Kuurnen tyttären ja isän yhteishankkeena löytyy Sisäisen orvon viisaus

pe 19.4.204

Eilen kirjoittaessani Paavalin seurakunnan kirkkokaljoista jumalanpalveluksen ja kirkkokahvien jälkeen, tajusin, mitä kaipaan. Kaipaan pizzaseuraa Rautavaaran Tiilikkaan. En löydä pizzaseuraa yrittäjäjärjestössä, sillä huomasin, että järjestöön kuuluvat eivät halua viettää vapaa-aikaansa edes keskenään - saati sitten ulkopuolisen kanssa.

Harmi, sillä ehdin jo maksaa yrittäjien jäsenmaksun. Maksoin samalla Iisalmen naisyrittäjienkin maksun, sillä toivon joskus pääseväni naisyrittäjien kanssa kuukauden ensimmäisen keskiviikon lounaalle. En tosin tiedä, onko käytäntö enää voimassa. Jos on, hyvä juttu!

Kauppakamarin jäsenmaksua mietin vielä. Voi olla, että muutamme takaisin Kaivikselle peltohommiin, kun on Kauppakamarin vuosikokouksen aika. Enkä sitä paitsi tiedä, viitsinkö maksaa 230 euroa siitä, että pääsee kuppakamarivuosikokoukseen kuuntelemaan kokoomushyminöintiä. Toisaalta voisi olla kiinnostavaa kuunnella, antaako joku vihdoin palautetta kokoomukselle vaikka Varkauden ja Iisalmen sairaaloiden alasajosta.

Löysin viikonloppuna Arto Haverin Pormestari haastaa kunnanjohtajan - onko johtamismallilla väliä? - Kaksin eli Kunnallisalan kehittämissäätiön sinisen kirjasen. Kirjanen oli joutunut ihan väärään paikkaan talossa. Olisiko vihdoin aika lukea se?

Ylen uutisissa tuli illalla varmaan viisitoista kertaa se, että Suomen kunnanjohtajista Kärkölän pormestari Markku Koskinen saa vähiten palkkaa.

Saa saadakin, sillä kunnanjohtajalla Koskisen sahan perustajan, Kalevi Koskisen, pojan poikana ei pikku rahasta ole puutetta. Enkä tätä sano vihaisesti tai vittuillen. Marja-Liisa Ylitalo (Kärkölän keskusta), jonka kanssa ehdin hetken ystävystyä (ennen herra Parkinsonin väliin tuloa), kertoi Koskisen Oyj:n taustasta (ei kun oliko se kuitenkin Marsan veli Ylen Neuvostoliiton heppu Reijo Nikkilä, kun kertoi... Hm. Jompikumpi.) Koskisen sahalla on työläistausta.

Minäkin olen ollut sahalla töissä. Kun seurustelin kihlattuni kanssa, Koskisen sahalla oli siivouspäivä. En minä olisi moiseen osallistunut muuten, mutta kihlattuni Markku A oli työteliäs. Kävimme heittelemässä vanerin- ja laudanpalasia yhden lauantain ajan ja saimme jotain palkkaakin. Sunnuntain nukuin tajuttomana.

Oli järkytys huomata, millaista on ruumiillisen työn aiheuttama väsymys. Tämä ei ole vitsi eikä vittuilua. Olin ehkä fibromyalgikko jo silloin. Jokin syy täytyy olla sille, että en ole koskaan pitänyt urheilusta. Olin jokaisen ratsastustunnin jälkeen oikeasti kipeä. Mietin, että pidän enemmän hevosten hoidosta kuin ratsastamisesta.

...

Niin pizzaseurasta. Ehkä saan vielä pizzaseuraa joskus. Olen virittelemässä. Voi olla, että suuntaamme pizzalle Nurmekseen. Siellä näytetään elokuviakin. Seuraavaksi Kino Hannikaisen ohjelmistossa on vain actionia, joten ei haittaa, että emme ole saapuvilla.

Ensi maanantaina menen joka tapauksessa Kuopioon kuuntelemaan Savo Tech -konsulttimme alustusta imu- ja työntöohjauksesta sekä massaräätälöinnistä. Kuulostaa koomiselta, mutta saattaa olla kiinnostavaa. Massaräätälöinnistä keskiaikaiselle käsityöläishenkiselle yritykselle, juu.

Ensi viikon kalenteri menikin sitten ihan tukkoon, mutta olkoon. En saanut Rautavaaralta innostettua ketään mukaan. Ei sitten, kun ei kerta kiinnosta.

