Kävin äsken Lapinlahden Meijerin Seisakkeella syömässä - lounaspaikka paljastuikin Ruokakeitaaksi

ma 1.7.2024

Kävin naapurissa syömässä. Luulin, että olin syömässä Seisakkeella ja luulin myös liittyneeni Meijerin toimintakeskus ry:hyn. Minähän sitä johdin vuoden 2014 ajan.

Vuonna 2008 valtasimme anarkistiporukan kanssa Meijerin seisakkeen. Tavoitteenamme oli luoda Seisakkeesta autonominen, eurooppalaistyyppinen sosiaalikeskus. Kesällä 2008 Meijeri olikin paljolti sitä. Ja oikeasti hyvin autonominen Seisakkeesta tuli, kun älysin jättää puheenjohtajan paikan. Nauratti, sillä yhteisö selviytyi vallan mainiosti ilman minua - ja oikeastaan varmaan paremminkin.

Samalla tavalla kävi Lapinlahden Taidemuseo Eemilin ystävien kanssa. Kun lakkasin polkemasta tyhjää, saattoi yhteisö itse päättää, haluaako se ylipäätänsä muodostua ja etenkin, kuka ryhtyy puheenjohtajaksi. Jostain syystä puheenjohtajaksi tupsahti itse Isä Esipaimen metropoliitta Arseni - heti, kun minä ilmoitin, että vittu pitäkää tunkkinne.

Öhöm. Ehkä taidemuseoystävien kaltainen kulttuurikukkahattuilu ei kuitenkaan ole mun juttu. Tai oikeastaan meni niin, että yhteisö päätti, että kulttuurikukkahattuilupiiriin en pääse, vaikka kuinka punkisin.

Tulipahan kokeiltua. Ja aina jaksaa naurattaa, etten näköjään ikinä opi erottamaan, mikä on mun juttu ja mikä ei. Eemilin ystävissä sihteeri on ihan jees, hänen kanssaan jaksaisin varmasti vaihtaa enemmän kuin kaksi sanaa. Muuten hallitus pääosin koostuu jäsenistä, joiden kanssa minulla on yhtä paljon yhteisiä puheenaiheita kuin pyryharakalla ja pitsiliinalla.

...

Äsken olin jo saanut lohilaatikkoa nenäni eteen, kun aloin kysellä. En ollutkaan liittynyt toimintakeskus ry:hyn, sillä sitä ei ole enää olemassakaan. Oli poistunut historiasta konkurssin kautta. Enpä tuota tiennyt. On paljon mennyt Rautavaaralla ohi korvieni.

Olin liittynyt Lapinlahden Työttömien Tuki ry:hyn ja lohilaatikon minulle tarjoili Ruokakeitaan työntekijä. Jotain tuttua sentään oli; Tervon Pasi oli leipomassa vapaaehtoisena Meijerillä pullia ja Haataisen Annukka on yhdistyksen puheenjohtaja.

Huomenna Ruokakeitaalla on lihapullia. Taidan lakkauttaa kasvissyöntini huomisen ajaksi.

Outo ilmiö. Kävin lauantaina Reetan residenssissä ihan randomina. Reetta näytti minulle Seisakkeeksi luulemani Ruokakeitaan listaa ja pongasin listalta lohilaatikon. Ajattelin, että lounastamalla Reetan kanssa tutustun uusiin Seisakkeen porukoihin.

Uusia oli ja sopivassa määrin myös tuttuja. Ihan kumma juttu. Kuin olisi kotiinsa tullut. Ensimmäistä kertaa näin tapahtui missään Lapinlahdella. Koko lapinlahtelaisen historiani ajan ei ole ollut kotiinpaluun tai mihinkään kuulumisen kokemusta.

Tai anarkistikesänä oli kyllä. Anarkistikesän jälkeen olin vuoden ortodoksisen Aamun Koiton päätoimittajana ja sen jälkeen jokin muuttui. Aloin ehkä yrittää liikaa. Enkä muistanut sitä, että joka kohdassa pitää kursailla. Enhän minä nyt millään puheenjohtajaksi, en en en. Minun suurin virheeni oli, että sanoin; kyllä minä voin ja ihan mielelläni.

Siitä ei pidetty.

Lisäksi olin kansanedustajaehdokkaana tavoitteenani päästä vassarina vuoden 2012 vaaleissa Lapinlahden kunnanvaltuustoon - ja sen sellaista. Oikeastaan Vasemmistoliitto tappoi innostukseni. Olisi pitänyt pysytellä kaukana siitä. Olisi pitänyt pysytellä anarkistisena toimijana, kuten Ylä-Savon Subcomandante Marcos. Ei persus, minähän aloin myötäillä aviomiestäni. Ajattelin, että meillä on jotain yhteistä: puoluetoiminta.

Nyt hihitän hysteerisesti. Lapinlahden Vasemmistossa oli omintakeinen järjestökulttuuri, siellä ei yksinkertaisesti toimittu niin. Aviomiesten vaimojen oli syytä pysyä kaukana järjestöstä. (Järjestössä oli muudan naistoimija, joka kalvoi kaikki muut naiset kauas. Miehet johtivat puheita ja naiset keittivät kahvia. Ihan kuin muinoin SKDL:n aikoina. Jos nainen nousikin puheenjohtajaksi, hänen elämänsä kävi niin tukalaksi, että oli luovutettava.)

...

Lisäksi virallisissa rakenteissa politiikkaan osallistuminen ei myöskään ollut oikein minun juttuni. Minuun eivät äänet tartu, kuten muistaakseni Leo Stranius aikoinaan sanoi. Antoisinta olikin ihan yli kaiken Lapinlahden vammaisneuvoston vetäminen. Siellä saattoi oikeasti vaikuttaa. Suoraan ilman järjestökiviriippaa.

Siihen suuntaan toivoisin demokratian kehittyvän. Toki edustuksellista demokratiaakin tarvitaan ja nyt kirjoitan sen tähän: Miksei voisi olla aitoa parlamentarismia? Aidossa parlamentarismissa kaikki puolueet, jotka eduskuntaan pääsevät, osallistuisivat yhteisen hallitusohjelman laatimiseen. Niinhän tehdään kuntalaisten hallinnossa, kunnissa, kun laaditaan kuntastrategioja.

Enemmistöparlamentarismissa kupletin juoni on oikeastaan niin, että pidetään vaalit, suurimman edustajajoukon saaneen puolueen johtaja käy hallitusneuvottelut, hallitus valitaan ja sen jälkeen oikeastaan muut voivat lähteä kotiin.

Alan vaatia aitoa parlamentarismia valtakuntaan, lisää suoran demokratian vaikuttamiskanavia ja rakenteita kuntapolitiikkaan sekä EU-liittovaltiota.

(Kuntademokratia antaisi mahdollisuuden todelliselle lähidemokratialle. Välillä vain tuntuu siltä, että äänestäjät haluavat valtaan lapasia tai mykkiä poikia paskalla. Tämän toivon muuttuneen Lapinlahdella. Ilmeisesti niin onkin.)

...

Ennen kuin nousen taas barrikadeille perustelen työlääntymistäni Rautavaaraan.

Rautavaaralla on nyt asiat hyvin. On fiksu ja kiinnostava kunnanjohtaja, joka todella panee tuulemaan. Päättäjät uskalsivat ottaa riskin Tiilikka-ravintolakiinteistöstä. Oli hyvä, että kiinteistön ostamisesta käytiin tiukka keskustelu Facebookin Rautavaara-ryhmässä. Toivottavasti  keskustelu oli yhtä tiukka valtuustossakin.

Riskinä on, että seitsemän yritysvuoden jälkeen hotelli-ravintolakiinteistö jää kunnan syliin. Mutta jääköön. Sitä ennen "meillä" kuitenkin on kyläkapakka. Vaikka nyt olemme Lapinlahdella, ehdotin tänä aamuna viikonlopun pitsaretkiä Tiilikkaan. Mehän usein tyttöjen ja Matinkin kanssa ajelimme kesällä Pielaveden Laivuriin pitsalle.

Tietenkin siellä tulee Marian Savossa ollessa käydä, mutta voimme käydä Tiilikassakin. Tiilikassa on laajempi ruokalista, se plussana.

Keskustelun Tiilikan kiinteistöstä Rautavaara-ryhmään nosti luterilaisen seurakunnan talouspäällikkö Tiina Föhr. Vaikuttaa terävältä naiselta, sillä oli lukenut tarkkaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen Rautavaara-latikoitakin ja tiukkasi kunnanjohtajalta, mikä todellisuudessa on Rautavaaran terveyskeskuksen asema hyvinvointialueen kuristustoimien jälkeen.

Toivon todella, että Tiina Föhristä kuullaan Rautavaaralla seuraavien kunnallisvaalien yhteydessä. Ja veikkaan puolueeksi demareita, sillä jos nyt netistä googlaamalla oikein ymmärsin talouspäällikkö on hommissa demaritilitoimistolla. Toisaalta toivon, että terävät KD-naiset tunnistavat kolmannen terävän kristillisen naisen pitäjässä ja pyytävät joukkoonsa.

Tällä hetkellä ehdottomasti virkein valtuustoryhmä on juuri Kristillisdemokraatit. Sanon tämän siitä huolimatta, että vaistoan noin 50 prosenttia KD-ryhmästä olevan pitämättä minusta. Tai ehkä juuri siksi sanon tämän. Olen niin jalo.

Muut valtuustoryhmät vaikuttavat aika hiljaisilta. (Muutettu ti 2.7.2024: Kirjoitin eilen tähän ihan toisen termin, mutta kävin yön aikana keskustelun itseni kanssa ja vaihdoin ilmaisua).

Tai jos joku koettaa jotain, hänet nuijitaan matalaksi. Onneksi sentään Rautavaaran Joe Biden on päästetty velvoitteistaan. Huomasimme Matin kanssa hänet seniiliksi jo vuoden 2021 kunnallisvaalien alla ja on edesvastuutonta hänen edustamansa puolueen paikallisjärjestöltä, että mies päästettiin ehdolle.

Tai sitten hän oli itse koko puolueen paikallisjärjestö. Valtuustoon silti jäi ainakin yksi huruja höpöttelevä vanha ihminen. Toisaalta! Jossain vaiheessa tulee keskustella siitä, miten muistisairaat pääsisivät osallistumaan päätöksentekoon. Olen huomannut siskostani, että vaikka sairaus vie eilisen päivän, se ei ainakaan heti vie älyä.

...

Kunnanjohtajalla on kunnantalolla ympärillään hyvä tiimi. Kiinnostavin hahmo johtoryhmmässä on kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Erik Räsänen, sinitukkapoika, joka on ostanut sukunsa maatilan Rautavaaralta. Jos hänen gradunsa on ”Ennen kaikkea televisiosarjahan on jatkuvajuoninen Jobin kirja”: Metafiktiivisyys ja kirjoittaja jumalana Johanna Sinisalon romaanissa Lasisilmä", olen ihan myyty.

Olen kaiken muun hyvän lisäksi lukenut selaillen gradun ja sivistyksen tähden gradun keisinä olevan Johanna Sinisalon Lasisilmän ja myös muutaman sivun eteenpäin Anders Vacklinin ja Janne Rosevallin Käsikirjoittamisen taitoa.

Mikä sitten mätti? Jokin kumma nahkeus. Ei löytynyt tarttumapintaa. Luulin, että Rautavaaran yrittäjissä sellainen olisi, mutta ei ole. On ilmeisesti ymmärrettävä, että yrittäjäyhdistys ei halua edes kerran kuussa yhteiselle ja omakustanteiselle pizzalle Tiilikkaan. Ymmärrän asian näin, että yhdistysväki ei halua viettää vapaa-aikaansa yhdessä.

Mitäpä sitten jää? Rautavaaran helluntaiseurakunnassa on kiva pöhinä ja henkeviä ihmisiä. Lisäksi siellä on ollut juhlavuoden kunniaksi kiinnostavia alustuksia. Mutta mutta mutta. En voi allekirjoittaa sitä, että avioliitto olisi vain miehen ja naisen välinen. Veikkaan, että hellariseurakunnassa ei paljoakaan voi Pride-lippua liehutella.

Paljon paremmin eivät vähemmistöjen asiat ole Rautavaaran luterilaisessa seurakunnassakaan. Luin luterilaisen seurakunnan sivuilta, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ja asetti heidät elämään keskinäisessä yhteydessä ja rakkaudessa.

