16. luku, vihonviimeinen - Pieni aviorikosromaani - Fiktio ei oo mun juttu, kuten ei ole ompelukaan

to 17.8.2023 klo 10.40

Ja höpsistä. En halua kirjoittaa fiktiota. Petetty Rebekka saa jäädä Puumalaan Pyry-koiran kanssa kävelemään pitkin kirkonkylän raittia ja käymään päivittäin hautausmaalla hoitamassa venäläisen lastensa isän hautaa.

Ehkä jossain vaiheessa romaanini käsikirjoitusta sommittelen Rebekan palaamaan takaisin Pekan luokse. Olemmehan sellaista loppua yhdessä Pekan kanssa useasti romaanilleni miettineet. Pekka sanoi myös pari kertaa, että vaikka olisin pahimmassa ahdistuksessani päässyt livahtamaan häneltä pakoon ja muuttamaan pois, olisi hän ennemmin tai myöhemmin hakenut minut takaisin.

Sentään niin itseään täynnä Pekka ei ollut, että olisi sanonut minun varmasti anelleen pääsyä takaisin hänen luokseen kerran lähdettyäni. Tosin hän halusi romaaniini lopun, jossa minä itse palaan.

Voisin minä sellaisen hänelle suoda, ei siinä mitään. Ehkä joskus.

…

Rebekan talo Puumalassa on edelleen (19.3.2022) myynnissä etuovi.comissa. Sen varmasti saisi reilusti alle kymppitonnin. Talo oli henkeni pelastanut haavekuva. Myös se, että sonkajärveläinen kommunstijohtaja lähetti minulle tavalliseen tapaan Suomi-Venäjä -seuran kalenterin, piti minua hengissä.

Ärräpäiden avulla pysytin elämään vuosia vaikka avioliitomme oli pystyyn kuollut.

…

22.1.2023 Lapinlahti

Tuli ongelma. Jos nimeni on Rebekka, avainkohtaukselta, joka sai koko aviorikosvyyhdin purkautumaan auki, putoaa pohja.

Vyyhdin aukeamisen kolmivuotissynttärit ovat kolmen päivän kuluttua. Minulla on silloin hammaslääkäri Rautavaaran terveyskeskuksessa. Koska talvi ja kevät kolme vuotta sitten olivat vaikeat, purin hampaitani öin ja päivinkin yhteen. Ensin halkesi vasemman yläleuan poskihammas ja pian alaleuan samalta kohtaa.

Koronan vuoksi en päässyt hammaslääkäriin. Lapinlahdella ei korona-aikaan ollut vastaanottoa. Haljenneet hampaat unohtuivat pariksi vuodeksi, mutta nyt aloin miettiä, johtuuko jatkuva poskiontelontulehdus sittenkin lohjenneesta hampaasta.

Ehkä hampaan juuri on mätä. Tästä saan oivan aasinsillan. Avioliittommekin oli läpimätä.

Isäni olisi täyttänyt sata vuotta tammikuisena lauantaina. Kirjoitin siitä pitkän ja sinne tänne polveilevan blogimerkinnän Lapinlahden talomme keittiön pöydän ääressä. En tiedä, – eikä Pekkakaan tiedä - vai persus sentään pitäisikö muuttaa hänet takaisin omaksi itsekseen, Matiksi, - miksi heitti läppärini viereen vanhan puhelimen.

Olkoon Matti tästä eteenpäin Matti ja minä olen myös omalla nimelläni. Olen aina ajatellut, että rakkaalla lapsella on monta nimeä ja olen ollut ylpeä siitä, että minulle äiti, isä sekä siskot ovat antaneet kolme nimeä.

Perheterapeutti Annikki Kaikkonen on tehnyt pettämistarinoista väitöskirjan nimeltä Tarinallisen tutkimuksen näkökulma suomalaiseen uskottomuuteen. Tutkimusaineistonsa hän jakaa kolmeen osaan. On traumatarinat, on Matit – kroonisesti pettäneiden tarinat ja Hannat, petetyksi tulleiden pienten lasten äitien tarinat.

Luin Kaikkosen väitöksensä perusteella kirjoittaman kirjan Uskottomuus, syyt ja seuraukset, jo ennen kuin tiesin mitään. Mieleeni jäi kummittelemaan, miksi pettäjämiehet on tyypitelty nimen Matit alle.

Kun kaikki alkoi paljastua, oli etunimistöstäni pakko pudottaa kolmeksi vuodeksi pois Riitta. Nimenvaihtokaan ei olisi auttanut, jos nimistössäni olisi vielä ollut Marja. Olisin varmasti tappanut itseni, jos olisi ollut.

Nyt harkitsen Riitta-nimen palauttamista sen alkuperäiseen viivalliseen muotoonsa. Kävimme Paula-siskon ja Marian kanssa Ulla-siskon luona Kuusankoskella marraskuussa ja halusin nähdä Ulla-siskon nuoruudenvalokuvia. Valokuvissa olivat molemmat nuoret sairaanhoito-opiskelijanaiset, joilta sain kaksi ensimmäistä etunimeäni.

He näyttivät kauniilta ja tulin siihen tulokseen, että voin palata takaisin Pia-Riitaksi. Minut on kastettu viivan kanssa, mutta viiva on pudonnut kirkonkirjoista pois. Paula-siskoni lähetti aina hevoskortit nimellä Pia-Riitta. Minulla on niitä isot pinot vintillä. Pikku neiti Pia-Riitta Sorjonen, luki korteissa. En oikein pitänyt siitä, että sisko kirjoitti pikku neidistä, mutta korttien hevosia rakastin.

Ulla-siskon nuoruuden kavereissa oli myös Ebba ja lapsena olin sitä mieltä, että olisipa ollut kamalaa, jos minut olisi nimetty Ebban mukaan. Vanhempana tulin toisin ajatuksiin. En usko, että koko Savossa on yhtään Ebba-nimistä naista. Olisin ainutlaatuinen senkin puoleen.

(Sain digi- ja väestötietovirastolta Pia-Riitta -nimen takaisin 10.3.2023)

….

Matin pöydälle heittämä puhelin ei ollut älypuhelin. Matti oli ottanut sen käyttöön syksyllä kolme vuotta aiemmin, kun leskirouva Aune Turpeinen alkoi lähetellä kuvia omasta vartalostaan ja sen irvokkaista yksityiskohdista Matin älypuhelimeen.

Kiertäviä seksivitsitekstiviestejä Turpeinen oli lähettänyt miehelleni jo, kun minä olin keskenmenon jälkeen kaavittavana Kysissä. Turpeisen mies, Taisto, oli tuolloin vielä elossa; Aune Turpeinen oli hänen omaishoitajansa.

Aune Turpeinen valmisteli konkreettisen seksuaalisen ahdistelun lähettämällä ensin Matin älypuhelimeen kuvan ruttuisesta ruskeasta kananmunasta. Kuorettomia kananmunia sanotaan nahkamuniksi. Se, että kuori jää kehittymättä, on kalsiumin puutetta.

En tiedä, kenen munittamosta Aune Turpeinen oli nahkamunan Matille poiminut.

Kanankasvattajablogisti Muna vai kana kirjoittaa, että nahkamuna voi syntyä myös siitä, että kana munaa kypsyttäessään pelästyy jotain ja munii munan liian aikaisin. Kuori ei ole ehtinyt vielä kehittyä.

Nahkamunan jälkeen Matin älypuhelimen kuvahistoriassa oli muun muassa kolikko, jonka kuvassa oli naiva pari. Nopeaan tahtiin naisen lähettämät kuvat kävivät yhä ahdistelevammiksi. Loppukeväästä oli selvästi tapahtunut jotain, sillä alkukesästä nainen lähetti itsestään selfien, jossa hän suu ammollaan ja silmät puoliavoinna imee porkkanaa. Sen jälkeen seurasi selfie, jossa hän lipoo violetinpunaisella kielellään jäätelötötteröä. Kohta kuvagalleriassa oli valokuva sinikuvioisin pussilakanoin sijatusta vuoteesta taustalla ruskeaksi käynyt mökkiseinäpaneeli.

Pian mummunen oli kuvannut itseään pussilakanan ja sinisen aluslakanan väliin pujahtaneena. Paljaista olkapäistä näkyi, että hänellä ei ollut yllään mitään. Selfiekuvassa oli innostunut, jopa tyttömäinen, ilme.

Ilmeisesti seuraavan syksyn aikana mumetsi oli lähettänyt älypuhelimeen myös videoita, sillä Matti koetti päästä ahdistelijastaan ottamalla käyttöönsä tavallisen puhelimen ja uuden numeron. Numeroa hän jakoi vain vasemmistojärjestön johtokunnalle ja jokuselle muulle ihmiselle.

Matti harhautti mummelia väittämällä, että häneen saa yhteyden vain tavallisen puhelimen kautta. Älypuhelimeensa hän pani mummelille estot. Myöhemmin mummu oli soittanut tavalliseen puhelimeen niin uhkaavan ja aggressiivisen puhelun, että Matin oli pakko purkaa esto ja päästää pornoilut taas älypuhelimeensa.

…

Puhelin kolahti pöytään. Tuijotin sitä.

– Niin siis mitä?

– Onko tämä sinun puhelimesi? Muistatko pin-koodia? Löytyi laatikosta, Matti kysyi.

Huokaisin ja näpyttelin ensin omien puhelinteni pin-koodin ja sitten Matin tavallisimmat. Viimeisellä yrityksellä puhelin aukesi.

Aloin selata tekstareita.

