Miksi raivoan kustantaa ja ennakoida -verbeistä? Sekä kelvottomasta journalismista...

to 12.1.2023 ja pe 13.1.2023

Askaroin netti-Pitäjäläisen auki. Tähän päättyi kirjoitukseni torstaina. Jatkan perjantaina iltapäivällä.

Tuntuu varmaan kohtuuttomalta, että lyön ihmistä, joka kirjoittaa kustantaa, kun pitäisi käyttää verbiä maksaa.

Juuri tämän vuoksi meillä on kotona Nykysuomen sanakirja. Kirjasarja on mennyt väliaikaisesti piiloon. Löysin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kotuksen sivuilta sanakirjasarjan pdf-version. Pdf-version kelauksessa sivulle 619 menee jonkin aikaa, mutta kannattaa nähdä vaivaa.

Savon Sanomissa oli maanantain Kallis koira -jutussa käytetty kustantaa-verbiä sen arkikielisessä versiossa. Kustantaa-verbiä pitää käyttää vain, jos halutaan kertoa merkityksestä antaa rahallinen korvaus - esimerkkinä lause: Minä kustannan ateriasi, sinä kelvoton toimittaja tilaamalla lehteä, johon kirjoitat tai jos on kyse kirjallisen teoksen julkaisemisesta.

Nykysuomen sanakirja tuntee myös kuvannollisen käytön. "Minä olen jo vanha mies, ja semmoinen peli kustantaa vanhan ketaroille."
Lainauksen perässä oli lähdemerkintä Linn. ja se tarkoittanee Johannes Linnankoskea.

Niin onkin. Sanakirjan pdf-versioiden ensimmäisen osan alussa on selitetty lyhenteitä ja muutenkin kirjan logiikkaa. Persus, missä meidän sanakirjamme ovat? Olenko vienyt ne Kaivokoskelle?

Joka tapauksessa myös ennakoida-verbin käyttö silloin, kun pitäisi uskaltaa sanoa ennustaa, saa minut raivon valtaan kuin sanat Cleaning woman tohtori Rumarckin elokuvassa Hei, me lennetään. Tai näyttelijä Leslie Nielsenin hahmon jossain muussa samankaltaisessa elokuvassa. Ei onnistu tarkistaminen nopealla googlauksella. Voihan se olla Mies ja alaston asekin.

Ma 16.1.2023:

Ei ole. Cleaning woman -keisi on Steve Martin -elokuvasta Dead men don´t wear plaid (Kuollut mies ei palttoota kaipaa!). Elokuva on vuodelta 1982 enkä näköjään osaa erottaa toisistaan Leslie Nielseniä Steve Martinista. Tilanne ei ole lainkaan niin paha kuin Matilla, joka ei omin sanojensa mukaan erota Marlon Brandoa Marilyn Monroesta.

Seitsemännen taiteen kreivitär Adelaide de Saint Erasmo, Tikkisen Hannele, whatsappasi itselleen epätyypillisen lempeästi luettuaan blogikirjoitukseni. Hän aloitti kiitoksista ja paketoi kritiikkinsä nätisti. Kritiikki oli aiheellista. Olen joskus tuijottanut putkeen Leslien Nielsenin elokuvia ja ne menivät päässäni aivan sekaisin.

"En salli sitä, että jaat blogissasi disinformaatiota elokuvista. Tajusin heti, ettei voi olla mikään Leslie Nielsenin leffoista ja kysyin leffatiimiltäni tähän apua. Älä julkaise mitään elokuvista ennen kuin kysyt meiltä!"

Olen hyvässä kontrollissa. Myös Suomen kielen Adelaide de Saint Erasmo on luvannut ampua minut, jos käytän blogissani adjektiivia haastava. Googlasin silloin oitis itseni ja adjektiivin haastava. Olen käyttänyt sitä vuonna 2102, 2013 kaksi kertaa, 2014, 2015, 2017 kaksi kertaa, 2018 enkä googlen mukaan sen jälkeen ollenkaan.

Huh!

Ennakoida-verbi tarkoittaa alunperin sitä, että jokin asia ennustaa toiminnallaan tai olemassaolemisellaan jotakin, joka toteutuu tai tapahtuu vasta myöhemmin, kuten uutta tyyliä ennakoiva rakennus tai Canthin teokset ennakoivat työväenliikettä.

