su 14.5.2023
Äitienpäivä. Tutto bene, vaikka Matin ja minun yhteinen harrastus Milanon Naisten Paratiisi jää tuotantokausitauolle maanantain jakson jälkeen. Imma Tatarannistakaan ei ole Ylellä näköpiirissä uusia kausia. Kaivamme jos jaksamme jostain Milanon Naisten Paratiisin aiempia tuotantokausia ja alamme ehkä katsoa niitä ilman tekstitystä tai sitten kokeilemme Imma Tatarannia italian kielen kannalta.
Matti sanoi, että muistutan Imma Tatarannia. Tykkäänkin Tatarannin tyylistä. Naisella on joka jaksossa useampi täysin mauton kolttu.
Muistin eilen, että Kirsi Pihan Levoton lukija tulee äänikirjana 12. toukokuuta. Ei tullut tai muistin väärin. Kirja olikin Storytelissä vain e-kirjana. Äänikirjana se tulee toukokuun lopussa. Illalla luin sitä sitten e-kirjana, mikä on aivan kamalata. Oli muutenkin kumman flunssainen ja kuumeinen olo ja tihrustin e-kirjaa puhelimen ruudulta.
Herrajukara! Miksen lataa Storytelin e-kirjaa varten ohjelmaa tablettiin? Nyt vasta tajusin! Vaatii todellista tahtoa lukea kirja puhelimesta. Olen tehnyt sen ainoastaan kerran pari tätä ennen: luin Eeva-Liisa Mannerin elämäkerran niin ja nyt aion vetää loppuun Kirsi Pihan Levottoman lukijan. Ellei se nyt sattumoisin ole Rutakossa saatavana.
Tsekkasin Rutakko-verkosta. On vasta hankinnassa. Pihan Millään ei ole mitään merkitystä - paitsi jos on -kirjaa on koko verkossa vain yksi. Iisalmessa ja sekin on lainassa. Seuraavaksi katson, onko kirja ehkä Vaarojen kirjastoverkossa. Sitä olisi Joensuussa.
Taidan varata Millään ei ole mitään merkitystä - paitsi jos on ja pyytää se Rautavaaralle. Tuleepa käytyä kirkolla sen vuoksi. Pihan työelämän merkityksen kirjaa hänen ystävänsä kirjailija Hannu Mäkelä piti vuoden parhaimmistoon kuuluvana, muttei sitten kertonut kirjasta sen enempää. Bloginsa mukaan oli antanut kirjan heti luettavaksi ihanalle A:lleen ja siinä kaikki.
Häiritsevää. Pitää lukea itse ja muodostaa mielipide. Höh. Pyykikone linkoaa jo. Vieläköhän ehtisin pestä yhen koneellisen ennen äitienpäivälounaalle lähtöä?
Kirsi Pihalta sain uuden näkökulman Tove Janssoniin. Harmi vain, että heivasin Pihan tausta-aineistonaan Levottomassa lukijassaan käyttämät Jansson-elämäkerrat Kuopion kirjaston kirjakierrätyshyllyyn ja ne lähtivät sieltä saman tien.
Juttelin kierrätyshyllyn vieressä jonkun toisen kirjafriikkinaisen kanssa ja ikäiseni hiljainen bibliofiilinainen napsi juuri tuomani Jansson-elämäkerrat mukaansa. Taisi ottaa myös pahvikotelossa olevat Jansson-pikku kirjaset - mukana Kesäkirjakin.
Tai ei oikeastaan harmi. Tulin siihen tulokseen, että Tove Jansson on julkisuudessa niin läpikotaisin läpikaluttu hahmo, etten kuitenkaan koskaan lukisi tämän elämäkertoja. Olimme Annan kanssa käymässä Kuopiossa. Anna kuskasi minua Kysille poskiontelotiehyeleikkauskontrolliin ja Kysin jälkeen kävimme viemässä kierrätyskirjoja kirjastolle. Kävimme myös taidemuseolla katsomassa naivisti Mikko Valtosen näyttelyn ja Anna kesti museokierroksen mallikkaasti, vaikka Valtosen työt eivät olleet yhtään hänen juttunsa.
