
ma 19.6.2023
Ylen aamutelevisiolähetykset alkavat kesäisin vasta vähän vaille seitsemän. Kun herää ennen viittä, kaksi ensimmäistä tuntia tuntuvat kitutunneilta radion varassa. Aamujuontajat tuntuvat mutustelevan ihan sitä sun tätä, mitä sylki suuhun tuo.
Kun Matti oli vielä kotona, radion miespuolisen aamujuontajan analyysi ministerisalkuista oli, että nuorisoministeri - miksi ei yhtä hyvin vauvaministeri? Se nauratti hieman, mutta enemmän nauratti Matin murahdus: "Meillähän on vauvaministeri. Sanni Grahn-Lapsonen."
Muistan hänen lapsen äänensä edellisen katastrofihallituksen ajoilta. Koulutusleikkaukset ovat kipeitä, totta kai leikkaukset ovat kipeitä. Aivan. Sipilän hallituksen aikaan ammattikoulutus käytännössä romutettiin. Opiskelijat työnnetään yrityksiin kylmiltään. Perustyökalujen käyttöäkään ei koulussa opeteta.
No niin. Elinkeinoministeriksi meillä nousee äärioikeistolaisen kansallismielisten tilaisuudessa puheen pitänyt persu, Vilhelm Junnila, yrittäjä. Tässä siivu juukalaisen bogistin Saku Timosen tekstistä: "Kansallimielisten liittouma on juuri se sama äärioikeistolaisten nationalistien yhteenliittymä, joka kesäleirillään harjoitteli jousiammuntaa vasemmistopoliitikkojen kuviin."
https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2019/07/11/ketaan-ei-kiinnosta/
Ylen aamutelkkarin juontaja otti äärioikeistoyhteyden sentään esille. Junnila sanoi, että ei ole enää missään tekemisissä kansallismielisten kanssa. Jaa.
Kokoomuslainen puhuu televisiossa taas viinien saamisesta ruokakauppaan. Olen tässä kristillisten linjoilla. Meille, Ylä-Savon työväen raittusyhdistyksessä, kävi vuonna 2010 puhumassa EHYT ry:n asiantuntija Heikki Kemppainen ja hän sanoi, että oikeastaan ainoat keinot vähentää alkoholin kulutusta ovat nostaa alkoholin hintaa ja vaikeuttaa sen saatavuutta.
EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntijajärjestö.
Kyllä tympi, kun kehräävä radioääni puhui ensin toimeentulotuen leikkauksista ja lässytti sitten päälle, kuinka vähän pettyi, kun kuulema on vähän semmoinen herkkusuu eikä viinejä tullut ruokakauppoihin.
Herkkusuu?!?! (Öklöttävät kermaperseet kuukausipalkalla, sanon minä.)
Panin merkille, että Yle lähetti dokumentin kieltolaista juuri silloin, kun hallitusneuvotteluissa oli meneillään viinit ruokakauppaan -vyörytys. Niin toimittajat masinoivat juuri tällaista. Kun jokin taho uhkaa toimittajan tarttumista tuoppiin, alkaa itku ja hammastenkiristys.
Kieltolakidokumentissa esiteltiin kieltolaki naurettavana ja sen aikaiset tapahtumat komediana. Radiossa on alkamassa Serenadeja alkoholille -ohjelmasarja. Toimittaja Olli Haapakangas on koonnut viinalauluja yhteen oikein kunnon sekakäyttöhengessä.
Voi Luoja, mistä näitä tuoppiälymystötyyppejä oikein tulee? Ai no taloustieteilijä! Ilmankos, wikipedian mukaan hän on valmistunut Vaasan yliopistosta ekonomiksi ja teki toistakymmentä vuotta laskentaekonomin töitä, kunnes lähti opiskelemaan 35-vuotiaana radioalaa Helsinkiin kansanopistoon.
Sillä lailla. Oikein kunnon sekakäyttöhengessä. Jep, jep!
Olin eilen Rautavaaran helluntaiseurakunnan tiloissa kuuntelemassa taloustieteen tohtori Keijo Variksen alustusta Mitä on strateginen ajattelu? Missä yritykset ja yrittäjät sitä tarvitsevat?. Varis on tehnyt väitöskirjansa aiheesta ”Organisaatiokulttuurin ja johtajuusidentiteetin merkitys matriisiorganisaatiomuutoksissa”.
Ehdottoman kiinnostava tilaisuus ja suuresti ihmettelen, että sitä ei Rautavaaran yrittäjäjärjestö mainostanut esimerkiksi whatsappissa. Minäkään en sitten pannut viestiä siitä, sillä ajattelin, että parempi pysyä ylipäätänsä hiljaa jotenkin myrkylliseksi käyneessä yhteisössä. Sen sijaan kunnan yrittäjäpostikutsu tilaisuudesta tuli.
Jäin seuraamaan samaan putkeen Keijo Variksen puhetta hellarikokouksessa. Otsikkona oli Kuolleiden ihmisten opetukset. Variksen esitys oli kiinnostava retorisilta keinoiltaan, vaikka ulkopuolisena en ihan pysynyt kärryillä Laitisissa, Tirkkosissa ja Roinisissa. Esitykseen liittyi myös yhden miehen kuvaelma Variksen omasta uskoontulosta vuonna 1978 - syntymäpäivänään.
Varis täytti silloin 17 vuotta ja sai äidiltään lahjaksi Raamatun. Raamattu ei oikein napannut, mutta sitten äidiltä saamansa pikku vihkonen sai aikaan käänteen. Vihkosessa oli kuva. Usko on veturi ja junan seuraava vaunu ovat teot. Tunne tulee sitten perässä.
Wikipedia kertoo Keijo Variksen olleen Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen kansanedustajaehdokas vuonna 2019. Harmi, että en googlannut tyyppiä ennen kahvipöytäkeskustelujamme. Panin tilaisuudessa päälle toimittajamoodin ja pyysin toiselta puhujalta Lauri Kostilaiselta tarinan Pitäjäläisen synnystä, vaikka se vähensi varsinaisen juhlapuhujan osuutta.
Otin tietoisen sosiaalisen riskin. Otin riskin myös, kun menin kahvipöydässä juhlapuhujien kanssa samaan pöytään. Harjoittelen kohtaamaan sen, tulenko lauman hylkäämäksi. Rautavaaran yrittäjien vuosikokouksissa sekä Kuopion alueen kauppakamarin kokouksissa ja koulutuksissa aion käydä ja pysyä mukana kuin kakka lahkeessa.
Vain sillä tavoin tulee oikeus arvostella. Nyt arvostelen Rautavaaran yrittäjiä sisäpiiriytymisestä.
Pitäjäläisen perustaja Lauri Kostilainen sai puheenvuoron myös Variksen seurakuntapuheen yhteydessä. Kostilainen tarinallisti lapsuutensa ja nuoruutensa avainkokemuksia hienolla ja koskettavalla tavalla.
Televisiostudiossa on kaksi yhteiskuntatutkijaa. Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari sekä viestinnän professori Anu Kantola. Alanpa kuunnella.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]