Anu Vehviläinen Karjalaisessa kirjamessuista ja Amos Young, malesialais-amerikkalaisesta helluntaiteologista

pe 31.10.2025

En kirjoita tätä mielelläni. Olin tänä aamuna samaa mieltä kuin kepulainen. Ei Jeesus, mitä minussa oikein on tapahtumassa.

Anu Vehviläinen kirjoittaa Helsingin kirjamessuista. Hänen mielestään on hyvä, että ihmiset pääsevät matalalla kynnyksellä kirjallisuuden äärelle. Pidin myös hänen kertomastaan, kuinka löysi Maja Lundenin Mehiläisen historian.

Myös Savon Sanomien Vesa Kärkkäinen kirjoitti kirjamessuista. Hänen otsikkonsa oli Siirappia, sitä tämän ajan ihminen tarvitsee, kun vain älyäisi, mitä se on (SS to 30.10.2025). Kirjoitus oli vähän vaikeaselkoinen ja ennen kuin siitä lausuu mitään, pitää lukea se kolmannen kerran.

Ehkä Kärkkäisen kirjoitus pohdiskeli, mitä mieltä on siitä, että ihmiset ovat kiinnostuneempia kirjailijoista itsestään kuin heidän teoksistaan. Lukaisin toissa iltana Kari Hotakaisen Kirjamessut eli haastattelu joka meni päin helvettiä ja siinä juuri oli imelänä alkanut kirjailijahaastattelu.

Ihan hauska satiiri, jonka lukemiseen meni kaksi tuntia. Jo heti satiirin alussa, kun Mirjan tilalla Kirjailijan haastattelijaksi saapui Salla, arvasin, mistä on kyse.

Vaadin kielenhuoltoa toimittajille sekä päätoimittajille ja taittavat toimittajat lukemaan jutut lävitse

Löysin Anu Vehviläisen kirjamessukolumnista myös kongruenssivirheen, mutta en valita siitä. Tai valitan sen verran, että kolumnin taittaneen toimitussihteerin olisi pitänyt se korjata, kuten myös taittavan toimittajan pitäisi kirjoittaa Matti ja Liisa -lehden päätoimittajan juttujen kärjet uusiksi.

Ei haittaisi, vaikka Matti ja Liisa -lehden taittava toimittaja joskus kirjoittaisi päätoimittajan kirjoittamat jutut kokonaan uusiksi. Päätoimittajaa ei oikeastaan pitäisi edes päästää taittamaan omia juttujaan. Tai jos päätoimittaja väen vängällä haluaa taittaa juttunsa, varsinaisen taittavan toimittajan pitäisi lukea tämän jutut lävitse ennen lehden saattamista painoon ja näköislehdeksi nettiin.

Päätoimittajaa, vaikka on kuinka nätti mies, tukka hyvin ja kello näkyvissä, pitää vahvasti ohjeistaa siinä, että lauseen subjektia ei voi edeltää seitsemää sanaa. Päätoimittaja aloittaa henkilöjutun näin (MJL to 30.10.2025):

"Lähes (1) päivälleen (2) kuukausi (3) sitten (4) 90 (5) vuotta (6) täyttänyt (7) Erkki Lipponen..." 

Kun kerta konsernissa päätoimittajaksi pääsee ilman alan koulutusta, tulee konsernin jotenkin huolehtia siitä, että myös päätoimittajat taitavat hyvän lehtikielen. Säännöllisillä kielenhuoltokursseilla esimerkiksi.

Kun nyt aloin antaa palautetta, palaan edellisen viikon Matti ja Liisa -lehteen. Päätoimittaja ilahdutti lukijoitaan kaikkiaan kymmenellä subjektin määreellä jutussa Maalauksissa on tarina mukana.

"Loimaalla (1) syntynyt (2) ja (3) sinne (4) jo (5) melkein (6) 20 (7) vuotta (7) sitten (8) paluumuuttanut (9) Kaarto maalaa...."

Tekijää lauseessa edeltää yhdeksän sanaa.

Amos Youngista Suomen ortodokseihin

Nyt tulee vain epäselvä roiskaus. Ajattelen liian montaa asiaa yhtä aikaa. Ensinnäkin malesialais-amerikkalainen helluntaiteologi Amos Young pyrkii saamaan hellarit osaksi kansainvälistä tiede-teologia keskustelua.

Jo oli aikakin! Odotan kuumeisesti, milloin Suomen ortodoksinen kirkko tulee perässä. Pelkään kuitenkin pahoin, että Kirkkomme jää karmivassa pappispulassaan myötäilemään noh ääliöitä. Anteeksi.

Olen miettinyt, että osapuolen valitseminen Ukrainan sodassa, työntää venäläiset uskovaiset Moskovan patriarkaatin alaisiin seurakuntiin Suomessa. Kun luin Hesarista jutun siitä, miten tukalaksi ortodoksinen seurakuntaelo on Kaakkois-Suomessa käynyt, ajattelin, että antaa mennä! Menkööt patriarkaattiinsa.

Perustakoot omat tuhnuiset kuvionsa.

Jos oikein ymmärsin, Kotkassa venäläiset Kaakkois-Suomen ortodoksisen seurakunnan aktiivit olivat keränneet allekirjoituksia Pyhän Nikolaoksen kirkon eteisessä kirjelmään kaupungin organisaatiolle. Kirjelmässä vaadittiin, että kaupungin kieltää Pride-kokoontumiset kirkon lähellä sijaitsevassa puistossa.

Arkkipiispa Elia, siviilinimeltään Matti Wallgrén, kehotti jokunen aika sitten seurakuntia lukemaan rukouksen kärsivän Ukrainan puolesta vuosipäivän muistojumalanpalveluksissa. Piispa Arseni on kusisessa paikassa, kun koetti piipittää, että Ukrainan puolesta rukoileminen repii kiilaa ukrainalaisten ja venäläisten välille.

En tosin ymmärrä, miksi rukousta ei olisi voitu varioida niin, että rukoillaan samalla myös venäläisten miesten puolesta, joita Putin lähettää varmaan kuolemaan.

Tapaus Zanemonets

Ja sitten vielä Aleksandr Zanemonetsin tapaus, voi Kiessusss. Zanemonets haki Kuopioon, kun veli Harri Peiponen jäi eläkkeelle. Veli Harrin paikalle valittiin Nurmeksen pappi, Tapio Juntunen. Nuori kaveri.

Varmaankin veli Tapio on ihan paikallaan Kuopiossakin, ei ehkä liberaaliteologi eikä sinne päinkään, joo, tämäpä tämä: Näyttäkää minulle edes yksi ortodoksinen liberaaliteologi tai prelaatti, joka uskaltaisi edes käydä tieteen ja teologian väliseen vuoropuheluun.

Veli Tapion valinnan jälkeen aloin hätäillä, että kukaan ei halua veli Tapion tilalle Paula-siskoni seurakuntayhteisön papiksi. Ehdotin, että veli Juksu Mäntymäki Oulusta viimeistelisi sukkelaan teologian opintonsa, ottaisi pappisvihkimyksen ja hakisi Nurmekseen, sillä hän on jo siinä iässä, ettei kaipaisi suuren kaupungin humuja.

Jos veli Juksusta tulisi (Nurmekseen valittu isä Pentti Potkonen on jo eläkeikäinen) Nurmeksen pappi, voisin pyytää häntä hengelliseksi ohjaajakseni. Veli Juksu on tiukkaakin tiukempi traditionalisti, mutta niin älykäs, että hänen kanssaan hengellinen keskustelu olisi silkkaa iloa.

Mietin myös, miten venäläiset pappishakijat selviytyisivät Nurmeksessa. Hyytyisivätkö virikkeiden puutteeseen? Aleksander Zanemonetsista luin jostain, että tämä on juutalaistaustainen (tämä ei ehkä pidä paikkaansa, mutten saa tätä tarkistettua mistään) ja Facebookista katsoin, että on Aleksander Meninsä lukenut. Jos on lukenut Aleksander Meninsä, ei voi olla ihan pöljä.

Valitettavasti Zanemonets on sotkeutunut omiin tarinoihinsa. Häntä epäillään jopa Putinin kätyriksi tai siis Moskovan patriarkaatin soluttautujaksi Suomen ortodoksisessa kirkossa. Voep olla.

Joka tapauksessa ongelma on tuntunut poistuneen.

Zanemonets on löytänyt paikkansa Amerikan ortodoksisen kirkon palveluksessa. Sinnehän niitä friikkejä vissiin pukkaa. Konevitsan luostarin onneton johtaja, jonka aikana saarelle rantautui muun muassa Omonin joukkoja (olen nähnyt omin silmin nämä rynkkyheput), sai lopulta lemput ja pelastautui Amerikan ortodoksiseen kirkkoon.