pe 7.8.2026
Leonid kuoli neljätoista vuotta sitten. Tänä kesänä tai alkusyksystä on käytävä Leonidin haudalla Puumalassa.
Istun Juuassa kirjaston tutkijanhuoneessa. Tämä on jotain niin ylimaallisen ihanata. Tulin kirjastolle heti, kun se aukesi kello 8.30. Vaikka asiakaspalvelua ei vielä silloin periaatteessa ollut, sain tutkijanhuoneen avaimen.
Vein jo aamulla anivarhain Paula-siskon vuodetuet Juuan terveyskeskukseen. Eivät tuet kyllä muistihoitajalle kuuluneet, mutta hän sanoi - mukava ihminen kun on -, että kertoo fysioterapeutille tukien palautuksesta. Siskon olkkarin puusohvan jalkojen alla on korokepalat, mutta ne palautan joskus myöhemmin.
Vien vielä tänään siskon vanhentuneet lääkkeet apteekkiin.
Olen hoitanut täällä firman asioita sähköpostilla ja maksanut yhden laskunkin. Juuan kirjastorakennus on Kaj Mikaelin toimiston suunnittelema. Tutkijanhuone on toisessa kerroksessa - vähän niin kuin parvella. Huone on puoliympyrän muotoinen. Nautittavaa arkkitehtuuria!
Kuulin virkailijalta, että Vaara-kirjaston kirjoja voi palauttaa mihin Vaara-kirjastoon tahansa. Lainasin Nurmeksesta Lucia Berlinin postuumina ilmestynyt Kotiinpaluu – Muistoja, kuvia, kirjeitä enkä saa itseäni lukemaan sitä loppuun.
Palautan kirjan tänne, sillä Nurmekseen ei nyt ole menoa. Valitettavasti, sillä pidän Nurmeksen kirjasto- ja kulttuuritalosta myös. Tuon samalla hyllyyn omistamani Lucia Berlinit. En saa niitä alkua pidemmälle.
Ehkä Berlinin tekstit ovat liian fragmentaarisia, katkelmallisia, lyhyitä. Berlin ei anna tutustua kirjoitustensa henkilöihin. Kotiinpaluu – Muistoja, kuvia, kirjeitä näyttää Berlinin elämän kaksi puolta. Kirjeissään hän on iloinen ja toiveikas sekä maalaa boheemielämästään kolme pienen lapsen kanssa idyllisiä kuvia. Kääntöpuoli löytyy päiväkirjamerkinnöistä, joissa näkyvät asumisen epämukavuudet. Ei ole juoksevaa vettä tai sisävessaa, suihkua tai sitten vettä sataa kaatamalla takin kauluksesta sisään ja lapset kärsivät vilusta. Talossa on skorpioneja.
Molemmat puolet ovat ihan yhtä totta.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]