Neljän päivän hiljaisuuden retriitti ihan kotioloissa - vielä vähän Õnnepalun Mandalasta ja päädyn Pavel Florenskyyn

ti 3.2.2026

Löysin vuopden 2016 kalenterin, jonka olin ottanut käyttöön jommalta kummalta tyttäreltäni. Kalenteri oli tarkoitettu koululaisille ja siinä oli kysymyksiä, kuten mikä on ihaninta. Olin vastannut, että ihaninta on, kun Matti on kotona.

Nyt Matti todellakin on kotona. Miltei eläkkeellä. Niinpä kun torstaina olin vilkuttanut Matin Saabin perävaloille, juoksin puolijuoksua läppärille ja aloitin kirjoittaa Tõnu Õnnepalusta ja uskosta. Ajattelin, että sen kun huitaisen merkinnän ja siirryn lukemaan Karl Ove Knausgårdin Ikuisuuden sutta.

Höpsistä. Hukuin omien lähdeviittausteni ja merkintöjeni viidakkoon. Kirjoitin merkintää ensin torstain ja sitten vielä perjantainkin. Ja unohdin mainita, että Mandalassa Õnnepalun kissat olisivat tienneet, että kirjailijan matka Intiaan on turha, sillä pian matkan jälkeen Intia tulee Õnnepalun tykö Keltaiseen Taloon.

Ärsyynnyn taas. Virolaiset kulttuuri-ihmiset varmaankin tietävät, mikä Keltainen Kartano on ja kuka sen omistaa sekä millaisia kulttuuri- ja henkisluontoisia kekkereitä siellä järjestetään. Joka tapauksessa Õnnepalu oli jonkinlainen talkkari Keltaisessa Talossa ja talon omistaja oli joku virolainen uusirikas idealisti, joka halusi edistää kaikenlaisia asioita.

Ehkä näin. Arvelen vain. Keltaiseen Taloon tuli intialaisia munkkeja ja järjestivät siellä Mandalan. En edes tiedä, onko sana järjestää oikea tässä yhteydessä. Tekivätkö he Mandalan? En voi luntata, sillä oma Mandalani on kotona ja Rutakon lähin Mandala Iisalmessa.

Lapinlahden kirjastossa Õnnepalun tuotannosta vain Joonatanin kirja. Ei edes Paratiisia, vaikka se on ollut Kirjokansi-kustantamon menestys.

Mandala on visuaalista representaatiota, vai niin!

Wikipedia kertoo, että mandala voidaan määrittää kahdella tavalla: "ulkoisesti maailmankaikkeuden skemaattisena, visuaalisena representaationa, ja sisäisesti useiden aasialaisten psykofyysisten uskonnonharjoitusten kuten meditoinnin oppaana.

Mandala edustaa pohjimmiltaan maailmankaikkeutta. Se on pyhitetty alue, joka toimii jumalten astiana ja universaalien voimien keruupisteenä. Kun ihminen eli mikrokosmos menee henkisesti mandalan sisään ja siirtyy kohti sen keskustaa, hänet johdatetaan analogisesti kosmisen hajoamisen ja takaisinyhdentymisen prosessien läpi."

Munkkien Mandala Õnnepalun romaanissa oli monimutkainen rakennelma hiekkaan ja rituaalin lopuksi hiekka haravoitiin astioihin ja ripoteltiin jokeen.

Hiukkaspölyä

Käyn nykyään kirjastossa usein. Koska Matti on paljon kotona, kirjoitan paremmin jossain muualla. Vaikka kirjaston koneella istuisi ihminen, jonka toivoisin mieluiten muuttavan toiseen maailmankaikkeuteen, keskityn kirjojen keskellä yllättävän hyvin.

En vihaa enää ihmistä, jonka haluaisin katoavan. Inhoan häntä kyllä edelleen.

Jollain tasolla hän on muuttunut minulle merkityksettömäksi pölyhiukkaseksi. Harmaaksi ja vain hieman kiusalliseksi. Kun törmäsimme K-kaupan kassaostaston tuntumassa, visioin mielessäni jättiläismäisen pölynimurin ja imaisin naisen poikaystävineen imurin pussiin.

Sanomme poikaystävää elähtäneeksi cowboyksi, sillä kun näin tämän ensimmäisen kerran auton ikkunasta harppovan Pajuharjuntietä, vuosi oli varmaankin 2010-luvun toisella puolella, sanoin, että mistä nainen, jonka haluasin jo kauan aikaa sitten räjähtävän hiukkaspölyksi, on iskenyt tuollaisen vanhan playboyn. Uskovainen nainen, voi herttanen sentään, päivittelin.

Matti kuuli väärin. Sen jälkeen mies oli Matin puhelimessa elähtänyt coyboi.

Mitä lukisin seuraavaksi?

Viime viikolla viimeistelin pitkän kirjeen. Ennen kuin aloitan uutta harkitsen Karl Ove Knausgårdin seitsenosaiseksi paisuvan trilogian aloittamista. Kuuntelin ihan tuoreeltaan ensimmäistä osaa, Aamutähteä, Kaiviksella syksyllä 2021, kun se tuli äänikirjaksi.

Oli pakko jättää kuuntelu kesken, sillä olin Kaiviksella paljon yksin ja Aamutähdessä oli kammottava ja pahaenteinen tunnelma. Kaikki kriitikot hehkuttavat sarjan viidettä osaa Yökoulua. Kävin yläkerran hyllystä toisen osan Ikuisuuden sudet ja aloitinkin sitä.

Alku on pelkkää dialogia. Nuori Syvert palaa armeijasta ja löpisee mielestäni aivan tyhjänpäiväisyyksiä kavereidensa kanssa. Dialogi veljen ja äidin kanssa olisi riittänyt vallan hyvin asetelman esittelyksi.

Käsittääkseni sarjan kuudennessa osassa tulee armeijasta tulleen Syvertin isän tarina. Isän kirje on Ikuisuuden sudessa tšehovilainen kivääri. Se on mainittu jo kirjan alkupuolella. Voisin tietenkin kahlata dialogin ylitse, mutta mitä kävi, kun kahlailin epämääräisesti Õnnepalun Mandalaa ja loikin innoissani Õnnepalun Valheiden katalogia sekä Englantilaista puutarhaa?

Joudin lukemaan kummatkin uudelleen.

Äsken katsoin, onko Knausgårdin Aamutähti paikalla. Ei ollut. Sarja saa odottaa. Sen sijaan lainasin Suonna Konosen Tie päättyy meren rannalle. Koetan sitä taas. Äsken raotin Konosta sen verran, että tieretkeily kulkee Kyyjärven, Alajärven, Lapuan, Ylistaron ja Laihian lävitse. Viitasaarestakin on maininta.

Aloitin Konosen esikoisromaania Uncle Samsaran jälkeen ja yritys hyytyi leikkaussaliin. Takakansi lupaa rakkautta rockiin. Jotenkin Uncle Samsarasta virinnyt kiinnostus Konosia kohtaan herpaantui enkä edes selannut kirjaa eteenpäin.

Kiikutin Konosen esikoisen pikapikaa takaisin kirjastoon. Nyt ajattelen, että voisin taas yrittää, sillä Knausgårdin mammuttien sarjan aion lukea järjestyksessä.

Missasin Elina Kahlan ja Pavel Florenskyn

Olikohan Savon Sanomien kriitikko, joka sanoi, että nauttii Knausgårdin sarjasta, muttei viidennen osan jälkeenkään tajua, mistä siinä on kyse.

Ihmettelen kovasti. Eiköhän jokaisessa osassa ole kyse Knausgårdista itsestään. Hän kirjoittaa omaa tarinaansa tällä kertaa pilkottuna ja etäännytettynä. Näin olen taipuvainen ajattelemaan, sillä Aamutähdessä on romaanihenkilö, joka osallistuu Raamatun käännösprojektiin.

Karl Ove Knausgård on itse osallistunut Raamatun kääntämistyöryhmään. Hesarissa viikonloppuna kirjailija lausuu, että ei pidä itseään uskonnollisena ihmisenä, mutta häntä kiinnostaa esimerkiksi venäläisen teologin Pavel Florenskyn ajattelu.

Sunnuntaina Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa olisi ollut Aleksanteri Instituutin tutkija Elina Kahla alustamassa Forenskyn ajattelusta. En mennyt, sillä piti käydä talvisota. Olin varannut ainekset intailaiseen perunakukkakaalilinssipinaattipataan enkä koko sinä aikana, kun Matti oli poissa tahtonut saada pataa aloitettua.

Liikaa aineksia pilkottavaksi. Sunnuntaina avasin Ylen Areenalta dokumentin Hannah Arendtista ja toin työmaan tuvan pöydälle. Sitä ennen piti tietenkin pöytä tyhjentää ja se oli kaikkein työläintä.

Harmittaako, että missasin Florenskyn? Vähän. Olisi ensinnäkin kiinnostavaa tietää, kuka oli kutsunut Elina Kahlan Kuopioon. Toiseksi katsoin äsken wikipediasta, kuka on Kahla. En muistanutkaan, että hän on kääntänyt Jevgeni Vodolaskinin Arsenin neljä elämää ja Ljudmila Ulitskajan Iloiset hautajaiset.

Olisin kääntänyt romaanin nimen Hauskat hautajaiset alkusoinnutuksen takia. Tästä olen eri mieltä Kahlan kanssa.

Arsenin neljä elämää edelleen lukematta

Kutsuimme takavuosina Hoijakkaan Guzel Jahinan ja Roman Sentšinin kääntäjän Kirsti Eran. Hoijakka-session jälkeen kävimme vieraamme kanssa Lapinlahden kirjastossa, sillä tämä lahjoitti Lapinlahden kirjastoon Sentšinin romaanin Jeltyševit, erään perheen rappio.

Muistaakseni.

Olimme kuitenkin Lapinlahden kirjastossa, kun Kirsti Era sanoi minulle, että älä lue Jeltyševejä: Ei ole sinun kirjasi. Sen sijaan hän suositti minulle Arsenin neljää elämää ja hankinkin sen saman tien. Olen sitä useasti aloitellut. Jostain syystä olen jäänyt aina alkuun.

Knausgårdin Aamutähteä odotellessa voisin lukeakin Arsenin neljät elämät. Voi persus, Aamutähteä on Varpaisjärven ja Rautavaaran kirjastossa hyllyssä. Taidan tehdä niin, että luen Aamutähden sitten, kun voin hakea sen Lapinlahdelta hyllystä.

Jeltyševit, erään perheen rappion luin siksi, että Ylä-Savon Subcomandante Marcos oli sen lukenut. Kamala kirja. Kyyninen, lämmötön. Aivan toista kuin Olga Slavnikovan novelli Tšerpanovin sisarukset kokoelmassa Toisaalta kaikkea voi sattua.

Syksyllä törmäsin ihastuttavaan teokseen Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta. Lueskentelin sitä riippukeinussa ja sain herätyksen käydä omalla kirjahyllylläni. Tartuin Ljudmila Ulitskajan järkyttävän paksuun romaaniin Vihreän teltan alla.

Sen jälkeen ei mikään ollut entisensä. En edes kyennyt kirjoittamaan kirjasta paljoakaan blogiini. Jos vielä Luoja suo minulle lukemisen päiviä, luen romaanin uudelleen ja piirrän kartat romaanihenkilöistä. He (vai ne?) kaikki limittyvät toisiinsa. Kiehtova kudelma.

Pavel Florensky

Toivon todella, että Elina Kahlalla olisi tulossa esseeteos Florenskyn ajattelusta. Ortodoksi.netistä nappasin tällaisen siivun:

"Florenski saattaa olla yksi ensimmäisistä moderneista kirjailijoista, joka kirjoituksissaan pohti samaa sukupuolta olevien liittoja, jotka eivät hänelle olleet luonteeltaan seksuaalisia. Hän kuvaa muinaisia, vanhoja kristillisiä adelfopoiesiksen (veljeksi ottamisen) riittejä, joissa miesystävät liitettiin yhteen rakkauden sitein. Lisäksi Florenski on yksi ensimmäisistä vuosisatansa ajattelijoista, joka kehitteli ajatusta jumalallisesta sofiologiasta, josta on tullut yksi feministisen teologian keskeisistä asioista."

https://www.ortodoksi.net/index.php/Pavel_Florenski

Florensky kuuluu kirjoittaneen myös teologiasta, taiteen teoriasta, matematiikasta ja sähködynamiikasta. Tunteekohan Vladimr Sokratilin Florenskyn ajattelua? Missä koko Sokratilin on? Viimeksi tein hänestä havainnon Valamon kansanopistosta, mutta siitä on kauan.

Haron nettiä. Sokratilinin olen tavannut ohimennen Konevitsan luostarissa, kun tämä oli nuori - ja minäkin yli 30 vuotta nuorempi kuin nyt. Tuntui hirmu kivalta ihmiseltä. Sen jälkeen olen taittanut tämän tekstejä Ortodoksisen veljestön Hehkuvaan hiillokseen. Oi niitä aikoja, kun sai käsitellä sellaisia tekstejä!

Lehdykäinen toimi tekstien varassa. Niinpä sain käyttää luovasti graafisia tehokeinoja. Ei niistä kukaan valittanut, ilmeisesti ne toimivat. Ja kivaa oli! Ihan hirmu kivaa, kun sai käyttää luovuuttaan. Ja ilmeisesti osasin taittaa niin, etteivät graafiset tehokeinoni hyppineet silmille.

Vladimir Sokratilin on joutunut kolmenkymmenen prosentin työajalle venäjänkielisten tiedotuksessa. Ilmeisesti pääkonttorilla Helsingissä. Hänet on vihitty papiksi vuonna 2023. No jos on pappisvihkimys, on varmaan työtä yllin kyllin, ellei enemmänkin, kuin loput 70 prosenttia työajasta.

Lisäksi löysin äsken netistä Florenskystä Tiina Kartanon artikkelin Pavel Florenski ristiaallokossa – eheyttä kohti Niin ja näin -lehden numerosta 3/2011. Pitää kipittää S-marketin kautta kotio tulostamaan Kartanon artikkelia. Persiivi, pitäisi tänään lapioida kasaan tammikuun kuitit ja tehdä verottajan ilmoitukset.

Kun on tehtävänä urakkailmoituksia, verottajapäiväni venyy pitkäksi. Tänään ei saisi venyä, sillä haluan illalla Kuopioon Wille Riekkisen luennolle Keskiössä lähimmäinen ja vihollisrakkaus. Luento kuuluu sarjaan Raamattu - Jumalan sanaa vai sanoja Jumalasta.

Luento alkaa kello 18 ja kello 17.40 alkaen saisi kahvia! Pitää kiirehtää, että ehdimme Matin kanssa kahvillekin! Noh, ensi viikolla ei olisi palkanlaskentaa, joten voin urakkailmoitukset jättää sinne. Asiat tärkeysjärjestykseen.

Otsikko oli, että olin neljä päivää hiljaa. Niin olin. Juttelin ainoastaan muutaman sanan S-marketin itsepalvelukassalla mollamaijan näköisen markettirouvan kanssa siitä, kuinka itsepalvelukassa ei uskonut, että jokin artikkeli maksoi 22 senttiä.

Valitsin kaikkein pienimmän valkosipulin. Olisin oikeastaan tarvinnut vain yhden kynnen ja mietin ääneen markettirouvalle, mitä olisi tapahtunut, jos olisin ostanut vain tarvitsemani. Rouvaa nauratti. Vai meni itsepalvelukassalta kuppi nurin, hän sanoi.