Uskovaisen neitsyen Tuchin syndrooma saa yhä kummallisempia muotoja

"Pyssyllä miestä ei saa!" Miten se laulu menikään? Reino Helismaan suomennos laulusta You Can't Get a Man with a Gun. Tässä tapauksessa aviomieheni rakastajatar koetti kirveellä.

pe 31.3.2023

- Tiälä oli kirves kuistilla, kun tuli kottiin, mieheni kertoi puhelimessa.
- Aijaa, vastasin.
- Tässä on tämmöinen lappu. Siinä ei ole nimeä, mutta tässä lukee "Kiitos lainasta".
- Jahah, sanoin ja siinä samassa tiesin, kuka oli lukenut blogistani, että olen matkalla Etelä-Suomeen ja käynyt kokeilemassa, olisiko mieheni kotona. Mieheni oli jo vuosia ennen kiinni jäämistään kieltänyt kertomasta julkisesti, missä hän liikkuu, jos emme ole matkalla yhdessä - ja samalla suosittanut, että minä en kertoisi myöskään omista liikkeistäni.

Elin siinä luulossa, että painajainen, tai no niitä oli ainakin kaksi, on ohitse, ja ajattelin kokeilla. Kirjoitin maanantaina merkinnän Heinolan Heilasta.

Painajainen ei näköjään ole kaanohitse. Seuraavaksi vuorossa ovat rikosilmoitus ja lähestymiskielto, sillä meheni vaikutti pelästyneeltä. Lapun luettuaan hän alkoi soitella eri puolille. Oliko kirves ehkä ollut lainassa eläköityneellä työntekijällämme vai lapinlahtelaisella arkkitehdilla? Mieheni "ei muistanut", kenelle hän sitä oli lainannut. Tai sitten hän muisti ja pelästyi toden teolla.

Vähemmästäkin, sillä mieheni jättämän rakastajattaren Richard Tuch -synrooma alkaa saada yhä erikoisempia muotoja. Richard Tuch on amerikkalainen psykoanalyytikko ja hän on kirjoittanut kirjan sinkkunaisista ja varatuista miehistä.

Iltalehti kirjoitti Tuchin syndroomasta vuonna 2018. Jutussa on linkki Väestöliiton sivuille, mutta jostain syystä Väestöliiton sivuilla artikkelia ei enää ole. Artikkeli oli asiallinen. Siihen oli lueteltu syndrooman kulku. Iltalehden jutussa on esimerkki amerikkalaisesta varatusta miehestä ja sinkkunaisesta. Sen lehti oli poiminut Glamourista:
"Aluksi sinkkunainen ottaa ymmärtävän naisen roolin. Hän pyrkii miellyttämään miestä mahdollisimman paljon, sillä kukaan mies ei jättäisi vaimoaan ’toisen nalkuttajan’ takia´." 

"Väestöliitto kirjoittaa, kuinka vastaavassa tilanteessa oleva sinkkunainen jää tavallisesti odottamaan omaa vuoroaan. Todellisuus tulee kuitenkin aina ilmi, ja kun sinkkunainen ymmärtää, ettei mies tule jättämään vaimoaan, sivusuhteen ongelmat alkavat."

Aviomieheni neitsyeltä meni laskutavasta riippuen kymmenestä seitsemään vuoteen huomata se, että Hänen Rakas Mattinsa tai oikeastaan myös työntanajansa ei jätä vaimoaan hänen takiaan. Jos lasketaan mukaan Matin edellinen vaimo, naisella hurahti aivan tyhjään yli kaksikymmentä vuotta elämästään.
Toki naisella oli kierroksessa muitakin pitäjän rakennusalayrittäjämiehiä.

Minäkin olen maksanut naiselle palkkaa. Aktiivimallityörupeamasta kesällä 2018. En tiedä, mikä oli sen hetkinen naisen ja aviomieheni yhdyntäfrekvenssi, mutta jälkikäteen karmii ajatuskin. Olen tosiaan maksanut hänelle palkkaa ja lisäksi takakäteisesti olen osallistunut hänen palkkansa maksuun raatamalla kuin eläin, jotta toiminimen Finnveran laina saataisiin kuitattua. 

Mutta kaksikymmentä vuotta. On se pitkä aika. Ei ihme, että naista ottaa edelleen aivoon. Niinpä hän blogini luettuaan tuumasi, että nyt on hänen elämänsä tilaisuus, tarttui oitis kirveeseen ja lähti kunnallisesta vuokrakaksiostaan sitä heilutellen Lapinlahden-talollemme. Arvelen, että jos mieheni olisi ollut kotona, olisi hänen ollut aivan pakko suostua halimaan ilman vaatteita vaikka tuulikaapissa syli-ikävää potevan isänsä hylkäämän pikku raukan kanssa.

Soitin naiselle. Kyselin muutamia asioita, joita olen aina halunnut häneltä kysyä. Sen lisäksi, käyttivätkö he aviomieheni kanssa sukupuoliyhteyksissään kondomia, halusin tietää, tiesikö naisen "ystävä", ei ilmeisesti poikaystävä, naisen ja Matin suhteesta - esimerkiksi silloin, kun kolmikko kahvitteli naisen vuokrakaksiossa sulassa sovussa.

Vastaus:

- Totta kai. Oli Anteron (nimi muutettu) idea kutsua Matti kahville. (Tässä vaiheessa ajattelin, että melkoisen perverssi tyyppi tämä Antero tai ei - voihan se olla, että hänen pitkässä parisuhteessaan (Länsi-Suomessa) oli tultu siihen vaiheeseen, että hampurilaismalli itäsuomalaisen neitsyen ja tämän rakastajan kanssa voisi piristää omaa suhdetta kummasti. Suhteessa lienee ollut joitain ongelmia. Anteron parisuhde oli puhkonut renkaat tämän autosta.)

Nainen vakuutti innostuneesti minulle puhelimessa, että Antero on hänen paras ystävänsä. Hän kertoo tälle kuulema kaiken.

Seuraavaksi soitin Anterolle itselleen, sillä alkoi kiinnostaa. Tässäpä pirteitä polyamoorikkoja suuren maailman malliiin. Estotonta seksiä yli avioliittojen ja vakituisten parisuhteiden piristykseksi.

Esittelin itseni ja Antero oli heti kartalla, vaikutti jopa ilahtuvan, että Matti Valkosen vaimo soittaa. Hmmm. Nyt mietin. Antero ilahtui kuullessaan Matista. (Onkohan tyyppi homo?)

Joka tapauksessa tuli selväksi, että Anterolla ei ollut mitään hänen "ystävättärensä" ja Matin suhdetta vastaan. Sanoin, että kiitos tiedosta ja ajattelin, että no, onhan se jollain lailla mukava kuulla, että mieheni on jättänyt niin mukavan muistijäljen Anteron ajatuksiin.

Mietin hetken ja soitin uudestaan.
- Olitko tietoinen siitä, että Matilla ja Kaarinalla (nimi muutettu) oli seksisuhde?
Antero nauroi hersyvästi: - Eheeei, ei Kaarinalla ja Matilla mitään seksisuhdetta ole ollut. Tunnen Kaarinan neljäntoista vuoden ajalta ja hän on edelleen neitsyt. Ellei nyt sitten ole puhkonut itseään jollain keinokyrvällä vai mitä ne nyt ovatkaan.

Siinä vaiheessa ajattelin, että olen tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat jostain muusta todellisuudesta kuin minä. Tai voihan se olla, että aviomiehelläni ja Anterolla onkin ollut salasuhde ja Kaarina-poloinen on tullut narutetuksi.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi