Kiitos Jukka-Pekka Räsäselle Savon Sanomien kolumnista loppiaisperjantaina

Aiheena venäläisten demonisointi

ti 10.1.2023

Lähdimme ajamaan perjantaina kohti Helsinkiä ennen kukon pieraisua. Veimme Marian Helsinkiinsä ja ainoa tavoitteemme matkalla oli ruokkia lapsi lehtipihvillä jossain vaikka ihan tuikitavallisella huoltiksella. Jari-Pekassa myöhäisbrunssiksi söimme pitsan kolmeen pekkaan ja pihvi löytyi Heinolan Heilasta.

Se tosin oli possupihvi, mutta katosi välittömästi tytön lautaselta. Heinolan Heilassa on yleensä aina kekseliäs kasvisvaihtoehtokin. Minä söin punajuuriröstejä ja Matti lihapullia.

Nyt lapsella alkavat härkäviikot. Kävimme Heinolan K-Sittarista ostamassa jääkaapin täyteen ruokaa.

Paluumatka oli jännittävä halki tyhjän ja pakastuvan Suomen. Olimme pihassa Lapinlahdella viisitoista vaille kolmen. Niinpä vuorokausirytmini on edelleen sekaisin ja eilen kaiken lisäksi huomasin imuroineeni itseeni jonkun eteläsuomalaisen viruksen tai koronavariantin.

Iski huono olo, vilutus, päänsärky ja nenä on tukossa. Tosin poskiontelontulehdushan minulla on krooninen. Pitää hakea apua hammaslääkäristä. Voihan se olla, että poskihampaan juuret ovat mädäntyneet. Kun tiehye avattiin, mädän saan kätevästi ulos, mutta mihinkään mädän päivittäinen määrä ei ole vähentynyt.

Elämä ehkä voittaa. Pakko voittaa, sillä huomenna on pakkopakkopakko lähteä Paula-siskon asioita hoitamaan Juukaan. Koetanpa tilata hammaslääkäriajan Rautavaaralta. Jokin selitys krooniselle poskiontelon tulehdukselle on löydyttävä.

No niin. Pohjois-Savon hyvinvointialueen keskusnumerosta sain Rautavaaran terveysaseman numeron, joka ei ensin vastannut ja meni aina joihinkin pitoihin ja sitten, kun vastasi, sain Hyvinvointialueen keskitetyn hammashuollon ajanvarauksen puhelinnumeron ja kun olin kirjoittamassa tähän, että joopa joo, jätin automaattiin soittopyynnön ja nyt saa odotella sitten puoli päivää takaisinsoittopalvelua, hammashoitaja soittikin ajasta ja sain sen kahden viikon päähän Rautavaaralle - mukinoitta ja mutinoitta.

Tokihan olisi ollut mukavaa, jos Hyvinvointialueen nettisivuilla olisi Rautavaaran suu- ja hammasterveydenhuollon valikossa ollut edes jotain tietoa, mutta sieltä ei auennut mitään. Joka tapauksessa keskitetyn ajanvarauksen hoitaja oli niin mukava, että en käynyt valittamaan enää hänelle.

Valitanpa tässä. Hyvinvointialueen sivut ovat edelleen puutteelliset eikä keskusnumerossakaan näytä olevan ajantasaista tietoa. Mitäpä tässä - tänään minulla on aikaa hoitaa asioita soittamalla. Olo on niin hutera eilisen pikku kuumeen jälkeen, että ei ehkä ole syytä lähteä keräämään 7 000:ää askelta. Ehkä kierrän hieman lähialueilla nappikuulokkeet korvillani.

Kuuntelin Deborah Levyn Elämisen hinnan oikeastaan kahteen kertaan. Kuunteluhetkeni oli aamuisin, kun kusetin Hallaa. Armas räksytti vierellä, joten osan päälle meni Arskan haukku. Sunnuntaina, kun siivosin ja pesin joulun lakanapyykkiä, kuuntelin kirjan ajatuksella toistamiseen.

Nyt aluillaan on Omituskirjoituksia.

Kirsi Pihalla oli Voi hyvin -lehden kuvassa sinikantinen Levyn Elämisen hinta. Erinomaiset kuvat oli ottanut Milka Alanen. Löysin jutun, kun googlasin Pihaa, sillä häneltä on syksyllä ilmestynyt kirja nimeltä Millään ei ole mitään merkitystä - paitsi että on. Kirjailija Hannu Mäkelällä oli blogissaan Vanha mies mutisee kohta, jossa kirja oli saapunut hänelle postissa ja Mäkelä antoi sen - ties kuinka monennen vaimonsa, taisin syksyllä 2021 laskea, että viidennen - luettavaksi.

Olen odotellut, että myös Mäkelä itse lukisi kirjan. Vuoden loppupuolella Mäkelä mainitsee kirjan, mutta ei kommentoi sitä millään lailla. Harmittaa! Nyt en tiedä, kannattaako Pihan kirjaan tarttua.

Sitä ei Storytelissä ole edes e-kirjana. Elisa-kirjoissa saattaa olla - ainakin e-kirjana, mutta Panu Luukan Yrityskulttuuri on kuningas -kirjan jälkeen päätin, että en pane yhtään euroa yrityskirjapaskaan. Jos kirja tulee äänikirjana Storyteliin, olen valmis sen kuuntelemaan.

Rutakon kirjastoverkossa Pihan kirjaa on yksi ja siihen on neljä varausta.

Saattaa olla, että Kirsi Pihan kirjassa on muuakin kuin yritysliturgiaa. Ainakin Voi hyvin -lehden haastattelussa Piha kuvasi, kuinka vieraantui kirkon ja seurakunnan yhteydestä: "Noin kolmekymppiseksi asti Kirsi kävi silloin tällöin kirkossa. Eräänä jouluaattona perinne kuitenkin päättyi hänen seuratessaan kuvaelmaa.
”Silloin tajusin, että tämähän on teatteria. Ajattelin, että me olemme idiootteja kaikki – täällä istumme pitämässä yllä tarinaa, joka ei ole totta.” Sen jälkeen Kirsi ei ole enää juuri käynyt kirkossa. Kirkkoon hän yhä kuuluu.

Niin. Raamatusta muistan sanotun, että vain pieni prosentti pitää historiallisesti kutinsa. En ymmärrä, miksei vaikkapa ortodoksista liturgiaa voisi ottaa upeana tai suorastaan jumalaisena näytelmänä. Ihanaa musiikkia, kauniita kuvia, ihania tuoksuja. Luterilaisessa jumalanpalveluksessa on joka sunnuntai saarna, joka on kunkin saarnaajan retoriikan taidonnäyte.

Ortodoksiseenkin liturgiaan kuuluu saarna, mutta olen sitä mieltä, että luterilaiset papit puhuvat paremmin. Kaikissa synneissä päätöstuotantokaudella on sivujuonteena lestadiolainen nainen, joka on opiskellut papiksi. Viaplayhin sunnuntaina tulleessa jaksossa nainen kertoo, että Lars Levi Laestadiuksen jumalakäsitys oli erityisen feminiininen.

Lisäksi wikipedia kertoo, että Laestadiuksen teologisen ajattelun lähtökohtana on antropologinen perustelu.

Viidennessä jaksossa oltiin kahden kehitysvammaisen lapsen ristiäisissä ja naispappi piti ristiäisissä pienen puheen, vaikka häntä oli erityisesti kielletty puhumasta tilaisuuksissa. Kohtaus oli hienosti rakennettu. Johannes Holopainen esittämä lestadiolaisyhteisöstä lähtenyt poliisi Lauri Räihä on homo ja varmasti myös kirkosta eronnut - tai mistä sen tietää, voihan Räihä ollakin edelleen kirkon jäsen.

Joka tapauksessa kehitysvammainen isoveli pyytää Lauria lapsensa kummiksi ja ristiäisissä puhuu lestadiolainen naispappi, vaikka itse kasteseremonian toimitti miespappi. Aivan huikeata! Tosin pelkään viimeisen jakson lässähdystä. Hesarin kriitikko kertoo, että viimeinen jakso lipsahtaa jenkkiläisen melodraaman puolelle.

Anna vei hyllystäni Jyväskyläänsä Mari Leppäsen ja Johanna Hurtigin yhdessä toimittaman ja kirjoittaman Maijan tarinan. Googlasin Johanna Hurtigin ja hän onkin päätynyt Kärkölän luterilaisen seurakunnan vs. kappalaiseksi. Kärkölän seurakunta on enää vain kappeliseurakunta ja se kuuluu Hollolan seurakuntayhtymään.

Minun rippikirkossani sellainen pappi! Jes! Johanna Hurtig on väitellyt tohtoriksi ja papiksi hänet on vihitty vuonna 2019. Hurtigin väikkäri löytyy pdf:nä netistä: Lasta suojelemassa : etnografia lasten paikan rakentumisesta lastensuojelun perhetyön käytännöissä.

En ole pitkään aikaan muistanut ajatella näitä asioita ja nyt palaan otsikkoon. Koska Juha-Pekka Räsänen kirjoitti hyvin ja älykkäästi venäläisten demonisoinnista, annan Savon Sanomille anteeksi eilisen aivopierun. Teemasuomalaisen jutun ingressissä väitettiin, että koira voi kustantaa elinikänsä aikana omistajansa vuosiansion verran. (Savon Sanomat ma 9.1.2023 "On tämä kaiken sen rahan arvoista")

Sittenhän kannattaa hankkia ainakin viisitoista koiraa, jos kerta yksi koira elinikänsä aikana kustantaa omistajalleen niin paljon tuloa! On ansiot turvattu viideksitoista vuodeksi! Eikä siinä vielä kaikki. Otsikossa on määräinen artikkeli! Suomen kielessä ei ole määräistä artikkelia, mutta eihän jutun kirjoittanut toimittaja sitä tiedä, sillä hän ei ole saanut asianmukaista kielikoulutusta.

Otsikosta olisi tullut napakampikin ilman turhia sanoja: "On tämä kaiken sen arvoista"

Jukka-Pekka Räsänen oli perjantain kolumnissa huomannut, kuinka vastenmieliseen sävyyn lehdet laativat uutisia Ukrainan vastahyökkäyksestä: "Olipa onnistunut räjäytys tässä uudenvuodenaattona! Mahdollisesti jopa sadat lapset menettivät isänsä yhdessä hetkessä, sadat äidit poikansa, se oli taidokas näytös."

Meille propagoidaan nyt Venäjää demonisena valtiona ja venäläisiä demoneina. Juuri uutteran demonisointityön vuoksi Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden ja strategisen analyysin työelämäprofessorin Martti J. Karin etunimestä on muodostunut minulle ajan pienin yksikkö.

Kun luen jostain, että jutussa siteerataan MAR..., käännän sivua. Tiedättehän kaikki entisen Itä-Saksan ajan pienimmän yksikön. Se oli ULB... Sen verran aikaa ehti kulua siitä kun radion kuuluttaja ilmoitti presidentti Walter Ulbrichtin puhuvan siihen kun radio suljettiin.

Iltalehden kolumnisti Oskari Onninen huomasi kirjailija Sofi Oksanen venäläisiä tappavaan tykistökranaattiin Jaxuhalit ja piirrättäneen vielä mukaan sydämen. Onninen oli pannut merkille lisäksi Martti J. Karinkin vöyhkäämisen:

"Jouluaatonaattona Kari twiittasi hankkineensa itselleen ja perheelleen 155-millisen tykistökranaatin, joka heillä oli ´mahdollisuus ammuttaa Bahmutiin hyökkäävien aggressorien niskaan´. Hankintaansa Kari perusteli sillä, että hänen isoisänsä oli haavoittunut venäläisten kranaatista Kannaksella helmikuussa 1940. ´Nyt olemme Topipapan osalta sujut."

: "https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/af27178c-fd9b-4d84-b73b-2a1914c6b8b1

Toki venäläiset 1990-luvun alussa demonisoivat tšetšeenejä. Kuulin sen omin korvin, sillä 1990-luvulla liikuin paljon Venäjällä. Puhumattakaan siitä, että useasti venäläisistä nousi kummallinen antisemitismi. Mutta ei minun mielestäni tarvitse vajota samanlaisiin ajatusvajoamiin, vaan nyt kaikki hop, hop, tilaamaan Novaja Gazeta - Le Monde Diplomatiqueta!

Luin uusimman numeron (6/2022) kannesta kanteen ja tarkkaan. Lehdessä on esimerkiksi Leonid Gozmanin artikkeli otsikolla Venäjän opposition viisi virhettä. Sitten, kun Venäjällä joskus on oikea demokratia - toivon, että se ei ole samanlainen "länsimainen demokratia" kuin Alexander Stubbin päässä - täääääysin vapaa markkinatalous -, demokratiaa haluavien tulee elää samassa maassa kuin vatnikien.

Vatnikit ovat toppatakkikansaa. Vastaavat varmaankin meikäläisi, fasismille alttiita persuja. Vatnikkeja pitää kuunnella. Ensin pitää kestää rasistinen scheiße, ohittaa se pillastumatta ja sitten kysyä, mikä on ongelma oikeasti.