Kari Kanala Pappi ja pelimies osa vaikka kuinka mones

Diagnoosini on todennäköisesti tilulilulii! Kiitos psykiatri ja psykoterapeutti Katriina Kuusi Sari valton ohjelmassa ja kiitos, Apu-lehti....

ma 22.4.2024

Sika söi kaikki eväät. Tälle päivälle säätiedotuksessa luvattiin jääsadetta. Niinpä en saanut illalla unta, kun aloin jännittää, että en uskalla vitostielle. Sitten aloin jännittää sitä, että en pysty heräämään kello viisi, ellen saa unta. Nyt ja heti sassiin, saatana, nukut nytttttt.

Hieno juttu. Unen kanssa kiistely on tuhoisinta, mitä tiedän. Osaan alkaa jännittää näitä tilanteita jo viikkokausia etukäteen.

Nukahdin vasta puolilta öin. Nukahdin vasta, kun päätin, että en lähde liukastelemaan vitostielle jääsateeseen. Lauantain uppurointi Hirvivaarantien kahdenkymmenen sentin lumessa yksiä autonraiteita pitkin Juukaan oli ihan tarpeeksi kauhun hetkiä tälle rospuuttokaudelle.

Niinpä Matti heräsi viideltä ja vaikka oli eilen kuumeessa, kampesi työmaalle. Minä panin silmät kiinni. Kuulin kyllä, kuinka Armas Hakkarainen kimitti vastaan. Lompsautin korvaani ja ajattelin, että siinähän kimität. Lopulta kuului tömps, koira pani maata lattialle.

Pyry on aamu-uninen ja käänsi vain itsensä parisängyssä parempaan asentoon, kun Matti lähti. Halla kävi pikakakalla juoksunarussa ja Matti pääsi ulko-ovesta lähtemään ilman koirasaattuetta, kun sulki kastraatit makuuhuoneeseen.

Heräsin vaille seitsemän huikeaan auringonpaisteeseen. Ei tietoakaan jääsateesta. Olisi ollut puoli tuntia aikaa tehdä koiratyöt ja syödä aamiaista. En ryhtynyt siihen. No, jos ei jääsadetta tule, ei sitten tule. Tai tulee sitten, kun haluaa tulla.

Palautan Kari Kanalat elämäkertoineen ja parisuhdeoppaineen kirjastoon. Suhteellista - pilkettä & pohdintaa parisuhteesta oli juuri niin sellainen kuin muistelinkin. Oppaan anti oli köykäinen. Voihan se olla niinnii parj´suhteessa tai olla olemattahhii.

Sen sijaan Kanalan elämäkerta Pappi ja pelimies oli vähän ällöstä nimestä huolimatta hyvä. (Pelimies, ziissösss.) Pitää ropsauttaa kuppi kahvia. Yöunta ei tullut kuitenkaan tarpeeksi. Pää on ihan tohjoa. Ehkä on hyvä, että en lähtenyt näillä silmillä vitostielle, vaikka mitään jääsadetta ei näy eikä kuulu.

Kanala venytti nuoruuteensa pitkälle aikuisuuteen. Se tuli sangen lempeästi esille. Samoin kompurointi sarja-avioitujana. Helpottavaa. Minulla on ollut sellainen olo, että hieroin omia kolmia liittojani Sorjosten serkuille naamaan serkkukirjan kuvavalikoimassa.

Halusin osoittaa serkkukirjaan, että en halua pyyhkiä yhtäkään miestä elämästäni olemattomiin. Miehilläni on ollut vaikutuksensa minuun. Olen aina ollut valmis muuttumaan vaikka miksi sen mukaan, kenen kanssa seurustelin tai menin naimisiin.

Ei se kaunista ole semmoinen. Noloa kylläkin, mutta jospa en pelkäisi olla nolo. Sitä paitsi ihminen ei ole yksiavioinen. Yuval Noah Hararin kirjassa Sapiens - ihmisen lyhyt historia oli kaikkein selkeimmin se, että ihmislaji on elänyt 70 000 vuotta metsästäjä-keräilijänä ja vasta 10 000 vuotta paikallaan pysyvänä maanviljelijänä.

Pienissä metsästäjä-keräilijäyhteisöissä oli tärkeää välttää sukurutsaa ja niinpä oli tärkeää, että muodostettiin systeemit, jossa jälkeläisistä huolehtiminen varmistettiin yhtä aikaa sen kanssa, että yhteisöihin saatiin tarpeeksi erilaisia geeniyhdistelmiä.

Pääsin tämmöiseen tutustumaan kirjallisuustieteen perusteissa. Semiotiikka kiinnosti kovasti (sekä estetiikka). Molemmat kun pyyhkivät perusteellisesti yli hilseen. Eilen törmäsin äidin äitilinjan sukuselvitystä etsiessäni estetiikan perusteiden luentoslaideihin. Pitää kaivaa ne taas näkösälle.

Claude Lévi-Strauss tuli lempi-inhokkini Ferdinand de Saussuren mukana. Saussuresta ajattelin, onpa tylsääkin tylsempi heppunen. Minuahan ei mikään strukturalismi kiinnosta. Vain psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus kiinnostaa. Sitten tulivat vastaan jälkistrukturalismi ja heput Focault, Lacan ja Derrida. Aloin hihittää hysteerisenä ja huusin mielessäni apuun Ylä-Savon subcomandante Marcosia.

