Päiväni Rautavaaran Saimi Hoyerina

Ja Jumala ampuu taas linnamme Lapinlahden Nato-seminaarissa (to 8.2.2024)

ke 31.1.2024

Päätin, että joka toinen päivä olen Rautavaaran Fatim Diarra ja joka toinen päivä Saimi Hoyer. Eilen otin Saimi Hoyer -moodin. Kävimme Matin kanssa Tiilikassa lounaalla ja tungin itseni uusien yrittäjien pöytään. Selvitin nuoren pariskunnan sukujuuret röyhkeään toimittajatapaani. Perustelin kysymyksiä sillä, että eihän sitä saa tietää mitään, ellei kysy.

Lopulta olikin ihan mukava juttuhetki, vaikka ensin itse säikähdin sitä, että säikäytin lounastajat. Yrittäjäpariskunnan Green Care -konsepti oli osoittautunut ihastuttavan idealistiseksi. Olin jo yrittäjien aamukahvien jälkeen googlaillut.

Seuraavaksi mainostin metalli-Pelle Pelottomalle Tech Savoa. Tech Savon palveluksessa on sekä puutalousinsinööri että koneautomaatioinsinööri. Olen naimisissa puu-Pelle Pelottoman kanssa ja vielä kerran yritämme. Kehitämme, mietimme strategioja. Kun kerta semmoinen hanke on taas tarjolla

Pitää käydä heittämässä metalli-Pelottomalle postilaatikkoon Tech Savon esite. Heppu on varmasti saanut elinkeinopäällikkö Tuula Palojärven sähköpostiviestin asiasta, mutta niin minä kuin varmaan moni muukin hökäisi ilmoittautua eiliseen Yrittäjäystävällinen kunta -kyselyn täyttäjäisiin eikä kelannut viestiä alaspäin.

Olin kuitenkin arkistoinut viestin ja mitä ilmeisemmin ajatellut palata siihen myöhemmin. Niin lopulta tein.

Tiilikassa lounaalla kävin myös lyhyen ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun metalli-Pelottoman ja tämän pöytäseurueen kanssa. Aivan mahtavaa. Pääsinpäs sanomaan ja sitten nauratti; hävisin kuusi nolla.

Yritysystävällinen kunta -kysely

Rautavaaran kunnan toplokkaat olivat päättäneet, että täytämme yhdessä Yritysystävällinen kunta -kyselyn. Ihan mahtavaa sekin. Avasin suuni monta kertaa ja ajattelin, että jos joku siitä murskautuu, murskautukoon.

Taioin päähäni kuvitteellisen Saimi Hoyer -pöheikön ja otin kaipaamani tilan. Aviomies tapansa mukaan koetti sihistä ja sulkea suutani, mutta siitä viis veisasin. Tilaisuudessa oli mukava ilmapiiri ja takariviin asettuneetkin vaikuttivat rentoutuneilta.

Koen takariviläiset edelleen aavistuksen verran ärsyttävinä. Se, että ei tule lähelle, on vallankäyttöä. Takarivissä on aina niin turvallista jurputtaa puoliääneen.

Kuherruskuukauttaan viettävä kunnanjohtaja Mikko Kärnä vaikutti vilpittömältä siinä, että haluaa kuntalaistenkin osallistuvan. Terävä ja tällä kertaa tosiaan rento KD-rouva muistutti yhteisöilloista. Niitä oli Rautavaaralla myöhäsyksyllä  - jo ennen Kärnä-messiasta.

Pikkuisen vetäisin henkeä etuhampaideni välistä sisäänpäin, kun Kärnä hehkutti, että rakennamme Rautavaara-kuvaa positiivisessa hengessä. Vähän sama kuin Savon Yrittäjien Paula Aikio-Tallgren, joka koetti sanella, mitä asioita ei voi julkisuudessa käsitellä.

Juu. Kuuluisia viimeisiä sanoja, joita minulle joku sanoo: positiivisessa hengessä ja likapyykki on pestävä kotona. Kun joku kuuluttaa positiivista henkeä ja julkisuuden hallintaa, poistan varmasti varmistimen.

Mutta muuten meillä on oikeasti kiva kunnanjohtaja. Suora ja reilu. Heti kun hänen suustaan tulee ensimmäinen diibadaabaa, lupaan kaivaa esille torrakkoni - yrittäjäpuheenjohtajan sananpartta lainaten.

Kaivelimme esille torrakkojamme siltä varalta, että hyvinvointialue uhkaa sulkea Rautavaaran terveyskeskuksen. Hammashoitajaa teekoossa ei nykyään kuulema ole. Joudun hammaskivineni Sonkajärvelle, mutta ei haittaa. On alkuperäis-Rutakolle asiaa muutenkin.

Sitä paitsi on jättehauska fiilistellä Sonkajärven kirjaston nurkilla. Mieheni on ollut kirjastotyömaalla vastaavana mestarina ja myöhemmin sidoimme kommunardi-anarkistitovereiden kanssa Raivaaja-patsaan käteen punalipun. Pääsimme Iisalmen Sanomiin ja Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen nuhteli meitä.

