Westön Veljekset ja Tõnu Õnnepalun Pariisi

to 13.10.2022

Tulin anivarhain tänne Juukaan Kahvila Hedwigin Helmeen. Ostin yläkerran kirpparilta parit tumpit - ta savoksi lapaset. Aamulla Rautavaaralla oli pakkasta. Autot olivat umpijäässä ja piti odottaa, että asfaltti sulaa. Kiinalaisen neljän euron kirpparimaiharin taskusta löytyi pariton viininpunainen lapanen.

Ostin kympillä tumman sammalenvihreät lapaset, joissa on koristeena pieniä huovutettuja oransseja pompuloita. Ne sopivat Sasta-erätakkiini sekä juuri neljän euron maihariini. Haaveilen kirkaanvärisestä syysulkoilutakista, sillä pelkään tulevani ammutuksi. Juuasta Vaate Miettisestä ostin keväällä mustan tuulitakin, joka on aivan mainio, mutta sen kanssa joudun ottamaan näkevöittämisliivit ylleni Rautavaaran metsiin. Rautavaaran metsissä on paljon enemmän liikennettä kuin Lapinlahden-metsissä.

Keväällä piti kirjoittamani merkintä siitä, kun ostin viime talvena villahousut Vaate Miettisestä. Lähdin Lapinlahdelta melko leutoon lopputalven säähän ja kun tulin ulos autosta Juuassa, oli kuin mekon alla ei olisi housuja lainkaan. Juuassa oli pakkasta kahdeksan astetta ja viiltävä talvituuli. Piti rynnätä vaatekauppaan. Ostin villakalsarit sekä sellaiset mummon perinteiset villahousut. Mustat tosin.

Nyt haaveilen käynnistä Nurmeksen Saastamoisen ulkoiluvaatekaupassa. En tosin halua samanlaista oranssia metsästäjäntakkia, jonka kuosissa on jotain ihme mustia kuvioita ja joita on kaikilla Rautavaaran korstoilla. Haluaisin oranssin tai keltaisen ulkoilutakin enkä halua profiloitua metsästäjäksi. Haluan vain tulla nähdyksi lähimetsässä ihmisenä - en hirvenä.

Alkuviikosta vuorottelimme Karjalan Lennoston hirvestäjien kanssa. Mikä lienee ollut tyypeillä peitetehtävänä valometsässämme, sillä heput olivat päivän jahdanneet hirviä ja illansuussa kaksi ranskalaiseen hävittäjäfirman mainoslakkiin sonnustautunutta sangen nuorta sotilasta "katseli" vielä metsäkanalintuja.

Ensimmäinen hävittäjälakkimies vastaili kysymyksiini jotenkin vaikeasti. Kysyin, monta koiraa jokemme toisella puolella meidän koiralauman kanssa keskustelee; keskustelu alkaa tavallisesti noin kello 5.30. Sanomme Karjalan Lennoston sotilaiden koiria verikoiriksi, sillä ne haukkuvat kumealla miehekkäällä äänellä. Meidän kastraatit vastaavat kimakasti kuin katoliset kuoropojat.

Ei meitä haittaa aikainen ylösnousu, mutta en ymmärrä, miten nuoret miehet "lomallaan" haluavat herätä niin aikaisin. Tai sitten he tosissaan ovat lomalla ja tuikkaavat levottomat koirat tarhaan anivarhaisella. Koirien rodut kiinnostivat, sillä Halla-alfanarttumme on tulossa kiimaan ja tekisi mieleni teettää sillä pentuja.

En tosin halua harmaita hirvikoiria isäksi enkä jämptiäkään tai karjalan karhukoiraa. Jostakin hienostuneemmasta rodusta tulisi kiva mix raisun äitikoirakokelaamme kanssa. Arskassa olisi ainesta älykkäänä unkarinpaimenkoirana, mutta on menettänyt munansa jo kauan sitten.

Metsästyskoirissa on mielestäni jotain kovin luupäistä. Lapsena en pitänyt yhtään Vuorimaan harmaasta hirvikoirasta Topista. Se oli yksioikoinen ja typerä. Kiinnostunut vain jahtaamisesta. Kun kirjoitan näin, Halla varman pyöräyttää kolmen kuukauden päästä tusinan verran harmaita hirvikoiranpentumixejä.

