Jäähyväiset ortodoksiselle kirkolle

ti 10.10.2023

En ole voinut kirjoittaa mitään, sillä olen pyöritellyt mielessäni oppimispäiväkirjaa. Se alkaa näin:

"...Kävin aloittamassa kirkkovuottani ja omaa uutta vuottani luomakunnan päivänä Valtimon Erakkolassa erakkomunkki Harri Stefaniuksen residenssissä. Tunsin suurta halua kuulua joukkoon – edes johonkin – ja voi kuinka kivoilta tuntuivat iloiset kirkkobonzot feresiensä kanssa pukeneet karjalaisnaiset. Ei mennyt kauaakaan, kun tulin hyvällä tavalla nähdyksi. Palveluksen jälkeen söimme juhla-aterian ja karjalaisnaiset ryhmittyivät ympärilleni uteliaina ja puheliaina: ”Kuka se sie oot?”

Nielaisin. Otsallani helmeili tuskanhiki. Sain vaivoin kuiskattua, että olen potkut saanut Solean päätoimimittaja. Muudan feresiin pukeutunut nainen tuli halaamaan ja sanoi, että ei se mitään, hän on saanut potkut sekä Aamun Koitosta että ortodoksisesta kulttuurikeskuksesta Sofiasta.

Häntähän minä oikeastaan menin Erakkolaan tavoittamaankin. Olin vähitellen kyennyt avaamaan uuden Aamun Koiton ja siellä oli juttu entisen kollegani pitämistä maallikkopalveluksista.

Työskentelin vuoden 2009 Aamun Koiton päätoimittajana ja yhtä aikaa Solean päätoimittajana (taitoin myös Hehkuvaa Hiillosta) siinä luulossa, että pääsen yhdistämään Solean päätoimittajakaudellani kummatkin lehdet, Solean ja Aamun Koiton. Näin minun annettiin ymmärtää, kun suostuin Aamun Koiton päätoimittajaksi - kukaan ei nimittäin enää suostunut, kukaan ei halunnut tehdä yhteistyötä Logosmedian kanssa. Ajattelin, että yhdistän lehdet, sanon Suomen ortodoksisen kirkon työlle kunniakkaasti goodbye, saan läksiäislahjaksi ikonin ja ryhdyn toden teolla johtamaan aviomieheni kanssa omistamaani rakennusliikettä.

Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että jätän Solean, mutta sitten metropoliitta Ambrosius esikuntineen tai hoveineen teki Suomen ortodoksiselle kirkolle Pitkän Tähtäimen Suunnitelman. PTS:n käsittely kirkollishallituksen kokouksissa oli niin mielenkiintoista, että en hennonnutkaan irrottautua. Tuntui, että kaikki kirkkokunnat tahot kaukaisinta tiistaiseuramummostoa myöten tahtoivat ottaa kantaa.

Koska olin opiskellut johtamisen erityisammattitutkinnon ja ilmeisesti niin oli myös piispa Ambrosiuskin sekä Ilomantsin silloinen kirkkoherra Ioannis Lampropoulos, innostuin, että nythän saamme Suomen ortodoksiseen kirkkoon innostavaa seurakuntalaispöhinää.

Emme saaneet. Piispa Ambrosius loukkaantui, kun hänen PTS:nsä ei kelvannut. Kirkollishallituksen virkamiehet lyyhistyivät kannanottojen ääreen. Niitä tuli Kuopion pääkonttorille laatikkokaupalla.

Joku huusi, että tämähän menee ihan lapasesta ja että kirkkokansa pitää saada kuriin. Koitti suurten puhdistusten kausi. Tapahtui kaikkea kummaa. Kirkkokunta upotti rahansa Ortodoksiseen museoon Riisaan, arkkipiispa alkoi puuhastella karjalan kielen kanssa ja ryhtyi runoilijaksi, www.ortodoksi.netin perustaja, viestintämaallikkoälykkö Hannu Pyykkönen piti saada nitistetyksi, Valamon igumeni Sergei joutui luostarin johdosta syrjään rivimunkiksi, Valamon vanha päärakennus paloi, Iisalmen ortodoksinen kirkkoherra sotki seurakuntansa hotellibisneksiin, pari kirkkoherraa alkoholisoitui, eläköitynyt PTS-moguli taantui marisemaan ortodoksisen kirkon ongelmista luterilaisen naispiispan kanssa viinilasit kilahdellen (Haastettelu: Image 21.12.2019 Ambrosius etsii keittiöstä laseja ja avaa viinipullon. ”Irja ainakin ottaa valkkaria”, Ambrosius tietää ja kaataa viiniä laseihin.)

Lopulta piispat kokoontuivat Konstantinopolin patriarkan luokse. Konstantinopolin piispainkokouksen antina oli se, että syyllinen oli Jyrki Härkönen! Ylidiakoni asetettiin palveluskieltoon. Eikö piispainkokous, herrajukara, muuta keksinyt?

Toki olen minäkin sitä mieltä, että Jyrki Härkösen tai Logosmedian kanssa voi olla tekemisissä vain asianajajan välityksellä.

…

Koska menin aloittamaan omaa uutta vuottani luomakunnan päivänä kirkkovuoden alun palvelukseen Erakkolaan Valtimolle, luterilainen aviomieheni erosi kirkosta. Kun sain tämän tietää, lähetin välittömästi sähköpostilla Pohjois-Savon käräjäoikeuteen avioerohakemuksen.

Keskustelun jälkeen aviomieheni perui eronsa kirkon jäsenyydestä ja minä avioerohakemuksen.

…

Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että seka-avioliitot ovat vaikeita.

…

.... tästä poistin yhden lauseen.... Jatko: Se, että joskus aikoinaan aloin opiskella työnohjausta ja työyhteisösovittelua, on jäänne siitä, että Solean, kuuden seurakunnan yhteisen seurakuntalehden päätoimittajana sain mahdollisuuden kuunnella ihmisiä, jotka olivat töissä organisaatiossa, jonka ongelma on aivan toivottoman huono johtaminen.

…

Lisäksi olen sitä mieltä, että eläkkeellä olevien piispakollegojen Irja Askolan ja Ambrosiuksen ajatukset ovat hyviä ja kannatettavia. Haastattelun aikana juodun valkoviinin määrästä huolimatta.

Tässä muutamia otteita piispakollegoiden ajatuksista:

”Ambrosius sättii hierarkkisia kirkkoja ja niiden kyvyttömyyttä vastata ihmisiä vaivaaviin kysymyksiin. Kirkko kyllä puhuu, vaikkei kysyttäisikään, mutta ei vastaa, kun kysytään.

Ambrosius: ´Kirkko vastaa kysymyksiin, jotka on sen mielestä tärkeitä, mutta ei kysymyksiin, joita ihmiset kysyvät: reinkarnaatio, eutanasia, paranormaalit asiat, tällaisista ei haluta puhua.´

Ambrosius: ´Trendi on selvä: instituutiot out, hengellisyys in.´

…. ”Vähän arveluttaa ottaa heti esiin ikävä aihe, mutta nämä luvut: Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuului viime vuonna 52,4 prosenttia helsinkiläisistä. Koko Suomen luku on noin 70 prosenttia.

Ortodokseja on reilu prosentti väestöstä. Kirkon johtotehtävissä olleille teema on tuttu, eivätkä he kiertele totuutta: kirkko ei ole tulevaisuuden menestyskonsepti.

´Ei tällaisilla hierarkkisilla laitoksilla kuin nämä vanhat kirkot ole kovin valoisaa tulevaisuutta´, Ambrosius sanoo.”

…

Viime sunnuntaina Ylen ykköskanavalla oli Suomen ortodoksinen kirkon satavuotisjuhlan kiitosrukouspalvelus. Panin television kiinni. Oikeastaan suuresti inhoamani julkkiskirkkoherra Kari Kanalan masinoima Samba-Hoosianna -palvelus Paavalin kirkossa oli tosi jees.

Kirjoitin siitä näin blogiini: ”Olin pyörtyä. Naisilla pyörivät peput ja rinnat. Etummaisella tanssijalla oli lumoavat valkeat kiharat. Sitten keskikäytävää pitkin tuli lisää tanssijoita. Naisia hekin. Violetteja fantasia-asuja. Kirjavia fantasia-asuja.

Kultamekkoisia purppurapäähinenaisia oli kuusi, violetteja ruhtinattaria kaksi ja kirjavia lumoojattaria kaksi. Violettiasuisten vallattarien takana tulleella lumoojattarella olivat olkavarret kokonaan tatuoidut. Kulkueessa oli kolmetoista naista ensimmäisenä. Sitten vasta tuli ensimmäinen mies!”