Matti oli lähettänyt 28.12.2017, nimipäivänäni tekstarin firman entiselle työntekijälle, josta eroon pääsy oli ollut vaikeaa.

”Et vaan jää mielestä.”

Aloin huutaa. Suoraa huutoa. Suoraa eläimellistä huutoa. Lopulta sain itkultani sentään kirotuksi.

– Mitä vittua? Olet tekstaillut mun nimipäivänä Hellä Vehmaksen kanssa?

Tekstarointia oli ollut jouluaattonakin. Mieheni oli ilmaissut lempeän huolensa siitä, oliko Hellä Vehmas jo käynyt joulusaunassa. Juuri ennen joulua Matti oli muina munkkeina ottanut esille, että asiakkaamme oli kertonut työmaalla Iisalmen Sanomissa olleen juttua täkäläisestä työttömästä omavaraistalousnaisesta.

Matti pullisti kauriin silmänsä vieläkin tavallista pyöreämmiksi, kun sanoin, että eihän se voi olla muuta kuin Hellä Vehmas. Kävin Iisalmesta ostamassa seudun molemmat sanomalehdet ja niinhän se oli: Hellä Vehmas oli aukeaman jutussa kaikkine huopahuppuineen ja separaattoreineen.

….

Matti oli irtisanonut naisen firmastaan samana kesänä, kun aloimme seurustella. Samana kesänä Matin oli muutettava itse rakentamastaan omakotitalosta konttoriinsa asumaan, sillä vaimo tsekkasi miehensä sähköpostista, että hänen aviomiehellään ja minulla oli ollut Petroskoin-matkalle varattuna yhteinen hotellihuone. Ja heitti tämän pihalle.

En ymmärrä, miksi minä en kyennyt tekemään niin, kun kaikki paljastui. Kertomus Rebekasta, joka ajaa tiehensä paikkakunnalta, jossa mies on kusettanut häntä vuosia, on toiveunta. Kun ahdisti niin, että olin vähällä vetää ranteeni auki, ajattelin taloa Puumalan kirkonkylällä lähellä hautausmaata osoitteessa Koivutie 1.

Kävelin unelmissani pitkin kirkonkylän katuja. Hoidin lasteni biologisen isän hautaa ja vasta nyt lisäsin toiveideni kertomukseen sen, mistä oikeasti haaveilin. Haaveilin iloisesta, hieman vatsakkaasta miehestä, jonka kanssa voisi harjoittaa seksiä vapautuneesti ja hauskasti.

Haaveilin innokkaasta ja uteliaasta grillimakkaraa muistuttavasta tummahkosta peniksestä ja hikipisaroista pikkuruisten viiksenhaiventen kärjissä.

...

Irtisanomisensa jälkeen nainen istui ensin firman konttorissa, kun konttori sijaitsi Viitostieltä nousevan rampin tuntumassa, ja kun konttori muutti yhteisen kotimme yläkertaan, nainen tuli joka päivä säännöllisesti - niin kuin ei ikinä palkkatöissä ollessaan - yläkertaamme.

Kello kahdeksan aamulla ja illansuussa kello kuusitoista kuului raps. Yläkertamme palo-ovi aukeni, raps, ja toinen raps, ovi meni kiinni. Koska yläkerrassa on vessa, nainen ei poistunut yläkerrastamme minnekään kesken päivän. Saattoi myös olla, että hän - sen lisäksi että ”päivitti” vapaaehtoistyönään firman nettisivuja, vaikka oli jo kuukausia aiemmin sanottu irti, - kävi yläkerrassamme myös suihkussa.

Eväätkin hänellä täytyi olla mukana. Yläkerrassamme oli myös mikroaaltouuni.

Lopulta panin mieheni seinää vasten ja panin ei kun kerroin, että tällainen ei voi jatkua. Olin jo raskaana ja sanoin, että muutamme lastenhuoneesta yläkerran halliin ja konttori siirtyy tupaan. Nainen on saatava ulos talosta.

En voinut sietää naista, sillä Matti kertoi tämän työmailla kävelleen muutaman kymmenen sentin päässä ja kun Matti pysähtyi, nainen törmäsi ja kiertyi iholle kuin liaani. Iisalmelainen Matin kollega oli sanonut, että Matin kannattaisi kuksaista naista, kun on niin tarjolla.

Kaikki näkivät, mistä on kyse.

Lisäksi nainen oli kertonut Matille, työnantajalleen, intiimejä yksityiskohtia pappispoikaystävästään. Nainen kuului yhteen ehkä Suomen kaheleimpaan herätysliikkeeseen enkä tarkoita tässä yhtäkään lestadiolaisfraktioista.

Uskovaisena hän korosti työnantajalleen, että naisen tulee olla avioliittoon mennessään neitsyt.

Matti oli huomannut jo rekrytointivaiheessa, että hänen uudella työntekijällään oli elämänhallintaongelmia. Matti järjesteli firman pakettiautolla naisen muuton paikkakunnalle ja joutui ilmeisesti jopa pakkaamaan tämän tavarat, kun meni entiselle asunnolle hakemaan tavaroita.