Valtonen oli kuitenkin kirjailija Matti Pulkkisen kuoleman ja muistojuhlan tienoilla perheemme liepeillä. Marian koulukasviston suopursut Valtonen kävi koikkelehtimassa Pällikkään suolta, kun koululaisprinsessa istui itse auton takapenkillä ja minä mietin, miten saan Sitikan ylös isommalle tielle pieneltä hädin tuskin uraksi erottuvalta pätkältä, jonne Valtonen oli meidät opastanut.
Maria sai suopursun ja jonkin muun suokukan kasvioonsa ja Sitikkakin nousi uralta takaisin kylätielle.
...
Muumit merkitsevät minulle paljon. Japanilaisanimaatiot pelastivat elämäni, kun olin töissä Pielavesi-Keitele -lehdessä ja viikonloppuisin saatoimme Leonidin kanssa lojua aamulla olkkarin lattialla puolinukuksissa, kun tytöt katsoivat muumianimaatioita televisiosta.
Muumianimaatioiden tunnusmelodia merkitsee edelleenkin lepohetkeä, rentoutumista. Kirkuvan pakkasen talvena 2002 Alapitkällä Muumit ja taikatalvi oli jotenkin profetiaalinen. Jäärouva oli upea, kiehtova hahmo ja Mörkö riipaisevan yksinäinen.
Lasten muumikirjoja säästän tytöille perinnöksi. Oikeastaan juuri mitään hankkimiani tai saamiamme lastenkirjoja en ole pannut kiertoon. En edes Armi on vauva -piirroskuvakirjaa, jonka voisi äänestää Suomen rumimmaksi lastenkirjaksi.
Kirsi Piha ilmaisee turhautumisensa siihen, että kaikki haluavat olla kuin Pikku Myy. Tove Jansson on itse sanonut, että voisi vaikka oksentaa muumipeikon päälle.
Kirsi Pihalla on oma henkilökohtainen Tove Janssoninsa ja hän haluaa pitää kiinni oikeudesta pitää kiinni omasta Tove Janssonistaan. Se on hyvä! Peukutan tätä. Piha ei näe Janssonia boheemina huolettomana hahmona, vaan tunnollisena puurtajana, joka olisi halunnut lopulta tehdä jotain muuta kuin iänikuisia muumejaan. Perhana! Pitäisikö kuunnella Janssonin elämäkerrat sittenkin äänikirjana?
Moni asia on totta yhtä aikaa, kuten Katriina Järvinen sanoi Riikka Suomisen Ylen Areenan radio-ohjelmasarjassa Vallattomia suhteita.
Hieroin silmiäni, kun tuli e-kirjassa Pihan lukuun Jonathan Franzenin Crossroadsista. Piha arvostelee kovin sanoin esseisti Tommi Melenderiä ja tämän mielipidettä amerikkalaisesta Jonathan Franzenista. Etenkin se nyrehdyksytti Melenderiä, että Franzen kirjoitti Crossroadsissa lämpimästi ja ymmärtävästi papin perheen jäsenistä. Kirjailija ymmärsi romaanihenkilöitään.
Koska olin lukenut Melenderin suhtautumisen Crossroadsiin, nimesin Melenderin Antti Hurskainen ja Suntio -esseen arvion yhteydessä tympiöksi.
Melender oli Suomen Kuvalehdessä sitä mieltä, että Suntion ensimmäinen teoreettis-filosofinen osa oli parempi. Olin juuri päinvastaista mieltä. Toinen osa oli nautinnollisempi. Melender piti Suntiosta kyllä. Niin minäkin kuin hullu puurosta ja pitää nyt kiittää pseudonyymiä, joka vinkkasi Hurskaisen Suntiosta minulle gmailissa pariin otteeseen ja mykistyi sitten, kun pyysin häneltä(kin) etanapostiosoitettaan. Olisin halunnut lähettää etanaosoitteeseen Hurskaisen Välinpitämättömyys-kokoelmasta kopioimani huikean tarkan tekstin Jumalaton saari.
Siinä oli seksuaalisesta vallankäytöstä seurakunnan rippileirillä.
Gmail-kirjeenvaihtotoverini kuitenkin mykistyi. Hän olisi voinut kertoa, jos on Jumalattoman saaren jo lukenut. En usko, että kirjeenvaihtotoverini oli "Marjo", mutta kiitos joka tapauksessa. Hurskaisen haastattelu Kotimaa-lehdessä oli syvällinen.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kirjailija-antti-hurskainen-kritisoi-kirkon-tapaa-hoitaa-jasenkatoaan-arsyttavaa-on-se-kun-yritetaan-miellyttaa/
Pitää lukea se uudelleen ja ajatuksella myös nyt itse netistä löytämäni Kirkko ja kaupunki -haastattelu.
Näin Hurskainen sanoo siinä: "Teini-ikäisenä Hurskainen pyöri mukana seurakunnan toiminnassa. Rippikoulu oli hänelle hieno kokemus. Myöhemmin rippikoulumuistot purkautuivat kuitenkin katkeraksi Jumalaton saari -esseeksi, joka julkaistiin osana Välinpitämättömyys-esseekokoelmaa (Savukeidas 2016).
– Rippikoululla ei ollut mitään tekemistä uskon kanssa. Se oli seksuaalista valtapeliä. Pärjäsin siellä hyvin, ja olin itse enemmän sortaja kuin sorrettu. Kun silmäni aukesivat, minua hävetti. Olen edelleen, enkä niin vähänkään, katkera joillekin ihmisille." (Kirkko ja Kaupunki, 3.4.2023, haastattelija Kata-Riina Heinonen-Tricarico)
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-mielestani-uskoon-kuuluu-epavarmuus-siita-onko-juuri-tama-oikea-valinta-antti-hurskaisen-suntio-romaani-kasittelee-kristinuskon-ydinkysymyksia-
...
Jonathan Franzenin Crossroadsin kuuntelin lopputalvesta 2022. Franzen oli osannut kuvata papin perheen jäseniä niin, että he kaikki tuntuivat inhimillisiltä ja kokonaisilta. Kiinnyin perheeseen ja myötätuntoni oli perheen äidin Marionin puolella.
Rakastan Marionin hahmoa, vaikka en itse olekaan koskaan ollut mikään "Warm cloud of momminess", kuten Crossroadsin Marion Hildebrandt- ja pahin pelkoni on ollut, että seksuaalisuuteni ja Matin ja minun välinen eroottinen jännite katoavat äitiyteen tai mikä pahinta mummouteen. Jos minusta joskus tulee biologinen mummo, aion silti lempiä kristillisesti kanssani vihityn aviomieheni kanssa - ihan uskovaisten ikineidsyiden kiusaksi tai perverssien himomummusten henkiseksi raateluksi.
En mene nyt siihen. En mene nyt siihen.
Joka tapauksessa Marionin pappisaviomies, Russ HIldebrandt, on heikko, kuten Mattikin. Pappisaviomies retkahtaa nuoreen leskeen, joka miehensä kuoleman jälkeen pelastautui seurakunta-aktiiviksi. Lisäksi pappisaviomiehen seurakunnan nuorisoryhmä hurmaantui aivan toisenlaisesta papista kuin Russ Hildebrandt.
Nuorisoryhmää ryhtyi vetämään karismaattinen pappi, joka ei puhunut lainkaan jumalasta tai muusta sen sellaisesta uskontokamasta. Tämähän oli kuin Antti Hurskaisen Jumalattomassa saaressa.
... Anna tuli pihaan. Nyt alkaa äitienpäivän vietto! Jatkan joskus.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]