Ljudmila Ulitskajan Daniel Stein pohtii jumaluusopillisia kysymyksiä, Hannu Väisäsen Ohukaisia ei sytyttänyt, palautan tänään kirjastoon myös Jaakko Ylijuonikkaan Tuhatkaunokin tuhonja tervehdin eilen ilolla omaa Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjaa Juuan kirjaston kierrätyshyllyssä, 

ke 23.9.2026

Minä kun olen luullut, että kaikki maailman ortodoksit ovat yhtä mieltä ihan kaikesta jumaluusopillisesta. Ilmeisesti näin ei ole ennen ollut eikä varmaan ole enää(kään). Olen pannut pinkin liimalapun Ljudmila Ulitskajan romaanin Daniel Stein sivulle 104. Siinä on nimi- ja päähenkilön kirje Władysław Klechille. Kirjeessä Stein (Oswald Rufesein) kirjoittaa, että ortodoksien eri sortit eivät ole samaa mieltä mistään.

"Moskovan patriarkaatin kirkko on syvästi riitaantunut Venäjän ulkomaankirkon kanssa, ja niin edelleen loputtomiin." (Ljudmila Ulitskaja Daniel Stein s. 104-105)

Löysin netistä jonkun Władysław Klechin ja kirjoitin tästä verkkopäiväkirjani merkintään. Sitten paska Kaisavitunpaskanetti pätkäisi ja hävitti kaiken kirjoittamani. Vaihdoin takaisin Elisan nettikorttiin. En aio enää etsiä tietojani uusiksi.

Jostain Władysław Klech löytyy elämäkertatietoja osoitteesta:

https://www.poles.org/db/K_names/Klech_W.html

Selasin Daniel Steinia eteenpäin. Kirjeitä Władysław Klechille tulee vastaan vielä. Kirjassa varmaan käy ilmi, jos jaksan olla kärsivällinen, mikä on Rufesein-Steinin ja Klechin yhteys. Kirjeissä Rufensein-Stein käy lävitse Haifan katolisen seurakunnan tilannetta ja jumaluusopillisia kysymyksiä.

Kirjasta löytyy myös kirjailija Ljudmila Ulitskajan kirje kirjallisuusagentilleen Jelena Kostjukovitšille. Äsken pyörittelin Googlea ja sain selville, että laajin Wikipedia-artikkeli Jelena Kostjukovitšista on kirjoitettu nimelle Elena Kostioukovitch, voi vitun karvat.

Kirjeessään Ulitskaja viittaa tulevaan kirjaansa Vihreän teltan alla. Se on julkaistu alun perin vuonna 2010 ja Daniel Stein vuonna 2006. Tammikuussa 2006 Ulitskaja kirjoittaa Kostjukovitšille, että marraskuussa 2005 tajusi haluavansa kirjoittaa Daniel Steinista.

Ei mistään jo osittain olemassa olevasta Vihreästä teltasta, vaan nimenomaan ihmisestä, joka mietti Jumalaa, joka on ihmisten elämissä yhä vähemmän ja vähemmän läsnä, mutta kuitenkin yrittää kaivella Jumalaa esiin lahonneista sanoista, kaikesta kirkollisesta roskasta ja itseensä käpertyneestä elämästä. (Ljudmila Ulitskaja Daniel Stein s. 122)

Hannu Väisäsen Ohukaisia ja Jaakko Yli-Juonikkaan Tuhatkaunokin tuho

Hannu Väisäsen novellikokoelman niminovelli Ohukaisia oli ihana, kuten Hesarin arvostelija Arttu Seppänen kirjoitti (HS 5.9.2026 klo 9:30). Sen jälkeen luin kokoelman kaksi seuraavaa novellia. Niistä tuli inhottava olo. Teki mieleni käydä suihkussa.

Palautan kirjan kirjastoon, kuten Jaakko Ylijuonikkaan Tuhatkaunokin tuhon. Se on liian monimutkainen, vaikea ja sekava tilanteeseeni tällä hetkellä. Olisi se hauska kyllä omistaa. Valitettavasti Suomalainen kirjakauppa ei sitä tarjoa eikä Finlandia-kirjassakaan sitä ole. Jokin jekku kirjan julkaisuun ja saatavuuteen liittyi. En muista, enkä googlaa.

Nyt eivät jekuttajat nappaa.

Lucia Berlin elämäkerta ja kirjat

Kysyin vihdoin tekoälyltä kysymyksen, mitä verkkopäiväkirjailija Pia Valkonen on kirjoittanut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjasta. Juu. Kahdessa merkinnässä olin kirjoittanut. Vuonna 2022 (pe 17.6.2022 ja sunnuntain 19.6.2022 Rautavaaran kirjastossa, yhdistetty) kerroin, että olin kaikesta hehkutuksesta huolimatta jättänyt Siivoojan käsikirjan kesken.

Elokuussa Juuan kirjaston tutkijanhuoneesta kirjoitin, että olin heti aamulla palauttanut Juukaan Nurmeksen kirjastosta lainaamani Lucia Berlinin elämäkerran Kotiinpaluun – Muistoja, kuvia, kirjeitä. Samalla olin asetellut kierrätyshyllyyn omistamani Lucia Berlinit.

