Milja Sarkolan Psykiatrissani ikäerosuhteista ja ulkopuolisuudesta - Kaj Korkea-ahon Äitiä etsimässä purkaa äitiyden mytologisointia

ke 1.5.2024

Milja Sarkolan Psykiatrini oli täynnään teräviä havaintoja ihmisen mielenliikkeistä. Muun muassa ikäerosuhteista Sarkola kirjoittaa, että iäkkäämmällä on usein kyse eräänlaisesta henkisestä keskenkasvuisuudesta ja vaikeudesta hyväksyä omaa rapistumista (s. 50).

Tätähän me olemme Matin kanssa poteneet. Matti kuvaa sitä, että ei halunnut liikkua meidän kanssamme julkisesti Lapinlahden kylän raitilla, sillä, että häpesi itseään - vanhenevaa miestä, joka oli vaihtanut suurin piirtein oman ikäisen tai sopivan ikäeron vaimon nuorempaan, meihin, ja kaupassa tuli vielä kaksi pientä lastakin.

Opin häpeämään itseäni ja lapsiani. Ja ajattelin Matin vain haluavan jatkaa entistä elämäänsä olemalla vakituisessa suhteessa ja yhtä aikaa markkinoilla. Turvallista. Niinhän leegio Lapinlahden perheenäitejä ajattelikin. Minä olin vain hidaste, jos nyt edes osa tiesi Matin vaihtaneen vaimoa.

Muistan, kun muudan kiva rouvaihminen tuli ovellemme toimittamaan jotain asiaa ilmeisen iloisena siitä, että Matti on eronnut ja muuttanut tähän. Kun minä kurkistin uuden mieheni selän takaa, naisen hymy hyytyi sydäntäsärkevästi. Naisparka meni ihan puihin, sopersi asiansa ja kääntyi nopeasti pois. En muista, kävikö edes eteisessä.

Lapinlahtelainen tapa oli pysytellä tiilitalokulisseissa ja käydä testailemassa vesisänkyjä ristiin rastiin. Voi kunpa joskus voisin kirjoittaa siitä, mitä tiedän. Haluan häpäistä kulissielämän eläjiä niin kuin Helvi Hämäläinen aikanaan.

...

Käytäntö tehdä lapsia eri kumppanien kanssa, on hiipinyt nyt keskiluokkaan alaluokasta.

Opiskelin työnohjaajaksi erään maalaismaisen kunnan sosiaalijohtajan sekä isohkon kaupungin henkilöstöpäällikön kanssa. Kun tuli puhe lapsista eri miehille, sosiaalijohtaja hymähti henkilöstöjohtajalle, että kuulostaa hänen asiakkailtaan - sossuäideiltä.

Kiinnostavaa. Tässähän keskiluokka on nyt omaksunut työväenluokkaisia käytäntöjä.

En valitettavasti osannut reagoida. Olisi pitänyt välittömästi tehdä näkyväksi kummankin virkajohtajan asenne ja huomauttaa siitä, että usein sosiaalitoimistossakin koetetaan sovittaa keskiluokkaisia arvoja, elämänasetelmia ja sovinnaisuuksia sinne, missä osataan elää vapautuneemmin.

Kaj Korkea-ahon Äitiä etsimässä kertoo miespariskunnasta etsimässä äitiä lapselleen. Kirja purkaa ihastuttavalla tavalla äitiyden mytologisointia ja pyhittämistä. Korkea-aho kääntää hauskasti kaiken päälaelleen, sillä polyamoriasta on tullut nyt jonkinlainen pakkopaita toooooooooodella edistyksellisiin piireihin.

”Jos minä saan valita lapsellemme äidin kahdesta, joista toinen on polyamorinen ja toinen ei, valitsen kyllä sen joka ei ole.” (Kaj Korkea-aho Äitiä etsimässä)

Huvittavaa on, että Lapinlahdelta löytyy uskovainen nainen, joka sovelsi polyamoriaa muiden avioliittoihin. Uskovainen pirteä polyamoorikko torui minua kirjeessään, kun narahti suhteestaan Mattiin, että saisin kyllä enemmän arvostaa heitä, jotka haluavat rajoittaa seksin yksinomaan avioliittoon.

"Vaikka et pidäkään tarpeellisena rajoittaa seksiä yksinomaan avioliittoon kuuluvaksi, niin voisit hieman enemmän kunnioittaa sitä, että jotkut vilpittömästi pyrkivät siihen."

Ömmm. Näin kirjoitti minulle nainen, joka rajoitti oman villin seksuaalisuutensa minun ja Matin avioliittoon miltei vuosikymmenen ajaksi sen jälkeen, kun edellisen työnantajansa vaimo oli löytänyt miehensä puhelimesta kuvia naisen intiimialueista. 

Milja Sarkolan romaanissa käytiin hieno kuvilteltu keskustelu psykiatrin ja hänen ylemmän keskiluokan ruotsinkielisen ystäväpariskunnan kesken muun muassa keskiluokan hyvistä ominaisuuksista. Ne ovat kiistattomat, kyllä.

Olipa huonoa kieltä. Sitä että sillä että. Kello on seitsemän ja on vappuaamu. Aivot eivät ole vielä heränneet. Katsoimme eilen Imma Tatarannin kolmatta tuotantokautta. Olimme Tatarannia kovasti odottaneet ja jotenkin tunnelma sarjassa oli synkistynyt.

Matti ei halunnut katsoa kakkososaa, vaan nukahti ennen iltayhdeksää. Minä valvoin vielä viitisen minuuttia televisiouutisten ääressä ja tulin siihen tulokseen, että joudan minäkin uneen. Heräsin kello 5.18. Ehkä huomenna herään kello 5 ja jaksan kirjoittaa johdantoehdotuksen tulevaan tietokirjaani Jokamiehen ja -naisen terapiakirja.

(Tirskistä!)

....

Imma Tataranni, josta hahmona kovasti pidän, on vanheneva syyttäjä ja uusien jaksojen aluksi tytär muuttaa Napoliin opiskelemaan. Imma Tataranni näyttää olevan "henkisesti keskenkasvuinen ja hänellä lienee vaikeuksia hyväksyä oma rapistumisensa", sillä jokaisen työpäivän päätteeksi syyttäjä on toisen ja kolmannen tuotantokauden välissä käynyt silittämässä karabinieeri Ippazio Calogiurin kättä.

Calogiuri on huomattavasti nuorempi kuin Tataranni ja kahdella ensimmäisellä tuotantojaksolla on käynyt ilmi, että Tatarannin ja Calogiurin välillä on jännite. Tatarannin aviomiehelläkin oli oma sivusuhdevirityksensä. Se lienee pitkässä parisuhteeessa luonnollista.

Kun Tatarannin tytär hyppää Napolin-bussiin, äiti oikaisee nopeasti tyttären harhakäsityksen; ei ole ollut niin, että äiti ja isä rakastuivat toisiinsa eikä sen jälkeen ole ollut mitään rakastumisia. Tytär ei kuitenkaan ehdi kommentoida äitiään, sillä isä tulee väliin ja huolehtii jotain.

Huvittavaa on, että nyt kun tytär muutti pois kotoa, Imma Tatarannilla ja tämän miehellä olisi koti vapaana harrastaa intohimoista seksiä vaikka keskellä työpäivää ja pariskunta lähteekin kohti aviovuodetta, mutta portaissa odottaa Tatarannin kammottava anoppi.

Se siitä vapaasta seksistä, kun lapsi on muuttanut pois kotoa.

(Italiassa on eniten Euroopassa vanhoja ihmisiä Saksan ohella.)

....

Karabanieeri Ippazzio Galogiuri on kolmannen tuotantojakson alussa koomassa edellisen tuotantokauden lopussa olleen ampumavälikohtauksen seurauksena ja hänen esihenkilönsä käy silittämässä työpaikkarakkautensa kättä sairaalassa. Galogiuria ollaan siirtämässä Venetsiaan sairaalaan, jossa hänellä on paremmat mahdollisuudet herätä koomasta. Aivoverenvuoto on tyrehtynyt ja Matti sanoo nyt, että kyllä se siitä herää ennen siirtoa.

Luin Johanna Sinisalon Lasisilmän sekä Erik Räisäsen gradun ”Ennen kaikkea televisiosarjahan on jatkuvajuoninen Jobin kirja”: Metafiktiivisyys ja kirjoittaja jumalana Johanna Sinisalon romaanissa Lasisilmä etupäässä sen vuoksi, että arvelen graduntekijän olevan Rautavaaran kunnan uusi kulttuuripomo, mutta sekä Räsänen ja Sinisalo tarjosivat oivan tarkastelukulman televisiosarjojen kässäreihin sekä dramaturgiaan.

Olimme Matin kanssa aivan koukussa Milanon naisten paratiisiin ja huomasin kiintyväni sarjan hahmoihin. Kaiken muun hyvän lisäksi Milanon naisten paratiisissa on taustalla Emile Zolan romaani Naisten paratiisi. Tilasin myös ajatusteni tueksi netistä Anna Kortelaisen Päivän naisten paratiisissa.

Halvasta tuotantotavastaan huolimatta Milanon naisten paratiisi toi esille italialaisen yhteiskunnan muutoksen luokkarajojen murtumisineen.

...

Minun piti vielä yhdestä ajatuksesta Milja Sarkolan Psykiatrissani... Matti lähti jo pakkaamaan Annan kesärenkaita mukaan. Otamme vappuretkelle myös trailerin. Saamme iskän Killin taas Savoon. Voi olla, että palautamme sen Jyväskylään vuoden kuluttua, mutta se on sen ajan murhe tai ei murhe, vaan oikeastaan ilo.

Milja Sarkolan romaanin takakannessakin on lause minäkertojan ulkopuolisuudesta: "Minulle on ominaista tarkastella elämää etäisyyden päästä ..." (s. 138) Sitten lainauskuitissa on jotain ihme sykeröä. En saa omasta käsialastani selvää. Pöh.

Joka tapauksessa jaan ulkopuolisuuden tunteen. En muista, mistä luin, mutta jostain kuitenkin. Hiljattain. Ei kun kuuntelin Sari Valton haastattelussa kirjailija Laura Honkasaloa keski-ikäisyydestä. Honkasalon mukaan hänestä lasten vanhempainilloissa tuntuu siltä, että muut ovat jotenkin oikeimpia aikuisia.

Minusta tuntuu juuri siltä!

...

Me Matin kanssa olemme molemmat voineet kahden yhteisen vuosikymmenemme ajan regressoitua turvallisesti. Matti on joutunut koko elämänsä kantamaan aivan hervotonta vastuuta milloin mistäkin. Kanssani aviossa hän saattoi reppanoitua pösilön looseri-uskovaisen mussunsa syliin vuosikausiksi vailla pelkoa siitä, että joku vie hänen puhkomansa neitsyen.

Matti sai lisäksi kohdata pelkonsa siitä, että pian hänet jätetään. En jättänyt. Minä taas olen Matin paljastumiseen asti ollut viheliäinen lapsivaimo. .... Mutta nyt tulostan huhtikuun tiliotteen ja alan valmistautua osakeyhtiön kuudennentoista tilikauden tilinpäätökseen.