Kirjailija Matti Pulkkisen haastattelu Kansan Uutisissa kunnallisvaalien 2008 alla

Kaukaisia maita ja merkillisiä ihmisiä

Pia Valkonen

Kirjailija heittää ylleen toppatakin ja kaivaa sen taskusta tupakat. Taas on mentävä ulos miettimään, sillä toimittajan odottavaa tuijotusta voi sietää vain määräajan.

Kuka kukin on –kirjassa kerrotaan, että kirjailija Matti Pulkkinen on keksinyt kansalaispalkan.

- Niinhän minä olen. Se oli vuonna 1971, sanoo kirjailija.

Kuluu kotvanen ja kirjailija tulee takaisin virne kasvoillaan.

- Se oli enemmän sellainen eksistentiaalinen kuin ekonominen keksintö. Sillä on sellaisia ihmisiä, joille pelkkä oleminen on jo täyttä työtä.

Eksistentiaalisuudella kirjailija ei tässä yhteydessä ensisijaisesti tarkoita Saksassa maailmansotien välillä syntynyttä ja sieltä Ranskaan levinnyttä liikettä, joka 1980-luvun lopulla tuli muotiin, vaan sanan alkuperäistä merkitystä. Eksistenssi tarkoittaa kirjaimellisesti olemassaoloa – sekä myös toimeentuloa.

Kirjailija Matti Pulkkinen elää Lapinlahdella Ylä-Savossa. Kun Lapinlahden Vasemmisto ry kosii häntä Lapinlahden ja Varpaisjärven kirjastojen yhteiseen neuvotteluelimeen, kuuluu verkkainen myönnytys sekä annos silmänpilkettä:

- Saattaisihan sitä suostua. Onhan se hyvä, että eläkeläisenkin kalenterissa on jotain.

Lupaus ei tullut ensimmäisellä puhelinsoitolla, kuten eivät tulleet myöskään aiemmat lupaukset lähteä Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaaksi, lupaus keskusteluttaa väkeä metsäasioista kampanjateltalla, lupaus olla erotuomarina Uuden vasemmiston Ärräpää-seminaarissa tai lupaus tulla haastateltavaksi Kansan Uutisiin.

Markettien lintulaudalle

Matti Pulkkinen asuu nykyään talvikaudet kirkonkylällä vanhusten rivitalojen yksiössä. Ympärivuotinen selviytyminen Peltomäen syrjäkylällä kävi ylivoimaiseksi. Syksyn pakkasten tultua hänen on siirryttävä kirkonkylän markettien lintulaudalle nokkimaan, kuten muuan Pielaveden Koivujärven syrjäkylän asuja kerran omaa tulevaisuuttaan kuvasi.

Kirjailijan kertoman lumoutumisesta on maksettava hintansa. Jossain kirjailijan olkapäällä istuu piru, joka nauraa räkättää pisteliäästi, vaikkakin pohjimmiltaan hyväntahtoisesti.

”Etenkin naistoimittajilla runosuoni sykkii. Toiseen toimittajatyttöön taas ei vedonnut parta vaan silmät.”

Niinpä niin, kirjoittaa kirjailija romaanissaan Ehdotus rakkausromaaniksi. Sillä sopuli hän kuittaa toimittajien ammattikunnan roiskaisemat epätarkkuudet ja ”Kunhan nyt vain on sinne päin – pääasia, että on verta ja tunteeseen vetoavia fosforin polttamia lapsiuhreja” –käytännöllisyyden.

Taas uusi uljas ihminen

Ehdotus rakkausromaaniksi on kirjoitettu vuonna 1992 ja se kertoo Israelista. Siksi se kannattaa lukea juuri nyt. Rakkausromaanissaan Matti Pulkkinen kiteyttää Israelin idean ja tragedian.

”Israelilla ei ole historiaa. On vain sarja katastrofeja.”

Pulkkisen rakkausromaanista käy ilmi, että juutalaisvaltion alkuperä oli idealistinen, jopa sosialistinen.

Israelin perustajat oli kirjava joukko tolstoilaisia, anarkisteja, sosialisteja, kommareita, kasvissyöjiä ja aikansa vihreitä. He olivat murrosikäisen jyrkkyydellä lähteneet kodeistaan ovet paukkuen ja alkoivat kibbutzeissa synnyttää uutta uljasta ihmistä, joka olisi ainakin parempi kuin ghettojuutalainen.

Eurooppalaiseen väentiheyteen nähden Israel näytti tyhjältä kivikasalta, jonne saattoi rakentaa utopiaa luontoon sopeutetusta pikku-Wienistä. Siellä piti kamariorkesterien soitteleman, juutalaisten suurmiehien tutkiman ja kirjoittaman, joutsenten kaarteleman Genesaretin järvellä ja Välimereltä käyvän alituinen lauha lounainen ilmavirtaus.

Juutalaiset eivät ehkä ole ideaaliaan itse unohtaneet. Matti Pulkkinen pikemminkin arvelee romaanissaan, että alkuperäisviesti ei ole tainnut mennä perille.

Eikä mikään ole niin kuin tiedotusvälineissä annetaan ymmärtää – kumminkaan puolin.

Hamas-järjestöstä kirjailija sanoo, että joskus 1990-luvun alussa hän kuuli siitä ensimmäisen kerran ja varoittavia sanoja.

Hamas on perustettu vuonna 1987 ja sen perustuskirjaan on kirjattu ajatus Israelin valtion tuhoamisesta. Israelin tiedustelupalvelu Mossad piti aiheellisena tukea Hamasia taloudellisesti, sillä se laskelmoi Hamasin hajottavan Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n voittokulkua.

Matti Pulkkinen tarjoaa Gazan tilanteeseen arvostamansa israelilaiskollegan Amos Ozin mottoa:

”Make peaco, not love.”

Miespiika vankina aviohelvetissä

Matti Pulkkinen on Romaanihenkilön kuolemalla herättämänsä kirjallisuuskohun aikana huomauttanut, että romaani on kuin sika – se on kaikkiruokainen. Lause alkoi elää omaa elämäänsä lehtien kulttuurisivuilla eikä kukaan enää jaksa muistaa, mihin se alun perin liittyi.

Oli miten oli, Ehdotus rakkausromaaniksi kertoo Israelin lisäksi siitä, millainen traaginen, mutta kuitenkin kummallisen koominen, sankariteko kirjan pohjana olleen Israel-artikkelin kirjoittaminen oli.

Traagista oli se, että artikkelin vuoksi kirjailijan aivot kuumenivat, hän sai aivohalvauksen sekä menetti kirjoituskykynsä. Sairastumisen kuvaus kirjassa sisältää sysimustaa keskitysleirihuumoria.

Arvatkaapa, mitä tarkoittaa ”PISAISI TUONA TUKALLAA”?

No, sehän on, että pitäisi tuoda tupakkaa sairaalaan ihmiselle, jolla on afferentti motorinen afasia. Afferentti motorinen afasia kirjailijalla on ollut reilu 20 vuotta. Afasiasta huolimatta hän kirjoitti vielä kokonaisen kirjan Ehdotuksen rakkausromaaniksi.

Rakkausromaani on myös kertomus avioliitosta. Ei voi olla kysymättä kirjailijalta, niinkö ankeata pitkä avioelämä oikeasti on.

Ja me vaimot – ihan kamalia. Teemme miehistä miespiikoja, suljemme kerrostaloon, syytämme sitten alkoholismista ja lähdemme itse maistelemaan punaviiniä, hieman rentoutumaan sekä tyttöjen kanssa pikkuisen rupattelemaan.

Taas kirjailija pukee takin ylleen ja painuu ovesta. Tulee takaisin ja puuskahtaa:

- Kitkeräkö sävy? Ilman muuta. Kirjailija voi tietysti aina vetäytyä henkilöhahmojensa taakse, mutta väitätkö itse, että naimisissa olo on koko ajan helppoa autuutta?

Kaksi lasta ja lastenlasta

- Perhettä kyllä kiitän esimerkiksi kirjoittamisesta. Kun hortoilin yksin, tuntui, että pitäisi keksiä ikioma kieli. Perheessä älysin, että valmiina on koko yhteinen suomen kieli.

Perhe ja lasten syntymä muuttivat nuorta miestä. Elämälle tuli tarkoitus. Tai oikeammin niin, että ei ollut enää tarvetta koko ajan kysellä elämän tarkoitusta.

Kirjailijalla on kaksi lasta. Antti on syntynyt vuonna 1974 ja Tuuli vuonna 1976. Lasten äiti asuu Tampereella ja matkustaa Helsinkiin pariksi päiväksi viikossa auttamaan Tuulia, sillä tällä on kaksi pientä lasta konttaamaan opetellut Alma sekä viisivuotias Loviisa.