Kämppä oli ollut sotkuinen.

Myös naisen pukeutumista Matti pilkkasi. Naisella oli huovutettu huppu ja kun hän käveli huppu päässä kirkonkylän pääraittia pitkin, Matti kurkkasi ikkunasta ja ilkkui tätä. En pitänyt naisesta, mutten silloin pitänyt miehestänikään. Oli kuitenkin jo myöhäistä. Olin raskaana ja ajattelin, että tätä parisuhdetta en minä munaa.

Nainen lähti talostamme yläkerran palo-ovi rapsahtaen, mutta jatkoi firman kotisivujen päivittämistä kunnantalon aulassa olevalla tietokoneella ja myöhemmin ilmeisesti kirjaston koneella. Jonkin ajan kuluttua annoin nilsiäläiselle mainostoimistolle vapaat kädet suunnitella firmalle uudet kotisivut.

Nainen haastoi meidät viestintävirastoon. Viestintävirasto lähetti meille lausuntopyynnön ja kun kerroin, että kukaan ei koskaan ollut tilannut naiselta firman kotisivuja, virastosta ei sen koomin kuulunut mitään.

Nainen aloitti kotisivujen tekemisen jo, kun palkka vielä juoksi. Hän teki niitä sen sijaan, että olisi tehnyt työtä, johon hänet oli palkattu.

Mielenterveysongelmiensa vuoksi nainen ei ollut selviytynyt varsinaisista työtehtävistään ja purskahtanut itkuun, jos Matti esitti jotain hänen koulutusammattiinsa liittyvää tehtävää.

Naisesta ei kuulunut muutamaan vuoteen mitään ja sitten hän ilmestyi elokuvateatteriimme katsomaan elokuvia. Kirjoitin, että meidän elokuvateatteriimme, sillä elokuvakone oli vasemmistojärjestön ja meidän perheemme elokuvaesitysten tappiontakaaja.

Tuottoja vasemmistojärjestölle elokuvateatterista ei tullut.

Kun oli Matin vuoro olla koneenkäyttäjänä, nainen jäi roikkumaan filmin takaisinkelauksen ajaksi konehuoneeseen. Lopulta Matti keksi, että opastaa naisen koneenkäytön saloihin. Se oli virhe. Itse en halunnut käydä itse tilaamiani elokuvia katsomassa juuri sen takia, että tiesin naisen katsovan jokaisen elokuvan. Jopa lastenelokuvat.

…

Aluksi Matti kielsi kaiken. Ei ollut mitään. Ei kertakaikkisesti mitään ja tekstari, no, se nyt oli. Vai. Se oli. Vain no tekstari.

Aloin kysellä. Onneksi olin katsonut paljon brittiläisiä poliisisarjoja ja seurannut niistä erityisen tarkkaan kuulustelijoiden käyttämiä tekniikoista. Työnohjausopinnoissani olin siihen mennessä oppinut olemaan rohkaiseva: ”Tässä ei ole kaikki, mitä haluat sanoa. Näen sen, että haluat kertoa vielä lisää.”

Kuulustelu kesti lauantai-illasta maanantaipäivään asti. Välissä nukuimme muutaman tunnin.

Ensimmäisessä vaiheessa Matti aloitti kertomisen lopulta siitä, että kesällä 2016 Hellä Vehmas oli kieltäytynyt seksistä. Oli pannut piparin kiinni kertakaikkisesti.

Sitten tuli sarja outoja toisiinsa liittymättömiä yksityiskohtia. Matti oli maannut Hellä Vehmaksen sängyllä ja Hellä oli ollut keittiössä hakemassa vettä, ilmeisesti olivat bylsiessään menettäneet molemmat paljon nestettä. Matti oli avannut Hellän yöpöydän vetolaatikon ja siellä oli ollut hieromasauva.

Hellä oli tullut makuuhuoneeseen ja suuttunut siitä, että Matti näki hänen hieromasauvansa.

Kertomuksessa ei ollut järjen hiventäkään, mutta se kertoo, millainen ihminen mieheni on. Hän halusi kertoa jotain, mutta ei yhtä aikaa halunnutkaan, sillä kaikki alkoi olla hänen omastakin mielestään aivan absurdia.

Hieromasauva esiintyi heti Matin kertomassa sen vuoksi, että lopulta tuli ilmi Hellän lähettäneen hänelle tekstiviestin, jossa Hellä tunsi hieromasauvaa käytettyään Matin sykkivän sisällä. Asia vaivasi Mattia ja hänen oli joulunpyhien jälkeen mentävä selvittämään se.

Ilmeisesti Matti ensin keksi tekstaritarinan hieromasauvasta ja sitten piti jotenkin kytkeä sauva todellisiin tapahtumiin, mutta epämääräisesti ja todellisuuden kanssa vain viitteellisesti.

En vielä tänäkään päivänä ymmärrä, mitä Matin piti selvittää sukupuoliyhdynnöillä. Mieheni kertoma on ristiriitainen. Toisaalta hän sanoo tulleensa siihen tulokseen, että alkaa rakentaa kanssani tulevaisuutta jo heti, kun sai tiedon täysiaikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestään, mutta silti suhteen lopettaminen vaati Hellän luona käyntejä ja varmisteluja, että Hellä on häntä odottamassa, mikäli minä annan lemput.

Todennäköisesti päätös Hellän jättämisestä oli mattimainen. Hän oli tammikuun puolivälissä sotkenut asiansa niin perusteellisesti, että kun palasin junalla Helsingistä, oli Lapinlahden asemalla odottamassa omaan senhetkiseen elämäänsä täydellisesti kyllästynyt mies ja yhtä aikaa hän oli valmis jatkamaan elämäänsä samaan malliin ratkaisematta mitään. Pettämällä minua. Moni asia voi olla totta yhtä aikaa, kuten psykoterapeutti-kirjailija Katriina Järvinen sanoi.

Ehkä Matista juuri silloin, kun hän kertoi siitä, kuinka odotti minua Lapinlahden rautatieasemalla, tuntui siltä, että voisi jättää Hellä Vehmaksen ja Aune Turpeisen. (Muiden jättämisestä en tiedä. Matti on niin kylmä valehtelija.)

….

Maanantaina Matti kävi Hellä Vehmaksen luona iltasella, kun Vehmas tuli työkokeilustaan. Matti kertoo nyt seisseensä tuulikaapin oven raossa, ensiversiossa väitti, ettei mennyt edes sisään. Kiinnostavaa. Aina pitää vähän valehdella.

– Onko tänne jiänä jottae?

- Ei, on minulla olleet menkat sen jälkeen.

Koska Matti ei kyennyt tekemään ratkaisevia askeleita, hän oli heittänyt eteeni vanhan kännykän. Pääsin sen avulla vyyhtiin kiinni. Miespolo oli todellisessa pulassa. Hänen eläkettään uhkasivat vielä ruokotkin.

Tiistaina kävimme Iisalmessa selvittämässä vakuutusasioitamme – ikään kuin sinettinä sille, että esille tulleista kauheuksista huolimatta jatkamme avioliittoamme. Siitä huolimatta Matti oli lähettänyt puhelimestaan Hellä Vehmakselle tekstiviestin: ”Pia on jo rauhoittunut. Miten voit?”

Tekstaroinnista kävi ilmi, että nainen suunnitteli Matille tehtävää kattilan kannen korjauksessa. Soitin naiselle oitis Matin puhelimesta ja kerroin, että suhde on kertakaikkisesti loppu.

– Me ollaan tehty toisillemme pieniä palveluksia. Olen ommellut Matin paitojen kauluksia ja työtakkien vuorikankaita – ja ne syylingitkin korjasin, kun ompelu ei oo sun juttu, kuului Hellä Vehmaksen itkuinen ääni. Hän kuulosti lopulta jopa hieman uhkaavalta.

Matti paljastumisestaan huolimatta ajatteli, että suhde voi jatkua. Hänhän ei halunnut millään pahoittaa Hellä Vehmaksen mieltä. Eikä kenenkään mieltä.

Torstaina menimme samalla autolla Kuopioon. Minä Seppo Hoffrénin toimitusjohtajakurssille Kuopioon hotelli Valkeiselle. Perjantaina Matti jäi Lapinlahdelle ja minä menin viimeiselle kurssipäivälle.

Soitin Matille ensimmäisellä kahvitauolla noin kymmenen aikaan. Matin puhelin oli varattuna. Muut kurssilaiset menivät takaisin koulutustilaan. Koetin miltei tunnin ajan päästä lävitse.

Hotellin tummat ruokasalin kalusteet kiiltelivät ja tuolien tummanpunasävy kävi silmiini. Istuin tyhjässä salissa ja seisoin. Kävelin edestakaisin. Istuin taas. En päässyt lävitse.

Lopulta linja vapautui. Olisi pitänyt jättää kertomatta, että tulen kotiin kesken viimeisen koulutuspäivän. Varmaa on, että ellen olisi tullut kotiin, olisi mieheni pitänyt käydä paijaamassa Helläänsä tämän vuokrakämpässä.

Kerroin kuitenkin ja sanoin kouluttajalle, että nyt varmaan iski uusi tauti, sillä yht’äkkiä tuli flunssainen olo ja kurkku tuntui kipeältä. Oli oikeasti fyysisestikin sietämätön olo.

Kurssinvetäjä antoi kurssitodistuksen ja ajoin kotiin. Ilmeisesti Matti oli silloin soittanut Hellälle, että suhde on lopullisesti loppu, sillä sain Hellä Vehmakselta samana päivänä sekä viikonloppuna päivätyn kirjeen.

