Lapinlahtelaisten ystävieni poliittinen hoksnokka on parempi kuin minun

Janne Airaksinen on valittu ehdolle Siilinjärven kunnanjohtajaksi

ti 24.1.2023

Pohjois-Savon kuntapolitiikassa on muutakin kiinnostavaa kuin Anu Sepponen ja hänen pyrkimyksensä päästä koti-Karjalaansa takaisin. Pidän peukkuja jopa varpaissa, jotta hän pääsisi Parikkalaan. Parikkalassa on kuntapolitiikassa kuohunut ja korkea viranhaltija toisensa jälkeen on lähtenyt kunnasta lätkimään. Jatkoivat kunnanjohtajan pestin hakuaikaa ja Ylen uutisen mukaantoisella hakukierroksella heidän joukkoonsa ilmoittautui viime hetkillä myös Anu Sepponen.

Anu Sepposelle tehtiin Ruokolahdella ikävä temppu. Hänet valittiin ja johtajasopimusneuvottelijat olisivat alentaneet hänen palkkaansa. Se ei valitulle ymmärrettävästi käynyt ja Ylen Uutisiin hän oli lausunut näin:

"- On hämmästyttävää, että Ruokolahti haluaa edelleen jatkaa viestiä siitä, että heillä ei tarvitse kunnassa noudattaa yhdenvertaisuuslakia. Naisen työsuhde-ehdot ja palkka ovat täysin eri kuin miehen, Anu Sepponen sanoo.

Hän haluaa sopimukseensa samat ehdot kuin aiemmalla kunnanjohtajalla oli."

https://yle.fi/a/3-12120079

Anu Sepposella tuntuu olevan Rautalammilla toinen jalka oven raossa. Ymmärrän niin hyvin. Hän haluaa omiensa joukkoon. Veikkaan, että Sepposella on aivan eri sisäinen rummunlyöjä kuin rautalampilaisilla - Pohjois-Savon ja Keski-Suomen rajamailla.

Kyse on temperamenttierosta.

Luottamushenkilöt vaistoavat kyllä, jos kunnanjohtaja tekee lähtöä. Alkaa kummallinen tanssahtelu. Me rautavaaralaiset olemme panneet saman merkille Henri Ruotsalaisesta. Äänestän häntä Lapinlahden kunnanjohtajaksi.

Henri Ruotsalainen on luonteeltaan helposti innostuva. Hän ei ole lainkaan insinöörimäinen, kuten Airaksinen. Airaksisen rauhallisella insinöörimäisyydellä on nyt Siilinjärvellä käyttöä.

Voisin uskoa, että kunnanhallituksen (napakepu) puheenjohtajan Kari Virrannan kanssa Ruotsalainen olisi hyvä combo. Mielestäni Ruotsalaisen pitäisi päästä vähän isompiin kuvioihin ja Lapinlahdella on kuitenkin kaikin puolin paljon virkeämpää.

Rautavaaran kunnassa on "menossa" jo kolmas elinvoimajohtaja lyhyen ajan sisällä, sanoi muudan tyytymätön yrittäjä yrittäjien ja kunnan yhteistilaisuudessa valtuustosalilla viime viikolla. Ajattelin, että niin on, hyvä, että joku puhuu asiasta ääneen ja että on, saattaa olla hyväkin juttu.

Pöydät puhdistuvat. Toivottavasti me ärtyneet yrittäjät emme pelästyttäneet uutta vähän ujon oloista elinvoimajohtajaa raiteiltaan.

Kirjoitan näistä asioista siksi, että haluan purkaa päätöksentekoon liittyviä tabuja. Rivikansalaisilla on oikeus sanoa sanansa vaikkapa juuri viranhaltijoiden valinnasta. Rautavaara voisi valita seuraavaksi kunnanjohtajakseen hallintojohtaja Jenna Ahosen.

Ymmärtääkseni hallintojohtaja on kokoomustaustainen. Tiedän tämän, sillä kun valmistelin kokoomusmoguli Antti Sarvelan eduskuntavaalikampanjaan liittyvää rokkarallikäyntiä Rautavaaralla, soitin vastavalitulle hallintojohtaja Jenna Hattuselle siitä, että mahdollisesti pian Rautavaaran torilla voi tavata yhden kokoomuslaisen.

Vastavalittu hallintojohtaja suhtautui soittooni ystävällisesti, mutta ei kyennyt näyttäytymään torilla, sillä hänen muuttonsa oli kesken.

Olisi äärimmäisen kiinnostavaa, että vasemmistoenemmistöisessä kunnassa olisi kokoomustaustainen kunnanjohtaja. Ahonen oli viime viikolla tsekkailemassa vanhempainvapaan jälkeen, mitä työmaalla tapahtuu.

Hän säteili joka suuntaan. Tuntui siltä, että hän ainakin iloisena palaa työmaalleen Rautavaaran kunnantalolle.

Nyt lopetan tämän merkinnän, sillä kohta alan kehua kepulaisia!

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi