
ke 14.6.2023
Persut haluavat vähentää kehitysyhteistyömäärärahoja. Vihreiden väistynyt puheenjohtaja Maria Ohisalo (fanitin häntä jo Touko Aalto -vaiheessa) sanoi puoluekokouksessa Seinäjoella viime viikonloppuna, että Suomen käyttämät rahat kehitysyhteistyöhön ovat turvallisuuskysymys. Lännen antamalla kehitysavulla voidaan Ohisalon mukaan estää syntymästä tilannetta, jossa globaalin etelän valtiot liittoutuvat Venäjän ja Kiinan kanssa.
Tänään Vesa Kärkkäinen kirjoitti Nimellä-kolumnissaan Savon Sanomissa siitä, että tavalliset arjen asiat ovat panoksina suurvaltojen valtapelissä. Kärkkäinen kertoo, että jo kymmenen vuotta sitten uutiset varoittivat Kiinan kiinnostuneen Ukrainasta.
Kiina vuokrasi kolme miljoonaa hehtaaria peltoja Dnipetrovskin kaupungin ympäristöstä ja tavoite oli kasvattaa viljelyalaa tuntuvasti. Venäjän todelliset motiivit hyökkäykselleen ovat maatalousmaan haaliminen sekä Ukrainan aluevesien maakaasuvarat. Syyriassakin Venäjä Kärkkäisen mukaan etsi etujaan. Venäjä on solminut sopimuksen Syyrian hallituksen kanssa merenalaisen maakaasuesiintymän hyödyntämisestä.
Ellun kana-anarkisti Suvi Auvinen kirjoitti Kulttuurivihkoissa Syyrian sodan syistä. Pitää lainata omaa blogiani, sillä en nyt ehdi alkuperäislähteille: "Syyrian sisällissodan todellinen syy on vuosia jatkunut kuivuus ja pelko siitä, että ruoka ei riitä. Tästä on kirjoittanut muun muassa Suvi Auvinen Kulttuurivihkoissa. (Pia Valkonen bloikirjoitus: Pääoma 2000-luvulla la 13.4.2019)
Kirjoittaakohan Suvi Auvinen enää Syyrian sisällissodasta?
Me puhuimme Ukrainan ja Afrikan maatalousmaasta sekä Kiinasta jo EU-vaalien 2014 alla. Vieraanamme oli vassuehdokas maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki ja juuri Varpaisjärven Essolla sivusimme globaalia maatalousmaakysymystä. Eipä meidän globaalikapitalismia käsittelevät tilaisuutemme kiinnostaneet sen enempää Matti ja Liisa -lehteä kuin Savon Sanomiakaan.
Oli Essolla yksi kansainvälisen politiikan kysymyksistä kiinnostunut varpaisjärveläinen. Hän oli Veli-Matti Sormunen. Hän tosin ei varsinaisesti ole varpaisjärveläinen, mutta minulle hän riitti. Ajattelin, että jos yksikin kiinnostunut löytyy, tilaisuus on ajanut asiansa.
Kopioin äsken blogiini vanhoja Kansan Uutisten kolumnejani. Tiedonantajan kirjoituksstani suurin osa on mennyt ulkoisten kovalevyjeni kätköihin. Niitä löytyy nyt jokunen otsikon Tiedonantaja alta. Kauhea kahden päivän rylläkkä on ohitse.
Eilen kopioin blogiini kaiken, minkä olen kirjoittanut virolaisesta kirjailijasta Tõnu Õnnepalusta. Kirjoituksissani samat asiat toistuvat, mutta naiiviudessani luulin, että jokin taho olisi teksteistäni kiinnostunut. Ei ollut. Julkaisen ne itse ja jatkan Õnnepalusta kirjoittamista.
Ehkä seuraavaksi käytän Õnnepalua taustatapettina pohdinnoille etnisyydestä, etnisyyksistä, nationalismista sekä patrioitismista. Kun kirjoitin Õnnepalusta sekä Jaan Kaplinskista ymmärsin jotain siitä, että kun ollaan vastustamassa kolonisaatiota, on ehkä syytä yhdistää voimat patriotismin tai ehkä jopa nationalismin yläotsikon alle.
