Deborah Levyltä apuja tarinankuljetuksiin

Romaanikässäri eteni

ma 30.1.2023

Kammottavaa, että en jaksanut koko viikonloppuna ulos. Vilutti koko ajan ja vasenta puolta päästä juili. Lisäksi se, että avasin romaanikässärini ja lisäsin sinne seuraavan jakson, vei totaalisesti voimat.

Putosin jälleen kuiluun. Matti kiskoi lopulta sieltä minut ylös. Olen tajuamaisillani; tunteita tulee, tunteita menee ja pitää koettaa vain kärsivällisesti odottaa. Tuska menee ohitse.

Löysin kirjoittamisopintojeni omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kansiosta Pia Korhosen gradun: ”Ihan ensimmäisenä huomauttaisin, että tämä on vääränlainen muisto. Moniääninen, fiktiivinen omaelämäkerta ja sen terapeuttisuus."

Pia Korhonen sanoo gradunsa johdannossa, että moniäänisen, fiktiivisen omaelämäkerran kirjoittaminen auttaa näkemään omaa elämäntarinaa objektiivisemmassa valossa:

"Fiktion avulla voi etäännyttää ja tarkastella ulkopuolelta omia kokemuksia ja tunteita."

Eilen etäännytin kirjoittamalla kässäriin neiti Satiaisen minulle kolme vuotta sitten kirjoittamasta kirjeestä ja rekonstruoimalla työnohjauspienryhmäläisten kanssa lähettämiämme whatsappeja. Sain sieltä romaaniini työnohjausopintoni ja lopputyön otsikon.

Kuuntelin Deborah Levyn omaelämäkerrallisen trilogian vähän väärässä järjestyksessä - tai siis ihan, mutta ei haittaa. Ensin kuuntelin Elämisen hinnan, sitten Mitä en halua tietää ja viimeksi Omistuskirjoituksia.

En enää muista, mikä missäkin oli, mutta aloin tarkastella, miten Levy kuljettaa tarinaa ja samalla lukijaansa (minun tapauksessani kuuntelijaansa) paikasta toiseen, maasta toiseen.

Varmaankin kirjassa Mitä en halua tietää Levyn tyttäret olivat muuttamassa pois kotoa ja kirjailijan Lontoon-asunto oli jäämässä tyhjäksi. Sinne jäi vain banaanipuu, joka oli muistuma kirjailijan Etelä-Afrikan-lapsuudesta.

Siirtymä, jota mietin pitkään kuunneltuani episodit, kulki siten, että kirjailija muutti Lontoosta Pariisiin kirjailijaresidenssiin. Kirjailijalla oli edelleenkin jotenkin murtunut sydän, sillä ilmeisesti hänen suuri rakkautensa, ehkä lasten biologinen isä, oli jättänyt hänet.

Mitään selkeää ei tekstissä ollut. En tiedä, jäikö päättynyt rakkaustarina Arskan räksäytyksen alle, mutta käsittääkseni kirjailija ei käsitellyt asiaa suoraan.

Sen sijaan Pariisiin kirjailijan luokse tuli kylään hänen paras miespuolinen ystävänsä. Paras miespuolinen ystävä, josta myöskään emme saa paljoa tietää, ei ollut koskaan päätynyt sänkyyn kirjailijan kanssa. Tai toisinpäin. Kirjailijan Pariisin ystävätär, Helene, kysyi, miksi ystävykset eivät olleet päätyneet keskenään sänkyyn.

Perhana, en muista vastausta. Joka tapauksessa kirjailija tutustuttaa parhaan miespuolisen ystävänsä Heleneen. Paras miespuolinen ystävä on epätoivoisesti rakastunut omaan kumppaniinsa Nadjaan ja ystävä väittää Nadjan olevan oikeasti onnellinen hänen kanssaan, mutta ei voi sitä myöntää.

Ystävä ja Helene tutustuvat toisiinsa romanttisessa mielessä ja viettävät keskenään yön. Helene kertoo kirjailijalle, että juttelivat. En tiedä, juttelivatko vain vai juttelivatko ja muuta.

Pääteema oli ystävämiehen vaimo (tai kumppani, puoliso, en tiedä, olivatko naimisissa) Nadja.

Kävi ilmi, että ystävä ja Nadja olivat eroamassa. Kun ystävä lähti kirjailijan luota, hän avasi sateenvarjonsa ja talon porttivahti ihmetteli kirjailijalle ystävän selän loitotessa, että eihän täällä edes sada.

Kirjailijan Helene-ystävätär kertoi kirjailijalle, että niin - Nadja satoi heidän päälleen koko yhteisen yön.

Pariisista kirjailija lennähtää Berliinin-ystävättären luokse juhlimaan tämän syntymäpäivää. Lahja, jonka kirjailija oli Berliinin-ystävättärelle hankkinut vartavasiten, lennähtää vahingossa lähtökiireessä roskapussin kanssa Pariisin-taloyhtiön roskiin.

Kirjailija joutuu hätäpäissään ostamaan tavallisesta berliiniläisestä kaupasta ystävättärelleen synttärilahjaksi muun muassa tuhtia pumpernikkel-leipää. Pumpernickel tulee sanasta "furzender Nickel" eli pieriskelevä peikko.

Saksassa se tarkoittaakin voimakasta ruisleipää.

Synttäri-iltana kirjailija lähtee berliiniläisen ystävättärensä kanssa juhlimaan synttäreitä jonnekin Berliinin laitakaupungille jonkun taiteilijan luokse. Juhlissa kirjailija tapaa miehen, taiteilija varmaan hänkin, joka on kotoisin Dresdenistä DDR:stä.

Siellä mies on pienenä poikana pudonnut niin saastuneeseen jokeen, että äidiltä oli mennyt kuukausi puhdistaessaan poikaparkaa öljystä. Öljy oli vaikuttanut mieheen niin, että se tuntuu olevan jonkinlainen päähenkilö tämän elämässä.

Käsittääkseni tyyppi oli sama, joka oli tuomassa Japanista itselleen aittaa. Hän oli kaiketi kokki, joka oli erikoistunut japanilaiseen keittiöön. Tämä kohta jäi hieman hämäräksi, sillä kuunnellessani ajoin Lapinlahden kirkonkylältä Kuopion suuntaan enkä tajunnut, että nopeasti etevä Audi jäi taakseni, kun tulin rampilta Vitostielle.

En saanut autooni vauhtia, sillä olin kääntymässä Varpaisjärven suuntaan melko heti rampin jälkeen. Audi pyyhki ärtyneesti minusta ohitse. Joka tapauksessa oli kiinnostavaa, kuinka ensin kirjassa oltiin Lontoossa, käytiin vähäsen Etelä-Afrikassa, sitten oltiin Pariisissa, sitten Berliinissä ja kohta Japanissa.

Tyyppi toi Japanin Berliiniin.

Saman tien Levy johdatti lukijansa himppusen omaan henkilöhistoriaansa. Kirjailija oli tullut Berliinin-ystävättären luokse juhlimaan synttäreitä lohduksi, sillä tämä on juuri menettänyt miehensä jollekin toiselle naiselle, joka hamstraa varattuja miehiä - jotenkin näin ymmärsin.

Jutellessaan Berliinin-ystävättären kanssa kirjailija tulee kertoneeksi parhaasta miespuolisesta ystävästään ja Helenestä.

Berliinin-ystävätär ei pidä siitä, että kirjailija pitää Helenestä, sillä tämä oli iskenyt kyntensä varattuun mieheen. Toki ilmeisesti kirjailijan paras miespuolinen ystävä oli menettämässä Nadjansa.

Kaiken taustalla väijyi kysymys, mitä kirjailijalle ja tämän miehelle oli tapahtunut.

Deborah Levy pohtii identitettiä muun muassa Milan Kunderan Naurun ja unohduksen kirjan avulla. Nyt meinaan lämmittää purkkihernekeittoa. Alkaa olla nälkä.

Jatkan joskus Levystä, identiteetistä ja Kunderasta sekä Levyn eteläafrikkalaisesta lapsuudesta. Sekä hänen kiinteistöportfoliostaan.