Häivähdys surua kirjailijan sisältyy kirjailijan sanomaan siitä, että nyt hän ymmärtää, miksi naiset elävät pidempään. Heitä tarvitaan kipeästi äitityön jälkeen myös isoäiteinä.

Kirjailija on kuitenkin imettänyt omia lapsiaan - lukemalla heille.

Mutta jotta ei oltaisi liian imeliä, kirjailija lisää, että hän luki lapsilleen vain sellaisia kirjoja ja tekstejä, jotka häntä itseään kiinnostivat.

Jokaisen pojan on tehtävä isän ja tyttären äidin murha. Rakkausromaanissa on kuvaus siitä, kuinka poika aloitti oman isän tappamisen 12-vuotiaana. Jos isä ei osaa arvioida hänen tekemäänsä taikatemppua oikein, ei hän enää ole isi.

Ei osannut ja seuraavissa keskusteluissa hän sitten jo olikin paskapää.

Isän murha on jossain vaiheessa aina väistämättä ohi.

- Aikanaan poika alkoi kirjoittaa lehtiin vihreitä kirjoituksia - ja kelpuutti paskapään niitä arvioimaan.

Isoisiäkin tarvitaan. Kirjailija tuumaa, että nojoo, ainakin perinnön jättäminen on toivottavaa.

Miehelle malleja

Myös isosedät ovat tarpeellisia. Sekä Romaanihenkilön kuolemassa että Ehdotuksessa rakkausromaaniksi esiintyy tärkeässä roolissa setäläinen. Hän on kirjailijan äidin Tilda Maria Matilaisen isän veli.

- Setäläinen osasi ruotsin, englannin, venäjän ja saksan. Hän simultaanitulkkasi kirjoja minulle.

Hän opiskeli vallankumousta edeltäneessä Pietarissa kone- ja laivanrakennusinsinööriksi. Tämä kiersi ammatissaan Bakut sekä aseisti Laatokan laivaston ja oli naimisissa kahden ruotsinkielisen naisen kanssa.

Erilaisten vaiheiden kautta setäläinen päätyi Nurmeksen Riihivaaraan veljensä tyttären emännöimään taloon. Talossa asuivat veljen tyttären lapset - tuleva kirjailija mukaan lukien - sekä setäläisen veli.

Merkillisen perheen elanto oli niukkaa. Leskiemäntä ruokki neljä lasta ja kaksi vanhusta neljän lehmän, parin lampaan, sian, muutaman kanan, minimaallisten eläkkeiden, lapsilisien ja vekselien turvin.

- Äidilläni oli herkkä luonne, mutta hevosen työt.

Niin linkolalainen kuin onkin, ei kirjailijalle jäänyt alkuperäislinkolalaisesta, luonnonmukaisesta elämästä romantiikan kuorruttamaa kuvaa. Arki syrjäkylällä oli kitkemistä ja kituuttamista.

Mutta onneksi talossa oli setäläisen jugend-tyylisillä ja itsenikkaroimilla tavaroilla sisustettu kamari tarinoineen sekä huippukirjasto. Kirjasto oli perua kirjailijan isän elämäntyöstä Suomen kirjastojen kirjalevittäjänä. Työn luontoisetuna tulivat omakustannushintaiset kappaleet kaikkien Suomen kustantamojen julkaisuista.

Tosin kirjailijan ukki taloon muuttaessaan tokaisi, että siinä on uuninsytykettä kerrakseen. Kirjailijan äidin puolen suku oli esikoislestadiolaista ja ukki erityisänkyrää mallia.

Ei siinä ehtinyt kukaan miettiä, sopivatko eri perheenjäsenten patologiat tai muut kemiat yhteen. Oli sovittava tai ratkettava.

Vähiten huono vaihtoehto

Kirjailija Matti Pulkkinen suostui Vasemmistoliiton kosintoihin pikemminkin vihreän puolueen nykyisen tilan kuin vasemmistopuolueiden paremmuuden takia. Vihreistä on välittynyt sanomia, joiden mukaan entiselle kansanliikkeelle ei enää ole tärkeä sen enempää luonto, elonkehä kuin kulutuskeskeisen elämäntavan kritiikkikään.

Mutta ei kirjailija Matti Pulkkinen suostu miksikään vasemmiston vanhaksi ja viisaaksi mieheksi, jonka jalkojen juureen voi noin vain mennä istumaan ja ammentamaan elämänviisautta.

Ei hän siihen suostu – ainakaan ensipuhelulla.