Johannes Lahtelan Yksinäisen miehen poijjasta vielä vähän

Sitten rakennusliikkeen johtamisesta ja vaaleanpunaista elefanttia

su 30.6.2024

Antti Majander oli kirjoittanut Johannes Lahtelan Yksinäisen miehen pojasta tarkan ja perusteellisen analyysin Hesariin. Se oli tullut julki netissä eilen kello 13.03 ja minä julkaisin oman blörinäni kello 14.09.

Avasin puhelimestani Suomen kulttuurijournalismin contessa Adelaide de Saint Erasmon lähettämän Majander-Lahtelan linkin tänä aamuna heti viiden jälkeen. Kello viisi heräsin aivan helvetilliseen itikan puremien kutinaan. Kävin eilen Arskan kanssa Lapinlahdella metsälenkillä ja lähettelin viestejä sinne tänne. Itikoita, mutta ei missään nimessä niin paljon kuin Rautavaaralla.

Vähän epätoivoistahan Lapinlahti-asumisen motivointi nyt on, mutta olen kertakaikkisesti päättänyt rakastua taloomme uudestaan. Kävin illalla kiittämästä Reettaa siitä, että keksi minulle hyvän syyn olla toivomatta kauniin historiallisen puutalomme myyntiä.

"Teillähän on niin tšehovilainen piha siinä!", sanoi Reetta kerran ja toi minulle muovipussissa poimulehden juurakon. Kesä oli silloinkin kuiva ja luulin juurakonturan kuivuneen, mutta niin vain nyt on minulla pihassani poimulehtiyhdyskunta. En tiedä, muut poimulehdet ovat saattaneet tipahtaa taivaasta ensimmäisen kuoliaaksi nääntyvän yksilön seuraksi.

Puhun pihastani ja kukistani, sillä minulla on Linnansalmentielle näkyvä edustuspiha ja Matilla etupiha, joka on onneksi toisella puolella taloa ja Matti saa lisätä sinne sepeliä niin paljon kuin sielu sietää.

Matti vähät välittää naisten poimulehdistä (öhöm, vaaleanpunainen elefantti, älä tule tähän) ja sen sellaisista asioista. Verhoista, matoista tai peikonlehdistä, mutta niin oli hänenkin tunnustettava, että onpa mukava elää, kun asiakkaan ikkunankarmit eivät dominoi tupaa ja itse asiassa tuvassa on nyt kaunista. (En päästä sinne koiria tai kissaa kuin valvotusti).

Nyt on taas joku käynyt talouspihalla röhveltelemässä meidän telinekasoja. Olen oppinut lehden taitossa suorien linjojen ja linjaviivojen vetämistä. Hiusviiva on myös kaunis elementti. Talouspihallamme eivät juuri nyt suorat linjat tai hiusviivat vallitse.

....

Jostain syystä minulle on tärkeä osoittaa, että kirjoitin Johannes Lahtelan Yksinäisen miehen pojasta ennen kuin olin lukenut Hesarin Antti Majander -tekstin siitä. En ollut lukenut Lahtelan kirjailijaisän aivoista äitipuolen terassin seinässä sen vuoksi, että olin liian kiinnostunut Lahtelan avioliiton päättymisestä.

Toisaalta. Hyvä, että en lukenut. Uskon, että kohta oli koskettava yksityiskohtaisuudessan ja tarkkuudessaan ja olen samalla tavalla herkkä kuin kirjoittaja itse sille, että kohta jokainen punainen vana tai mansikkaläiskä on jonkun aivonsa seinään ampuneen verta.

Antti Majander oli tavoittanut myös oivallisesti Johannes Lahtelan pohjattoman hyväksytyksi tulemisen kaipuun. Minua nimittäin hieman ärsytti, kun luin jostain ... olikohan se yhteiskirjassa Pää pilvissä ja jalat maassa (Lahtela yhdessä Anniina Holmbergin kanssa) ... kuinka Johannes Lahtela asettui Anniina Holmbergin Kalle-isän jalkojen juureen, kuten miespuolinen Maria (Raamatun kertomuksessa Martasta ja Mariasta).

Raamatun hahmoista Jeesuksen jalkojen juureen istunut sisar Maria on ärsyttävimmistä päästä. Olen Martan puolella. Martan huhkiminen nimittäin mahdollisti sen, että Maria saattoi siinä tuijotella Kiesusta silmiin ja huokailla kaihoisasti. Ai vittu, että vituttaa semmoinen.

Äh. Ennen kuin kiskaisette herneen syvälle nenuunne, odottakaa hetkinen. Tämä kertoo vain minun omasta auktoriteettiongelmastani. Minähän olen valmis mihin tahansa pikku töpöhäntineni, jos autoritaarinen uros vähän urahtaa. Häntää sen kun heiluu, viuh, viuh.

Viittaan tässä keisiin kirjailija-poliisi-kansanedustaja-kokoomuksen sosiaalitätiosastoa edustavan Marko Kilven vaalipäällikköön eilisessä merkinnässäni, joo, mutta kuka on Yksinäisen miehen pojassa vanhus Zosima? Onko se Kalle Holmberg?

...

Pöh, pitää lähteä ajamaan. Käännän merkinnän toisin päin. Tässä on alkuperäinen alku:

....

Pahin on jo ohitse. En enää hyperventiloi joka kerta, kun tulee Traficom-lasku tai liikennevakuutusmaksu. Matti on renessanssinero, joka hitsasi kasaan taas yhden pakun. Koska katsatusmatkaa varten jouduimme ottamaan sen liikenteeseen, voimme saman tien maksaa vakuutukset lokakuuhun asti.

Traficomia pitää kyllä kiittää näppäristä alustoista. Viraston sivuilla voi poistaa autoja liikennekäytöstä ja ottaa niitä käyttöön sujuvasti. Samoin varmenne on hyvä keksintö. Teimme nyt huikean strategisen valinnan. Alamme vähitellen siirtyä dieseleistä bensa-autoihin.

Aloitimme vuosimallin 1989 Saabista, Ysisatatonnarista.

Huomasittehan yllä olevan teksin sarkastisen vivahteen? Länsimaiseen täysin vapaaseen markkinatalouteenhan kuuluvat luonnollisena osana suhdannevaihtelut. Välillä yrityksellämme menee huonosti ja välillä ihan vitun huonosti.

Jos joku tykkää länsimaisesta täysin vapaasta sääntelemättömästä markkinataloudesta, niin sopii tulla kokeilemaan. Olkaapa hyvät!

Matti renessanssinerona ei sitten ollut sarkasmia. Eilen koettelin viiltävän satiirin tyylilajia, kun kirjoitin, että on ihanata omistaa. Niin paljon tavaroita meillä Lapinlahden-talossa, ettemme tienneetkään.

Lauseet saattoivat olla myös pastissia, liioittelua. Joka tapauksessa tarkoitukseni oli pilkata tylsiä con marittajia. Eilen illalla katselin yläkerrassa Annan vessassa tämän jättämää tyttötavarakoria. Siinä oli hiusten suoristusrauta, aurinkovoidetta, Vietnamista ostettu viilennysviuhka, aurinkolasit, rakkolaastareita ja muuta pientä ihanata pississälää, jotka laukaisivat sellaisen ikävän, että oli pakko lähteä metsään kävelemään.

Minulla on Lapinlahdella oma taikametsä. Siinä sovellan Nuuskamuikkusen ajatusta, että maiseman omistaa, jos sitä katsoo. Ei tarvitse välttämättä siirrellä rahoja tililtä toiseen. Taikametsäni on entinen jousiampujien harjoitusrata. Se on päässyt villiintymään ja lahoavat ampumalavat tuovat metsään oman satumaisen tai no ... vähän aavemaisen tunnelman.

En aio tässä korostaa aavemaisuutta, sillä jos ajattelen sitä liikaa, kohta en uskalla mennä Taikametsääni peikkojen, maahisten ja metsänkeijujen sekaan. Alan pelätä pian sielläkin omaa varjoani.

Taikametsässä ensin tuli vastaan kolme jättiläismäistä muurahaiskekoa. Ei meillä semmoisia Hämeessä ollut. Muurahaiskeot olivat Kärkölän Järvelän Nummenkulman Vuorimaalla pienen pieniä kekosia, joiden ääreen pikku tyttönä jouduin kyykistymään. Eilisiä monsterikekoja tuijotimme Arskan kanssa hämmentyneenä. Voiko tuollaista ollakaan?

Oli se pustan pojalle (unkarinpaimenkoira) elämys. Arska on muuten nopeaälyisin koira, mitä olen tavannut. Syttyvä musta salama. Hyvässä ja pahassa. Tästä kirjoitan joskus.

Sen jälkeen Arskan kanssa ihmettelimme naavaisia vanhoja kuusia. Oli myös jättiläismäinen lehtipuu, jota haavaksi arvelin. Oksat olivat niin korkealla, että en kyennyt lajinmääritykseen. Sitten olimmekin eksyksissä, sillä vanhat polut ovat neljän vuoden aikana päässeet himmenemään ja osin hävinneet.

Löysimme vehmaan vatukon ja lakkoja. Hienoa! Tänä kesänä ei tarvitsekaan käydä kilpajuoksua Lakiharjuntien vatukossa kilpailevan vattumuorin kanssa. Vattumuori saapuu mäen laelle vatukkoapajille rohisevalla maasturillaan ja on useana vuotena ehtinyt ennen meitä.

Arvelen, että Arskan kanssa löytämäämme vadelmakeskittymää ei tiedä kukaan, sillä pensaat olivat tuoreita ja ehkä tulossa on jopa ensimmäinen sato.

Tämä on juuri pointti nyt. Tunnen Lapinlahden metsät ja marikot paremmin kuin Rautavaaran. Eilen kyllä mietin, mitä jos omavaraistalous-separaattori-sieni- ja torvineiti Satiainen tulee joskus metsäreissulla vastaan ja haluaa kerätä taas makoisat marjat samasta puskasta kuin minä. (Symbolista.).

Eipä siinä. Tulkoon vain neiti Satiainen taas samoille apajille. Sittenpähän pääsen kyselemään. Kaunokirjallisen vaikutelman aikaan saamiseksi haluan vielä tietää joitain yksityiskohtia. Suihkusuulakkeet ja sen semmoiset ovat mukavasti tiedossani. Olen kirjoittamassa Hurskaiden ihmisten seksiopasta. Tai sitä, kuinka seurakunta-aktiivitkin voivat olla seksuaalisesti aktiivisia ja pitäytyä seksissä avioliitossa.

Toisten avioliitoissa, jos omaa ei ole. Tai jos omassa avioliitossa ei ole enää hehkua, voi sisällyttää seksinsä jonkun toisen avioliittoon. Näpsäkkää. Toki jotkut suhteet voivat jäädä "pelkän pusuttelun asteelle" ja ovat silti tenhoavia sekä täynnään latausta. (seksin sisällyttäminen avioliitoon ja pusuttelun asteelle jäävät suhteet ovat viittauksia kirjeeseen, kirjoitettu minulle 30.1. - 2.2.2020).

Ai perkkkele tätä vaaleanpunaista elefanttia. Mene pois elefantti, mene pois. Neiti Satiainen se aina elefanttina osaa tunkea itsensä teksteihini, kuten hän tunki tähän kauniiseen taloon kaksikymmentä vuotta sitten. Taloon, jonka mieheni minulle osti. (Tirskistä)

Oikeasti, aikuisten oikeasti. Kuinka joku voi....? Toissailtana kun könysimme yläkertaan ison coolerin äärelle, sanoin Matille, että nyt neiti Satiaisen haamu on poistunut täältä. Iloitsen tästä, vaikka kohta olisi taas kirves ulko-ovea vasten odottamassa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi