Mitä jos Merja Kyllönen on syötetty Stubbin taakse?

to 1.2.2024

Journalismin ja melkein kaiken muunkin contessa Adelaide de Saint Erasmo whatsappasi tiistai-iltana, että Merja Kyllönen (pölh...vassumi) on asettunut Alexander Stubbin (tyhjiöpakattu Jari Aarnio) taakse.

Olin ensin ihan, että voi kiesuksen häntäkarva, mutta sitten ajattelin, mitä jos Kyllönen onkin puoluetoimistosta syötetty Stubbin taakse. Jospa Kyllösen siirto helpottaisi liikettä punavihreän blokin suuntaan porvaripuolelta.

Alkusyksystä, kun Pekka Haaviston vaalitoimisto keräsi ihmisiä Haaviston taakse, ryntäsin innoissani mukaan. Ajattelin, että on tehtävä ihan mitä tahansa, jotta presidentinvaaleissa toisella kierroksella ei olisi vastassa rutto tai kolera - Stubb tai Halla-aho.

Samaa propagoi, mutta huomattavasti sivistyneemmin, emeritus sosiologi Jeja-Pekka Roos Facebookissa. En ihan ymmärrä, miksi, mutta kun tein rankkaa siivousta Facebookin kaveristossani - heitin hemmettiin sieltä muun muassa paikallisvassarit, juu - algoritmi alkoi pyörittää seinälläni JP Roosin päivityksiä.

Eipä siinä, kiinnostaviahan Roosin päivitykset ovat. Olin samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että Li Anderssonia (vaik´on vas.fiksu) ei kannata äänestää, jos tosissaan meinaa torpata Halla-ahon tien toiselle kierrokslle.

Mutta sitten Haavisto sanoi, että hänessä ei ole ollenkaan punaista. Juu, tottahan se on, Haavistohan lanseerasi aikanaan vihreiden sloganin - ei oikealla tai vasemmalla, vaan edellä. Käytännössä (kansan) yläpuolella, juu.

Lukekaa, oi, ihmiset Pekka Saurin kirja Parempaa kuin seksi. Vihreät on toki totaalisesti muuttunut, mutta puolueen alku on arrogantti ja me maalaiset olimme Vihreän Liiton perustamisen aikaan vain epämääräiseksi häiriöksi Pyhän Perheen arroganssille.

Minä sentään äänestin Moskovan suurlähetystössä kevään 1991 eduskuntavaaleissa vihreätä Etelä-Savon (oisko ollu Mikkeli?) vaalipiirin naista. Haluaisin tosin tietää, oliko silloin ehdolla ketään vihreätä naista Mikkelin vaalipiiristä, vai olenko nähnyt unta.

Tosiasia on, että äänestin suurlähetystössä. Muistan sen tasan tarkkaan, sillä käytettävissäni oli vain passin kopio. Passini oli Ovirissa ja siihen tehtiin jatkoviisumia. Olisinpa silloin tiennyt, että miltei ylivoimainen ponnisteluni vihreiden äänestämiseksi oli ylätasovihreille aivan se ja sama.

Joka tapauksessa, kun Haavisto plöräytti oikealle lipovan lausuntonsa, harkitsin sillä hetkellä jopa Stubbin äänestämistä. Oli juuri ollut Hesarin mainio Stubb-juttu, jossa ehdokas esiintyi töytäilevänä vasikkana. Hirmu inhimillisenä ja oli vielä lähettänyt Sergei Lavroville tekstarinkin.

Vähän ajan päästä kykenin antamaan Haavistolle hieman anteeksi, sillä oli esiintynyt Instagramissa punainen sukka toisessa jalassa ja vihreä sukka toisessa. Sitä paitsi Antonio Flores on niin ihana, että hänen vuokseen Haavisto ansaitsisi presidentin pestinsä.

Lisäksi soisin Antoniolle lapsen. Itketti, kun luin hänen toiveestaan tulla isäksi.

