Jumalan sanaa vai sanoja Jumalasta?

ke 4.2.2025

Kuinka ollakaan piispa Wille Riekkisen alustuksen aihe luento sarjassa Jumalan sanaa vai sanoja Jumalasta oli Keskiössä lähimmäinen ja vihollisen rakastaminen.

Vihollisen rakastaminen? Radikaalia ja vaikeaa. Ja luento tuli minulle kuin nenä päähän tai nappi otsaan.

...

Taustalla Riekkisen luennossa olivat kertomukset laupiaasta samarialaisesta ja samarialaisesta naisesta kaivolla. Tuli taas mieleen, että olen toista lukukertaa sivulla 71 Reza Aslanin kirjaa Kapinallinen. Jeesus Nasaretilainen aika ja elämä. Olen ainakin yhteen kertaan sen kahlannut lävitse kirjallisuusopintojani varten.

Toisella lukemalla päätin keskittyä ja etenin etananvauhtia.

Kun Riekkinen näytti Israelin karttaa Jeesuksen elämän ajoilta, taas loksahti jotain paikoilleen. Kuningas Salomonin kuoleman jälkeen (975 eKr) Israel hajosi. Etelän Juudeaan jäivät juutalaiset ja Juudean yläpuolelle samarilaiset. En saanut omista muistiinpanoistani selvää, kuka kuningas pakkosiirsi samarialaisten alueelle väkeä Pohjois-Iranin alueelta.

Wikipedian mukaan nykyään pakkosiirtojen vaikutusta tai itse pakkosiirtoja on kyseenalaistettu, sillä osa israeliittien pohjoisheimojen jäsenistä säilyi pakkosiirrolta eikä samarialaisten uskonnossa ole kuulemma merkkejä synkretismistä. (Tätä kyllä ihmettelen, eivätkö kaikki uskonnot ole enemmän tai vähemmän synkretistisiä?).

Myös geneettinen tutkimus on tukenut käsitystä siitä, että samarialaiset ovat israeliittien jälkeläisiä. Wikipediassa viitataan Encyclopedia Britannicaan ja Encyclopedia.comiin.

Vähän myöhemmin Wikipedia kertoo, että vuosien 2004 ja 2013 haploryhmiä tarkastelleissa tutkimuksissa on esitetty, että nykyiset samarialaiset polveutuvat todennäköisesti muinaisista israeliiteista ja mahdollisesti koheneista. Tulokset osoittavat merkkejä myös endogamiasta.

(Kohenit ovat juutalaisessa perinteessä Aaronin jälkeläisiä, jotka toimivat temppelipalveluksessa ja suorittivat puhdistus- ja uhrausriittejä, kiitos Wikipedia.)

Juutalaiset syyttivät samarialaisia synkretismistä - siis siitä, että heidän uskontoonsa oli sekoittunut aineksia alueelle pakkosiirrettyjen ihmisten uskonnoista - ja samarialaiset juutalaisia siitä, että heidän uskontoonsa on tullut vaikutteita pakkosiirtolaisuudesta Babyloniassa.

Tällaisia lähteitä löytyi geeniasiassa:

1) Oefner, PJ et al.: Genetics and the history of the Samaritans: Y-chromosomal microsatellites and genetic affinity between Samaritans and Cohanim. Human Biology, 85 (6), s. 825–858, 2013. doi:10.3378/027.085.0601 (englanniksi)

2) Shen, Peidong et al: Reconstruction of patrilineages and matrilineages of Samaritans and other Israeli populations from Y-chromosome and mitochondrial DNA sequence variation. Human Mutation 24, s. 248–260, 2004 (englanniksi)

Juu, siinä missä Sorjoset ovat Puumalassa olleet sangen endogaameja, olen minä vastapainoksi ollut sitten kovin eksogaami.

Ups, sain kiinnostavaa sähköpostia otsikolla Nummenkulma! Pitää lopettaa. Ehkä kohta hölkkään toiselle puolelle rataa kirjastoon kirjoittamaan, sillä Matti ähkii ison kopiokoneen skannerin kanssa ja häiritsee kirjoittamista. Koska taloon tuli laajakaista, iso kopiokoneen rohjake lakkasi tietenkin skannaamasta.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi