Yhteislaulamassa Ravintola Järvelässä

ma 14.4.2025

Päätin taas ajaa Järvelän halki. Metsästin käsiini ihmisiä, jotka sanoisivat jotain eilisistä vaaleista. Entisen kirjakaupan tiloissa on Kärkölä-ryhmän vaalihuone vielä huhtikuun loppuun asti ja pihalla haastattelin Päivi Aaltosta sekä Miia Salmista.

Sitten koetin käydä ostamassa evakkokunnantalolta Kärkölän historiankirjoja ja sain tietää, että kirjat ovat evakuoidussa kunnantalossa eikä kunnassa ole maksupäätettä eikä joka tapauksessa voi maksaa käteisellä. Kirjaa saisi Fotolinesta tai kirkolta Ravintola Tähkästä. Molemmat ovat maanantaina kiinni.

Yritän uudestaan paluumatkalla.

Kun olin aikani kiusannut Kärkölän kunnan nuorta keskusneitiä ja sadatellut entisen yläasteeni pihassa sitä, että Kärkölän kunnanvirasto suojaa tehokkaasti itsensä kansalaisilta, huomasin, että pakkohan sitä on syödä. Ei kun Kantakrouviin, joka ei, silloin kun olin nuori, mitenkään erityisesti profiloitunut ruokapaikkana. Kantiksen paikalla on Ravintola Järvelä ja olenhan minä seurannut Kärkölä-someryhmästä, että uudistuneessa Kantiksesta saa ruokaa.

Olin ajanut tukka suorana Lapinlahdelta ehtiäkseni lounasaikaan Koskisen sahan lounasravintola Maukkaaseen Hetkeen lounasaikaan, jolloin olisi pieni mahdollisuus jututtaa jotain sahalla töissä olevia luokkakavereitani, mutta ensin juutuin aivan liian pitkäksi aikaa Mikkeliin Ramin Konditoriaan kuvaamaan konditorian ihastuttavan liikuttavia viherkasveja.

Ne näyttivät oikeasti oikeilta kasveilta ja teki mieleni varastaa muistoksi pistokas. Sitten hyppäsin edustus-Saabiimme ja ihme kyllä onnistuin löytämään Mikkeliin vievälle rampille Ramin Konditorian liittymähelvetistä.

Viilettäessäni Mikkelin ohitse kuuntelin Wille Riekkisen Valon ja pimeyden lopulliseen loppuun. Myös Kirjaimessa ja hengessä oli avartava sanasto lopussa.

Opettelin ulkoa apokatastasiksen määritelmän. Se on ennalleen asettaminen. Ehkä joskus vielä uskallan Rautavaaran luterilaisen kirkkoherran Juha Luukkosen pakeille jatkamaan keskustelua kirkkoisä Origeneesta.

Löysin toisenkin mahdollisen viiteryhmän itselleni. Kirjoitin Matin whatsappiin epionilaiset. Taidan ollakin epionilaisten hengellisen perinnön kantaja. Riekkisen jälkeen etsin puhelimestani Anni Pesosen omaelämäkerrallisen Credo: tieni mystiikkaan.

Olin kyllä luvannut itselleni, että en keskity Riekkisiin enkä Pesosiin enkä Marcus J. Borgeihin (löytyi kirjahyllystäni) ennen kuin lyhytterapeuttiopintoni ovat päätöksessä. John Shelby Spongin Miksi kristinuskon pitää muuttua tai kuolla hankin ja luin heti, kun se tuli suomeksi.

Joo, nyt sukelsin taas teologian syvään päähän. Pääsiäisen ajan saan vielä miettiä näitä. Lupaan, Suomen kirjallisuuden contessa Adelaide de Saint Erasmo, että pääsiäisen jälkeen palautan ajatukseni taas erilaisiin psyykkisiin skeemoihin ja toipumisorientaatioon.

Anni Pesonen kirjoittaa omasta henkilökohtaisesta uskostaan niin, että Tennilän pysäkillä alkoi itkettää ja ripsivärini valuivat rinnuksille. Oli pakko panna äänikirja pois ja keskittyä Nummenkulman Lähdepellon lähteen etsimiseen maastokartan avulla.

