Kivoja kohtaamisia - ei kun vain yksi, toinen joskus kun ehdin

pe 10.5.2024

- Miten täällä oikeustalo on ton värinen?

Ohitseni viiletti pitkä ortodoksin näköinen mies. En ollut varma, tarkoittiko hän ääneen lausumansa ajatuksen minulle, mutta vastasin kuitekin.  - Siinä oli ennen vanhaan posti. Olen miettinyt samaa tai oikeastaan sitä, milloin rakennuksesta pääsi tulemaan pinkki.

- Vai posti.
- Niin täällä sentään on posti.

Naurahdimme molemmat. Sitten muistin. - Itse asiassa... tiijätkö, miksi oikeustalo on tuossa?
En odottanut vastausta, jatkoin samaan hengenvetoon. - Täällä olisi hieno 1990-luvulla rakennettu oikeustalopytinki, mutta siellä on jotain sisäilmaongelmia.

Ihan varmaa tietoa minulla ei ollut oikeustalon rakentamisvuodesta tai -vuosikymmenestä, mutta kun Maria oli pikku keskonen Kysin vastasyntyneiden teho-osastolla 1999 kävin vielä käräjäoikeuden lautamiehenä toveritar Sirpa Juntusen sijaisena juuri hienon oikeustalon käräjäoikeussalissa.

Sirpa J oli muuttanut pois paikkakunnalta ja Marian odotus- sekä -sairaala-aikana, istuin käräjiä lautamiehenä. Pidin rakennuksesta. Se oli uusi ja hieno, jopa hulppea. Siellä selvittelimme Leonidin oleskelulupahakemuksia. Virkanaisena oli kiva Jaana, jolla oli pystypiikkitukka. Hän oli mukava ja empaattinen minun epätoivoisuuttani kohtaan. En tajunnut oleskelulupabyrokratiasta mitään, mutta niin vain sain Suomeen lasteni tulevan isän.

Eipä minulla lapsia olisikaan ilman kivaa oikeustalon virka-Jaanaa. Jos olisi ollut joku hermostunut ja kireä norsunvittunaama, olisin lyyhistynyt oikeustalon portaisiin ja lapset jääneet tekemättä.

Tätä kaikkea en kertonut ohitseni marssineelle ortodoksipartahepulle. Hän hidasti askeleitaan ja kertoi, että takana oli kolmesataa ajokilometriä. Kysyin, minne Kuopiosta on kolmesataa kilometriä.

Huom! Harjoittelen tässä sekä dialogin kirjoittamista ja sitä, missä vaiheessa kerron, mistä paikkakunnasta on kyse. Olen kurkkuani myöten täynnä Sunnuntaisuomalaisen juttuja, joissa ei ole sanottu paikkakuntaa. Kyse on taatusti laskelmoinnista. Koska samat jutut tulevat ulos konsernin eri lehdissä ja ilmeisesti muidenkin konsernien, tulee paikallisuus häivyttää. Näin, arvelen, korostetaan myös ilmiöitä ja ilmiöt pyritään riisumasta paikallisuudesta.

Esimerkiksi tänään netti-Savon Sanomissa oli (vaimolta) salaa laihtuneen kaakaomiehen haastattelu ja paikkakunta, Tuusniemi, tuli vasta neljännessätoista leipätekstikappaleessa. Ingressi sentään Susu-jutuissa vielä on.

Kysyn vain. Miksi nykyään jutuissa ei kerrota heti, millä paikkakunnalla ollaan? Ennen se kerrottiin samassa kohtaa, jossa nykyisin kerrotaan toimittajan nimi. Ennen paikkakunta tuli ennen leipätekstiä pikku vinjettinä ja toimittajan nimi vasta jutun perässä.

Muistan, että Matti ja Liisa -lehdessä oli keskustelua siitä, että jos juttujen alussa on pikku vinjetti Lapinlahti tai Varpaisjärvi, varpaisjärveläiset lukijat alkavat laskea ja tulevat siihen tulokseen, että heidän kotikunnastaan ei juttuja ole taaskaan tarpeeksi. Tuli ulkoasun uudistus ja vipsis, paikkakunnat hävisivät lehdestä.

En ymmärtänyt perustelua enkä ymmärrä vieläkään. Jos lukijat ovat tyytymättömiä, eikös silloin pidä tehdä asialle jotain? Huolehtia vaiks paremmin siitä, että myös Varpaisjärveltä on juttuja.

