
la 1.4.2023 ja su 2.4.2023
Hyvää syntymäpäivää vain. Vielä tänään aprillipäivänä kirjoitan kevyesti ja huomenna, ylihuomenna tai sitä seuraavana päivänä kerron, miltä oikeasti tuntui. Olen hahmotellut uutta seurakuntatoimintamuotoa: Lapinlahden pirteät uskovaiset polyamoorikot ry.
Pitäjässä on harjoitettu polyamoriaa vuosikymmeniä ennen kuin joku kehitti seksuaalikäyttäytymiselle termin. Varmaan näin on ja on ollut muillakin paikkakunnilla - pienillä sekä isoilla ja on aivan äärimmäisen hyvä (tämä ei ole vittuilua), että ilmiöllä on nimi.
Polyamoristen suhteiden edellytys käsittääkseni on avoimuus. Täytyy sopia, että avioliitossamme tai parisuhteessamme tehdään näin ja määrittää yhteistuumin, mikä on sallittua sekä mikä ei. Jos on kiinnostusta polyamoriaan, kannattaa lukea ainakin Kirsi Hytösen Naisen kolmas elämä tai Riikka Suomisen Suhteellisen vapaata.
Kuuntelin Hytösen kirjan vuosi sitten ja nyt luin sen printtinä. Kirjasta paistoi ihastuttava toimittajamainen avoimuus. Riikka Suominen on käyttänyt fiktiomuotoa, mutta avoimen liiton ajatus välittyi kyllä. Eespäin Hytösen ja Suomisen viitoittamalla tiellä. Jos ryhtyy avaamaan parisuhdettaan tai avioliittoaan kolmansille osapuolille, kaikkien osapuolten tulee saada yhtä paljon tietoa siitä, missä mennään.
Tämän aviomieheni unohti - tai oikeammin hän ei tiennyt koko käsitteestä avoin liitto mitään, olipahan aikaansa edellä -, kun avasi avioliittomme ties kuinka monelle.
Viime keskiviikkona, kun sitten seuraavana yönä erosin miehestäni, pahimmalta tuntui luprustelu ja mutustelu. Hän alkoi valaa kannuja eri vaihtoehdoista. Kuka ihme ja kumma mahdollisesti oli asettanut kirveen ulko-oveamme vasten? Minä sen sijaan tiesin jo maanantaista merkintää kirjoittaessani, että jahah, kohta pakun renkaat sutivat. Tragikoomisinta on, että mieheni sanoi, että kirvesuhkaaja ei voi olla Kaarina Risikainen, sillä pihaamme veivät miehen jäljet.
Pyörittelin mielessäni silmiäni, vitun pösilö, milloin Risikaisella on ollut jalassaan Tuhkimon pikkuruiset lasikengät. Tai pikku kengät ylipäätänsä.
Tunnekuohussani luulin, että mieheni muisti lainanneensa kirvestä Kaarinalleen (tai Hellä Vehmaalleen, tämä on hänen romaaninimensä) ja koetti vain parhaansa mukaan olla muistamatta.
Kaarinaisensa happamasta tekstiviestistä päätellen se, että ei muistanut, oli loukkaavaa. "Pitäisihän sinun tietää, kelle olet kirvestä lainannut. Yritin palauttaa sen jo vuosia sitten, mutta kehotit pitämään sen autossani. Enää en sitä tarvitse. Olisin palauttanut sen aiemmin, ellen olisi halunnut välttää epämiellyttävää kohtausta."
Kaarina Risikainen arveli, että kun minä olen Etelä-Suomessa, ulko-ovellamme ei ole odotettavissa epämiellyttävää kohtausta. Se tarkoittanee, että hän unelmoi hyvin miellyttävästä kohtaamisesta aviomieheni kanssa.
Nyt ajattelen, että ehkä mieheni oikeasti pelkäsi muutakin kuin Kaarina Risikaista. Sangen sankalla joukolla lapinlahtelaisia aviomiehiä olisi aika paljonkin miestäni kohtaan hampaankolossa, mikäli kaikki pelaisivat avoimin kortein. Jos kaikki onnettomat aviomiehet toisivat kirveen ulko-ovemme eteen, kirveitä kertyisi firmamme varastoon komea rivi.
Kun mieheni kiemurteli ja kaarteli, ettei muka tiedä, kuka kirveen toi, soitin Kaarinalle itselleen ja kysyin. Mieheni oli jo ehtinyt kysyä samaa asiaa tekstarilla sillä aikaa, kun minä ja Maria siirryimme HAM:sta Kampin yläkertaan syömään.
Hirveintä asiassa on, että aviomieheni on kolmen vuoden ajan pimittänyt minulta osan asioista. Olen saarnannut, huutanut, raivonnut, että tunnen tässä olevan vielä jotain, mitä en tiedä. Esimerkiksi tiedossa seksisuhteen alkamisesta saattaa olla muutaman tai jopa useamman vuoden heitto.
Neuvoksi kaikille aviovaimoille, jotka ovat tulleet petetyksi ja itkevät sikiöasennossa lattialla tuskaansa. Vaikka kuinka vituttaisi, ei kannata huutaa, että käytittehän kondomia senkin ääliöt. Se voi lukita pettäjän herkän mielen.
Kysyin asiaa suoraan Risikaiselta ja sain vastauksen, josta tiesin, että pitää kysyä vielä aviomieheltäni. Hän veti syvään henkeä ja kertoi. Koska tunnen mieheni ja olenkin tottunut tulkitsemaan häntä - lisään aina tarjouksiinkin viisinkertaisen hinnan, jos mieheni jotain arvioi -, arvelen, että tosiasiassa Risikainen pikemminkin piti toiveikkaasti aviomieheni kartalla siitä, milloin ovuloi.
En kirjoita tästä enempää, sillä en halua alkaa tuntea myötätuntoa Risikaista kohtaan. Sen verran kuitenkin sanon, että keisissä ei ole logiikkaa. Miksi uskollinen Jeesuksen morsian - kirjoitti minulle kirjeessään kolme vuotta sitten, että Jeesus ei päästä irti, vaikka kuinka pyristelisi - tiedottaa kuukautiskiertonsa vaiheista varatulle miehelle?
Miksei Jeesuksen morsian istu tässä talossa itkemässä sitä, että aviomies luuhaa pitkin kyliä kuksiskentelemassa outoja sinkkunaisia? Vaihtaisin mielelläni osia ja olisin uljas kurtisaani, joka tarjoaisin huikeita lemmenelämyksiä tylsissä monogaamisissa avioliitoissaan kituville miehille tai salaperäinen temppeliprostituoitu, joka paljastaa sulonsa runsasta maksua vastaan.
Tai no, edes autonkorjausta.
Kaarina Risikainen kävisi tämän talon sisustukseen mainiosti. Hänhän kirjoitti kirjeessään vielä, että seksi ei hänelle ole niin tärkeä, mikä ei tarkoita sitä, että hän frigidi olisi. Ei missään tapauksessa.
su 2.4.2023 jatkoa
Anna kehitti Facebook-päivitykselleni oivan termin: Kulissiero. Pidin yllä erokulisseja niin kauan, että saimme taas tärkeitä keskusteluita Matin kanssa käytyä. Kävin myös pienellä psykoterapeuttisella istunnolla työnohjaajaopiskelijakollegani, Kristiinan, luona. Siitä iso kiitos!
Anna tosin oli sitä mieltä, että ei kannata uusia Facebook-päivitystä, sillä saatamme erota taas viikon kuluttua. Nyt Facebook-rylläys on tehty ja Matti kirjoitti auki, miten eroprosessi hänen näkökulmastaan kulki.
Olen ylen kiitollinen tuesta, jota olen saanut messengerin ja whatsappin kautta. Kiitän myös Lapinlahden Vasemmiston puheenjohtajaa, joka pitää entisen puheenjohtajan Matti Valkosen puolta tilanteessa kuin tilanteessa. Koska hän edelleen on uskollinen lukijani, lähestyn häntä tätä kautta.
Jos kerta Lapinlahden Vasemmisto ry:n puheenjohtaja pitää varauksetta entisen puheenjohtajan puolta, hänen täytyy käsitellä organisaatiossa tapahtunutta seksuaalisen häirinnän tapausta muutenkin kuin soittelemalla kännissä minulle, että Mattipa se haki organisaatioon kuuluvan mummon luota nautintoa.
Nykylainsäädännön mukaan järjestön asioiden hoidon yhteydessä tapahtui raiskaus, sillä seksi ilman suostumusta on ollut tämän vuoden alusta lähtien rikos.
Uudistuneessa raiskauslaissa on kohta: "Jatkossa raiskauksen määrittelyssä keskeistä on uhrin oma tahto. Vapaaehtoisuutta ei esimerkiksi ole se, jos henkilö on pakotettu tai ei kykene olosuhteiden vuoksi aidosti ilmaisemaan tahtoaan. Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen esimerkiksi väkivallan, pelkotilan tai valta-aseman vakavan väärinkäytön vuoksi."
