Jouni Tossavaisen Venäjän metsästäjät kirvoitti kirjallisuuskeskustelua Facebookissa - luin Sami Tissarin Krysan alun

Kuljetimme Marian Vuosaareensa lävitse kirkuvien pakkasten

su 7.1.2024

Kun ajoimme eilen kohti Marian Helsinkiä, Tikkisen Hannele tiedotti whatsappilla, että kirjailija Jouni Tossavainen on nyt lukenut merkintäni, jonka kirjoitin silmät sikkarassa ja aivot täynnä unihiekkaa Savon Sanomien Pasi Huttusen Venäjän metsästäjät -kritiikin jälkeen.

Merkintääni jäi kongruenssi- ja krjoitusvihreitä. Edellinen yö oli ollut katkonainen ja aamulla olin aivan tokkurassa. Korjasin tekstiäni pitkin perjantaita ja silti löysin lauantaina aamupäivällä merkinnästäni yhden puttuvan kirjaimen paikan. Se piiloutui. En löytänyt sitä äskenkään.

Jossain eilisessä merkinnässäni lukee jääny. Sen sijaan kun kirjoitin Venäjän metsästäjien Sulo L. Siilosta ja arvelin, että Sulo L. Siilo on Simo Puupponen, käytin tahallani puhekielistä ilmaisua nii ku. Ehkä se hiipi merkintään, sillä olin aiemmin tekstissä kirjoittanut 1980-luvun arroganteista siantappotyypeistä: Markku Eskelisestä ja Jyrki Lehtolasta.

En pidä kummastakaan yhtään edelleenkään, mutta nii ku nousi päähäni Eskelisen ammoisesta niikuttelusta kirjallisuusjulkisuudessa. Koetin wikipediasta ottaa selvää, kuka Simo Puupponen oikeasti oli. 

Puupponen tuli esille, kun alkusyksystä lueskelin Panu Rajalan omaelämäkertaa Päin elämää. Odotin siitä vaimojaksoja. Etenkin Katri Helena -osioita. Kirjoitan niistä joskus. Panu Rajala on ollut nuoruudessaan Rauni Mollbergin kirjoittaja-assistentti, kun Mollberg työsti Siunattua hulluutta.

Elämäkerrassa oli mieleni päälle jäänyt lausahdus Aapelista, Simo Puupposesta. Että tämä ei olisikaan ollut leppoisa tai lupsakka. Kaikkea vielä, ymmärsin, oli ilmeisesti passiivis-aggressiivisen vittumainen.

En käy tätäkään etsimään kirjasta, sillä Matti purkaa yläkerrasta piirustuspöytäänsä. Olkkarista pitää purkaa tieltä muun muassa joulukuusi. Surettaa. Ehdin kiintyä joulukuuseemme. Oli kahdeskymmenes joulu tässä talossa.

Mutta joka tapauksessa Puupponen on varmasti vierastanut besservissereitä. Hän on parodioinut Olavi Paavolaisen Synkkää yksinpuhelua kirjoittamalla Mörkin monologin. Koska Puupponen on uskaltanut vittuilla (en keksi tähän parempaakaan verbiä) itse paska-Paavolaiselle (vihaan häntä, sillä Suuresti Ihailemani Helvi Hämäläinen uhrasi koko elämänsä Paavolaismulkulle!!!) - voisin kyllä ottaa selvää nyt Puupposestakin.

Ja etenkin Tossavaisen Sulo L. Silosta. Mistä ihmeestä Tossavainen sen tempaisi?

Pasi Huttunen, Savon Sanomien kriitikko, on ilmeisesti Outokummun Seudun toimittaja. Miksi nimi tuntuu niin tutulta muutenkin? Miten Pasi Huttunen liittyy slavistiikkaan ja venäjän kieleen? Miksi luulen Huttusen olevan slavisti? Sekoitanko hänet johonkin muuhun? Onko hän Sami Tissarin, Krysan, kirjoittajan opiskelukaveri?

Opiskelukaveri saa kyllä kehua toisen kirjaa, juu. Olenhan toveri Tossavaisen romaanihenkilö ja Raili Miettisen Saaren naisen Rebekka, naimisissa Pekan kanssa. Kyllä tällaisen persekiepin sokkeloista saan kirjoittaa "söötistä" Tossa-Jounista (minä en häntä näin kutsu, vaikka olen nimityksen keksijän kanssa samaa mieltä) niin monta merkintää kuin haluan.

Huttusen ja Tissarin olettamani persekiepin tähden avasin Storytelistä Krysan e-kirjana. Olin minä kirjan markkinoilla huomannut, mutta ajattelin, että se on tarkoitettu nuoremmalle lukijakunnalle kuin minä.

