
pe 27.6.2025
Piti eilen vielä panna loppukappaleeksi sen, että kun kehun Rautavaaran hellariseurakunnan toplokkaita, en ajattele sitä, mitä hellariseurakunnat ajattelevat sateenkaariväestä. Toisaalta sen parempi tilanne ei liene Rautavaaran luterilaisessa seurakunnassa. On varmaan turha etsiä sieltä suunnalta siunaajaa sateenkaaripariskunnalle.
Mutta onneksi on Iisalmi ja Iisalmen pride (8. -13.7.2025). Prideviikon päättää sunnuntainen sateenkaarimessu Pyhän Ristin kirkossa.
Alan vähitellen purkaa kirjoitussumaa, joka on kertynyt sillä aikaa, kun olen ähkinyt lyhytterapeuttiopintoihin liittyvien tehtävien parissa. En pääse opinnoista lävitse, sillä suoritin pakollisista sadasta harjoittelutunnista vain kolmekymmentä.
Sen sijaan opinnäytetyön teen omanlaiseni ja jos uusintanakaan ei mene lävitse, käy se minulle. Pääasia, että tein tehtävän. Se on merkityksellinen itselleni ja joskus tulevaisuudessa, kun aikaa on, voin alkaa kirjoittaa yrityshistoriikkeja. Jos aikaa on. Aina kun ajattelen, että nyt on aikaa, firma tarvitseekin laskuttajaa.
Osallistuin Kuvateksti Teemu Järventie Oy:n kautta Dimexin yrityshistoriikin kirjoittamiseen talvella ja keväällä 2023. Nyt tietäisin, miten lähestyisin yritystä, kun olen lukenut kilotolkulla terapia-alan kirjallisuutta. Kaikkein ihaninta olivat Sanna Aavaluoman psykoanalyyttisen pariterapian opukset, mutta en nyt mene niihin. Koetan vain muistaa nekin, kun viimeistelen opinnäytetyötäni.
Juuri tekemieni Dimex-haastatteluiden vuoksi olen kiinnostunut Dimex-miljönäärin Tuire Krogeruksen esikoisromaanista Majakan varjo ja olin valmistautunut olemaan pitämättä siitä. Ajattelin tietenkin, että rikas tyttörukka se siinä pääomillaan kirjoittelee.
Tuire Krogeruksen miljoonat eittämättä mahdollistavat, että nuori nainen saa tehdä juuri niin kuin huvittaa ja tarvittaessa perustaa itse kirjankustantamon tai ostaa vaikka kokonaisen firman omia kirjojaan varten. Mutta. Voi jestas. Istuin eilen iltasella tunnin Iisalmessa Kahvila Natassa ja luin romaanin alkua.
Majakan varjo on aivan omituinen. Se on kummallista satua ja siksi juuri äärimmäisen kiehtova. Romaanin asetelmana on outo perhe majakkasaarella. Isä on hetken mielijohteesta ostanut saaren ja lapsilauma asuu majakassa jotakuinkin yksikseen. Isä on koko ajan poissa, sillä ei kestä perhettään. Lapsilla on kyllä mamma, mutta mammakin viihtyy lastensa kanssa vain, jos lapset kiehnäävät kainalossa ja kehuvat tätä.
Muuten mamma häipyy mantereelle milloin vyöhyketerapiaan tai kosketushoitoihin. Isän ja mamman välit vaikuttavat tulehtuineilta ja etäisiltä. Mamma koettaa olla hienompi kuin onkaan ja isä pilkkaa vaimoaan koko ajan raa´alla tavalla.
Tuire Krogerus etäännyttää taivaallisesti. Ei ole tullut vielä hetkeäkään musertunut olo.
Kun Majakan varjo ilmestyi, Tuire Krogerus sai haastattelunsa lävitse sekä konsernissa ainakin Savon Sanomissa että aikakauslehdistä Apu-lehdessä. Hyvin tiedotetttu. Esikoiskirjailija valjasti nuoruutensa kipeän kokemuksen kirjansa markkinointiin.
Juuri se, että kirjailijan nuoruuden tarina osui oivaan markkinasaumaan, sai minut epäilemään koko kirjaa. Lisäksi luin kirjailijan kotisivuilta mainoskirjoituksen ja pätkään oli onnistunut tallentumaan joukko kliseitä: ."... lumoavasta Itämeren saaristosta New Yorkin ruuhkaisille kaduille ja Irlannin jylhälle rannikolle." Lumoava Itämeren saaristo vielä menettelee, itsekin olisin käyttänyt koko Majakan varjosta laatusanaa lumoava, mutta vaihdoin luonnehdinnan viime hetkellä kiehtovan kummalliseen.
Sen sijaan mainospätkään New Yorkista olisi voinut saada irti jotain muuta kuin ruuhkaisat kadut ja Irlannin rannikosta muuta kuin jylhyyden. Kas kun rantaa eivät huuhtoneet tyrskyt. Pitää alkaa keksiä, miten muuten voisi ilmaista pitävänsä jostain kirjasta kuin se, mihin itse sorrun kerta kerran jälkeen. Olen alkanut toistaa ilmausta lumoutunut.
Savon Sanomien haastattelun oli kirjoittanut Jaana Hiltunen ja haastattelu oli hyvä. Hiltunen oli valinnut tekstiin otteen kirjasta ja juuri lehteen valittu kohta sai minut eilen muistamaan, että Krogeruksen kirjahan minun piti lukea.
”Olimme suurten illuusioiden perhe. Kaksoisveljeni oli äpärä ja äitini maatalonemännäntynkä. Isällä myös oli salaisuus. Hän esittäytyi kirjailijana tai psykologian professorina, vaikka olikin kouluttamaton liikemies, joka oli valinnut itselleen matkustelevan työn, koska ei yksinkertaisesti jaksanut vaimoaan tai lapsiaan tai kotiaan tai kaikkia kolmea. Lupasin mammalle, etten kertoisi sitä kellekään. Olin hyvä pitämään salaisuuksia. Kaipa he kaikki halusivat olla hienompia kuin olivatkaan. Minulle sillä ei ollut väliä, kunhan minua ei unohdettaisi yksin jälkeen.” (Tuire Krogeruksen haastattelun lomassa ollut lainaus romaanista Majakan varjo, Savon Sanomat 9.4.2025.)
En kirjoittanut silloin blogiini mitään, sillä terapiaopintoihini liittyvät kirjoittamiset olivat juuri silloin hippeimmillään. Nyt palaan taas opinnäytetyöni pariin. Ehkä saan ruuhkan joskus purettua. Olisi sanottavaa muun muassa Osmo Soininvaaran muistelmista ja Niina Kivilän kirjasta Seija - nainen, jota ei ollut.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]