Lapinlahden vasemmiston ry:ssä vaikuttava mummo peukutti Facebookissa aikoinaan raiskauslain uudistusaloitteelle, joten hän lienee halukas käsittelemään asiaa edes jotenkin.
...
Mieheni on uusimmassa Facebook-päivityksessään oikeassa siinä, että keskiviikkona uutinen kuistillamme olleesta kirveestä oli minulle kaiken muun saman aikaan käsiteltävän asian kanssa liikaa. Kirveen voi todella ymmärtää tappouhkaukseksi, kuten mieheni teki. Minä puolestani ajattelin, että Kaarina Risikainen tuli vokottelemaan miestäni takaisin, kun huomasi blogimerkinnästäni, että en ole paikkakunnalla.
Kyllähän se niin varmaan olikin. Voi Kaarina Risikais-poloista. Hän aiheuttaa miehessäni kauhua.
Keskiviikkona olin ollut Helsingissä jo kolme päivää enkä ollut nukkunut Marian lattialla patjalla kovinkaan hyvin. Oli raskaita asioita hoidettavana ja Helsinkiin ryömin Heinolan Heilasta kammottavassa lumisateessa. Oli kuin olisi ajanut valkean ulos narulle ripustetun lakanapyykin lävitse. Lumisade taukosi vain siksi aikaa, kun istuin Järvelässä kirjastossa, kävin S-marketissa ja koetin osallistua Kärkölän kunnanvaltuuston kokoukseen valtuustosalin lehterillä.
Ei ollut valtuuston kokous. Onneksi ennen kuin purjehdin salin ovesta torvet soiden sisään, katsoin kunnan sivuilta esityslistat. Maanantaina oli kunnanhallituksen kokous ja joku vain oli vahingossa jättänyt kunnantalon ulko-oven auki.
Kirjastossa olin selannut Hämeenkulmien vuosikertoja lukioajalltani ja löytänyt toimittamiani nuorisosivujuttuja sekä piirroksiani. Löysin myös maininnat siitä, että olin saanut lakituksen yhteydessä Venäjän-kielen opettajien liiton stipendin, koska olin koulun paras venäjän kirjoittaja. En ole varma, kirjoittiko kukaan muu venäjän sinä vuonna lisäkseni kuin Multasen Inkeri, mutta joka tapauksessa rakastin venäjää jo ennen kuin luin sitä lukiossa. Tiesin varhain, että Neuvostoliitto on kohtaloni.
Olin saanut myös Järvelän Säästöpankin stipendin. Luulin, että olin saanut Pohjola Nordenin kirjapalkinnon parhaasta ruotsin kielen aineesta, mutta ilmeisesti Pohjola Nordenin palkinto, Tove Janssonin Sommarboken, tuli toisen luokan lopussa.
Minähän olin hyvä koulussa ja lahjakas muutenkin. Toisaalta olin melkoisen hukassa, sillä asuin lukiovuodet yksikseni eri kortteereissa. Toisaalta, vaikka olin yksinäinen ja usein hukassa, selviydyin. Joskus aivan mainiostikin meni. Minulla oli poikaystävä ja jossain vaiheessa usea. Joka paikkakunnalla yksi tai kaksi.
Kiitos heille. Olen jotenkin aina osannut turvautua myös muuhun kuin itseeni.
Kun illalla oli asettunut Marian lattialle, tein päivityksen omalla Facebook-sivuilla tietoihini: "Eronnut Matti Valkosesta 29.3.2023." Olin hetken tyytyväinen. Sitten menin katsomaan Matin sivuja ja siellä luki: "Eronnut sinusta."
Luulin, että Matti oli ehtinyt ensin. Silloin minulla pimeni. Oikeasti. Vintti meni aivan pimeäksi.
Oli tovi täysin mustaa ja sitten päässäni alkoivat vyöryä kuvat HAM:sta ja Anni Puolakan videoteoksesta Maitopuisto, Kiasman ammoisesta Visitorista kauhuefektein, Pauliina Turakka Purhosen Keväästä ja Risikaisen parhaan ystävän Anteron puhelimessa käyttämästä täysin absurdista lauseesta: ... jos ei ole puhkonut itseään jollain keinokyrvälllä.
Hieromasauva on Risikaisen intiimielämässä jotenkin keskeisellä tilalla, sen kun mainitsevat hänen kanssaan puuhastelleet miehet, mutten pääse oikein tolkkuun siitä, miten keskeisellä tilalla. Mainitsemisen arvoisena kuitenkin, sillä siitä näköjään riittää ihmetyksen aihetta.