Paikkakunnan häivytys aiheutti ennen muinoinkin lukijoissa epämääräistä ärsytystä. Sama epämääräinen ärsytys saa työntämään huonosti tehdyn lehden avaamatta roskiin - rivilukija ei tiedosta, mikä häiritsee - milloin taitto on häiritsevää erivärifonttteineen tai muuten vain täysin tukossa - lukija vain jättää lehden tilaamatta tai ilmaisjakelulehden lukematta.

Maaseudun Tulevaisuuden sisällä oli vähän aikaa sitten maakunta-MTK:n lehti. Ihan hirvittävää. Harrasteliijamaista. Kamalata! Raastoin hiuksiani enkä edes voinut säilyttää lehteä varoittavana esimerkkinä.

Nyt tietysti on kyse klikkaamisesta. En ala tässä kertoa siitä, mitä mieltä olen klikkiotsikoista. Lyhyesti vain. Ovat ihan vittua ja saatanata.

...

Ortodoksipartajeesus kertoi, että kolmensadan kilometrin päästä Kuopion torin laidalta, minne olimme laukanneet, on muun muassa Hämeenlinna. Näin sain kertomukseni takaisin aikaan ja paikkaan, josta aloitin. Huh, kirjoittaessa aina pukkaa hiki, kun etenen asiasta viidenteen ja tulee kiire. Kohta minulla nimittäin on oikeasti kiire. Pitää pestä tukka ja hampaat ja lähteä baanalle.

Herätys oli taas kello viisi ja takana huono yö. Avasin makuuhuoneen oven, kun tuntui siltä, että Pyry ja Arska piereskelevät (anaali-ilmaus, voih, menköön) sisäilmaan. Avoimesta ovesta paistoi hätäuloskäytävävalo silmiin aina, kun käännyin vasemmalle kyljelleni. Lisäksi Halla pääsi huoneeseen ja päätti omistaa minun puoleni sängystä. Yöllä käytiin taas lebensraum-taistelu, josta Matti ei koskaan tiedä mitään. En tajua miehen unilahjoja. Kuinka ärsyttävää.

...

Aloin hihkua. - Hämeenlinna. Ihanata. Olen käynyt kouluni Kärkölässä tai siis Kärkölän Järvelässä!
Sitten kerroin, että Hämeenlinna jäi ihan katveeseen, kun suuntauduimme niin voimakkaasti Lahteen. Kerroin myös traumaattisen tarinani Lahden Galaxyn edessä maalaisena jonottamisesta. Me tulimme typerän juppihenkisen muovikapakan jonoon kello seitsemäntoista lauantai-iltana, portsari päästi sisään kello kaksikymmentä kolme ja valomerkki tuli puolen tunnin kuluttua.

Hämeenlinnan heppu, josta oli siinä samassa sekunnissa tullut melkein sukulainen, mietti, pääsikö Järvelään kapakkaillan jälkeen julkisilla kotiin. Sanoin, että ei toivoakaan, mutta minä olin aina kuskina. Ajoimme Vuolteen Riinan persoonallisella iloisen keltaisella Fiiatilla ja minä mielelläni kyyditsin, kun kortin vihdoin sain ja kapakkaoikeudet.

Traumani tuli siitä, että olisin jonottanut Torveen, mutta vielä silloin Torvessa ei Riina eikä Saarisen Maijakaan käyneet. Minä olisin halunnut, mutta putosin societestä siinä vaiheessa, kun Riina ja Maija muuttuivat kiinnostavan rokkiboheemeiksi.

...

Ortodoksipartatyyppi kertoi olevansa Hauholta. Kesäpaikka on Tuuloksella, jos oikein ymmärsin. Sanoin, että aijaa, hauhohauho. Tyyppi tunnisti Juicen. En alkanut kertoa sitä, että olen edelleenkin vähän kade, sillä luokkakavereistani tuli myöhemmin Juicen bändäreitä. Minä tuhlasin aikaa ihan muualla, mutta siihen genreen olisin mieluusti osallistunut.

Kun lopulta pääsin harhateiltäni Tampereen yliopistoon, ei Juicen maksasta tainnut olla enää paljoakaan jäljellä ja itse legenda oli hakattu kivestä (äh, tai jostain muusta materiaalista, kielikuva! Kielikuva tähän jostain, mutta menköön...) tamperelaisen kapakan patsaaksi.

...

Sitten sanoin, että appropos, jos olet Hauholta, tiedät tai tunnet varmaan kirjailija Taija Tuomisen. Ortodoksipartaheppu oli ollut paria luokkaa alempana koulussa kuin tuleva kirjailija. Heppu kertoi, että tietää kyllä kirjailijan, mutta ei sillä tavalla tunne.

