Olen Väyrysen linjoilla

Jatkoa eiliseen - luin Janne Saarikiven Long Play - Venäjä-jutun

ma 20.11.2023

Kielitieteilijä Janne Saarikivi kertoi Kirjakantin Venäjä-keskustelussa lauantaina, että on lisäämässä Long Playn Venäjä-esseeseensä uutta esipuhetta. Long Play julkaisee paketin pikku kirjasena.

Mietin, että minullahan on alkuperäinen essee jossain. Täytyy olla. Tuntuu jotenkin tutulta. Olin kirjoittanut muistikirjaani, että alkuperäinen Long Play -teksti on vuodelta 2015. 

Janne Saarikiven Venäjä-essee Elämäni rajan takana löytyy Long Play -kansiosta ja siinä on päiväys Helsingissä joulukuussa 2016. Essee on julkaistu 10. tammikuuta 2017. Olen sen printannut, sillä muistan esseen kansikuvan.

Muuta en siitä muistakaan, sillä bloginikin mukaan vuoden 2017 alussa pääni täytti Jaakko Heinimäen kokoama Piispanpolku 10 - hengellisiä matkakertomuksia. Ne olivat oikeasti ihan huikeita. Huikeita olivat myös Kari Enqvistin ja Janne Saarikiven kirjeet kirjassa Ainoa, mikä jää. Sekin on julkaistu vuonna 2017, mutta minun sormiini kirja osui vasta vuonna 2019, kun opiskelin kirjoittamisen perusteita.

Piti tekemäni suurmiesten kirjeenvaihdosta rakenneanalyysi. Blogini mukaan se jäi kesken. Todennäköisesti aloin tehdä kaikkia vaihtoehtoisia tehtäviä yhtä aikaa. Toisilleen vaihtoehtoisia tehtäviä. Nythän ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin kurssilla kirjoittaa rykästelin into pinkeänä reflektion Ratkaisukeskeisen terapian oppikirjasta.

Se onkin kurssin ainoa pakollinen luettava, mutta siitä juuri ei tarvitse tehdä kirjareflektiota. Hyvä, että sain tietää sen vasta, kun olin reflektion tehnyt. Jos en saa tai ei pidä kirjoittaa jostakin kirjasta, en ehkä saa sitä luettua.

Päätin lauantaina, että kirjoitan Jouni Tossavaisen Venäjän metsästäjistä. Olen alun lukenut ja ärsyynnyin kummallisesta hauskuutussävystä. Voin lukea alun toistamiseen ja huolimattomasti. Ja sillä tavoin, että huomaan tärkeät kohdat tekstissä.

Ainoa, mikä jään ensimmäisen sivun mukaan Janne Saarikivi onkin mennyt yliopistolle ensin lukemaan teologiaa. Kappasta. Miten minä sen olen saattanut unohtaa?

Aamulla luin Janne Saarikiven Rajan takainen elämäni -esseen. Palaan lauantaihin ja aloitan siitä, mitä en millään jaksanut ympätä enää eilen kirjoittamaani merkintään, kun loppupuolella päivää selasin, tuliko varmasti kaikki mukaan.

En minä ihan koko päivää merkintää kirjoittanut. Pesin kirjoitussiivujen välissä kaikki sellaiset pyykit, jotka on ihan pakko pestä. Kodinhoitohuoneen lattialle jäi vielä pussillinen pikkuruisia vaaleita Ikea-räsymattosia. Ne olivat menneet Kaiviksella nokisiksi alta aikayksikön. Keinutuoli-nojatuolin päällisen päätin myös pestä, mutta se on niin nokinen ja likainen, että melkein pitäisi olla pari keittiöhanskoja, jotta voisin kaivaa sen kassista.

Kuraiset koirat likasivat vihreät sohvatyynypäälliset täällä Lapinlahdella. Niinpä kodinhoitohuoneen lattialla oli kasa tyynyjä ja tyynyjen alla ylläri-bylläri iso vetoketjukassillinen täynnään puhtaita vaatteita. Näin saatoin eilen pestä myös villasukkia. Minulla oli puhtaat raidalliset polvivillasukat vielä jäljellä.