No eipä siinä. Englannin kuningas on prinssiaikoinaan sanonut rakastajattarelleen, että haluaa olla tämän tamponi.
....
Ajattelin, että kun Helsingistä pääsen, häivyn niin, että minusta ei enää koskaan kuulu mitään. Haihdun, häviän, katoan. Todellisuus oli minulle liikaa. Toki olisin hoitanut lupaamani kaupallisest kirjoitustyöt, mutta jostain muualta kuin Lapinlahdelta tai Rautavaaralta. Estin Matin puhelimeni kaikissa medioissa ja poistin hänen sukulaisensa kavereistani.
Aloin poistaa Facebook-aikajanaltani päivityksiä, joihin olin hänet merkinnyt. Tuli käsittämättömän villi ja vapaa olo. Olin aiemmin illalla kirjoittanut Kaarina Risikaiselle tekstarin, että BTW - on tainnut jättää jotain seksisuhteistaan Anterolleen kertomatta ja sen perään toisen: "Matti odottaa sinua Koivupihassa! Matti on vapaa mies!"
Melkein nauroin ääneen, kun kuvasin täysin mustan kuvan puhelimeeni ja asetin sen ensin profiilikuvakseni ja kohta taustakuvakseni. Jos Matti on vapaa, olen ollut sitä minäkin koko ajan, valitettavaa vain on ollut, että minä en ole vapaudestani tiennyt mitään, minähän olisin voinut harjoittaa ihanata seksiä vaikka kenen kanssa, mutta NYT OLEN VAPAA. Huusin ääneti innosta jippii ja jeejeejee!
Lävitseni kulki humaus. Se oli yhtä aikaa raikas ja viileä. Vähän piparminttua ja hiukan eukalyptusta. Ensimmäiset entiset kärköläläiset reagoivat mustiin kuviini heti. Sen jälkeen, kun kerroin päivityksessäni Risikaisen lainaaman kirveen kera, että avioliittoni on loppu nyt ja Risikainen voi hakea kirveen meiltä 1.4. mennessä, tuli lisää entisten koulukavereideni päivityksiä.
Tajusin pian, että koska olin vasta ollut Kärkölän kunnantalolla, Järvelän uudella kirjastolla sekä S-marketissa, Facebookin algoritmi pyörittää päivitystäni entisten kärköläläisten sivuilla. Joka tapauksessa oli ihana huomata, että en yön pimeydessä ollut yksin. Facebookissa oli muitakin valvojia.
Totta kai tiesin, että myötätuntokommenttien ja ihmettelevien naamojen napsuttelu Faceen on kommentoijalle vain pieni ohikiitävä hetki loputtomassa yössä, mutta silti tuli turvallinen olo. Hätäni oli raastavan todellinen ja se oli huomattu. Sanokaa vain huomiohuoraamiseksi, varmaan sitäkin, mutta elämme huomiotaloudessa ja sain valtavasti tukea.
Seuraavana päivänä jatkoin eroamisen suunnittelua. Olin myös samaa mieltä entisen koulukaverin kanssa siitä, että Risikainen ja Matti joutavat samaan lihamyllyyn, pussauskoppiin tai helvetin tuleen. Ajattelin, että vuokraan kaksion Juuan kunnan vuokrataloilta, olen jotenkin kiintynyt siihen pitäjään - ja vetäydyn Juukaan kirjoittamaan ja pitämään isosiskosta huolta.
Mietin, mitä tavaroita ottaisin mukaan. Ottaisin äidin ja isän lipaston sekä oranssin ruokapöydän, vanhan pienviljelijätyylisen köyhälistöpuusohvan, oman kouluaikaisen kirjoituspöytäni ja vaaleita kirjahyllylevyjä. En tarvitsisi hyllynkannattimia, sillä kokoaisin kirjahyllyt siten, että paksut Waltarit toimisivat hyllynkannattimina.
Nukkuisin leveällä selkäpatjalla lattialla. Leikkisin, että sisustustyylini olisi Japanista. Jakaisin viherkasvejani uusiin ruukkuihin ja hakisin Ålanderin Pirjon minulle lupaamaan jättimäisen peikonlehden. Yhtään astiaa en ehkä ottaisi täältä. Tai ehkä kuudet Savonia-aterimet kuitenkin.
Haluaisin suunnitella astiastoni Juuan työttömien kirpparin mainiosta tarjonnasta.
Päiväohjelmanikin tein. Aamulla keittäisin kattilallisen kaurapuuroa ja söisin sitä raejuuston sekä pakastemarjojen kera sekä aamiaiseksi, lounaaksi että päivälliseksi. Välipalaksi ostaisin aina porkkanoita. Näin tulisin toimeen peruspäivärahalla.