Sanoin, että niinhän se on. Alempiluokkalaiset tietävät ylempiluokkalaiset, mutta ylempiluokkalaiset harvoin tietävät "alempiaan". Näin ajattelen olleen ammoin Järvelässäkin. Nykyinen Kärkölän pormesteri oli muistaakeni kolme luokkaa ylempänä kuin me ja muistan hänet Jaakkolan Tarjan isoveljen, Jyrkin, kaverina. Nämä isoveljet eivät taatusti pieraisseetkaan pikku siskon luokkakavereiden suuntaan. Amen.

Kyllä meillä jotkut bileet olivat Tarjan luona joskus, mutta isoveljet (heitä ilmeisesti oli kaksi) ja heidän kaverinsa näyttivät lähinnä kärsiviltä, kun tenavat olivat vallanneet rivitaloasunnon.

No niin. Pääsinpäs nivomaan tähän Kärkölän pormestarin. En kertonut ortodoksihepulle sitä, että viime keväänä melkein ryntäsin Kärkölän kunnanhallituksen kokoukseen. Kunnantalon ulko-ovi oli illalla auki ja kokoushuoneen ovi aivan apposellaan.

Selasin pikavauhtia puhelimestani, että kyseessä ei ollutkaan kunnanvaltuuston kokous. Jos olisi ollut, olisin mennyt kuuntelemaan. Julkisiahan ne ovat. Sen sijaan hetkisen vastustin kiusausta kuunnella avoimen oven takana salaa, mutta sitten ajattelin, että ihan niin kamala ihminen en ole.

Vaikka oikeasti olenkin.

Lähidemokratia kiinnostaa ja pormestarimalli erityisesti. Kiinnostaa myös, kuinka on selvästi havaittavissa ihmisten halu irrottautua puolueista. Kärkölän pormestari veti aikoinaan äänisaalillaan valtuustoon sankan joukon väkeä ja ainakin kokoomus tuntui menneen hajalle.

Jututin pari vuotta sitten muudatta kokoomuslaista, joka pyöräili entisen Kaluste-Valun läheisyydessä, asui siinä jossain. Kokoomuspyöräilijä oli suorastaan vimmoissaan. Äärimmäisen kiinnostavaa! Ja mikä kiinnostavinta. Joku saa kokoomuksen rapautumaan!

...

Tätä menoa en merkinnässäni ehdi eiliseen kohtaamiseen Hirvivaarantiellä. Mutta eipä mitään. Kerroin ortodoksipartahepulle, että kirjailijan äiti oli syntyisin Puumalasta ja arvelen, että äiti meni järjiltään ja alkoholisoitui ihan sen vuoksi, että oli vääränlainen ihminen väärässä paikassa väärään aikaan.

En muista, miten kirjailijan äiti oli Hauhoon päätynyt. Ikään kuin olisi ollut maataloustyöammattilainen ja jäänyt sitten tilallisen vaimoksi. Joka tapauksessa väärä temperamentti ja rytmi. Kerroin, että olen Puumalasta ja voin ymmärtää, miten hukassa kirjailijan äiti oli Etelä-Hämeessä.

Ortodoksipartaheppu sai heti kiinni siitä, mistä puhuin. Hänen mummonsa on syntynyt Sulkavalla. Sanoin, että niin minunkin! Lisäksi hepun sukujuuria oli Viipurissa. Aloin nauraa! Jotenkin puhe nanosekunnissa päätyi siihen, että Lahti onkin paljon iloluontoisempi kaupunki kuin Hämeenlinna, sillä Hollolan Lahlessa (rakastan tätä murreilmaisua!) on paljon kirvulaisia.

Kerroin myös, että meidän äiti ja isä Kärkölän Järvelän Nummenkulmalla ystävystyivät vain kirvulaisten Ollikoiden kanssa. Arkkinummenkulmalaiset olivat kyllä pohjimmiltaan ihan ystävällisiä, mutta meidän porukat eivät osanneet oikein kommunikoida heidän kanssaan.

Kyse on siitä, että samasta maakunnasta periytyvän ihmisen kanssa sitä vain pääsee kymmenessä minuutissa asian ytimeen. Kun olimme edenneet entisen Sektorin eteen, puheeseemme puuttui toinen partamies. Hän muistutti joulupukkia ja kysyi minulta, olenko mielisairaanhoitaja.

Sanoin, että en ole, mutta jos hyvin käy, minusta vielä kasvaa ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja lisäsin, että jos nyt en ala juosta, jään ilman silmälasejani. (Luulin, että Silmäasema menee kiinni kello seitsemäntoista). Ortodoksiheppu tervehti minua rystystervehdyksellä. Kerroin oman nimeni ja kysyin, mikä on hänen nimensä.

- Hämäläinen.

Nauroimme kaikki kolme niin, että tori raikui.