
Jaakko Aspara, Timo Kietäväinen, Pekka Mattila, Henrikki Tikkanen ja isä Ambrosius
Ovat lukeneet Richard Sennetin Uuden kapitalismin kulttuurin ja Työn uuden järjestytyksen, miten uusi kapitalismi kuluttaa ihmisen luonnetta.
la 10.9.2022
Jos en muuta ole kuormittavan työmaan aikana oppinut, niin ainakin sanallistamaan yhteisrooliamme, Matin ja minun. Viimeksi kirjoitin, että Matilla on tekninen koulutus ja minulla johtamiskoulutus. Tämä oli hyvä oivaltaa, kun ylihuomenna tapaamme zoomissa yrityskonsulttimme.
Me emme ehkä tee lainkaan niin kuin konsultti haluaa. Tai ehkä sen verran minä teen, että lisään vastaisuudessa tarjouksiimme niiden voimassaoloajan. Muuten teemme oman harkintamme mukaan ja käytämme konsulttia vain jonkinlaisena esitystaustana, kriittisenä sellaisena ja hyvä niin. Erittäin hyvä.
Sen verran olen ymmärtänyt konsultille asioita kuvatessani, että nautin vallankäytöstä enkä ainakaan rivitoimittajan hommiin palaa, vaikka Journalistiliiton taksoja joku makselisikin. Matti on aina sanonut minulle, että olen sekä vallan- että riidanhaluinen.
Nyt lakkaan tuhertamasta itkua mieheni lausunnon ääressä! Jonkun tässä firmassa tulee olla, kun itse yrityksen isä haluaa olla sekä miellyttävä että mukava. Vastapainoksi minä en ole. Jos välttelisimme molemmat hysteerisesti konflikteja, kokoisemme firman ylitse käveltäisiin mennen tullen ja vielä pyyhittäisiin meillä persettäkin.
Joten eespäin valitsemallani tiellä. Sain keskiviikkoiltana hermoromahduksen. Ihan puhtaan sellaisen. Matti tuli Kaivokoskelle ja minä läksin Rautavaaran kirkonkylälle Saleen. Matin piti katsoa tekemäni tarjousversiot, mutta väliin tulikin Restaurointikillan hallituksen kokous etänä. En muistanut sitä minä, vaikka yleensä muistan kaikki Matin menot.
Minun pitää muistaa ne, sillä Matti on siinä asemassa, että hänen ei tarvitse. Olin niin hirvittävän vitutuksen vallassa, että ajoin Rautavaaran kirkonkylältä sujuna Nilsiään ST1-dieselautomaatille - se on olemassa vielä kuusi päivää, sen kunniaksi - ja tankkasin auton.
Paluumatkalla itkin ja nauroin mielipuolisesti. Jokin möykky irtosi sydänalastani. Tuvan pöydän ääressä paiskasin keitettyjen kananmunien kattilan lattiaan ja koetin ajaa mieheni tiehensä. Sanoin, että hoidan tämän homman yksin niin kuin olen tähän mennessä hoitanut.
Keisin opetus on, että voi saada hermoromahduksen ja sitten koota itsensä. Seuraavana yönä, kumma kyllä, nukutti hyvin enkä päivällä uhrannut ajatustakaan kuormittavalle työmaalle. Keskityin Paula-siskon muistiasioihin Juuassa - poikkeuksellisesti torstaina.
Toinen urakoitsija myös kuormittavalla työmaalla flippasi elokuun lopussa. Hän ei uskaltanut tulla työmaakokoukseen, mutta vaadin varjokokousta työpäivän jälkeen. Taustalla on se, että työmaa on täynnään kummallista kaksoisviestintää.
Se murtaa henkisesti. Vaikka se murtaa henkisesti, sitä ei voi poistaa. Henkisten murtumien jälkeen on parempia päiviä, kunnes taas tulee huonoja.
Nyt pitää lähteä polttopuukuormaa hakemaan. Löysin heinäkuisella Helsingin-matkallamme Paula-siskon kanssa ortodoksisesta kulttuurikeskus Sofiasta Jaakko Asparan, Timo Kietäväisen, Pekka Mattilan, Henrikki Tikkasen ja isä Ambrosiuksen yhdessä kirjoittaman Johtajuuden seitsemän syntiä.
Olen aivan äimän käkenä. Tyypit tai ainakin joku heistä on lukenut Richard Sennetin Uuden kapitalismin kulttuurin ja Työn uuden järjestytyksen - miten uusi kapitalismi kuluttaa ihmisen luonnetta. Minä luin ne muutamaa vuotta ennen kuin aloitin blogin kirjoittamisen. Molemmat kirjat taitavat tällä hetkellä löytyä Marian hyllystä Vuosaarestaan.
Matti vaikuttaa nyreältä pihalla. Pitää mennä. Lisää Johtajuuden seitsemästä synnistä myöhemmin. Ainakin näennäisdemokraattiseen kuvioon olemme Lapiomies Oy:ssä vaarassa sortua! Pitää opetella heppujen kirja ulkoa.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]