ti 28.3.2024
"Hei, kiitos muistutuksesta ja etenkin muistutuksen lempeästä sävystä. Meillä ei tällä hetkellä ole firmassa juurikaan liikevaihtoa, joten maksan laskun heti, kun tilillämme on tapahtumia.
Olen miettinyt, maksanko jäsenmaksua ollenkaan, sillä keskuskauppakamarijohtaja Juha Romakkaniemi on Savon Sanomien uutisen (digilehdessä ma 25.3.2024 klo 16.44) mukaan kehottanut ihmisiä eroamaan SAK:n alaisista ammattiliitoista. Mutta toisaalta kun kerta Kauppakamari joskus vuonna 2016 kampanjoi jäsenyyttään myös tällaisille pienille yrityksille, ajattelin kuitenkin roikkua mukana.
Jos saan maksettua jäsenmaksun kevätkokoukseen mennessä, tulen taas paikalle kuuntelemaan kokoomushyminöintiä. Teen muistiinpanoja enkä sano mitään. Vittuilen sitten seuraavan tai sitä seuraavan päivän blogimerkinnässäni.
Terveisin
Pia Valkonen"
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]