En lannistu tänäkään keväänä. Vuosi sitten koetin työntää narulla Taidemuseo Eemilin ystäviä. Kun tajusin, että kukaan minulle mieleinen ihminen ei suostu puheenjohtajaksi ja puheenjohtajaksi suostuu piispa Arseni vain siinä tapauksessa, että minä en ole mukana, alkoi naurattaa. Nauroin itselleni, lapselliselle innolleni ( ja samalla häpesin intoani ). Mutta ei kun vain kohti häpeää.

Aina pitää yrittää. Kokeilla kaikenlaista. Paitsi omaa siskoa ja karaokea. Tämän kevään epäonnistunut viritys oli hanke käydä perjantaipizzalla Rautavaaran yrittäjien kanssa. Mietin, että piirrän sosio-ekonomisen kartan Rautavaaran yrittäjien johdon kokoonpanosta.

Kartta selventää paljon.

Tunnistan hallituksesta tämmöiset hahmot:

1. Hallituksen jäsen nro 1, demarin puoliso
2. Hallituksen jäsen nro 2, entisen demarivaltuutetun puoliso
3. Hallituksen jäsen nro 3, demari, jonka vaimo on töissä hallituksen jäsenen nro 1 yrityksessä ja vaimo on hallituksen jäsen nro 2:n sisko
4. Hallituksen jäsen nro 4, entinen demarivaltuutettu, naimisissa hallituksen jäsen nro 1:n työtekijän siskon kanssa ja työntekijähän on naimisissa hallituksen jäsenen nro 3 kanssa, joka siis on myös demari.
5. Hallituksen jäsen nro 5, kiva nuori nainen.

Tämän vuoksi tunnelma tilaisuuksissa on ollut kuin ohuella jäällä kävelyä. Rits, rats, koska rysähtää?

Ehkä kaikilla pienillä paikkakunnilla on sama ongelma. Ehkä ulkopuolisiksi itsensä tuntevien tulisi kokoontua joskus - vaikka pizzalla Tiilikassa tai elokuvissa Nurmeksessa. Ehkä olen ainoa, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi, ehkä menen elokuviin yksinäni.

Mutta jees, kohta auton nokka kohti Kuopiota ja Likolahtea. Minulla on nyt terapeutti, joka tiesi, että skolastikko, jonka teksteistä kooste Summa Theologiae, on Tuomas Akvinolainen. Summa Theologiaen hankin kirjallisuustieteen perusopintojen yhteydessä. Tein sen pohjalta jonkin harjoitustehtävän, sillä kirjan välistä löytyy keltainen liimalappu, jossa on kryptinen luku 23 ja piste.

Summa Theologiaesta voi opiskella kristillis-aristoteelistä ajattelua. Terapeuttini on luonnontieteilijä, mutta mistä pirusta tyyppi nappasi Tuomas Akvinolaisen, herrajukara!? Lisäksi heppu selitti minulle Leanin yrityksen tuotantoprosessissa tuosta noin vain.

Koetti ensin piirtää minulle gaussin käyrää ja näki, että rouva putosi kärryiltä. Sen jälkeen heppu huomasi Piian Herkkujen pöydän kulmalla pikkuruisen kupposen ja vipsistä, esittikin siinä samassa Lean-johtamisen tuotantoprosessissa hammastikkujen avulla.

...

Kunhan pääsemme Savo Tech -konsultin kanssa tahmomasta tilinpäätöstämme, haluan, että käymme lävitse firman tuotantoprosessin. Oikeasti. Olen innostunut. Yksin en jaksa innostua. Pitää olla konsultti ja terapeutti. Ehkä terapeuttini on oikeastaan työnohjaajani.

Savo Techiin valtio kaataa paljon rahaa. Raha siilautuu meille yrittäjille oivasti näin. Ei suoraan, vaan että korkeasti koulutetut ja fiksut insinöörit saavat hyvää palkkaa. Ihan ok mulle, sillä vihdoin meillä on konsultti, joka ei lyyhisty Matin eteen masentuneena. Meillä oli sellainenkin Seppo Hoffrénin konsulttitoimistolta ja vaikka hanke oli suurimmalta osalta ESR- ja valtiorahoitettu, maksoimme siitä huvista meille isohkon summan.

Voi vittu, alkaa vituttaa, kun ajattelen. Hoffrénin konsulttitoimiston konsultti juuttui koko hankkeen ajaksi omaan ajatukseensa siitä, että Lapiomies Oy:n tulee saada Matille korvaaja. Sehän on selvää, vittu, ihan itsestään selvää, että pitää saada, mutta ei sillä tavalla, että konsultti jumii ja lopulta masentuu, kun konsultoitava on niin surkeassa jamassa.

Viimeinen konsultointikerta oli kyllä antoisa, koska saimme kokeneen hepun.

Nykyinen Savo Tech -konsulttimme sanoo joka kerta, kun meinaan itse pudota siihen, että kaikki on tässä firmassa ollut paskaa tai kusta, että olettehan te liikevaihtojen perusteella joskus tehneet jotain oikeinkin.

...

Huomenna saan taas päteä. Olen menossa tulkkaamaan ukrainalaisia Rautavaaran helluntaiseurakunnan lähimmäisen lauantaihin. Halajan sosiaalista hyväksyntää ja kunnioitusta. Sitä saanen huomenna enkä silti luovu siitä, että rakastan Raamatun yliopistotutkimusta. Sain ammoin Vanhan Testamentin eksegetiikasta kolmosen.

Vien mukanani ajatukseni ja lupaan tyrkyttää niitä joka käänteessä.

Löysin itseni Kaisa ja Simo Kuurnen kirjasta Sisäisen orvon viisaus. Olen sekä esitaistelija että jossain määrin vaeltelija. Vaeltelija olen suhteessani uskonnollisiin yhteisöihin. Ortodoksisuudessa mielestäni ymmärretään Jumalan mysteeriluonne parhaiten, mutta en halua tulla samaistetuksi porukkaan, joka uskoo Jumalansynnyttäjän neitsyyteen ennen sukupuoliyhdyntää, sen aikana ja jälkeen. (Ups, nyt meni vittuilun puolelle.)

Kuurnet kirjoittavat voimauttavasti. Juha Klaavu sen sijaan kutistavasti kirjassaan Lapsuuden kehityksellinen trauma. Onneksi sen jälkeen, kun kiintymyssuhdeteoriat alkoivat vallita psykokulttuurin muutenkin tikahdutukseen asti kyllästämää ilmapiiriä, esiin astui Jari Sinkkonen ja sanoi rauhoittavasti, että hätä ei ole tämännäköinen, vaan punainen ja pyöreä (kuten sanoi ihanainen mummihahmo Kaija Pennas-vainaa) - esimerkiksi välttelevä kiintymyssuhdemalli on aivan tuiki tavallinen tapa kasvattaa lapsia etenkin sodan jälkeisessä Suomessa.

Kuurnet kirjoittavat, etteivät halua käyttää brittiläisen psykoanalyytikon Donald W. Winnicotin termejä valeminä tai todellinen minä. Lisäksi Kuurnien (Kuurnejen? miten tämä sukunimi taipuu? Milloin totun heräämään kello viisi? Milloin olen kello viiden herätyksen jälkeen selväjärkinen päivällä?) mukaan defenssit eli minänpuolustukset ovat joskus välttämättömiä.

Kuurnet käyttävät termejä onnenohjelma sekä sisäinen orpo. Parempia nekin kuin valeminä ja todellinen minä. Todellinen minä on mielestäni alati muuttuva, psykodynaamisesti muotoutuva asia. Joo ja totta on, että jokaisen sisältä löytyy jokin orpo (kunhan ei Petturi Urpo, äh, mene pois kokoomus nyt päästäni).

...

Juha Klaavun Lapsuuden kehityksellinen trauma ei kolahtanut. Ei kolahtanut aikoinaan Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessakaan. Meillä kotona kukaan ei käyttänyt alkoholia eikä toisaalta äidin uskonnollisuus ollut niin kamalaa. Äitihän oli kumman salliva kuitenkin. Ihan Ulla-Maija Aaltosen Uman kirja sinulle -meiningillä.

Lisäksi äiti hankki minulle kummiksi maisteri Pirkko Ponsimaan. Hänen isänsä, Kangasalan kirkkoherra, Eemil Ponsimaa, aloitti Siionin virsien perkaamisen, mutta jostain syystä homma jäi kesken (kuoliko Eemil Ponsimaa vai mikä tuli?). Jaakko Haavio jatkoi työn loppuun.

Eemil Ponsimaan kirja Kantaja ei väsy oli äidillä usein esillä. Löysin sen kirjakierrätyksestä takavuosina. Nyt haen kirjan tähän esille ja lähden kohti terapeuttia, joka tietää, kuka on kirjoittanut Summae Theologiae -kokoelman.