Näin lienee ollut Virossa Neuvostoliiton loppuaikoina. Enää sellainen ei ole tarpeen. Globaalikapitalismin vastustamiseen tarvitaan nyt toisenlaista lähestymistapaa. Elokapinoita ja sen sellaisia uusia juttuja. Savon Sanomat esitteli ylioppilaslauantaina lapinlahtelaislähtöisen älykön Eino Rissasen ja julkaisi hänen ylioppilasaineensa Miten määritellä toivo palavalla planeetalla?
(En muuten tiennytkään, että nuoren älykön äiti Minna Kettunen on aikoinaan ottanut ekokatastrofin niin tosissaan, että aikoi olla tekemättä lapsia. Kuuntelin juuri äänikirjana Ida Pimenoffin toimittaman artikkelikokoelman äitiydestä Kasvukausia: kirjoituksia äitiydestä ja kokoelman kiinnostavimpiin kuului Imagen kirjallisuuskriitikon Silvia Hoseinin teksti siitä, miksi on vapaaehtoisesti lapseton. Aloin jotenkin ymmärtää Hoseinia ja kaltaisiaan. Äitiys on paljolti kulttuurisesti öööh riistoviljelty käsite. Hoseini kuvaa todellista uhriutuvaa äitiä, samettihämähäkkiä. Samettihämähäkin proteiinipitoiset sisuskalut alkavat nesteytyä, kun poikaset ovat kuoriutuneet ja kaipaavat ravintoa. Äiti oksentaa ensin suuren osan ruumiinmassastaan odottavien poikaten suuhun, ja lopulta poikaset syövät emon ruumiin niin, että vain rippeet jäävät.)
Eino Rissasen ylioppilasaine oli eri hyvä, mutta kohdassa, jossa elokapinalainen kirjoittaa, että "kansallisen narratiivimme ylistämä suomalainen hyvinvointivaltio perustuu silmittömälle ylikulutukselle", korvissani särähti ilkeästi.
Voi murunen sentään, kansalllisen narratiivimme ylistämä suomalainen hyvinvaltio on työväenluokan taistelun ja lukuisten poliittisten kamppailuiden tulos. Ei hyvinvointivaltion idea tai pohja ole silmitön ylikulutus. Silmittömän ylikulutuksen ideologia tulee globaalikapitalismista tai fossiilikapitalismista.
Hyvinvointivaltion idea on tulonjako. Hyvinvointivaltiossa verotuksella jaetaan resurssit suhteellisen anonyymisti. Näin rahoja annetaan esimerkiksi alkoholiongelmaisten ohitusleikkauksiin tai lihavuudesta aiheutuvien liitännäissairausten hoitoon - eikä pelkästään söpöjen syöpäsairaiden lasten parantamiseen.
Hyvinvointivaltio huolehtii siitä, että apua saavat myös köyhät ja vähän kuluttuvat. Meillä on myös maksuton peruskoulu. Voi olla, että esimerkiksi minä en olisi voinut vanhojen vanhempieni viimeisenä lapsena edetä yliopistoon asti, mikäli äidin ja isän olisi pitänyt maksaa minunkin oppikoulumaksuni.
Luin äitini kirjeet kotoa poismuuttaneelle vanhemmalle tyttärelleen, vanhimmalle sisarelleni, ja kirjeet käsittelivät pääasiassa sitä epätoivoa, joka oli ainaisesta rahapulasta ja lasten opintojen rahoittamisesta syntyneistä veloista. Minä surffailin lävitse peruskoulun ja lukion sekä nautiskentelin akateemisesta vapaudesta yliopistossa ja lopulta naamani lävähti märkä rätti: 1990-luvun lama.
Mutta eipä siinä. En olisi nyt tässä hyvinvointivaltiota puolustamassa, jos olisin rekrytoitunut Pyhään Työelämään heti opintojeni jälkeen. Vossottaisin jossain toimituksessa henkisesti laiskana ja kirjoittaisin naimanaamoista tai koiranpennuista.