Tänne ajaessa kuuntelin Kjell ja Mårten Westön yhteistä kirjaa Vuodet - veljekset kertovat. Lähtöni tänne menee aina pitkäksi, kun aamulla tiskaan puurokattilan ja -lautaset, tyhjentelen laski- ja kompostiämpärit sekä petaan sängyn.

Lähtiessä aina hermostun myös siitä, että osa koirista pitää jättää kotiin ja yksi tonttu tunkee auton oven raosta väkisin mukaan. Tontun kanssa tosin on ollut mukava lenkkeillä Juuan kirkonkylällä ja tänään aionkin kerätä askelet täällä iltapäivällä. Taas kun piti läimätä tuvan ovi Pyryn nenän edessä kiinni, luulin unohtaneeni autonavaimet. Vielä kerran palasin takaisin ja otin ensimmäiset avaimet sammiosta, jotka käteeni osuivat.

Avaimissa oli kiva sininen turkkilainen koriste ja luulin, että ne ovat Saabin, jota firmamme Jaakko, josta puhumme legendana edelleen, sanoi, että sen väri muistuttaa venäläisen huoran luomiväriä. Siitä lähtien Saab on loogisesti ollut Huulipuikko-Saapi.

Arska ei meinannut pysyä nahoissaan, vaan kieppui Huulipuikko-Saapin ympärillä ja minä naksuttelin sähkölukkoa. Naksahdukset kuuluivat vaimeasti eivätkä ovet avautuneet. Tajusin, että minulla oli HoXGhan avaimet. Sanoin vaimeasti: "Vitttuuuuh!" ja päätin lähteä HoXGhalla.

Ei minun olisi tarvinnut aikaisemmin tänne tullakaan, sillä kahvilan ovet eivät olleet vielä edes auki. Kello oli 10.06 ja meitä oli kaksi ihmistä jonossa. Muistin, että kahvila aukeaa kello 9. Hyvä, että en enempää kiirehtänyt. Tungin HoXGHan avaimet taskuuni - ja voilá taskun pohjalla olivat myös Huulipuikko-Saapin avaimet. Onko minulla nyt alkamassa muistisairaus?

Tilasin tavallisen sitruuna-inkivääriteekannun. Muistaako kahvilan väki, että juon aina sitä, sillä sanoin ehkä vain, että haluan kannullisen teetä?

Olenko kanta-asiakas jo? Söin tonninkalapiirakan palasen. Seuraavaksi tuon kahvilaan mukanani Tonttu-Patu-Arskan. Täänään aamulla vastassa oli omistajan pötkylämäinen pikku koira - taitaa olla jack russel.

Westön veljesten romaani sai minut ymmärtämään lopullisesti, että en ole oikeastaan lainkaan kiinnostunut kirjallisuudesta, vaan ihmisestä. Minua eivät kiinnosta kaunokirjalliset teelmät, fiktiot ja valheltelut, vaan ihminen. Haluan selvittää kirjoista, miten muut ihmiset selviytyvät asioista elämässään.

Ihminen on alati kiinnostava. Siksi Tõnu Õnnepalun Paratiisi ei kolahtanut lainkaan. Siinä oli niin vähän ketään. Õnnepalun Mandalassa päähenkilönä olivat tavallaan kissat, mutta tuli kirjailija itse kuvioon mukaan vähitellen.

Tõnu Õnnepalun uusin suomennettu, Pariisi, imaisi välittömästi. Siinä kirjailija tulee esiin heti, koska tunnustaa etsivänsä nuorta itseään Pariisista 25 vuotta myöhemmin. Kirja oli saapunut eilen laatikkoomme kiltisti Kaivokosken osoitteella.

Huomenna jos Luoja suo, opiskelen Teppo Kulmalan Tupakoivaa kalaa ja kysyn Õnnepalun kustantajalta Jussi Virratvuorelta sähköpostilla kysymyksiä, joita Tikkisen Hannele esitti Õnnepalusta ja tämän tuotannosta sinne tänne tempoilevan esseeni perusteella.