Miksi en mennyt Rautavaaran kunnantalolle Hyvinvointi-iltamiin

Asta Leppä Aivan äxänä on Kyösti Niemelän HS-arviota parempi

ke 16.11.2022

Eilen viimeksi itkin katkeria mustankuumia kyyneleitä lämmittäessäni pikku kamarin uunia, kun rakas aviomieheni oli sanonut, että taas sinä leveilet blogissasi saamelaiskäräjäasiain tuntemuksellasi. Itse asiassa saamelaiskysymyksessä en leveillyt, vaikka useasti leveilen ihan koko laajakaistan leveydeltä.

Vituttaa pohjoissavolainen kutistaminen. Kaikkien tulee kutistaa itsensä rusinaksi ja olla happamia ja jopa tappavia, jos joku ottaa tarvitsemansa tilan. Tämän merkinnän kirjoittamisen jälkeen kaivan itsestäni esille sisäisen Fatim Diarrani ja olen minä itse, tilaa vievä isopäinen (Fatin Diarralla oli mielestään liian iso tukka, minulla liian iso pää) ja toistelen tätä: "Syrjäseudulla on tosi masentavaa ja tylsää, ainut syy muuttaa metsään on insesti ja se, että kukaan ei kuule, kun vaimo huutaa apua".

Illalla olin nimittäin myös masennuksissani siitä, että olin alustavasti innoissani Rautavaaran hyvinvointi-iltamista - ja sitten näin tilaisuudessa sieluni silmin paikallisen myrkyllisen demarin.

Elokuussa halusin yrittäjäyhdistyksen edustajaksi kunnan Hyte-ryhmään ja kysyin ihan ystävällisesti whatsappissa, onko kukaan muu halukas ja jos on, voin äkkiä elvyttää kulttuuriyhdistys Matti Pulkkisen seura ry:n. Tiesinhän minä, että sellaisesta ei tykätä, mutta tavoittelin innostuneita ja innostavia äänenpainoja:

"Hei, Inka Makkonen huhuilee säpossa Hyte-ryhmään järjestöjen edustajia. Haluaako joku muukin yrittäjien edustajaksi sinne kuin minä? Jos haluaa, voin pyrkiä Hyte-ryhmään v. 2015 perustamani kirjailija Matti Pulkkisen -nimikkoseuran nimissä. Pulkkisseura toimi kirjailijoiden ja kirjoittajien yhdyslinkkinä. Seura kutsui kirjailijoita vieraaksi ja kesällä 2021 meillä oli Rautavaaran Kaivokoskella matinea Paavo Ruotsalaisen vaikutuksesta Rautavaaraan. Olette varmasti pudonneet kärryiltä, mutta seuran ideana voisi olla kulttuuri laajemminkin hyvinvointia edistämässä. Mutta että siis, onko halukkaita muita Hyteen?"

Paikallista senii... ei kun senioriosastoa edustava demari narisi ensimmäisenä listalla: "Ehkä Inka kuitenkin hakee Rautavaaralaisia yhdistyksiä ja järjestöjä kolmannen sektorin toimijoita Hyte työhön."

Meinasin vastata, että haist´ vain ittekkkin oikein iiiiiisooo vittuuuuuuh ja opettele oikein kirjoitus, mutta jatkoin kevyin sävyin: "Matti Pulkkisen muistoseura on NYT rautavaaralainen yhdistys, koska minä olen rautavaaralainen." Sitten pikkuisen vain viduilin ja sanoin, että rakastan poliittisia vääntöjä. (Niin rakastankin ja vingahtelijoiden vinguttamista. Nautin siitä, kuten Lapinlahden vammaisneuvostossa vammaisvirkamiesten vinguttamista. Entäs tarkastuslautakunnassa - vingutin kokoomusrouvaa, joka oli aina välillä tukehtua omaan tärkeyteensä.)

Hapan- ja myrkkydemari narisi vastaan, että ei ole missään nimessä käytettävissä Hyteen. Kiinnostavaa. En ole enkä anna muidenkaan olla. Äärimmäisen kiinnostavaa.

