Tänään 20 vuotta kirkkovaltuuston kokouksesta

Kaj Korkea-ahon Äitiä etsimässä ansaitsisi Tieto-Finlandian

pe 3.5.2024

Matilla oli tänä aamuna puuroa keittäessään muikea ilme. Herätys oli viideltä ja oli toinen aamu moneen viikkoon, ettei olo tuntunut koronaiselta. 

- On kaksikymmentä vuotta kirkkovaltuuston kokouksesta.

Tuli pieni viive, kun kelasin ja sanoin ilahtuen: - Aijaajooniin.

Olin varannut siksi illaksi Marialle ja Annalle iltahoidon Pilvilinnan päiväkodista Siilinjärvellä. Muutenkin hain tytöt aina massiivisen päiväkodin iltapuolelta, sillä pääsin hakemaan heitä vasta viiden jälkeen illalla. Ajoin työmatkaa sata kilometriä päivässä, sillä Siilinjärven millenium-babyboomin vuoksi päivähoitopaikkaa ei löytynyt lähempää kuin Harjamäestä eikä Lapinlahti suostunut myymään perhepäivähoitopaikkaa Alapitkältä.

Lapinlahden kunnan päivähoitojallitus oli syy lukuisten muiden syiden joukossa, jonka takia toivoin, että ei koskaan tarvitsisi pieraistakaan Lapinlahden kuntaa päin. (Pieraista-verbiä olen käyttänyt hiljattain blogissani, mutta näin varhain aamulla en keksi muutakaan.)

Tein lasten takia iltakeikkoja aniharvoin, mutta jostain syystä juuri kaksikymmentä vuotta sitten tein. Höpsistä. Syynä oli Matti Valkonen. Olin nimittäin synkronoinut iltakeikkaan muina munkkeina jutuntarkistussession.

Juttukin tuli tarkistettua ja ennen iltakokousta kävin S-marketista ostamassa uudet sukkahousut. Toiset niistä tallensin Sitikkani hansikaslokeroon kaiken varalta. Kokousasioista en muista mitään. Kaipa siitä jonkinlainen selostus syntyi.

Olin aivan lisääntymishormoneissani.

Varmasti olin Matti Valkoselle outo ilmiö. Sanoin, että ennen kuin ryhdyn mihinkään, on testattava sovimmeko toisillemme myös fyysisesti. Syttyykö välillemme sellaista jotain, mistä syntyy jälkeläisiä. Lähestymistapani oli suora ja kursailematon.

Olin varmasti toista maata sikälikin, että synnyin juuri sopivassa saumassa 1960-luvun puolivälissä. Meidät seksuaalisuuteen opasti hellän lempeästi Ulla-Maija Aaltonen - sain äidiltä ja isältä Uman kirjan sinulle joululahjaksi.

Matin seksuaalikasvatus perustuu romanttisiin kotimaisiin elokuviin, joissa naiset olivat siveitä. 1950-luvun puolella syntyneet kasvatettiin vielä niin. Meidän sukupolvi kasvoi ajatukseen, jonka mukaan seksi on ihan jees, mikäli kumpikin osapuoli sitä haluaa. Tosin 1980-luvun jälkipuoliskolla iskivät sellaiset ilmiöt kuin Jack Helen Brut ja SM-seksi.

Se oli kamalata aikaa se. Minä halusin prinsessahäät - ja ne lopulta sain!

....

Erosin Matin muusta naislaahuksesta totaalisesti. En pelannut. Matti oli tosin sitä mieltä, että laskelmoin.

Voi olla. Jos ei olisi Matti-onki lähtenyt onkimaan, olisin siirtänyt onkeni muualle tai käynyt tarkistamassa muut iskukoukut. Opin tavan Sinkut-netistä. Tapasin siellä upeita yllättäviä miehiä, jotka kertoivat suoraan, mitä olivat hakemassa.

Yksi haki itselleen elämänkumppania, joka olisi myös työkaveri. Hänen lapsensa äiti oli ollut sellainen, mutta avioero oli tullut. Myöhemmin mies sellaisen naisen löysikin ja pyrki vaimonsa kanssa erään pikku kaupungin kaupunginjohtajaksi.

Olisivat panneet viran puoliksi, sillä täydensivät toisiaan. Ihan huippua! Nyt näyttää siltä, että heppu on töissä yliopistolla, jos ei vielä ole eläkkeellä. Ja kappasta, onkin työskennellyt Tampereen yliopiston dramastudiolla 1980-luvun lopulla, kun meidän kurssi haisi ja hikoili krapuloissaan yliopiston alakuppilassa.

Toinen tyyppi Sinkut-netissä oli ruotsinkielinen talousmies, joka tunsi Marxin teoriat sata kertaa paremmin kuin minä. Hän oli naimisissa Euroopan-komennukseltaan tuomansa naisen kanssa ja etsi henkevää sivusuhdetta.

Minä en etsinyt ensin mitään. Kunhan aluksi tutustuin siihen, miten siinä vaiheessa internetiä muodostettiin parisuhteita. Sainkin monivuotisen ystävyyssuhteen, johon kuului verbaalista ja älyllistä iloittelua.

Näin oli hyvä. En olisi koskaan ilman internetin iloja tällaisiin ihmisiin törmännyt. Maailmamme eivät leikanneet millään lailla muuten. Tinder on varmaankin tämän ajan Sinkut-net. Eikä huono sekään.

...

Sen sijaan oman elämäni viimeinen elämäni rakkaus löytyi työkeikoilta. Söin kuormasta enkä ole siitä kovin ylpeä, mutta näin se vain nyt meni.

No, ainakin Matille tein selväksi, että haluan sekä seksiä että lapsia. Hänen ympärillään oli siveitä omien aviomiehiensä pettäjiä, jotka eivät uskaltaneet riskeerata mukavia avio-olojaan, asemaansa yhteisössä, mitä lie kaikkea sellaista, mikä kuuluu keskiluokkaan - tiilitalo, äiti, isä, koira ja kaksi lasta: tyttö ja poika - sekä tietenkin silloin jo oli tämä yksi täysin kaheli uskovainen, jolle seksi ei ole koskaan ollut tärkeää. Juu. Hän oli kuvioissa ennen minua ja varmaan minun purjehtimiseni etuilemaan Matin jonossa oli hänelle kauhea kauhistus.

(Hyi vittu, että sylettää täällä Lapinlahdella välillä, kun näen jonkin merkin naisesta.)

...

Ehkä Matille olisi ollut helpompaa koettaa tehdä lisää lapsia jonkun itseään vielä nuoremman naisen kanssa kuin minä - kolmekymmentäkään vuotta ei olisi ollut mikään este eikä se, että nainen olisi ollut vähän yksinkertainen. Semmoinenkin kuvio tässä on nähty. Matti joutui muudaan nuoren naisen isäprojektioksi.

Kaikkea sitä. Juu. Mutta saipa tyttöpolo käsiteltyä seksuaalisuuttaan ja kokea ihmetystä, miten kaikki vanhat miehet rakastuvat häneen. Olisihan ollut semmoinen suhde rohkea veto. Kohtalonomainen suorastaan.

Kun hieman himmeä nuori nainen (uskovainen hänkin) kieppui mieheni WhatsAppissa ja jonkin verran livenäkin, olisi isä ollut 62-vuotias. Kun lapsi olisi täyttänyt 20 vuotta, olisi isä ollut jo 83-vuotias ja äitikin 52-vuotias.

...

Perinteinen luomutapa tehdä lapsia on antaa oksitosiinin sumentaa järjen. En sano, että tapa olisi ollut huono. Minäkin olen semmoisella menetelmällä lapseni tehnyt. Jos en olisi antanut lisääntymishormonini sokaista, ei tähän maailmaan olisi syntynyt viittä ihanata yksilöä. Olisi jäänyt Marian ja Annan lisäksi syntymättä kolme muuta ihmistä.

Kaj Korkea-ahon Äitiä etsimässä kertoo kumppanuusvanhemmuuden valmistelusta. Kirja on Tieto-Finlandia-ainesta. Ei välttämättä kaunokirjallinen huipputeos, mutta ihan hirmuisen kiinnostavan tarkkanäköistä havainnointia.

Täynnään tietoa. Monenlaista tietoa. Muun muassa siitä, että sperma voi stressitilanteessa muuttua vaikka oranssin fosforoivaksi. Nauratti, kun en minäkään tiennyt kaikkea sitä, mitä miehen seksuaaliterveyteen kuuluu.

Lisäksi Kaj Korkea-aho näkee kaikki alhaisimmatkin toiveensa (tai minäkertojan toiveet) tarkasti ja analysoi niitä. Olen kohdassa, jossa minäkertoja perustelee sitä, että haluaa olla ensimmäisen lapsen isä, koska on seitsemän vuotta toista isää vanhempi.

Biologinen kello tuntuu tikittävän miehelläkin. Sperman laatu laskee. Sopiva äiti tuntuu löytyneen ja on halukas tekemään useamman lapsen kirjan miespariskunnan kanssa. Tommi Kinnusen Lopotissa on samantyyppinen asetelma.

Ihan huikeaa! Luin Lopotin viimein. En jaksanut kiinnostua siitä ennen kuin luin jostain, että romaani sisältää nuoren homomiehen kasvukertomuksenkin.

...

Eilen kun kiersin rehupaalipeltoa Haukkuvan suunnalla ja ihmettelin kevätpuroja sekä salaojien tuomia sulamisvirtoja, kuuntelin kohtaa, jossa Äitiä etsimäsä -minäkertoja suunnittelee, kuinka lapsen joulut jaetaan eri isovanhempien kesken. Mitä useampi isovanhempi, sitä monimutkaisempi kuvio ja minäkertoja surkastuu jo etukäteen siitä, että hänen ruotsinkielisellä Pohjanmaalla asuvat vanhempansa jäävät lapsen kehityksessä katveeseen.

Huh, ajattelin. Marialla ja Annalla ei ole ollut isovanhempia elossa kummaltakaan puolelta, joten ei ole ollut sellaisia joulupainetta. Isä kuoli vasta kesällä 2002, mutta oli jo Marian ensimmäisenä jouluna Puumalan terveyskeskuksen vuodeosastolla ja luuli, että Maria ja Anna ovat Paulan lapsia ja kun sanoin, että ei, kyllä tytöt ovat ihan minun, isä päätteli loogisesti, että sittenhän niiden tulee olla koiranpentuja.

Isä muisti Miron ja tykkäsi koirasta kovasti, vaikka allerginen olikin. Leonidista isä piti myös, sillä Leonid osasi viljellä perunaa ja oli muutenkin rabotjaga, mutta siinä kohtaa keskustelua, ei lasteni isä enää tullut mieleen.

Hyvä, että kuitenkin jotain muisti.

...

Koetimme toisena jouluna täällä Lapinlahden-talossa uusioperhejoulua. Se oli niin kankeaa ja kaikille osapuolille lähinnä haavoittavaa, että Matti keksi ratkaisun. Hän käy oikeassa ydinperheessään joulupukkina. Pukkina, höm.

No mutta jos nyt en ala vittuilla, ratkaisu oli oiva ja siten kuljimme joulut tyttöjen aikuisuuteen asti. Aina sama ohjelma. Jouluohjelmassamme on jotain rauhoittavaa ja ennustettavaa. Minä en enää nykyään koskaan tee ruokaa, mutta juuri ennen joulua raadan keittiössä kuin eläin.

Matti haluaa varmistaa, että pystyy syömään edes jotain ja paistaa kinkun. Se tuli melkein syödyksi viime jouluna heti aattoaamuna, sillä onnistuimme löytämään sopivan pikku kinkkusen. Anna koristelee joulukuusen ja sitten syömme niin, että napa raikuu.

Sama seuraavana päivänä. Tapanina ajamme Juukaan ja käymme tapaniaterialla Paula-tädin kanssa joko Juuan ABC:llä tai Bomballa. Ehkä ensi vuonna voisimme tsekata, onko Kolilla tapaniateriaa tai Bomban gourmet-ravintolassa.

Tai ei. Bomballahan me kävimme karjalaistyyppisessä joulunaluspitopöydässä joskus Leonidin ja tyttöjen kanssa. Bomba olkoon perinne. ABC tuli ohjelmanumeroksi koronavaiheessa, kun Bomballa ei ollut tapanina mitään.

Ai niin. Marian rooli jouluna on olla hapan ja vannoa, että viettää seuraavan joulun Helsingissä.

...

Nyt lähden tukka suorana kohti Kuopiota En ehdi enää Pro Martin aamupalalle. Piti kirjoittamani siitä, kuinka Hesarissa oli juttu nuorista perheistä, jotka ovat kehittäneet omia rituaalejaan esimerkiksi syntyvän lapsen nimen ideoimiseksi.

Rituaalien perimmäisenä tarkoituksena on tuoda lapsi yhteisöön ja saada siten myös lapsen kanssa yhteisön tukea, kun sukulaisuussuhteet ovat höllentyneet tai sukulaisia ei ole. Hesarin jutussa kysyttiin, eikö ole ongelmallista, että nimenideointijuhlassa kaadetaan maljaan siniseksi värjättyä vettä, jos lapsi on ultrassa huomattu pojaksi ja vaaleanpunaiseksi värjättyä vettä, jos lapsi on tyttö.

Herrajukara sentään! Eihän pointti tosiaan ole siinä, että lapsen sukupuoli on merkityksellinen, vaan pointti on juuri yhteisön ja perheen tukiverkon lujittamisessa. Varmaankin sellaiset vanhemmat tai vanhempi, jotka elävät yhteisössä, jossa lapsen sukupuolta ei korosteta tai sillä ei ole merkitystä, osaavat luoda rituaalit, joissa on otettu huomioon tämä asia.

Ihan itse ja ilman jotain asiantuntijaa.

Otan tämän niin vakavasti, sillä meiltä tukiverkot puuttuivat. Vammaisperheessä näin varmaan on yleisestikin. Eivät auttaneet ristiäiset eivätkä kummivalinnat sukuaisista. No, eipä ollut tappeluita jouluina siitä, kenen luokse joulua menemme viettämään.

Olen kuitenkin edelleen surullinen tästä.