalaisista vessanpyttyasennuksista.

En minä silloin Pekkaa jättänyt. Selvittelimme välejämme kuukausien ajan ja Salome kirjoitti tarinaamme omansa lomaan romaaniinsa. Rukoilin Salomelta, että ei panisi Rebekkaa ja Pekkaa eroamaan.

Salome kirjoitti meille avoimen lopun. Rebekka vain romaanin loppupuolella hihkui pulipulitapaansa, että jo riittää tämä pekkapekkapekka!