(Missä hän on nyt? Ei ollut torstakina Iisalmen kirjastossa, kun hain varaushyllystä Kaisa ja Simo Kuurnen Sisäisen orvon viisauden. Sekin oli hyvä. Hyvin vapauttava. Kaikilla on haavoja, haavat on hyvä kohdata ja sitten maadoitusta ja eteenpäin. Sisäisen orvon viisauden Kuurneissa (tytär ja isä) on samaa henkeä kuin Sari Valton haastattelemassa psykiatri ja psykoterapeutti Katriina Kuusessa. Katriina Kuusi sanoi, että hän on sanonut voivansa kirjoittaa potilaalle diagnoosiksi vaikka tilulilulii, jos se auttaa.)

Ei vittujuu, kun törmäsin kirjallisuustieteen perusteissa sekä nyt Psykoterapiat-oppikirjassa Lacaniin, Focault´on (vittujoo, miten tämä taipuu, kun lausutaan Fukoo?!?!) ja Derridaan alkoi mielessäni väikkyä Jyrki Lehtolan omahyväinen naama. Ajattelin, että kiitos ei kiitos ja palasin nöyränä tyttönä Saussureen. Onneksi tylsimys-Saussure toi elämääni Lévi-Straussiin ja erilaiset primitiivisten yhteisöjen taburakennelmat.

Todennäköisesti olen ainakin hiplannut joko Tommi Hoikkalan toimittamaa kirjaa Kieli, kertomus, kulttuuri tai sitten etäisesti Eero Tarastin Johdatusta semiotiikkaan : esseitä taiteen ja kulttuurin merkkijärjestelmistä.

Jostain olen Lévi-Straussin tabun muodostuksen ja insestin kieltämisen teorioista lukenut.

Kylläpäs meni kauas Kari Kanalasta. Niin. Mies ja nainen haluavat harjoittaa sukupuoliyhdyntää niin kauan, kunnes nainen on raskaana tai jos nainen ei millään tule raskaaksi, yhdynnässä jaksetaan olla vain tietty määrä.

Tämä on aivan tautisen totta ja tekee kipeää vieläkin, kun ajattelen, että mieheni harjoitti sangen ovulaatiokeskeistä ja -tietoista sukupuolielämää sivusuhteessa miltei vuosikymmenen ajan. Tuloksetta. Tai olihan siinä tulos. Matin ja minun avioliittoni tuhoutui. Se lienee ollut naisen tarkoituskin.

Hänhän oli valmiina Matin ensimmäisenkin avioliiton tuhoutumista varten. Ja sitten seuraavan. Tässä talossa miltei puoli vuotta. Kello kahdeksasta aamulla iltaneljään. Istui yläkerrassamme kuin tatti.

Hartaana viidesläisenä nainen todennäköisesti rukoili puolen vuoden ajan yläkerrassamme Matin senkertaisen liiton pikaista loppua. Ehkä jos vähän epäsuhtainen pariskunta olisi päässyt kuksimaan kaikki viisisataa yhdyntäänsä kahden vuoden aikana, suhde olisi ollut nopeammin ohitse. En tiedä.

Lasta suhteesta ei syntynyt. Ehkä vaihdevuodet tulivat vastaan. Niin siinä käy, kun ensin on nuori, hedelmällinen nainen ja sitten vuosien myötä ei enää ole. MOT. Minäkin olen elänyt saman lävitse. Tervetuloa kerhoon!

...

Keltalehdissä oli otsikko, että Kari Kanalan ensimmäisen aviovaimolta tuli elämäkertaan tyly teksti. No ei ollut tyly se yhtään. Kanalan ensimmäinen vaimo Katri kertoi itse kirjassa, miltä tuntui, kun matkusti morsiamena stipendiaattimiehensä luokse Amerikkaan ja tämä rehellistä kyllä kertoi, että oli ollut suhteessa amerikkalaistyttöön.

Kamalatahan se on ollut, mutta ensimmäisen vaimon kirjoitus oli ymmärtävä. Jopa lempeä.

Samoin lämmintä oli Kanalan kertoma toisesta vaimostaan, valokuvaajasta etunimeltä Ni(i)na. Kolmannesta vaimostaan, Millasta, hän kertoo, että rakastui tämän täydellisyyteen, sitten oppi rakastamaan tätä virheistä huolimatta ja lopulta rakastaa Millan virheitäkin!

Ihanata on, että yhteisessä parisuhdekirjassa Kari Kanala ja hänen Milla Mäkitalonsa sanovat, ettei heillä ole mistä raha-asioissa riidellä, sillä omaisuutta ei ole. Se maksaa, jolla on varaa. Ja toki ottaa päähän, jos on ollut puhe säästää johonkin ja toinen tulee kotiin uudet kaiuttimet kainalossa.

No persus, Matti tuli työmaalta yllättäen. Hyvä, etten lähtenytkään Kuopioon Microtekniaan. Tuli parisuhdematka. Tämän täytyy olla johdatusta! Lähdemme etsimään Matille pyhäfarkkuja ja tanssikenkiä.

Minäkin ehkä saan siniset farkut!

PS. Facebook vilautti Apu-lehden artikkelia, jossa Pekka Sauri kirjoittaa, että ... voi persettiläinen, en ehdi tähän enää. Matti sanoi ujosti, että olisi valmis lähtemään. ... jotain sanoi sellaista, että lapsuuden traumoilla... ei ole väliä... siis ei niin, että niillä ei olisi väliä, vaan elämä voi olla hyvää, vaikka traumoja olisikin... Siirräpä sitä rahhoo, sanoi Matti, sillä kaikki rahat ovat nyt hänen tilillään. Argh.