Luin muutaman sivun ja panin kiinni. Ei ole minun genreä se. On jotain tieteiskamaa ja teksti kyllä selkeää. Päälause, sivulause -rytmi oli ihan kohdallaan niin, että tuli mieleen venäläinen luonnehdinta jostain ihmisestä: "... прямой, как телефонный столб."

Nyt yläkerrasta kuului rysäys. Matin purkutyö lienee valmis. Pakko mennä. Hampaat on pesemättä ja pitää varmaan vähän pukea. Kello on 15.12.

... 

Emme ehtineet eilen aamulla baanalle ennen kukon pieraisua, joten pääsimme takaisin lähtöpisteeseen vasta kello kahden jälkeen yöllä. Pörssisähkö oli silloin vuorokauden kalleinta emmekä voineet panna päälle astianpesukonetta.

Eikä tänäkään aamuna astiain pesu ollut mahdollista, sillä keittiön kylmävesiputki oli edelleen jäässä. Pyykkiä emme ole voineet saman ilmiön vuoksi pestä koko pakkaskautena. Maria lähti Helsinkiinsä iloisena siitä, että kotitalossa on kaikki kohdallaan. On turvakahvaa sängyssä ja kaikki on sopivalla korkeudella.

Äitikään ei huohota niskaan sanomassa, että älä valuta vettä turhaan tai nyt ei voi pestä hampaita, sillä mistään ei tule kylmää vettä. Odota, odota. Pannaan jalkaan toppahousut, villasukat ja lämpölegginsit. Peset sitten kaikki vaatteesi, kun pääset kotiin. Mustat pyykit tulee pestä erikseen. Neuleita ei tarvitse välttämättä edes pestä. Pelkkä tuuletus riittää. Tänään pitää nousta ylös ja huomenna herätys on vieläkin aikaisempi. Yöllä pääset pissalle vain kerran ja coca-colaa en sinulle osta, sillä en jaksa könytä useampaan kertaan käyttämään vessassa.

Riippuvuus toisista ihmisistä vituttaa ja eniten vituttaa se, että 25-vuotiaana joutuu olemaan riippuvainen omasta äidistä, joka ei millään hellitä päsmäröinnistä.

Vuosaaressa Marian asunnossa katselimme ensin hämmentyneinä ympärillemme. Kaikkialla oli kiiltävää, siistiä, missään ei ollut kissan tai koiran karvoja, kahvitahroja linoleumissa. Sillä aikaa, kun Maria oli Savossa, asunnossa oli käynyt siivooja, bangladesiläinen mies.

On aina pakko nielaista, kun ajattelen tätä. Vuosaaressa Maria näkee sellaista elämää, jota ei Validian taloissa Kuopiossa tai Joensuussa näkisi. Suurin osa avustajista on somalialaisnaisia. Taloon on muuttanut ukrainalainen nuori mies äitinsä kanssa. Mies käyttää liikkumiseen pyörätuolia.

Maria ja Anna ovat etnisiä slaaveja ja neljäsosaltaan tšuvasseja, suomalais-ugrien ja tataarien DNA:n kantajia. Peter Frankopanin kirjasta Silkkitiet, uusi maailmanhistoria Matti muistaa, että sana slaavi tarkoittaa itse asiassa orjaa.

Nyt Matti meni selaamaan Silkkiteitä. Orja-sanaan slaaviyhteyksissä viittaa myös Janne Saarikivi kirjassaan Rakkaat sanat.

Wikipediasta löytyy typistys, jossa on viitattu Frankopaniin. Kopioin sen tähän sillä aikaa, kun Matti selaa painettua kirjaa - ja päästän Pyryn kakalle. Samalla Halla pitää ottaa sisälle. Kun olen saanut tämän merkinnän kirjoitettua pyöräytämme talon ympäri, ylösalaisin ja nurin kurin.

Matille pitää saada olohuoneeseen piirustuspöytä. Rakennuspiirustuspöytä. Esteenä on muutama ongelma, kuten kaksi jättiläismäistä peikonlehteä ja aivan liian pitkä ruokapöytä. No eipä siinä. Sohva on vastapainoksi liian lyhyt.

Kiitos, wikipedia:

"...Idänviikingit eli rusit kävivät erittäin runsasta ja tuottoisaa orjakauppaa. Reiteiltä orjiksi siepattuja slaaveja oli niin paljon, että sana ´slav´alkoi tarkoittaa myös orjaa. Myös lännen viikingit ottivat eläviä vankeja orjiksi ja orjia pidettiin myös Skandinaviassa. Muinaisskandinaavisessa Rigin runossa yhteiskunta muodostui kolmeasta ryhmästä: ylimystöstä, vapaista miehistä ja orjista. Suurin osa siepatuista orjista kuitenkin myytiin esim. Itilin orjamarkkinoiden kautta Bagdadiin ja muualle Aasiaan ja maurien Espanjasta Afganistaniin ulottuneeseen islamilaiseen maailmaan."

...

Helsinkiin lähtiessämme käärimme Marian moneen vällyyn ja nostimme takapenkille. Jari-Pekassa luulin, että kuolema tulee, kun nostin pyörätuolin Roomsterin takakontista. Tuolin metalliosat paloivat kämmeniini kiinni.

Neuloin Marialle 25-vuotissynttärilahjaksi (tai ehkä 26-vuotissynttärilahjaksi) musta-pinkkiä pipoa ja Heinolan K-Sittarissa sotkeuduin täysin pipolankoihin. Lankakerät pyörivät jalkatilassa.

Neuloin mukaan Birgitan karvoja. Se oli näköjään nukkunut lankakorissa. Maria kuunteli takapenkillä omia juttujaan korvanapeista ja me Matin kanssa Peter Frankopanin Uusien silkkiteiden lopun. Matti oli kuunnellut sen kertaalleen paria tuntia vaille, minä alun. Uusien sillkkiteiden alussa on hehkutusta Kiinan merkityksestä ja lopussa terävää sekä yhtä aikaa Amerikkaa ymmärtävää arvostelua.

Frankopaninkaan mukaan ei ole oikein, että maailmassa yksi prosentti omistaa yhtä paljon kuin yhdeksänkymmentä yhdeksän prosenttia ... Tässä kohtaa Uusia silkkiteitä heräsin, sillä Matti ilmoitti kuuluvalla äänellä: "Paijat-Hame!"

Olimme siirtyneet Heinolan puolelle. Juvalta Punaisen Piipun Kievarista ajoimme jonkin matkaa vanhaa viitosta ja käännyimme Viitostielle vasta jonkin Tuhkamunakylän (Huuhanaho? Vai Koskentaipale?) risteyksestä. Siinä kohtaa Uusia silkkiteitä oli jäljellä yli kaksi tuntia vielä.

Heinolan K-Sittarista lähtiessä Matti pani päälle Oleg Hlevnjukin Stalin-elämäkerran. Nukahdin melkein heti. Matti oli omin päin edennyt Stalin-elämäkertaa vuoteen 1922, jolloin Leninin kerrotaan varoittaneen Stalinista.

Miten lienee? Ovatko kirjeet vain Leninin maineen puhdistamista jälkikäteen? En muista, näinkö jotain unta siitä. Stalinin elämäkerta lienee nieltävä tai kuunneltava, jos mielin kirjoittaa jotain lasten biologisesta isästä, amerikkalaismielisestä proggressiivisen rockin fanista ja 1970-luvun Leningradin valtion yliopiston lääketieteellisen hipistä.

Gorbat.... Ajatus jäi kesken, sillä en jaksanut etsiä tähän hattuässää.

Mensik Baranovin rengin housut... Mirkka Lappalainen .... Tästä pitää jatkaa joskus ja merkintä menee nettiin miltei oigolugematta ja löyhin korjauksin. Ei tullut tiivis kirjallisuuskeskustelumerkintä, mutta olkoon. Pääasia on, että Facebookissa keskustellaan Venäjän metsästäjistä ja kritiikeistä ylipäätänsä.

Tossavaisen uusin romaani ei tyhjentynyt vieläkään. Ensin pitää opiskella hieman psykoanalyyttistä kirjallisuustutkimusta ja ottaa selvää, miksi kirjailija haluaa olla romaanissa Pekka-minä ja etäältä Timo-hän.

Sitten pitää ottaa selvää, onko Simo Puupponen Sulo L. Silo ja minkälainen on Puupposen Mörkki monologi, paavolaisparodia. Voiko Puupposta kestää, vaikka tämä kirjoitti Siunatun hulluuden, inhoan sitä. Siunattu hulluus on savolaisen passiivis-aggression tiivistymä. Mitä Rauni Mollberg sanoi Puupposesta Pano (öh ja anteeksi, tätäkään en keksinyt itse, hyvä on freudilainen lipsaus, Jouko Tyyri oli kuuleman mukaan innostunut 1960-luvun lopussa Freudista, näin sanoi Rajala...) Rajalan omaelämäkerrasta?

Ja kuka oli Mensik Baranov, Sipoon pitäjän Herralan kylästä? Matti kuuntelee nyt Mirkka Lappalaisen historiakirjaa 1600-luvun Suomesta, Pohjolan Leijona: Kustaa II Adolf ja Suomi 1611–1632 - ja minä alan toimia.