....

Jotenkin toissapäivänä lyyhistyin rautavaaralaisesta kiusaamiskeisistä. Se kaivoi esille omat mörköni ja peikkoni. Sitten päätin, että näitähän on ja joka kunnassa. Kiusaajien ongelma on alkoholi. Ainakin oma naapurini, joka vaikutti siltä, että ei voi vastustaa kiusausta ajaa Armas-dementikon ylitse, oli naamaltaan sini-punainen.

Jos ei ollut kännissä, oli aivan kammottavassa kankkusessa: "Vittuuu, pidä se koiras kiinni. Mekin pidetään meidän koirat kiiiiinniiiii."

(Ajattelin, että sepä hyvä. Hyvä on kiinnittää huomio muihin lainrikkojiin, irtokoiriin, niin kukaan ei huomaa, että tulipa ajettua taas promilleissa.)

...

Kirjoitin aamulla sähköpostikirjeen: 

Helou, Antti Hurskaisen esseeteoksessa Välinpitämättömyys on teksti Jumalaton saari, jossa Hurskainen kuvaa rippikouluisoskokemuksiaan Väärnin leirisaarella. Esseeteoksen painos on mennyt loppuun. Onnistuin saamaan yhden kappaleen esseistiltä itseltään, kun otin yhteyttä säpotse. Mun Maria vei kirjasen Helsinkiinsä. Vähän aikaa sitten käytin Välinpitämättömyyttä Savossa ja otin Jumalattomasta saaresta Sam Izdat -kopioita.

Hurskainen tavoittaa hyvin rippileirien eroottis- ja menestystotalitarismin. Hän kirjoittaa, että oppi nopeasti seurakuntanuoren säännöt: "Rippileirisaaresta muotoutui häpeämättömän kilvoittelun kenttä - totaalisempi kuin koulu tai urheiluseura."

Rippileiri-idean kovassa ytimessä ei ollutkaan usko, vaan ympärivuorokautisesti päivittyvä hyvän tyypin ansioluettelo.

Hurskainen menestyi, sillä mielisteli Johtajaa.

Johtaja viljeli Kari Salmelaisen tason huumoria. Johtajan huumori oli sovinistista ja homofobista (s. 69).

Huikeaa ja tarkkanäköistä tekstiä.
...

Antti-Pekka Sonninen, Oikeus omassa käsissä, tosiaan tuli Tampereen yliopistoon mun näkökulmasta ikämiehenä. Oli ollut urheilutoimittajana ties kuinka pitkään - tai ainakin minusta tuntui siltä. Opiskeli muistaakseni kahta vuotta myöhemmin kuin minä. Taisi aloittaa syksyllä 1987 samalla kurssilla kuin nykyinen Keski-Pohjanmaan päätoimittaja Tiina Ojutkangas (os. Kiiski Savonlinnasta) ei kun Tiina onkin nykyään mediakonsernin Hilla Groupin kehitysjohtaja - ja mehän emme sillä tavalla olleet tekemisissä myöhemmin tulleiden kanssa.

Paitsi, että Tiinan kanssa olin tekemisissä, sillä Tiina asui yhdessä Puumala-lehden mun edeltäjän, valokuvaaja Hannu Purhosen kanssa. Olin kesän 1987 töissä Itä-Savossa Savonlinnassa. Tiina oli Itukan toimitussihteeri ja Hannu valokuvaaja.

Hannu ei varsinaisesti ole mulle sukua, koen kuitenkin, että kaikki puumalalaiset ovat. He ovat suorastaan kadonneita siskojani ja veljiäni. (Hehee, tuotin paskahalvausta muistuttavan kohtauksen Puumala-lehden toimittajana olleelle Pojat Puumalan puolesta (MTV:n sarja) esiintyjälle. Vuosikymmeniä ennen kuin tyyppi oli PPP-ohjelmassa ryntäsin Puumala-lehden toimitukseen ja melkein halasin toimituksessa ollutta nuorta miestä ja hihkuin: "Sun isä oli mun äidin elämän rakkaus."

Sen jälkeen tyyppi ei sanonut minulle edes päivää.

Joka tapauksessa Antti-Pekka Sonninen löysi nyttemmin henkisen kotinsa Luther-säätiöläisistä. Niin. Joo, inhosi varmaan jo 1980-luvulla Kaurismäen leffoja ja arvosteli kulttuuriväkeä. Tosin! Minä tunnustan, että inhosin Kaurismäen leffoja myös jo 1980-luvulla, mutta jouduin teeskentelemään leffahullua, koska minulla oli haavissa Rakkauden Julma Valtikka, nuori tiedotusopin opiskelijaälykkö ja olisin hänen hyväksyntänsä tähden koettanut pysytellä hereillä jopa lävitse jonkin Tarkovskin elokuvan.

Tänään kirjoitan blogiini vähän ajasta jeremiadini jälkeen.... Panen tämän blogiini soveltuvin osin. Kirjoita taas, kun jaksat.

Lapinlahden aika paikallislehtijeremiadini jälkeen

Kirjoitin toissapäivänä siitä, miten vaarallisena Lapinlahden kahden vuosikymmenen takainen kepukolmikko piti paikallislehden määräaikaista toimittajaa. Oikeastaan aika huvittavaa ja liikuttavaa. Myöhemmin, seuraavassa ei-toimittajaelämässäni, olin Lapinlahden tarkastuslautakunnan jäsen ja aika useasti, kun kunnansihteerin piti olla kuultavanamme, oli kunnansihteerillä yllättäen jotain muuta menoa.

Siinä mielessä Yrjö Muona-vainaa, josta kirjoitin, että hänet pitäisi hirttää munistaan, oli rohkea. Hän tuli tarkastuslautakunnan eteen ja ilmaisi suoraan mielipiteensä minusta. Munista hirttoa kannatin vuokrataloyhtiötoimitusjohtaja Muonalle, sillä Lapinlahden asuntotoimi oli vuokrataloyhtiöllä.

Mielestäni asuntotoimen olisi pitänyt olla sosiaalitoimessa ja vuokrataloyhtiön ainoastaan käytännön työkalu. Se, että asuntotoimi oli vuokrataloyhtiöllä, johti siihen, että Lapinlahdella oli sitkeästi ihmisiä vailla vakituista asuntoa.

Muudan heistä asui välillä meillä aitassa ja välillä Myllyn työtiloissamme.

Kun tulin ammoin Matti ja Liisa -lehteen, Lapinlahden asunnottomat majailivat jätevedenpuhdistamolle vievän tien varrella olleessa pussukassa jonkinlaisissa parakkityyppisissä vankkureissa. Asian kävi toteamassa Lapinlahden seurakunnan diakoniatoimikunta ja toimikunta alkoi puuhata Lapinlahdelle asunnottomille tolkullisia oloja.

Lopulta Kivistöntien päähän rakennettiin niin sanotut Sinkkutalot, mutta ennen sitä kävin kiinnostavan keskustelun Yrjö Muona -vainaan kanssa sähköpostilla. Lähetin Muona-vainaalle siivun perustuslakia, sillä siellä sanotaan, että asuminen on perustuslakiin perustuva oikeus.

"Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä."

Muona kivahti, että ihmiset luulevat kunnan järjestävän jokaiselle asunnon. Niin.....?

Vuosi 2011 muutti kaiken

Lapinlahti muuttui radikaalisti, kun se liittyi yhteen Varpaisjärven kanssa. Varpaisjärveltä virtasi kosolti raitista ilmaa kunnallispolitiikkaan. Kuntaliitosta oli valmisteltu yli kymmenen vuotta ja yhtenä uhrauksena Lapinlahti joutui antamaan kovan kepulaisensa Ossi Martikaisen Varpaisjärven kepulaisten käsiin.

Varpaisjärven kepulaiset uittivat Martikaisen kölin alitse pari kertaa ja hän istui vaalikauden 2012- 2017 rivivaltuutettuna. Tyypistä tuli sen jälkeen melkein miellyttävä.

Oli oikein rattoisaa talvella 2020 istua Ossi Martikaisen 50-vuotispäivillä Portaanpäässä. Pääsin sinne mieheni siivellä, mutta otin jälleen ilon irti. Söin hyvin ja jututin jokaisen vieressä istujan sekä vastapäätä juhlijat. Tein Pekka Perttulan puheesta muistiinpanoja ja talletin synttärijuhlien käsiohjelmankin.

Pääsin mukaan johonkin juttuun.

Maavoimien turvallisuusseminaari ja Nato Lapinlahdella

Matti kävi lauantaina Lapinlahdella kuuntelemassa pitäjän kirkon rakentamisesta arkkitehti Hannu Puurusta. Matti toi viestin siitä, että torstaina 8. helmikuuta 2024 lukion salissa on Maavoimien turvallisuusseminaari. Seminaarin teemana on kokonaisturvallisuus ja Nato.

Sinne siis. Seminaarin jälkeen menemme Matin kanssa suihkuun. Minulla tuleekin kaksi viikkoa edellisestä suihkukerrasta. Emme mene Lapin sotilassoittokunnan kirkkokonserttiin Lapinlahden kirkossa, sillä siellä taas varmaankin Jumala ampuu linnamme tai jotain muuta yhtä militanttia.

Vähän kulmiani kohottelen, sillä seminaarissa alustaa piispa Jari Jolkkonen. Aion tehdä muistiinpanoja. Jos alustus on ripauskaan russofobiaa, alan huutaa kovaan ääneen ja repäisen ihokkaani. Oi, Kai Sadinmaa, missä olet nyt, kun sinua niin tarvittaisiin?