”Ymmärrän itsekin, ettei meidän ole mitään mieltä tavata kahden kesken, koska emme voi olla varmoja kanssakäymisen pysymisestä kaikissa tilanteissa toverillisena, kuten tahtoisin.”

Myöhemmin mieheni toinen rakastajatar, lopullista lukumäärää en tiedä, Aune Turpeinen, kertoi, että Hellä Vehmas ja Mattini olivat suunnitelleet kirjeen yhdessä. Kirjeessä olikin kovin kumman tarkkaan se, että ensimmäinen, yhdyntävaihe, oli ollut vuosina 2013 – 2016, eikä Hellä Vehmas oikein kuitenkaan muista.

”Harmi, että valhe kaiken kielletyn loppumisesta jo vuosia sitten kääntyi tarkoitustaan vastaan. Ei sen enempää minulla kuin Matilla enää ollut mitään kunnia varjeltavana sen jälkeen, mitä teimme 2013 – 2016.”

Kirjeen mukaan Hellä ja Matti olivat ensin sepittäneet yhdessä valheen.

Valhe kaiken kielletyn loppumisesta ja sen kääntymisestä tarkoitustaan vastaan, tarkoittaa sitä, että olin heidät käräyttämällä sotkenut Hellän suunnitelmat. Hän oli puhunut Matille siitä, että Matin olisi hyvä avioeron jälkeen asua jonkin aikaa yksin ja sitten vasta mieheni ja Hellä voisivat aloittaa seurustelun.

Hellä Vehmas ei ollut halunnut sanoa Matille rakastavansa tätä nyt tai edes mahdollisesti tulevaisuudessa: ”Joskus olen jatkanut, että vaikka tunteeni muuttuisivat ja huomaisin sittenkin rakastavani (mitä siis ei edelleenkään ole tapahtunut), niin en kertoisi sitä hänelle, koska minun tunteillani ei saa olla mitään tekemistä sen kanssa, millaisia ratkaisuja hän omassa elämässään tekee.”

Lisäksi olisi kuulema pahantahtoista vääristelyä vetää tästä sellainen johtopäätös, että hän jatkaa sinun kanssasi vain, koska ei saa minua tilalle. Myös Aune Turpeinen sanoi, että ei olisi Matista huolinutkaan, sillä Matti valheltelee.

Hellä Vehmaksen kirjeessä oli kummaa selittelyä:

”Ensiksi minun on sanottava, etten oikeasti muista läheskään yhtä paljon asioita kuin Matti. Ei minulla vielä mitään Alzheimerin tautia ole (vaikka se voi joskus iskeä minunkin ikäisiini), mutta olen huomannut itsessäni samoja esimerkkejä kuin äidissä hänen ollessaan keski-ikäinen. Hänellä tauti diagnosoitiin vasta toissa vuonna. Minä olen muistamisen suhteen vielä normaalin rajoissa, mutta pää ei tunnu toimivan yhtä hyvin kuin nuorempana. Huomaan usein Matin muistavan asioita, jotka minä olen unohtanut. Esim.” … ja sitten tulee kumma tarina Facebook-puskaradiosta: Matin oikein piti näpäyttää Helläänsä, kun tämä ei muistanut firmassa töissä ollessaan tehneensä kyseisten tilojen kuntoarviota! No jopas jotakin!

Kuvaukset huononevasta muistista ovat mukana sen vuoksi, että Hellä Vehmas haluaa korostaa heidän olleen läheisiä toisilleen. Ihan ystävällismielisesti Matti oli häntä vähäsen ”näpäytellyt”.

”Sen jälkeisestä ajasta (2013 – 2016) en osaa arvioida, kuinka usein tavatessamme Matti malttoi olla yrittämättä mitään, kuinka monta kertaa torjuin yritykset kokonaan ja kuinka monta kertaa annoin enemmän tai vähemmän periksi. Kädestä kiinni pitämistä tapahtui minunkin aloitteestani. Lukumäärä ei kai ole ratkaiseva, vaan se, että hyvistä päätöksistä huolimatta pieleen meni. Emme suunnitelleet menevämme sänkyyn enää, mutta silti menimme.”

Hellä Vehmaksesta tulee mieleen maalaus Pyhän Teresan hurmio. Maalauksen nimi voisi olla yhtä lailla Pyhimyksen taivaallinen orgasmi. Hellä Vehmas yritti kaikkensa, muttei saanut torjuttua mieheni käsiä.

Joka tapauksessa kiinnijääminen sotki suunnitelmat.

…

Kun olin saanut mieheni tekosista tarvittavan selkeän kuvan, sanoin, että nyt olemme sitten hänen varassaan. Tuska iski niin kovasti, että olin valmis pakenemaan minne tahansa, millä tavoin tahansa, kunhan vain ei koskisi.

En halunnut päästä elämästäni. Halusin päästä kivusta.

Kerran hyppäsin pakettiauton apukuskin paikalta Iisalmen Pohjolankadun liikennevaloissa. En katsonut, tuleeko autoja toisella kaistalla. Tuli, mutta autot olivat onneksi kaukana. Sain autosta mukaani vain kännykän.

Lompakko jäi kojelaudan päälle. Juoksin nopeasti piiloon. Itkin Iisalmen Osuuspankin takapihalla. Takapihalla on yläkansi, joka on erotettu alapihasta eräänlaisella muurilla. Katselin muurilta alapihalle. Muuriin oli ilmeisesti pulujen karkottamista varten viritetty piikkilanka.

Pohdin muurilta alas pudottautumista, mutta sitten ajattelin, miten epämiellyttävää olisi repiytyä ennen kuolemaa piikkilankaan.

Whatsapp-viesti työnohjaajaopiskelijakollegaltani Kristiinalta auttoi. Hän on myös kohta valmis Ihminen tavattavissa -terapeutti.

Tallennan tähän viestiketjun 21. huhtikuuta 2020. Meillä oli silloin etänä koulutuspäivä. Elämäni ensimmäisenä etäkoulutuspäivänä en kyennyt koneen ääreen. Oli taas fyysisesti sietämätön olo ja koronan varjolla ilmoitin, että minusta ei ole opiskelemaan.

– Moi, onko sulla lopputyönaihe jo mietittynä? Jarmo sitä kyselee. (klo 11.34)

– On, kertokaa, että on. Meillä on nyt Matin kanssa tosi paha paikka… (klo 11.42)

– Tsemppaa, anna vaikka joku työnimi sille. Kerron sen eteenpäin. (11.45)

– Ootas… Rakennusliike, avioliitto, uusperhe ja helvetinmoinen vitutus – työnohjaus mikroyrityksen johtamisen työkaluna karaokekapitalismissa. Tää on ihan totta ja oikeesti sen lopputyön otsikko. (11.47)

Itkunauruhymiöitä.

– Välitänkö sen tiedoksi muille? (11.47)

– Juu!!! (11.57)

– Kuinka voit nyt? (11.58)

– Täällä… terveisiä… kerron tarkemmin myöh…. (11.59)

Panin viestiin ottamani kuvan ultrakevyestä lentokoneesta. Yläilmoista. Iisalmen yltä.

– Tuolla ei kannata riidellä. (12.00)

Lentokentällä Matti oli kertonut, mitä oli tehnyt tammikuussa, kun olin työnohjausopintojeni lähijaksolla. Kun ajoimme Iisalmen lävitse kotia kohti ja jouduimme pysähtymään Pohjolankadun liikennevaloihin, hyppäsin tuskissani kyydistä.

Juoksin autolta poispäin. Osuuspankin takapihalla en hypännyt muurilta alas. Jatkoin harhailua pitkin kaupunkia ja lopulta Juhani Ahon koulun tyhjältä pihalta lähetin Whatsappia Kristiinalle:

– Joo tultiin alas. Meillä väsymyskohtauksia, ripulia ja oksettaa Matin kertomat. Tää on jotain tosi hirveetä. Mun pettäminen vuonna 2010 yhden kommarin kanssa ei johtanut sisäänvientiin. Toki suunnitteluvaiheineen mun suhde kesti 3,5 kk ja sen jälkeen roikuin parissa tyypissä, mutta kaikki oli ohitse vuonna 2016. Siis roikkumiset ja muut. Matti on pettänyt mua kahden ihan hirveän tyypin kanssa silleen, että on ma ollut ekan sivusuhteen ja ti tän viimeksi ilmi tulleen. (klo 13.30)

– Tunnen myötätuntoa tilanteeseen. Toivon teille voimia. (13.36)

Tämä on ihana kommentti. Enempää ei akuuttivaiheessa oikeastaan tarvita – myötätuntoa ja porkkanakakkua. Kristiina lähetti kuvan paistamastaan porkkanakakusta.

– Tule porkkanakakulle.

Aloin nauraa. Olisin mennyt Kristiinan luokse porkkanakakulle, jos olisi ollut auto käytettävissä tai edes lompakko mukana. Matti soitti puhelimeeni koko ajan, vastasin ja mies haki minut kotiin.

Seuraavalla opintojaksolla toinen lähiryhmäläisemme Iina pakotti lempeästi minut osallistumaan. Seuraavana syksynä, kun olin potkinut pakettiauton hansikaslokeron irti ja Matti oli repinyt minua tukasta, lähetin Whatsappia opiskelijakollegalleni psykoterapeutti Annelle.

Lähetin kuvan Pielavesijärven kaislikosta ja kerroin, että istun pusikossa sen jälkeen, kun olin saanut kohtauksen liikkuvassa autossa, pyytänyt Mattia pysäyttämään ja kun Matti ei pysäyttänyt, olin potkinut hanskalokeroa.

Sen jälkeen Matti oli painanut kaasua ja repinyt minua tukasta. Olin juuri lukenut Aune Turpeisen minulle lähettämät tekstarit. Turpeinen väitti, että kun olin aloittanut työnohjausopiskelut syksyllä 2018, Matti oli käynyt hänen luonaan kerran kuussa.

Sitä en usko, sillä syksyllä 2018 Matti Google Maps -tietojen mukaan oli käynyt niinä viikonloppuina, kun olin Helsingissä opiskelemassa, Hellä Vehmaksen luona. Aune Turpeinen oli lukenut blogistani, milloin olen pois Lapinlahdelta, ja pannut kalenteriin päivämäärät merkinnällä Mies kävi.

Tai ei ehkä hän käyttänyt kirjakielistä ilmausta. Luulen, että merkintä oli tyyliä Mies käövj.

Aune Turpeinen väitti lisäksi, että Matti oli käynyt hänen luonaan, kun opiskelin Lapinlahdella Luovassa Puussa vedict artia. Sitäkään en usko. Ei Matti psykopaatti sentään ole. Taitavasti psykoterapeutti Anne johdatteli ajatukseni muualle. Hän sanoi, että tarvitsen nyt vedic artia.

Lähetin Annelle kuvan viimeisimmästä työstäni.

...

Aune Turpeinen tekstaroi vielä minulle, että ei olisikaan huolinut Matista, sillä Matti valheltelee. Mielestäni verbi on mainio. Valheltelusta nimenomaan on kyse. Matti ei suoranaisesti valehtele, vaan jättää sopivasti asioita kertomatta.

Valhelteluunsa hän lopulta sortui. Hänen rakastajattariaankin alkoi tympiä miehen epärehellisyys.

Sain Hellä Vehmakselta kirjeessä toruja. Hän on kunnon kristitty, taustansa on viidesläisessä herätysliikkeessä: ”Vaikka et pidäkään tarpeellisena rajoittaa seksiä yksinomaan avioliittoon kuuluvaksi, niin voisit hieman enemmän kunnioittaa sitä, että jotkut vilpittömästi pyrkivät siihen (milloin paremmin, milloin huonommin onnistuen.)”

Matti sanoi tähän, että niin, Hellä Vehmas pyrkii rajoittamaan oman seksinsä muiden avioliittoihin. Mehän emme ole ainoa aviopari, jolla on ollut vaikeuksia päästä Hella Vehmaksestaan eroon.

…

Avioliittomme pelasti korona. Lisäksi Matti lupasi, että kaiken paljastumisen jälkeen on hänen vuoronsa pitää liittomme kasassa. Matti teki, mitä lupasi. Konkreettisesti hän joutui muutaman kerran ottamaan minut painiotteeseen, etten lähde suin päin autolla pakoon.

Pakopaikkaa ei minulla koronan vuoksi olisi ollut.

…

LISÄÄ TÄHÄN: POLIISI JA AMBULANSSI. SE KERTA, KUN MATTI SOITTI 112:EEN ja kukaan ei tullut. Ja siitä kerrasta, kun tuli. Vasemmistoliiton suhtautumisesta seksuaaliseen häirintään. Lapinlahden Vasemmisto ry:n puheenjohtaja. Voisi olla tekstissä nimeltään Olavi Savolainen. Puheenjohtaja oli sitä mieltä, että mieheni haki taloudenhoitajan luota nautintoa. Lisäksi hän pelkäsi, että asian ottaminen esille vaikeuttaisi hänen suhdettaan Matti Valkoseen. Sama reaktio pettymyksekseni oli älykkövassumiehellä Juha Halosella. Miehet näköjään pitävät yhtä. Kaikki haluavat vaieta. (Jauhan tästä niin pitkään, että joku reagoi).

…

Oli helpottavaa sepittää itselleni tarina siitä, kuinka ostan Puumalasta halvan talon ja asetun siihen asumaan. Tarina oli pakopaikkani.

....

Jälkikirjoitus: to 17.8.2023 Rautavaaralla klo 10.45. Olemme kirjoilla ja asumme Rautavaaralla. Lapinlahdella käymme suihkussa ja pesemässä pyykkiä. Ehkä joskus kirjoitan siitä, kuinka matkustin keväällä 2023 Helsinkiin ja testasin Heinolan Heilassa, lukeeko Hellä Vehmas blogiani. Luki. Hän hiippaili Lapinlahden-talollemme ja jätti kirveen nojaamaan talomme ulko-oveen.

Rakastajapolo luuli, että se on tappouhkaus. Tajusin heti, kun mieheni soitti, että kirves oli apuväline, jolla Hellä Vehmas olisi taas uinut mieheni pöksyihin.