Evl.fi-sivuilla kohdassa häät ei mainita miestä ja naista lainkaan. Puhutaan vain puolisoista ja pääasia on, että... "ilmaisette tahtonne rakastaa toinen toistanne. Te sitoudutte avioliittoon ja siihen, että teette parhaanne, että kumpikin voisitte elää onnellisina yhdessä. Avioliitto on yhdessä elämistä niin arjessa kuin juhlassa."

Lapinlahdenkaan seurakunnassa ei alleviivata avioliittoa miehen ja naisen väliseksi. Seurakunnan sivuilla puhutaan vihittävistä tai vihkiparista.

...

Kun olin tulkkina mamusossukäynnillä Rautavaaran hva-keskuksessa, näin erään naisen kantavan Pekka Haaviston kannattajakassia. Annoin hänelle yhteystietoni. Ei ole kuulunut mitään. En siis saanut hengenheimolaista hänestäkään.

...

Meille kävi niin kuin Rautavaaran kokoomusrouvalle. Luulin muuten, että hän oli puolueineen aivan yksin. Ei ollut. Katsoin, että vuoden 2021 kunnallisvaaleissa rouva sai 19 ääntä. No jesss, jotain sentään, vaikka muissa yhteyksissä inhoan Kokoomusta kuin ruttoa.

Kokoomusrouva tuli Rautavaaran kunnan palvelukseen ja pidin hänestä ensi tapaamiselta.

Minulla oli työhuone vuokrattuna Rautavaaran kunnantalolta ja aloimme vain jutella Kahvila Konkelossa. Juttu luisti välittömästi. Siitä tunnistan hengenheimolaisen. Olimme tietenkin yhteiskunnallisesti täysin eri puolilla, mutta se ei haitannut. Kokoomusrouva aina halasi, kun tuli vastaan. Perkele, nyt tekee mieli itkeä. Lisäksi jos oli jokin tilaisuus, nainen vilkutti toiselta puolelta salia sillä tavoin, ettei tervehtiminen jäänyt epäselväksi.

Sitten tapahtui jotain kummaa. Kokoomusrouva edelleen halasi, mutta muuttui aina vain surullisemmaksi ja surullisemmaksi. Kunnes tuli Facebook-päivitys, jossa rouva taisteli Etelä-Rautavaaran armotonta luontoa vastaan ja koetti päästä lumimyräkän jälkeen aamulla anivarhain autotalliin.

Aurauspalveluyritys oli jättänyt autotallin oven eteen mällin. Vain ääliö (ts. mies) ei voi tajuta sitä, että pienikokoiselle naiselle autotallin ovien avaaminen, jos edessä on vuoren korkuinen jäinen ja tiivistynyt kasa, on tekemätön paikka.

Sen jälkeen kokoomusrouvan ja hänen rakentajamiehensä talo ilmestyi Tori.fi:ssä myyntiin. Siellä se on vieläkin ja jännityksellä jäämme odottamaan, milloin sinne ilmestyy toinenkin talo samoilta seuduilta.

On monia pieniä juttuja, jotka vaikuttavat. On ollut hirmustunut kyläläinen, joka porheltaa suoraa tietä pitkin ylinopeutta ja jarruttaa kuin mielipuoli, raottaa auton sivuikkunaa ja huutaa naama punaisena (sekä krapulasta sinipunaisena ja turvoksissa): "Pidä vitttuuuuu se koiras kiiiiinniiiiiiii!".

Sitten on kyläläinen, joka sanoo, että halusi takaisin Rautavaaralle sen vuoksi, että pääkaupunkiseudulla on liikaa maahanmuuttajia. Sen kun kuulin, alkoi kurkusta kuristaa. Tuli sellainen olo, että haluan jonnekin päin Suomea, missä on mahdollisimman vähän suomalaisia.

Pari ikävää tapausta vielä menee, mutta kun samanlaisia pieniä juttuja kasautuu (suden ja koirankin suolet tukkiva vereen kastettu rukkanen yms.), tulee sellainen olo, että pitää ottaa vähän etäisyyttä nyt aluksi.