Jonain kauniina päivänä me Matin kanssa viikkaamme pyykit. Se ei ole tänään eikä huomenna. Ehkä ei lainkaan tällä viikolla. Ehkä ei edes tässä kuussa. Ehkä ensi kuussa. Joka tapauksessa viikkauspäivän tulee olla ennen puolta ensi kuuta. Silloin haen Marian Helsingistään Savoon joulun- ja uudenvuoden viettoon.

Joten siis. Parempi pestä niin paljon isoa pyykkiä kuin mahdollista tulevina viikonloppuina, jotta Suurena Viikkauspäivänä inspiraation iskiessä olisi mahdollisimman paljon viikattavaa. Miksi tuhlata aikaa johonkin heti, kun työn voi tehdä myöhemminkin - ja kivasti deadlinen veitsi kurkulla.

Miksi olin vähällä marssia ulos Kirjakantti-keskustelusta?

Nyt on pakko kirjoittaa siitä, mikä eilen jäi yli lauantaisesta kirjailija Jouni Tossavaisen ja kielitieteilijä Janne Saarikiven keskustelusta. En olisi keskusteluun älynnyt mennäkään, ellen olisi saanut melko käskevän sävyistä whatsappia Tikkisen Hannelelta.

Jouni Tossavainen avasi keskustelun Jyri Häkämiehen Venäjä, Venäjä, Venäjä -lausunnolla. Olin vähällä marssia ulos salista, mutta jäin sijoilleni, sillä istuimme Tossavaisen ja Saarikiven vastapäätä. Puolustusministeri Jyri Häkämies lausui maagisen sanan loitsunomaisesti kolme kertaa Yhdysvalloissa CSIS-instituutissa pitämässään puheessa vuonna 2007.

Alkoipa heti tympiä. Huokaisin ja ajattelin, että nojoo, ehkä keskustelu tästä paranee ja muuttuu mielenkiintoiseksi. Toveri Tossavainen ei tehnyt oloani helpoksi. Hän kiersi veistä haavoissani listaamalla, mitä kaikkea mänttiä eri poliittiset topolokkaat Häkämiehen plöräykseen sanoivat.

Eero Heinäluoman (SDP, kuka muistaa tän hepun?) lausumasta olin ehtinyt kirjata: puhe epäonn... Erkki Tuomioja oli sanonut, että Häkämiehen sanoma oli harkitsematon. Vanhane (kin) oli sanonut jotain. Olin ehtinyt kirjoittaa vain, että vanhane. Tarja Halone oli sanonut, että puolustusministerin painotukset olivat persoonallisia.

En pitänyt Häkämiehen lausumasta. Minusta se oli turhaa sapelinkalistelua, mutta ääliömäisiä olivat kilpailevien ryhmittymien poliitikkojenkin sanomisetkin.

Saarikivi aloitti vastauksensa niin, että puolustusministerin kohua herättänyt lausunto aloitti hymistelyjen ja ruotuun panemisen sarjan. Saarikiven ajatus oli, että maantieteelliselle sijainnillemme emme voi mitään. Jos me emme olisi Venäjän vieressä, puolustusministeriöllämme ja ulkoministeriöllämmekään ei olisi mitään tekemistä tai olisi yhtä paljon kuin Luxemburgin vastaavilla elimillä.

Sitten Saarikivi mainitsi, että hänen isänsä hoiti idänsuhteita ulkoministeriössä ja koulupoikana ulkoministeriön virkamiehen poika kirjoitteli 11-vuotiaana kouluaineeseen, mitä itsenäisyys hänelle merkitsee. Aineessa oli Suomen ulkopolitiikan liturgista sanastoa, kuten puolueettomuuspolitiikka, Paasikivi-Kekkosen linja ja YYA-sopimus.

Ihan mahtavaa, että joku on kirjoittanut esiteininä YYA-sopimuksesta. Minä taisin 11-vuotiaana kirjoittaa aineen otsikolla Mieleenjäänyt launtai. Kirjoitin siinä lauantaista, kun iskä vei ratsastamaan Messilään. (Lukihöröni näkyi jo tuolloin. Sain kirjoituksestani kymppi miikan. Miikka tuli otsikkovihreestä. Tai ehkä numero oli ysi miikka. Kymppi on parempi tarinan takia, joten jääköön kymppi nyt tuohon.)

Joka tapauksessa essessään Elämäni rajan takana Saarikivi sanoo sen, mitä minä vain haroin ajatella kasaan lauantaina, kun en kehdannut osoittaa mieltäni kirjailija Tossavaiselle: "Venäjän demonisoiminen on tyhmää, mutta Venäjä on naapureilleen potentiaalinen uhka."