Aamupuuron jälkeen kävelisin Pyryn kanssa kirjastolle, kirjoittaisin jonkin aikaa, palaisin syömään mikrossä lämmittämääni puuroa ja kirjoittaisin iltapäivän taas. Tai toisin päin. Aamulenkki Pyryn kanssa, kirjoittamista, lounas, iltapäivällä kirjastolle kirjoittamaan.
Aikaisin nukkumaan, aikaisin ylös. Välillä kävisin siskoa katsomassa. Kerran viikossa kävelisimme Karkkuun tai ABC:lle syömään. En tarvitsisi autoa. Helsinkiin Marian luokse pääsisin linja-autoyhteyden päässä olevalta Joensuun rautatieasemalta.
Anna saisi käydä Jyväskylästä Skodalla Juuassa katsomassa vanhaa äitiään ja tätiään.
Pakofantasia on minulle tavallinen. Sitä ei ole, kun asumme Rautavaaralla. Lapinlahdella asuessa se tekee oloni helpommaksi, melkein hilpeäksi, kun Kaarina Risikainen ilmestyy jostain näköpiiriin. Olen kuitenkin päättänyt, että en väistä. Asetun jatkossakin hänen kanssaan vastakkain kirjaston tietokoneella, jos minun täytyy tarkistaa jokin asia kirjaston e-pressiltä.
Viimeksi teki mieleni kurkata, kenelle Risikainen kirjoitti niin intohimoisesti, kun luin e-pressiä toisella kirjaston koneella. Risikainen takoi näppäimiä kuin henkensä edestä: klak, klak, klakkkkklakkkkkkkk.
....
Perjantaina lähdin ajamaan kohti Ylä-Savoa. Ajoin Kärkölän lävitse ja Nummenkulman kautta Tennilään sekä sieltä Riihimäki-Lahti -valtatielle. Lahdessa etsin Malvan. Malva onkin hyvin opastettu. Parkkeerasin aivan taidemuseorakennuksen vastapäätä.
Malvassa pidin vain yhdestä Nanna Suden maalauksesta. Se oli nimeltään Melkein kalastajan vaimo. Klaus Haapaniemen pseudokansatieteelliset iloittelut eivät napanneet, sillä Nanna Suden taulujen jälkeen olisi pitänyt syömäni lounas.
Marjatta Tapiolan henkilökohtaiset taulut kolahtivat vasta, kun luin taulujen oheen kirjoitetut tekstit. Vaikka nälkä kurahteli vatsassani niin, että pelkäsin muiden taidekatsojien häiriintyvän, lumouduin etenkin maalauksista, joissa oli taiteilijan kaksi tytärtä Zaida ja Aina Bergroth.
Tapiola kertoo ahdistuksesta ja pelosta avioeronsa jälkeen. Hänellä on sylissään kaksi melkein samanikäistä vauvaa ja yhdessäkin versiossa avioerotaulua äitiä kahden vauvan kanssa varjostaa sekä oma äiti että täti. Kummatkin vanhemmat naiset paheksuvat naama mustana nuoremman naisen eroa.
Taulu kosketti minua sen vuoksi, että näin taulun äidissä itseni. Sylissäni olivat Maria ja Anna. Sen sijaan, että olisin saanut sukulaisiltani lastenhoitoapua tai muuta tukea, sain osakseni paheksuntaa: "Mitäs synnytit vammaisen lapsen, huono äiti! Kuka käski tehdä toisen lapsen heti perään?"
(Tämä sitten ei koske isoveljeäni Kostia ja hänen Ritvaansa.)
Olen selviytynyt siitäkin! Ja monesta muustakin asiasta, josta ei ihan joka likka selviydy. Hyvä minä! Ja Tuula-serkku myös, kyllä myö ollaan hyvii!
Malvasta piti ajamani ensin Iisalmeen Kristiinan luokse. Matti kuitenkin soitti, kun olin noin Mikkelin kohdalla, että kuorii perunoita. Tarjolla olisi parin tunnin kuluttua kermaperunoita ja munaa. Sanoin, että pitäisi oikeastaan tankata dieseliä enkä ehdi syödä - eikä kannatakaan, sillä Kristiinalla oli minulle illallista tarjolla, mutta voisin vaihtaa Saabin toiseen vasta tankattuun Saabiin sekä käväistä.
Niin tein ja avioliittomme taas jatkui niin kuin aina on jatkunut.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]