Ystävien kanssa ei harjoiteta seksiä - tämä on minun mielipiteeni

Annie Ernaux ja takapihan nainen pissalla....

la 11.2.2023

Hätänumeropäivä. Joskus kun olin aktivisti, kannoimme Ylä-Savon subcomandanten kanssa maailman hätätilasta hälyttävää banderollia. Kampanjapäivä oli muistaakseni Greenpeacen masionoima tai sitten me Marcosin kanssa vain keksimme, että maailman tilasta on syytä kertoa lapinlahtelaisille.

Kiinnitimme - varmaan maalarinteipillä - teesejä Lapinlahden luterilaisen kirkon oviin. Tai yhteen oveen. En ihan tarkkaan muista. Ihana körttimummo Aune Kujanpää peukutti meille, kun kävimme banderollin kanssa kunnantalon aulassa. Siellä olivat jotkut myyjäiset.

Mahdollisesti saattoi myös olla joulumyyjäisten aika ja päivämäärä 12.12.12. Oi niitä aikoja!

Eilen kirjoitin klovni-runoilijalta lahjaksi saamastani sifonkihuivista. Kirjoitan päässäni romaanini osuutta: Minullakin oli elämä silloin, kun miehelläni oli sukupuolielämä. Siihen liittyen aloin eilen nauraa ääneen, kun katsoin Perjantai-ajankohtaisohjelmaa.

Ohjelman loppupuolella nuoret ihmiset kysyivät toisiltaan, voivatko ystävykset harjoittaa seksiä keskenään. Nuoret, nuoret. Juu, mielestäni eivät, sillä itse ainakin olen sillä kannalla, että ystävät ovat ystäviä juuri siksi, että heidän kanssaan ei harjoiteta seksiä.

Tämä on ongelmallista siinä mielessä, kun mieheni haluaisi olla myös ystäväni. Ei, ei käy! Mieheni on intohimoni! Klovni-runoilija on ystäväni. Paitsi, että juuri tällä hetkellä minuun pahastunut ystväni. Ystävyyksissä on erilaisia vaiheita ja eilen Perjantaissa tietokirjailija Mirja Hämäläinen sanoikin, että ystävyys on hänen käsityksensä mukaan joustavampi ihmissuhde kuin parisuhde - ystävyys joskus joutuu joskus pakostikin taka-alalle ja alkaa sitten uudelleen, jos hyvin käy.

Olen iloinen siitä, että olen saanut takaisin kouluaikaisia ystäviäni: rakkaan Seijan ja upean Tarjan. Tarja muistuttaa niin kovasti Milanon Naisten Paratiisin Gloria Moreau´a. Seija on edelleen räiskyvä ja värikäs kuin ilotulitus. Minä olen häneen verrattuna haalea kuin pöydälle unohtunut kahvimaito. Vähän hapankin.

Maailma meidät vieroitti aikoinaan. Seija muutti yläasteella Uimaharjuun - vai hitto, oliko se Enoon? Joka tapauksessa Luhtapohjaan. Missä se nyt onkaan? Google mapsissa näkyy paikkoja nimeltä Pahakala, Pamilo ja Sonkaja. Ei hirveästi auta, mutta hauskoja kyliä nimeltään.

Pohjois-Karjala ei meitä erottanut, vaan Israel. Seijalla oli niin hienoja ja erikoisia kokemuksia peruskoulun jälkeen Kibbutsilla, että meikäläisen kiltin kihloissa olevan lukiopinkotytön miinuslinssisilmät eivät sellaisia juttuja arvanneet koskaan näkevän.

Näkivät. Kun hankin piilarit. Voih, ah ja oih, mitä näinkään. Yhteys Seijaan tai entisiin koulukavereihin oli kadonnut enkä pystynyt jakamaan näkemääni oikein kenenkään kanssa. Sitten tapasin sen aikuisen elämäni nuoren miehen ja ryntäsin naimisiin. Olimme Tarjan häissä Hämeenlinnassa Aulangolla. Juuri ja juuri muistan kauniin morsiamen, mutta hänen sulhastaan en ole edes kuvannut. Näin vain tulevan oman aviomieheni.

...

Heikki Turusen Simpauttajan hinnasta tykkään siksikin, että kirjailija kertoo siinä, mitä tapahtui erilaisille ihmisille minäkertojan nuoruudesta. Esimerkiksi Marke, Marketta, vain unohtui, muttei sitten oikeasti unohtunut, vaan Turunen tietää tämän muuttaneen Varkauteen ja menneen siellä avioon.

Heräsimme tänään varhain. Televisiossa oli ruotsinkielinen ohjelma Antiikkimakasiini. ... jatkan tästä myöhemmin. Merkintä jäi kesken. Tuli tärkeä tehtävä.