Toisaalta toveri Tossavainen oli keskusteluttaja ja keskusteluttajan tehtävä on saada aikaan keskustelua. Saarikivi ei toistanut lauantaina Long Play -esseetään, vaan sanoi jotakuinkin saman toisin, mutta lievemmin ja epämääräisemmin. Saas nähdä, mitä uuteen Long Play -esipuheeseen tulee.

Toivon, että Saarikivi ei yhdy uudessa esipuheessaan samaan russofobiseen mölinään kuin Ukrainan sodan aikana eri puolilla Suomen lehdistössä on nähty ja muualla tiedotusvälineissä kuultu. En saa selvää lauantain muistiinpanoissani, missä kohtaa Saarikivi otti esille Long Playn tulevan kirjasen.

Pääotsikkoni on, että olen ulkopoliittisesti Paavo Väyrysen linjoilla. Ei olisi pitänyt mennä sen enempää EU:hun kuin Natoonkaan. Eikä sitä paitsi olisi tarvinnut vajota inhaan nationalismiin, jos oltaisiin oltu tarvittaessa lokaaleja ja sitten globaaleja, kun olisi ollut semmoisen vuoro.

Sitä paitsi ottaa aivoon, kun Suomen nousevaa nuorisoa näytetään Ylellä maanpuolustushenkisissä propagandatarkoituksissa hampaisiin asti aseistettuna ja rynkyt tanassa. Voi vitun karvat, sanon. Missä ovat sivarit, missä totaalikieltäytyjät, missä pasifistit, missä rauhantahtoiset feministit?

Onneksi Kirjakantin tilaisuudessa sanansa sanoi Juhani Tanski. Joku sentään jotain Nato-epäystävällistä. Melkein aloin aplodeerata.

Miksei muuten Savon Sanomat haastattele Pekka Viljakaista? Hänhän asuu levikkialueella, Joroisissa. Viljakainen ei käsittääkseni ollut Putinin miehiä, vaan Medvedjevin.

Venäjän historiaa, maantietoa ja etnografiaa

Elämässään rajan takana Saarikivi kertaa Venäjän historian pikakelauksella. En muuten tiennytkään, että sähköposti oli ennen länsimaita käytössä jo Neuvostoliitossa, mutta vain salaisessa käytössä puolue-eliitillä ja sotilailla.

Venäjän kokoa on vaikea hahmottaa. Harmittaa se, että olen tutustunut maahan vain Pietarin ja Karjalan perusteella sekä pistemäisesti vähän Moskovan ympäristöön ja kerran Novgorodiin. Kiovassa, Rusj´n alku-Venäjän alkuperäisessä pääkaupungissa, olen käynyt.

Saarikivi lauantaina sanoi, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on yhtä outo kuin jos Englanti ja Skotlanti olisivat sodassa keskenään. Tuskin tosiaan Englanti hyökkäisi Skotlantiin, jos Skotlanti itsenäistyisi. Olisi metkaa muuten sellainen veto. Skotlanti itsenäiseksi ja sitten oma jäsenhakemus EU:hun.

En tiennyt sitäkään, että Venäjällä on alue nimeltä Evenkia ja siellä asuu 15 000 evenkia harjoittamassa poronhoitoa. Evenkia on melkein yhtä suuri kuin Britannia ja Ranska yhteensä. Alueella ei ole säännöllistä maantie- tai rautatieyhteyttä. Kuljetukset hoidetaan joko kahta pääjokea, Podkamennajaa tai Nižnjaja Tunguskaa pitkin. Tosin ne ovat liikennöintikelpoisia vuosittain vain kolmen–neljän viikon ajan.

Talvella pakkanen saattaa laskea -35:een ja heinäkuussa olisi meikäläisen optimilämpötila +15. Evenkian talvena ei särkisi, koskisi, juilisi eikä vihloisi mihinkään eikä kesällä tarvitsisi kärsiä kuumuudesta. Talvella liikuttaisiin talviteitä pitkin.

(Jestas, kun katselen kuvia netistä, Evenkia on melkein kuin Rautavaara!)

