Teemu Mäki ja groteski

ke 16.7.2025

Helteessä en saa tehtyä mitään töihin viittaavaakaan. Niinpä aamulla päätin, että teen tänään vain sellaisia asioita, jotka ovat mielestäni kivoja. Kissanvitut. Rupesin siivoamaan, pyykkäsin, ripustin pyykkiä ja koetin virittää painepesuria.

Nyt istun alas ja kirjoitan hetken. Sitten teen yhden kivan jutun. Askartelen kirjeen, johon tulee lehtiartikkeleita ja kuvia Rauman taidemuseon Lumoava vaiva näyttelyn adhd- ja nepsyhuoneesta sekä meidän roskiksen vieressä olevasta installaatiosta.

Suomen ja koko maailman kuvataiteen contessa Adelaide de Saint Erasmo lupasi kirjoittaa siitä, miten Kiasma suhtautui Teemu Mäen töihin. Tai ehkä kissantappovideoon. En ole varma, mitä contessa tarkoitti, mutta tekstiä odotellessa lueskentelen eilen Kajaanin taidemuseosta ostamaani Teemu Mäen valokuvakirjaa Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta.

Tutustun samalla käsitteeseen groteski. Ripustin aamulla Teemu Mäen töitä Facebookiin. Mukaan tuli sekä sodanvastaisia kuvia että Mäen perhettä ja sukua. Koska groteskit työt olivat näyttelyn alkupuolella, ne jäivät ripustamatta.

Voisin tehdä toisen päivityksen niistä, mutta panin Facebookin vähäksi aikaa tauolle puhelimestani. En halua roikkua siinä tylsänä koko ajan.

Teemu Mäki kirjoittaa groteskista: "Kun pääsemme rumuuden, kammon ja naurettavuuden lävitse, siedämme niitä ja näemme ne myös itsessämme, voimme pystyä hyväksymään elämän sellaisena kuin se syvimmällään on. Silloin kuolema, saasta, epämääräisyys, hirvittävät epäonnistumiset, inhimillisen järjestyksen ja järkevyyden hajoaminen ja kaikki muukin, joka normaalisti suljetaan koherentin, yksiselitteisen ja järkevän minän ja yhteiskunnan ulkopuolelle, hyväksytään olennaiseksi osaksi yksilön ja yhteiskunnan olemusta." (Mäki, Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta s. 17)

Maria ei ole vielä kommentoinut Mäen töitä muutoin kuin sen verran, että kylläpäs sitä taiteilija on kaikenlaista pannut taulujensa hahmojen genitaaleihin. Ja että papparaishahmo näyttää yhdessä taulussa pedofiililtä.

Mäki sanoo, että groteski muistuttaa häntä vastakohtien välttämättömmydestä - siitä, että ilman kuolemaa ei ole elämää ja siitä, että olen jotain mutta sen lisäksi myös jotain muuta, jotain mikä tuppaa unohtumaan.

Mietinkin juuri tätä Mäen tauluja katsoessa. Hänen maalauksessaan Mummat kaiken keskellä (Hei lapsuuteni opettajat, kuinkas täs näin kävi?) on muun muassa vanhoja naisia, lehmä ja ihmistä imettävä lintu. Maalaus syntyi siitä, kun Mäki kesällä 2022 kävi synnyin-Lapuallaan lukupiirissä juttelemassa runoista. Lukupiirissä oli pääasiassa hänen vanhoja opettajiaan.

Teemu Mäki - lukupiiri, runot, vanhat naiset? Ei tulisi heti mieleen. Antoisan ja muistoikkaan keskustelun jälkeen Mäki mietti, miten voi olla, että maailman parhaasta koululaitoksesta huolimatta Suomesta on tullut tehotuotannon, kerskakulutuksen ja kaikenlaisen vastenmielisen luvattu maa.

Koska Mäessä on myös lempeä puoli, hän kirjoittaa, että ei se ole koulumummain vika. Meidän kaikkien vika se on, hän tuumaa samaan hengen vetoon.

Muistan hyvin Teemu Mäen kissantappovideokohun. En suuremmin piitannut siitä, sillä ajattelin, että mnjaah, siinä taas yksi vihainen nuori mies, jonka päässä on liikaa viinaa ja paljon kusta. Niinkin varmaan on, mutta vuonna 2007 päähäni putosi Teemu Mäen väitöskirja Näkymätön pimeys.

Olin sitä ennen kirjoittanut Mäestä pääkirjoitus saattohoitamaani Salmettareen.

Teemu Mäki on siis monta ja hänessä on monia puolia. Hän on yhtä lailla julma, vihainen, huomionhakuinen kuin lempeäkin tai ehdottoman oikeudentajuinen. Mäen lempeän puolen näimme Marian kanssa Kiasma-teatterissa joulun 2018 alla, kun taiteilija ennen Koivuryhmän näytelmää Jouluevankeliumi, tarjosi katsojille joulupipareita hellyttävästä muovisesta taikinakulhosta.

Maria oli nähnyt Mäen livenä jo jossain runotapahtumassa sitä ennen.

Kirjoitus venyy. Marialle on lounas vielä tehtävänä ja olkkari on siivottava. Sekä tehtävä askartelukirje. Tavoitteenani on tänään illalla lukea Teemu Mäen valokuvakirjaa riippukeinussa. Ehkä saan selvää hänen lapsuudenperheestään ja taustastaan.

Pitää tarkistaa kuvataide-esseekokoelmasta muistanko oikein, että Mäen isoisä on ollut jonkinlainen sotilashenkilö, miten se nyt sanotaan: kapiainen.

Tässä Teemu Mäen groteskeja:

PS. Korvasin sanan muistorikas, sillä en pidä sitä oikein hyvänä ilmauksena. Jos kerta on olemassa tunteikas, miksei voisi olla muistokas tai muistoisa? Hm.