Istuin pari tuntia ennen kahvittelun (olisi ollut hyvä tilaisuus verkottumiseen) aloitusta makuusalin Kotilämpö-uunin edessä ja sovittelin lämmitystä siten, että olisin saattanut ehtiä kunnantalolle kello 14.45:ksi. Mietin, että Matti Pulkkisen seura voisi pitää uudelleen järjestäytymiskokouksen joskus viikonloppuna Rautavaaran Seolla tai miksei omatoimikirjastossa - kirjastossa pumpputermoskahvia pahvimukista juoden ja leipomon karjalanpiirakoista nauttien - maksullinen ilmoitus tietenkin Pitäjäläiseen asiasta ja kauppojen ilmoitustauluihin fleijarit Nilsiää ja Nurmesta myöten.

Ja jos ei paikalle tule ketään, ketä kulttuuri kiinnostaa, ryhdyn puheenjohtajaksi ja nimitän Matin sihteerikseni. Yhdessä ja kahdestaan alamme Matti Pulkkisseuraksi ja edistämme Rautavaaran kukoistavaa kulttuurielämää sponsoroiden vieraaksi tulevia Finlandia-palkittuja, kuten Lapinlahdella teimme.

(Kiitos, Gerry Birgit Ilvesheimon hoksnokan, meillä oli vieraana sekä Anni Kytömäki että Laura Lindstedt. Tosin Laura LIndstedt voittonsa jälkeen, tunnustettuna kirjailijana.)

Olin jo kuopimassa lähtökuopissa, kun myrkkydemarin naama ilmestyi mieleeni. Ei herrajumala, jos tyyppi onkin nyt kunnantalolla, koko viikko menee hänen näkemisestään pilalle! Aloin itkeä hiljaa mielessäni ja läksin ulos keräämään seitsemää tuhatta tavoiteaskelta.

Kun kävelin sinistyvässä lumi-illassa mieleeni pujahtivat myrkkydemarin happaman naaman lisäksi Ylen Jälkipörssin Heikki Pursiaisen lättähattu, Tiina Heleniuksen silmälasit ja Timo Vesalan ylimielinen hymy. Iltani oli pilalla ja pian siirryin itkemään pikku kamarin uunin eteen iskän tekemälle jakkaralle.

...

Saamelaiskysymyksessä koetin vain saada tolkkua asiasta. Ylellä oli aikaisemmin ollut asiasta juttua, mutta nyt koko lakimuutosesitys näytti kepuliinien sapelinkalisteluna. Minua kiinnostavat lukuisat asiat, jotka eivät miestäni kiinnosta. En tajua, miten voin astua ihmisten varpaille sillä, että innostun yhdestä jos toisestakin asiasta.

Miten ihmiset voivat kokea innostuksen uhkaksi?

Minusta on esimerkiksi mukava kuunnella saamen kieltä. Mukava ja samalla vaikeaa. En yleensä pidä asioista, joiden tekemisestä tulee hiki, mutta kielet ovat eri asia. Kielet eivät olekaan minulle helppoja, vaikka niin olin koko kouluaikani itselleni uskotellut, sillä en ole yhtään musikaalinen. Ajattelen, että jos kuuntelen useasti Ođđasat-lähetystä, alan vähitellen erottaa äänteitä ja sanojakin.

Näin on käynyt italian ja Milanon naisten paratiisin kanssa. Milanon naisten paratiisissa toistuvat tietyt yksinkertaiset sanat, kuten ragazza, figlio, uomo, marito, matrimonio, magari. Koska puheenaiheet ovat sarjassa yleensä aika samat, saatan jonkin matkaa pysyä kärryillä, vaikka tekstitystä ei olisi.

Joskus kun katson yksin Milanon naisten paratiisia, kirjoitan kuulemiani sanontoja ylös korvakuulolta. Translitteroin niitä Google Kääntäjään, koska haluan oppia. Haluan vaivata päätäni. Tehdä itselleni vaikeita asioita. Sellaisia vaikeita asioita, jotka kiinnostavat.

Vaivaan päätäni näillä, sillä auditiivinen erottelukykyni on äärimmäisen huono. Esimerkiksi Olivia Newton-Johnin ja John Travoltan duona laulama You're The One That I Want kuulostaa aivan siltä kuin Newton-John laulaisi alussa "Peršein Bob, .. I need a man." 

Peršein Bob on You better shape up... ja jatko ...'Cause I need a man. Kertosäkeestä en saanut nuorena mitään selvää. Oli sama kuin Grease-leffan pari olisi hoilannut lolololo lolololo.

Ymmärrän sanoja vasta, kun näen ne kirjoitettuna. Rakastin filologian opinnoissani morfologiaa, jota opetetaan nykykouluissa jo lukion puolella. Itse asiassa Annan jossain oppikirjassa taisi morfologia olla selostettuna jo peruskoulun viimeisellä luokalla.

Kaikkia itselleni vaikeita asioita en halua tehdä, kuten en missään nimessä haluaisi yrittäjyyteen kuuluvia loputtomi kirjautumisia uusiin järjestelmiin ja järjestelmäpäivitysten turhauttavaa opettelua. Esimerkiksi verottaja voisi työntää nykyisen omavero-sivuston persereikäänsä, jos sillä sellainen on, sillä järjestelmä ei anna yhdellä klikkauksella veropäivänä summaa, joka pitää maksaa. Ennen homma oli selkeä, nyt maksettavat summat on nypittävä itse erikseen paperille allekkain ja laskettava yhteen.

Maanantaina minulla oli neljä summaa: 0,11 euroa jostain käsittämättömästä alvijäämästä, alvit, työnantajasuoritukset sekä sotumaksut. En halua käyttää laskinta, sillä haluan vaivata joskus tässäkin asiassa päätäni. Joskus lasken päässäni ja sitten tarkistan paperilla.

Vähissä ovat ilot näissä konttorihommissa. Kun olin maanantaina saanut yli kymppitonnin erän laskettua yhteen ja avasin maksa veroja -sivuston, voilá loppusumma olikin valmiina näkyvissä. Jossain. Nyt kun kävin katsomassa sivuilla, missä se oli, eihän sitä tietenkään näkynyt, sillä maksoin veron jo.

Tuli sellainen olo, että summat leikkivät kanssani kuurupiiloa. Kukkuu, menen piiloon ja vittuilen! Kukkuu, täällä olen, aijaa, sinähän laskit minut jo yhteen käytetyn kirjekuoren takapuolella. Turha oli sekin vaiva. Sama koskee Mehiläisen Omaa Mehiläistä.

Työterveyshuolto on järjestetty Mehiläisessä niin, että firmat saavat palvella itse itseään. Olen varmaan alun toistakymmentä kertaa päivittänyt työterveyshuoltoomme oikeutettujen listamme ja aina sieltä nousee esiin muudan työntekijä, joka on jättänyt firman jo ammoin.

Oi, kuinka kaipaan vanhaa Iisalmen työterveysasemaa ja työterveyshoitajaamme Ruotsalaisen Birgittaa. Hänen kanssaan saattoi päivittää työntekijälistan vaikka K-Kaupan kassajonossa. Nyt työterveyshoitajaa ei saa kiinni kissoilla eikä koirilla ja jos jotain erehtyy kysymään, laskuun ilmestyy heti laskutus 15 minuutista kallista työterveyshoitajan työtä.

Uunin lämmityskään ei illalla mennyt niin kuin piti. Pesässä oli aviomieheni mielestä liian vähän puita ja sytytystekniikkani puutteellinen. Koska koko ajan pitää performoida sitä, että on arr_mo_tonnn kiire, hän sysäisi minut syrjään ja sytytti uunin pikku toholla.

Tottahan sitä nyt yrittäjällä pitää olla kiire, kiire, kiire! Jos ei koko ajan juokse paikallaan, kompastuu ja menee nenälleen. Niin. Kun opiskelin johtamisen ja yrittämisen erikoisammattitutkintoa, opettajamme tarjoili meille silmät  ihastuksesta tuikkien yrittämisen opaskirjaa Ui tai uppoa.

Kirjoittajat ovat Lasse Kurkilahti ja Toivo Äijö. Toivon todellakin, että en tapaa heitä pimeällä kujalla.

Sen takia vituttivat niin äärettömästi Ylen Jälkipörssin Tiina Helenius, Heikki Pursiainen ja Timo Vesala. Eilen aamulla he tukehtuivat nauruun ajatellessaan ratstastustalliyrittäjiä, jotka itkevät sitä, että kaura on kallista. Ui tai uppoa, kikkelis kokkelis, mitäs läksit, yrittäjä ottaa aina yrittäjäriskin. Mitähän riskejä Helenius, Pursiainen ja Vesala ovat elämässään ottaneet?

Kuuntelen Asta Lepän Aivan äksänä. Leppä on kirjoittanut tietokirjan sukupolvestamme. Meidän kirjaimemme on X. Leppä on syntynyt samana vuonna kuin minä. Hesarin Kyösti Niemelä ei oikein pitänyt Aivan äksänä -kirjasta. Hyvä kuitenkin, että Hesarissa oli kirjasta pätkä, sillä koko kirja on mennyt minulta ihan totaalisen ohitse.

Kirsi Pihankin uusin Millään ei ole mitään merkitystä - paitsi, jos on oli myös livahtaa jonnekin, ellei Pihan fanittama Hannu Mäkelä olisi mainostanut kirjaa blogissaan. Mäkelä ei ollut sitä lukenut, mutta hänen uudehko murusensa oli ja sehän on melkein sama asia. Pihan uusinta ei äänikirjana vielä Storytelissä ole. Storytel tietää ainoastaan, että Pihalta on tulossa ensi toukokuussa kirja kirjoista Levoton lukija.

Kiinnostavaa. Millään ei ole mitään merkitystä -mainossanat ovat ihan tyhjää täynnään:

"Yrityksellä pitää olla kiivasrytmisessä maailmassa nopeutta, joustava strategia ja kaiken ankkuriksi tarvitaan merkitys, joka ei vaihdu suhdanteiden mukana. Merkitys ei kuitenkaan tipahda markkinointiosastolta pöydälle vaan se pitää rakentaa yhdessä sidosryhmien kanssa. Ihminen ja tiimit pystyvät ihmeisiin, kun niillä on tarkoitus. Merkityksettömyys taas johtaa yksinäiseen turhauttavaan puurtamiseen ja uupumiseen. Ihminen luo merkitystä sosiaalisessa kontekstissa, suhteessa toisiin ja itseensä. Jalokaan olemassaolon tarkoitus ei riitä, jos yritys ei muodosta yhteisöä, johon halutaan kuulua. Merkityksellinen yhteisökään ei riitä, jos se ei perustu arvostukselle ja kunnioitukselle toisia kohtaan. Tämä vaatii meiltä kaikilta osallisuutta. Kirsi Piha käsittelee tulevassa kirjassaan Millään ei ole mitään merkitystä - paitsi jos on näitä meitä kaikkia koskettavia asioita tutulla vallitsevia käsityksiä ravistelevalla tavallaan, humaania lähestymistapaa unohtamatta. Tämä ei ole kirja pelkästä vastuullisuudesta, tämä on kirja (työ)elämän tarkoituksesta."

Ihminen ja tiimit pystyvät ihmeisiin...tämä ei ole todellista. Tsiissöss. Vieläkö joku oikeasti uskoo tällaiseen bull shitiin? Asta Leppä kirjoittaakin Aivan äksänä -kirjassaan bull shit -töistä. Pihan uusimman mainosteksti kuulosti samalta kuin Olivia Newton-Johnin ja John Travoltan: lololo lololo lololo lololo o o oo lololo lololo lololo lololo o o oo. Annan kirjalle kuitenkin mahdollisuuden.

Joka tapauksessa Asta Lepän kirjan nimi on vieroittava. Aivan äksänä. Ööh. Ja alussa oli paljon sellaista tekopirteää baginoindia, joka ärsytti ja ajattelin, että Kyösti Niemelä, kuka lieneekään?, oli oikeassa: sitaatteja sitaattien perään.

Mutta sitten tuli käänne. Asta Leppä siteeraa Michel Focault´ia. Ymmärsin vihdoin, mistä Focault´issa on kyse. Tätä olen odottanut koko 57-vuotisen elämäni. Että ymmärtäisin Focault´sta edes jotain. Seuraavaksi varmaan tajuan jotain Lacanista tai Deleux´sta.

Mutta Leppä ja Focault! Sisäisestä kontrollista! Kapitalismista korvien välissä! Se saa meidät ahdistumaan, masentumaan ja syrjäytymään työelämästä. Suutelen hiekkaa Asta Lepän jalkojen alla, näin lauloivat katontekijät Konevitsan luostarisaaressa rannalla 1990-luvulla.

Nyt jaksan kaivaa esille Traficom-sivut ja panen SeRGei-pakun seisontaan. Huomenna, huomenna! Huomenna kirjoitan jotain muuta kuin blogiani. Ehkä avaan romaanikässärin tai kirjoitan kirjeen. Heti aamusta, kun en ole mennyt lyttyyn mistään.

En kelpaa, en ole tarpeeksi hyvä, tarpeeksi hoikka, tarpeeksi laitettu, tarpeeksi jotain. = auts, lause jäi tänne loppuun vahingossa. Tästä pitää joskus jatkaa. Kapitalismihan aivopesee meidät juuri tästä. Et kelpaa, sillä et ole jotain! Ja Se Jokin pakenee aina horisonttiin.