Evenkia on Jakutian vieressä. Jakutia on valtava alue. Jos se itsenäistyisi, emo-Venäjä kutistuisi. Kävin äsken etsimässä Googlen kartalta Leonidin äidin isän Vurnaryn. Siellä asuu 5 300 henkeä. Jospa edes tytöt pääsisivät joskus käymään Vurnaryssaan, Tšuvassiaan.

Saarikivi kirjoittaa, että Venäjä ei ole venäläisten valtio vaan manner, Euraasia. Tätä olen miettinyt siitä lähtien, kun asuimme Riistavedellä, Anna oli vastasyntynyt ja Maria keskosvauva ja ovikello soi. Oven toisella puolella oli nainen, joka koetti myydä jotain. En muista, mitä. Ehkä pölynimureita, mutta meillä ei ollut siihen varaa.

Pölynimurikauppias oli kuitenkin toinen tšuvassi. Kuopion Riistavedellä saattaa tšuvassin ovikelloa soittaa toinen tšuvassi. Ai niin. Tšuvassia sijaitsee vielä kaiken hyvän lisäksi Itä-Euroopassa! Ei mene järkeen tämä. Niin. Venäjähän ei ole valtio, vaan manner: Euraasia! Niinhän me juuri sovimme.

"Siperian tyhjyyden keskellä jakuutteja, burjaatteja, evenkejä, hanteja, manseja, komeja, dolgaaneja, selkuppeja tai keettejä, elleivät sitten ole itelmeenejä, nivhejä, nanaita, jukagiireja tai kalmukkeja. Kolme neljäsosaa Venäjästä on sellaista, jossa maaseudun pääväestö ei ole venäläisiä."

Leonidin pitäisi olla etnisesti venäläinen isänsä puolelta. Mutta jos oikein olen ymmärtänyt, isä on Arkangelista (tämä pitää vielä tarkistaa vanhoista muistiinpanoistani, sinisestä Marian odotusajan päiväkirjasta) ja joskus muistan Leonidin miettineen omaa sukunimeään: Lju... Lu... kiinalainen?

"...Venäjä on kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Sen eri alueet eroavat toisistaan kielellisesti ja kulttuurisesti paljon enemmän kuin esimerkiksi Yhdysvaltain eri alueet. Amerikan asuttivat keskenään melko samankaltaiset
eurooppalaiset onnenonkijat, pienyrittäjät ja pakolaiset. He halusivat rikastua farmareina, kullankaivajina tai orjakauppiaina tai edes elää rauhassa vainoilta. Yhtä kaikki he käynnistivät itse vainon ja ajoivat
Amerikan alkuperäisväestön surkeisiin marginaaleihin. Ihmiset ajattelevat, että Manhattan on kosmopoliittinen keidas, ja harva ymmärtää, että kyseessä on lenape-heimon historiallinen alue, jonka alkuperäiskielen viimeinen puhuja kuoli vuonna 2012."

Venäjällä enemmän vapaa

Janne Saarikivi antaa Long Play -esseensä loppupuolella tunnustuksen: "Siinä missä Venäjän presidentti uhkailee koko maailmaa ydinpommeilla, Suomen pääministeri uhkaa, että jollei synny sopimusta siitä, että me kaikki alennamme palkkojamme, niin sitten minä, oululainen insinööri, eroan, ja joudutte etsimään esimerkiksi
kuopiolaisen insinöörin. Tämä on niin naurettavaa, että itkettää..."

Silti Saarikivi on Venäjällä enemmän vapaa. Suomessa hän on liiallinen, meluisa ja kohtuuton. Voi elämän kevät, että jaan tunteen. Saarikivi lainaa kurin historiaa tutkinutta Michel Focault´a. "... (Focault) .... kuvasi
maailmanhistorian, jossa rangaistukset muuttuivat äärimmäisen brutaaleista mitättömiksi samalla kun ihmiset oppivat rankaisemaan itse itseään ja elämään porvarillisten käytöstapojen mukaan."

Tästä itsensä rankaisemisesta pitää vielä joskus kirjoittaa. Merkintä seuhtoi sinne tänne sen vuoksi, että Matti pyöri koko päivän talossa ja pihalla ja antoi käskyjä sen, minkä ehti: Tulosta tilinpäätös, tulosta tase, missä on kalustoluettelo, tee varmenne, tee luovutuskirja, katso tätä ja tule tänne, mene sinne ja tee sitä , tätä ja tuota.

Nyt maksan laskut, sillä firman tilillä näyttäisi olevan vihdoin liikettä.