Tampereen yliopiston suomen kielen gurumme Liisa Manninen käytti esimerkkinä lausetta Mustat pilvet ennakoivat sadetta.

Harv.-lyhenne tarkoittaa harvoin tai harvinainen. Ennakoida-verbin harvinainen käyttö on aavistaa-verbin sijaan: Lukija saattaa helposti ennakoida romaanin sisällön.

Nykyään ennakoida-sanaan on hiipinyt entistä enemmän merkitystä varautua. Autokoulussa on ennakoivan ajon kursseja esimerkiksi. Koetan pidättäytyä paasaamasta siitä, kuinka ihmiset hysteerisesti ja hygieniasyistä välttävät sanaa panna. Niinpä he aina laittavat. Ruokaa laitetaan, pitää uskaltaa, jumankekka, panna, umpisepalukset!

Matti on sitä mieltä, että emme mahda enää mitään kehityskuluille, jotka minusta vaikuttavat kielen raiskauksilta. Ymmärrän kyllä, että kieli muuttuu ja merkitykset muuttuvat, mutta ilman Kotuksen siunausta en hyväksy sitä, että koira kustantaa omistajalleen vuoden elannon.

Arkikieli ei kuulu lehden sivuille.

En odota kaikilta tuntemiltani ihmisiltä oikeakielisyyttä (kohta minulle ei kukaan uskalla kirjoittaa.) Esimerkiksi Matin haukun vain joka toisen whatsapp-viestin kirjoittamisen jälkeen. Yleensä Matti tarkistuttaa viestinsä minulla.

Syytä onkin. Kyllä hän vielä ennen kuolemaansa oppii kirjoittamaan yhdys sanat oikein.

Odotan oikeakielisyyttä ihmisiltä, jotka saavat kirjoittamisesta palkkaa. Jos on ylioppilaspohjalta edennyt hyvään ja tukevaan asemaan, vähin mitä voi tehdä, on kehittyä ammatissa. Jotta voi kehittyä ammatissa, tulee ensin täyttää edes ammatin vähimmäisvaatimukset.

Toimittajan työn vähimmäisvaatimus on hyvä kieli. Paljon toimittajilta ei vaadita. Ei todellakaan, riittää, että jotenkin mystisellä tavalla on hyvä tyyppi.

Mukava. Jos on mies ja mukava ja tukka on hyvin sekä kello aina näkyvissä, kelpaa päätoimittajaksi. Olen miettinyt, että ainakin kolme etäisesti tuntemaani miestä on edennyt kummallisella tavalla päätoimittajaksi vailla mitään muuta koulutusta kuin ylioppilastutkinto.

Matin ja Liisan päätoimittajasta en tiedä edes sitä, onko lukion käynyt. Joka tapauksessa Iisalmen päätoimittajan nimityksen yhteydessä en ole lukenut valitun päätoimittajan koulutuksesta halaistua sanaa ja ihmeekseni huomasin ammoin, että Etelä-Saimaan päätoimittajana on vuoden 1986 kesätoimittajakollegani, joka ei käsittääkseni ollut opiskellut mitään.

Suomi 24:ssä kirjoittavat näin. "Hän on ylioppilas. Ei ole yliopistotutkintoa, ei myöskään merkonomin tai minkään muunkaan koulutusta. Tuli suoraan töihin lukiosta." ja jotkut tuntuivat tietävän olevan Etelä-Saimaan entisen hallituksen puheenjohtajan poika.

Tietenkin poden sitä, että minulla on oman aikani paras koulutus toimittajan ammattiin enkä kelvannut edes paikallislehden määräaikaiseksi toimittajaksi.

Mutta minähän en ole mukava enkä etenkään hyvä tyyppi.

Jos halusi 1980-luvulla kunnollisen koulutuksen toimittajan työhön, ei vaihtoehtoja ollut muuta kuin Tampereen yliopiston toimittajatutkinto, Svenska kommunal- och högskolan tai Sanomain toimittajakoulu.

Sanomain toimittajakouluun päässeillä oli takanaan yleensä jo jokin korkeakoulututkinto. Sen käyneet olivat toimittajatähtitaivaan ... no tähtiä. Tampereen yliopistossa saattoi opiskella tiedotusoppia tiedekuntapuolella sekä Helsingin yliopistossa viestintää. Tiedekuntalaiset olivat meidän mielestämme toimittajina epäuskottavia, teoreettisia ja jopa tylsiä.

Jyväskylän yliopiston toimittajakoulutus alkoi vasta myöhemmin. Koetin uutterasti googlata. Jyväskylän yliopiston ainejärjestö Lööppi on aloittanut vuonna 1987. Minä aloitin Tampereen yliopistossa vuonna 1985.

Kärkölän lukion ammatinvalinnan ope Mölleri, etunimeä en muista, suositti minulle äidinkielen opettajan koulutusta. Ajattelin, että tämä opotus oli nyt tässä, ei kiitos, eikö opettajalla ole yhtään mielikuvitusta, blaah, miten voivat olla opot tylsimyksiä.

En nähnyt itsessäni mitään opettajamaista! Sitä paitsi milloinkas minä olen tehnyt mitään mitä käsketään tai suositetaan. Enkä vieläkään käsitä sitä, miten maailmassa saatan olla rakennusliikkeen toimitusjohtaja-yrittäjä.

Miten jumalaut´ olen tähän päätynyt?!?!?!?!? En todellakaan ole lapsuuteni haaveiden työssä. Mutta kyllä tämä iloksi muuttuu. Tänään iloni aiheena olivat Ysaon oppisopimuskorvaukset.

(On käsittämätön mysteeri, miten voi olla, että koulutussopimukselaisista emme saa pennin jeesusta, mutta oppisopimukselaisista saamme.)

Korvaus on joka tapauksessa aivan naurettava, mutta vuodenvaihteen kurimuksessa huomasin, että mukavaa, kun rahaa kilahti firman tilille. Tämän päivän aikaansaannos oli se, että järjestelin maksamattomat laskut pinoon ja tein kassabudjetin.

Elämä voittaa ja taivaasta varmaan meille putoaa taas työtä. Niinhän se on ollut ennenkin. Rakennusinsinööriveljeni luki vuosia sitten Lapiomies Oy:n liiketoimintasuunnitelman ja pani merkille, että meillä ei ole lainkaan markkinointia.

Vihaan koko sanaa. Yök. Toimittajistakin on tullut mitä suuremmassa määrin markkinointipellejä. Kun on kyse paikallislehdistä, toimittajat on valjastettu kuntien markkinointiin.

Tästä pääsenkin lempiaiheeseeni: Konsernin paikallislehtien haukkumiseen.

Jopa oli juttu taas uusimmassa Pitäjäläisessä. Askartelin sen auki näköislehtenä eilen ja kun olin saanut jutun luettua, vitutti niin, että en viitsinyt kirjoittaa blogiini. Otsasuoni tykytti ja pulssi huiteli kahdessasadassa.

Pitäjäläinen oli "perehtynyt" syvällisesti Rautavaaran yrittäjien ja kunnanjohdon väleihin istumalla lävitse maanantain tilaisuuden, jossa käsiteltiin Suomen yrittäjäystävällisin kunta -kyselyn tuloksia.

Minä muuten en vastannut kyselyyn, sillä kun sain kyselyyn linkin, ajoin Juukaan Paula-siskon luokse salaista Hirvivaarantietä ja avasin linkin, yhteys katkesi.

Hirvivaarantietä ajaessa voi kuunnella äänikirjaa, kunhan ei nykäisekään kirjaa eteen- tai taaksepäin. Kun seuraavan kerran muistin kyselyn, se oli jo poistunut netistä.

Toimittaja oli jostain syystä lievennellyt keskustelua. Kummaa lipevää siloittelua - ja se jos mikä tuntui öklöltä. Niin sai kunnanjohtajanjullikka levitellä käsiään kuin talidomilapsen äiti; ei voi mitään - ei käsiä, ei keksejä - kunnanjohtohan ei kertakaikkisesti voinut muuta kuin kilpailuttaa Rautavaaran latujen kunnossapidon, kun voi voi voi sentään, yrittäjä oli sanonut sopimuksen irti.

Kannattiko ajaa optiovuosien neuvottelut siihen pisteeseen, että yrittäjä irtisanoo sopimuksen?

Savon Sanomien Jukka Patrakka kirjoitti osuvasti tiistain kolumnissaan juuri tästä: "(Kuntien) .... Viestinnässä on yleisön kannalta ongelma, jos kaikki olennainen ja julkaistavissa oleva tieto ei ole saatavilla. Paikallismedian toimittajien tehtäviin kuuluu pyytää vastaukset kuntalaisia askarruttaviin kysymyksiin."

Niinpä niinpä.