Eino Rissasen ajatuksiin uudenlaisesta suhteesta asumiseen tai työhön on sen sijaan helppo yhtyä. Ranskalainen taloustieteen professori Serge Latouche sanoi jo kirjassaan Jäähyväiset kasvulle, että osa työstä on jopa vahingollista.
Sen vuoksi menen Kuopion alueen kuppakamarin kokoukseen vastakin takariviin nauramaan paskaista naurua hoikille ja urheilullisille Leni Riefenstahlin natsipropagandakuvien kokoomuskopioille, jotka tukehtuvat moraaliseen ylemmyyteensä hyminöidessään siitä, että Suomessa on aivan liian helppo jäädä kotiin makaamaan.
Miksi köyhät eivät vain ala myydä palveluitaan? Esimerkiksi nuolla halpaan hintaan kokoomusporvareiden kenkiä? Ym. Nyt meni taas vittuilun puolelle, mutta tervehdin ilolla niin Eino Rissasen radikaaleja ajatuksia siitä, että työllä ei enää pitäisi olla samanlaista merkitystä tulevaisuuden ideaaliyhteiskunnassa, kuin vihreiden ehdotusta nelipäiväisestä työviikostakin.
Lisäksi kiitän vielä Vesa Kärkkäistä siitä, että on lukenut muutakin kuin Hesaria ja Ilta-Sanomia. Hän on lukenut näköjään Kauppapolitiikka-lehteä, josta on löytynyt analyysi Kiinan kiinnostukseen Taiwania kohtaan. Kiinaa kiinnostaa Taiwanin komponenttituotanto.
Kiinnostavaa lisäksi on se, että Yhdysvallat on siirtänyt lähestulkoon kaiken teollisuustuotantonsa kommunistiseen Kiinaan. Minkä vallan Yhdysvallat on Kiinalle antanutkin. Ylen jutusta tähän siivu: "Yhdysvaltojen odottava asenne Kiinaa kohtaan on osoittautunut liian optimistiseksi. Kapitalismin tehdessä taikojaan maan odotettiin demokratisoituvan kuin itsestään. Toisin kävi. Kiina on presidentti Xi Jinpingin kaudella kiristänyt entisestään otettaan kansalaisistaan ja koventanut ulkopolitiikkaansa."
Koska onnittelen Vesa Kärkkäistä Kauppapolitiikka-lehden lukemisesta, muistin samalla, että pitää uudistaa myös Le Monde Diplomatiquen tilaus. Sanoin Eeva-lehden monivuotisen tilauksen vuotavin sydämin irti ja vaihdoin välillä Kodin Pellervoon.
Voi olla, että huomenna tilaan myös Maatilan Pellervon. Pienviljelystilamme tarvitsee ehkä sitä.
Aiemmin merkinnässäni mainitsin Savon Sanomien lanseeraamasta termista naimanaamat. Ilmeisesti me molemmat, Suomen journalismin Adelaide de Saint Erasmo ja minä tunsimme yhtäläisen tunteen luettuamme keskiviikon 7.6.2023 Savon Sanomat.
Emme kumpikaan whatsappanneet toisillemme mitään. Tunsimme varmasti suunnatonta häpeää ammattikuntamme puolesta. Nyt on pakko kirjoittaa taas tästä: Pankaa se Jaana Hiltunen kouluun, täydennyskouluun. Hän oli 1990-luvulla pirtsakka ja odottamaton nuori toimittaja Savon Sanomien nuorisosivuilla. Olin aivan, että jee, jee, tämmöinen Pohjois-Savosta löytyy.
Mutta että naimanaama. Nainen on varmaan noin 40-vuotias ja kirjoittaa edelleenkin kuin yläasteen lapsitähti. Ei ziissöss, sanoisi contessa Adelaide de Saint Erasmo.
Kopioin tänään blogistanini Sekalaisia-osastoon juttuni Pippuri-lehteen ja löysin samaan yhteyteen kuvan siitä, miten meidän jengi vuonna 2009 Lapinlahdella valtasi Meijerin. Meijeristä tuli autonominen eurooppalaistyyppinen sosiaalikeskus, jossa opiskelimme muun muassa Serge Latouchen Kasvun jälkeen -kirjaa. Hyvä, että kohtuusliike elää Elokapinassa ja voi hyvin!
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]