Aavistelinhan minä jo silloin.

Kirjoittamisen aineopintojen ensimmäisen esseihdintämme kommenteissa joku listasi elämäkerrallisiksi työläiskuvauksiksi Lucia Berlinit. (Käyn lukemassa kommentin joskus, en nyt) Huusin, että eeeeiiiii, ei Lucia Berlin ole mikään oikea työläinen, kuten en ole minäkään, vaikka niin kovasti haluaisin.

(Tunti myöhemmin: Kävin lukemassa kommentin, jossa oli viittaus Lucia Berlinin novelleihin. Kommentoija listaa Berlinin perusduunareihin. Nou, nou!)

Berlin-kommenttia lukiessa tajusin, että vittu, olin pannut kiertoon alkuperäislähteeni. Tilasin oitis netistä Berlinin kesken jääneen omaelämäkerran Kotiinpaluu. Keskeneräinen omaelämäkerta on minulle  hajanaisuudessan ja ristiriitaisuudessaan avain Siivoojan käsikirjaan.

Kotiinpaluu valottaa Berlinin elämää monesta kulmasta. Siinä on omaäänistä kerrontaa ja kirjeitä. Ensimmäisessä osiossa Kotiinpaluu Berlin käy lävitse sanoin ja valokuvin kotejaan. Osion lopuksi hän listaa kaikkien kotiensa puutteet.

Lapsuudenkodissa Deer Lodgessa ei ollut lämmitystä. Oli vain pelkkä kamiina. Myöhemmin aikuisena, kun kirjailijalla oli jo lapsia, Greenwich Villagen asunnossakaan ei ollut lämmitystä viikonloppuisin viiden jälkeen. Lapsilla oli nukkumaan mennessä korvalaput ja kintaat.

Alcazar Avenuella Oaklandissa Kaliforniassa ei kirjoittamishetkellä ollut katastrofeja. Toistaiseksi. Kuoliko hän siihen asuntoon? Pitää ottaa selvää.

Jostain kumman syystä en päässyt alkuun Kotiinpaluun seuraavasta osiosta, valituista kirjeistä 1944 - 1965. Alkuosassa Berlin oli tuonut taitavalla tavalla esille sitä, että elämää voi kuvata katastrofien kautta, kuten kotien puutteiden listassa tai sitten värikkäästi ja maukaasti rakastaen, kuten kuvauksessa Hotelli Miradorista. Berlin oli häämatkalla Acapulcossa Meksikossa ja satoi kolme viikkoa. Tulvia, punatautia, Mark sai sähköiskun.

"Me uskoimme silloin, että rakkaus suojelisi meitä heroiinilta, että meille oli alkamassa uusi elämä." (Lucia Berlin Kotiinpaluu - muistoja, kuvia, kirjeitä s. 70).

Siinähän tuo tuli. Lucia Berlin ei ole mikään oikea työläinen, vaan hippieliitistä pudonnut alkoholisti. Ja Suvi Ahola on pannut Hesarin arvionsa otsikkoon, että Lucia Berlin oli siivooja ja alkoholisti, joka kirjoitti kuin enkeli (HS 10.12.2017 2:00)

Totta sekin, mutta Berlin oli myös yliopisto-opettaja.

Mitäpä tein minä kirjoittamisopintojen kommenttikentällä käymisen jälkeen? Sen lisäksi, että tilasin Kotiinpaluun itselleni, tilasin myös pokkareina Siivoojan käsikirjan ja muita kertomuksia sekä Siivoojan käsikirjan kakkososan - tanssia ruusuilla.

Eikä siinä vielä kaikki. Eilen, kun odottelin firman restauroivia korjausrakentajia Juuan kirjaston aulassa, oli määrä istua kirjaston yläkerran tutkijainhuoneessa suuren näytön edessä Restaurointiosaamista korjausrakentamiseen -koulutuksen ensimmäisessä päivässä, ja voilá! Sydämessäni läikähti.

Kenellekään ei ollut kelvannut Siivoojan käsikirjani ja muut kertomukset.

Tai joku oli käyttänyt sitä kotonaan ja kaatanut päälle jotain nestettä. Toivottavasti pettynyt lukija ei sentään ollut kussut kirjan päälle. Joka tapauksessa melkein itkin ilosta, kun sain takaisin oman kirjani. Kirjoitan usein kirjojeni alkulehdille jotain tilanteesta, jossa olen kirjan ostanut. Olin ostanut ensimmäisen Berliinini Järvenpäästä vuonna 2017, kun olin Marian luona yötä ja kävimme yhdessä Järvenpään Prismassa.

Oli kevät ja muistan ostaneeni myös Harry Potterin kirjoittajan J. K. Rawlingin Tästä alkaa elämä -kirjan. Se oli tarkoitus antaa joksikin lahjaksi ortodoksiselle kummityttärelleni Liisalle. Toivottavasti annoin!

Nyt kun Suvi Aholakin oli sanonut Berliniä alkoholistiksi, joka kirjoittaa kuin enkeli, saatan päästä Berliineihini sisälle. Ja pitää korjata verkkopäiväkirjani merkintään Berlinin suomentajan sukunimi. Suomentaja on Kristiina, mutta Drews, muistin, että Rikman.