
su 16.7.2023
Kitkin kasvimaan. Kitkemistyökalu on tietenkin Lapinlahdella ja sekin on Leonidin entinen. Käytin poronsarviaitasta löytynyttä koukkua.
Toissapäivänä löysin yhden kukkakaalintaimen ja illalla toisen. Kitkiessä huomasin, että kasvimaalla on muutama muukin pienen pieni kukkakaali. Seuraamme jännittyneenä, mihin asti taimet jaksavat ennen marraskuuta.
Anjan Pihaputiikin neuvoja sanoi, että kaalit voivat olla maassa pitkälle syksyyn. Jos lämmintä on, ehkä ihan lokakuulle asti. Meille kelpaavat pikku kukkakaalitkin.
Ennen juhannusta saimme Paulan kanssa kyytiimme omavaraopiston käyneen teologin. Hänen keskustellessa tuli esille toimijuus. Kaupungissa jää helposti vain tekemiensä kuluttajavalintojen varaan. Toki parvekkeella voi kasvattaa ja sisälläkin, mutta me täällä pientilallamme olemme toimijoita.
Nyt siivoan perunamunakaslounaan jäljet. Panen rippeet kompostiin, pakkaan astiat pesuvateihin, vien ne rantaan muuripadan luokse ja ehkä ajan nurmikon. Nurmikko on pakko ajaa, sillä lähistöllä asuu käärmeitä. Ne eivät kaihda edes isoja muurahaisyhdyskuntia.
Pihalla on kyllä muurahaispesäkin.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]