Ei löytynyt. Äiskän ja iskän hoitamat vartteetkin on sahattu pellolta monta kymmentä vuotta sitten. Vain kannot olivat jäljellä sammaloituneena. Ollikan lampi oli melkein kuivunut, mutta linnut lauloivat ja luulin nähneeni maakotkan.

Katsoin Vuorimaan tilan koivukujan päästä lapsuuden kotiani. Koska vielä siinä vaiheessa luulin, että ehdin entiselle lautatarhalle syömään, en ajanut koivukujaa pitkin kartanolle. Olin käynyt puskapissalla kahden soramontun välisellä tiellä ja ihmetellyt, että edelleen sulamisvesi kertyy toisen soramontun pohjalle.

Pienenä pyydystin siitä sammakon- ja itikanpoikasia akvaariokaloilleni ruoaksi.

....

Ravintola Järvelän Pääovessa oli pieni keltainen A4. Yhteislaulutilaisuus! En saanut selvää, ketä laulattajat ovat, mutta ihan pakko oli liittyä joukkoon, kun toinen laulattaja, huilisti Helena Parkkonen viittoi: sekaan vain.

Suoritin tiedusteluja takanani istuvalta Senjalta. Senja laulaa kauniisti ja tulin äänittäneeksi häntä FAce-videolle. Senjalta sain tietää, että toinen laulattaja on Jan Dobrowolski.

Toissta luulin Dobrowolskin vaimoksi, sitä Helena Parkkosta, sillä Dobrowolski (herra Hyväntahtoinen) sanoi niin kauniisti, Heli, kolmekymmentä vuotta sitten Helillä kuulema oli musta tukka. Oli ollut kiva kohtaus jollain torilla, missä olivat laulamassa ja soittamassa.

Joku sanoi puoli ääneen, että maestro varmaankin tarkoittaa kohtaamista. Dobrowolski on puolalainen.

Jan Dobrowolski kutsui estradille Ievan polkkaa esilaulamaan jonkun komeaäänisen Riston. Risto on sukunimeltään Laitinen. Hämäläis-savolainen. Isä kuulema on Jämsästä. Sitten soolon esitti Erkki Allan Koukka. Koukan Raijan setä. Raijan kanssa olimme samalla luokalla.

"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa." "En päivääkään vaihtaisi pois!"

Viidentoista minuutin päästä saamme pizzaa, kirjoitin, kun kello oli viisitoista. Ovella luulin pyörtyväni nälkään, mutta pyörrytys meni ohi ja piti heittäytyä. Enpä tällaista olekaan harrastanut sitten sen jälkeen, kun ekalla luokalla sain laulusta kuutosen.

Siihen asti lauloin kovalla äänellä virsiä aina koulun aamuhartaudessa niin kuin Sorjosilla oli aina tapana, kun oli jokin sukukekkeri. Savolaisten laulu laulettiin myös.

(Taidan mieluummin olla lähtöisin Hämeestä, sillä savolaiset ovat niin turkasen ankeita. Kansa kaikki kärsinyt ja onnehensa tyytynyt. Voi kiesus!)

Ajatelkaapa, hämäläisten laulun ajatus on, että Häme on maakunnista kallehin. Ajattelen, että vauras. Lempeitä laaksoin lehtoja ja lintuin laulupuistoja, marjaisia kankaita, en minäkään voi niitä unohtaa. Pellot ovat viljavia ja on tuomia, tammia, vaahteroita, tuijia ja mitä kaikkea olikaan meillä Vuorimaalla pihassa.

(Myönnettäköön, että meillä Lapinlahdella pihassa kasvaa alun toistasataa pientä ja vähän isompaa vaahteraa. Pyhiä pihlajia on useampi sekä sireenipensas, josta aion kesällä häätää Lotja-Saabin ja panna tilalle puutarhakalusteet sekä grillin. Matti saa panna ylleen appiukkonsa (meitin iskän) essun ja grillata minulle grillikasviksia.

(Ja kuinka ollakaan, luokseni yhteislaulutilaisuudessa tuli juuri se ope, joka ei antanut minulle kuutosta laulusta, vaan polki aamuhartauksien harmonia ja minätyttö se lauloin kovaan ääneen, sillä niin oli laulanut meitin iskä, sillä hänen appensa oli körttiläinen maallikkosaarnaaja.)