Joka tapauksessa jokin jäi kaivelemaan. Kun Jutta Urpilainen (verkkosukkademari) kuitenkin asettui ehdolle, koetin kuulostella, tuleeko halosilmiö ja kerroin Anna-tyttärelleni syntymäpäivänään ehkä kahdennenkymmenennen neljännen kerran tarinan siitä, kuinka pääsin lääkärin erikoisluvalla Kysin synnytysosastolta äänestämään Tarja Halosta.

Vastaukseksi tuli: "Äiti, olen kuullut tämän jutun useasti." Se on Annan syntymäpäivätarina. Ensi vuonna kerron sen kahdennnenkymmenennen viidennen kerran.

Äänestin Urpilaista eikä halosilmiötä tullut. Kun alkoi vaikuttaa siltä, että Halla-aho (vaarallinen persu) nousee, aloin kirkua kotivaalikatsomossa kauhusta. Mika Puppu-Generaattori Aaltolan kannatus suli niin, että koko heppu alkoi säälittää ja Halla-ahon prosentit nousivat.

Kun näytti siltä, että vastakkain saattavat olla Stubb ja Halla-aho, sanoi mieheni Matti, että äänestää ennemmin Halla-ahoakin kuin Stubbia. Niin suurta saattaa olla kokoomusinho. Kun tuli julki gallup, että itse asiassa Olli Rehnillä (hiljainen kalliokesk.) olisi parhaimmat mahdollisuudet toisella kierroksella Stubbia vastaan, alkoi kaduttaa.

Olisi pitänyt osata ottaa huomioon tämä! Rehn ei ollut siihen mennessä kiinnostanut yhtään, mutta sitten aloin kuunnella häntä tarkemmin. Ei hitto, Rehn olisikin ollut maltillista valtiomiesainesta.

Nyt Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen Ylen aamustudiossa sanoo, että Stubb koettaa jatkaa mukavana miehenä ja syleillä Pekka Haavistoa kuoliaaksi. Niin. Maanantaina Ylen A-Studiossa Stubb koetti kyllä olla kiva, mutta tiukkaa teki. Oli niin kireä, että melkein kuului pinggggg, kun naamalihat venyivät.

Merja Kyllönen hehkutteli jo liikenneministerikautenaan sitä, kuinka hänellä on samanlainen huumorintaju kuin Stubbilla. Lisäksi Kyllönen puhui Hesarin Kuukausiliitteen Saska Saarikosken haastattelussa kokoomuksenlivontajargonia: "Meidän on pelastettava hyvinvointivaltio tuleville sukupolville... blaa blaa blaa." VMP, kuten sanoi Stubb Pohjoismaiden Neuvoston kokouksessa.

Enkä vieläkään ole antanut anteeksi vassujen puoluekoneistolle sitä, että kesän 2013 puoluekokouksessa edustajien puheenvuorojärjestys oli laadittu niin, että kokouksen aluksi puhuivat ministerit ja kanisterit, jotka käytännössä sanoivat, että vassuleiden hallitustaivalta ei saa arvostella.

Olin sitä mieltä, että hallituksessa tuli pysyä, mutta vassukansan olisi pitänyt antaa sanoa, mitä ajattelevat. Vihreiden kokouksessa oli heti alkuun annettu kritiikille sija. Varmaankin kesän 2013 puoluekokous ja sen jälkeinen Jyrki Yrttiahon (vas.ry) vaino vieroitti minut, puolueen uskollisen soturin, joka olin peräsuoli pitkällä tehnyt työtä aatteen eteen.

Päätökseni kypsyi vuonna 2017 ja erosin puolueesta. Liityin Feministiseen puolueeseen ja sitten oli sellainen ihme, että Ylä-Savon yhteisessä maaseutulautakunnassa oli Feministisen puolueen edustaja.

Lukekaapa Merja Kyllös-merkintäni otsikolla: "Mistä näitä kanistereita oikein tulee? (ma 3.2.2014). Erokirjeeni vassumussuleista löytyy pe 1.9.2017 ja otsikko on "Eroan Vasemmistoliitosta".

Itse asiassa kyllästyin siihen, että jos on jossain puolueorganisaatiossa, joutuu mukeltamaan ympäripyöreitä. Haluan olla liikkuva äänestäjä ja äänestää just niin kuin minusta tuntuu.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi