Martin Schrekin puolisot kronologisessa järjestyksessä: Kim, Seppo, Flemming, Tui ja Bank.

Lupasin jatkaa Tuista ja Bankista joskus

 ti 14.6.2022

Tõnu Õnnepalun Joonatanin kirja ja hänen Emil Todena kirjoittamansa Enkelten siemen tulivat perjantaina postilaatikkoon. Hain ne vasta eilen aamukävelyllä, sillä viikonloppuna teimme loppuun kasvimaan ja minä istutin kesäkukat.

Kamala homma oli.

Aloin lukea Enkelten siementä heti, kun sain tukevasti teipatun pakkauksen auki. Harmitti, että en ollut tallentanut pientä keltaista mattoveistä mustaan Marian vanhaan Marimekko-olkalaukkuun, olen sen nyt nimennyt postilaukuksi. Ensin olin vähällä katkoa kynteni teippejä irrotellessani. Kun sain paketin auki, luin ensimmäiset sivut kirjasta kävellessäni ja sitten istuin pikku sorakuopalla Savon Voima -tolpan päällä. 

Oli ihana kirkas kesäaamu. Tolppien päältä oli pakko lähteä liikkeelle, itikat hyökkäsivät, kävelin, luin ja whatsappasin yhtä aikaa. Kohta kuului kävelysauvojen karahdus hiekkaan. 

Päivän uutinen oli, että naapurin rouva oli miehensä kanssa aamukävelyllä. Naurattaa päivieni tapahtumattomuus. Näin kuitenkin on hyvä. Panin merkille, että rouvalla oli kävelysauvat, miehellä ei. Mies huitoi itikoita lehvällä.

Sain Enkelten siemenen loppuun äsken. Mitä on tapahtunut? Onko Tõnu Õnnepalun kieli huonontunut, tukkoontunut kahdessakymmenessä vuodesssa vai onko Paratiisin kääntäjä Jouko Väisänen huonompi kuin Enkelten siemenen kääntäjä Juhani Salokannel?

Enkelten siemenen minäkertoja on identiteettiään idän ja lännen välissä etsivä homo. Kirjassa oli kaikuja Camus´n Sivullisesta, mutten nyt mene siihen. Enkä valita Paratiisista. Se on kumman mössöinen. Luetteloiva. Tunne puuttuu.

Ehkä pitää ensin lukea Enkelten siemen - niin kuin nyt olen urakoinut - sekä Joonatanin kirja kertaalleen ja sitten Paratiisi toiseen kertaan. Ehkä tajuan Paratiisia vasta Õnnepalun aiempia kirjoja vasten. Ehkä on syytä minun lukea myös Lopetuksen enkeli uudelleen.

Lopetuksen enkelissään Õnnepalu kiukkuilee Leo Tolstoille ja esittää muutaman terävän kommentin teologisista höpinöistä. Mielestäni Õnnepalu on syvän uskonnollinen ja mikä ihaninta, hän uskaltaa kyseenalaistaa. Usko ei tarvitse teoreettisia teologis-dogmaattisia rakennelmia, kuten kolminaisuusopit tai neitseestäsyntymiset.

En löydä Lopetuksen enkelin kohtaa, jota etsin. Istuin Kaivokosken laiturilla ja luin sen. Kohta oli aukeamaan oikealla sivulla ja ylälaidassa. Tämä nyt ei auta mitään. Selasin jo äsken minuuttikaupalla aukeamien oikeita sivuja. Minulla ei laiturilla ollut kynää mukana, jotta olisin voinut merkata kohdan jotenkin.

Pitänee lukea Lopetuksen enkelikin uudestaan. Vastasin äsken Rautavaaran yrittäjien kevätkokouskutsuun. Luin jopa esityslistan, sillä mietin, pitäisikö esittää yhdistykselle joitain ideoita toiminnasta.

Vaikkapa yrittäjien ja kunnan yhteisistä aamukahveista. Se oli ammoin hirmu mukava käytäntö Lapinlahden yrittäjiltä. Puheenjohtajana oli lempparini Juhani Hirvonen. Hän joutui aina nuhtelemaan minua kirjoituksistani, mutta teki sen ehdottoman lempeästi.

Tai sitten voisimme hankkia jotain yhteiskoulutusta.

Ilmoittauduin oitis kokoukseen Matin kera. En sen vuoksi, että luin esityslistan. Esityslistassa oli kohta yhdistyksen sihteerin erottamisesta. Erottaminen saattaa olla viisasta, sillä erotettavan käytös kertoo minusta kuormittumisesta.

Aina sitä ei kuormittuja itse tajua ja silloin on parasta vapauttaa hommista. Yrittäjien whatsapp-keskustelussa on ollut haudan hiljaista pitkän aikaa. Pitäisiköhän herättää keskustelu asiasta?

Lopetuksen enkelissä, vannon, että se oli siinä, Tõnu Õnnepalu kirjoitti rumasta asiasta. Lyhyesti ja vain yhden kerran. Homoudestaan. Pam, kesken kaiken. Eikä selittänyt sitä eikä maininnut enää uudestaan. Eihän se olisi ollut mikään yllätys, jos olisin lukenut Enkelten siemenen ensin tai edes Joonatanin kirjan.

Mutta miksi ruma? Miten homoidentiteetti on Õnnepalulle jotenkin vaikea? Ehkä olen vain näiden aikojen niin sokaisema, että en muista, millaista oli, kun sanaa ei saanut edes sanoa. Nythän homot ovat hegemonian omistajia.

Onhan Merete Mazzarella esimerkiksi sivuuttanut veljensä Martinin teoksissaan täysin. Esseistin veli Martin Schrek oli Setan perustaja ja kuoli toisena koronakeväänä keuhkojen sidekudossairauteen Kööpenhaminassa.

Mazzarellan vaikeneminen on kummallista. Melkein yhtä kummallista kuin Tõnu Õnnepalun Enkelten siemenessä tai Valheiden Katalogi - Englantilainen puutarhassa. (Vai onko Õnnepalu tyhjentänyt aiheen aikaisemmissa teoksissaan?)

Vaikka veli asui Mazzarellan ja tämän aviomies numero kolmen luona ensimmäisenä koronakeväänä, veli ei näy kirjassa Syksystä syksyyn. Kun veli kuolee, kirjailijasiskon valtaa häpeä siitä, että on päässyt jotenkin hylkäämään veljensä. Hän päättää kirjoittaa tästä kirjan. Syntyy Violetti hetki, joka kuljettaa veljen kuin vaivihkaa tekstiin.

Mazzarella kirjoittaa aluksi Arvid Järnefeltin kirjasta Vanhempieni romaani. Kirjan pohjalta tehty näytelmä meni Kuopion kaupunginteatterissa vuosia ja lopulta minäkin tulin menneeksi sitä katsomaan. Lumouduin.

Tuntui oudolta kuunnella Mazzarellan kertomaa Järnefelteistä. Järnefeltit liittyvät minun päässäni nimenomaan Kuopion historiaan ja Mazzarellalla ei ole mitään tekemistä Kuopion kanssa. Vielä oudompaa olisi, jos Mazzarella kirjoittaisi jotain Maria Jotunista tai Minna Canthista.

Ihan yhtä absurdia kuin esseisti Tommi Melender koronakirjoituksessaan Suomen Kuvalehdessä. Melenderille oli tullut kauhu koronan aikaan siitä, että ei voikaan matkustaa Kouvolaan tai Kuopioon. Nauratti. Hyvä vitsi Melenderiltä!

Mazzarella syöttää veljen lukijoille sivulla 34. Todella hieno kerronnallinen ratkaisu. Ensin Mazzarella kuvaa USA:n presidentinvaaleja ja sitä, kuinka John Biden lopulta valitaan. Kun Biden vannoo virkavalansa, on veljen vuoro tulla mukaan.

Mazzarella kuvaa, kuinka Kööpenhaminassa asuva veli Martin oli noussut virkavalan vannomista televisiossa katsoessaan spontaanisti seisomaan. Martin on siinä sivulla ja sen jälkeen Mazzarella kääntyy Arvid Järnefeltin puoleen.

Häntä on askarruttanut se, kuinka vähän Arvid Järnefeltillä on kirjassaan sanomista sisaruksistaan. Esimerkiksi Ellistä on vain kaksi virkettä. Virkkeet ovat asiallisen kuivia kuin jossain toimintakertomuksessa. Ellin kuolema kahteen virkkeeseen kuitenkin mahtuu.

Elli teki itsemurhan vuonna 1901. Hän hirttäytyi metsään. Mazzarella antaa Elille ison sijan Violetissa hetkessä. Kirjailija oli löytänyt Ellin tehdessään kirjaa Alma Söderhjelmistä (1870 Viipuri – 1949 Saltsjöbaden, Ruotsi), suomenruotsalaiesta historiantutkijasta ja kirjailijasta.

Alma - edelläkävijän tarina on mennyt minulta ohitse. Olen minä tiennyt, että sellainen kirja on Mazzarellalta ilmestynyt, mutta en edes ajatellut sitä lukea. No niin. Alma on äänikirjana Storytelissä. Aion sen kuunnella heti, sillä kuuntelin sunnuntaina loppuun Richard Powersin Ikipuut.

Oli pakko olla vähän aikaa ihan hiljaa. Kirjoitan siitä joskus. Kuuntelussa meni melkein vuosi.

Veljestään Martin Schrekistä Mazzarella ei ole kirjoittanut ennen juuri mitään, sillä Schrek ei ollut mikään life style -menestyshomoseksuaali. Pikemminkin veljen habitusta sai hävetä, kun tämä oli käymässä Suomessa. Veli näytti lähinnä reppuselkäiseltä asunnottomalta kulahtaneessa toppatakissaan.

Kaiken lisäksi Martin Schrekin rakkaimmat elämän loppuvaiheessa olivat thaimaalaisia nuoria miehiä, Tui ja Bank. He kumpikin ovat narkkari-alkoholisteja. Mazzarella kuvaa elävästi sitä, kuinka veli koetti mennä aivan juuri ennen kuolemaansa naimisiin naispuolisen läheisen ystävänsä kanssa, jotta saisi varmistettua sen, että Tui ja Bank saavat hänen kuolemansa jälkeen elatuksen hänen varoistaan.

Martin Schrek näytti pummilta, mutta ilmeisesti hänelle oli kertynyt varallisuutta. Sovinnaismaailman mittapuiden mukaan Tui ja Bank olivat tanskalais-suomalaisen vanhemman ja varakkaan miehen hyväksikäyttäjiä.

Hyväksikäyttö ei kuitenkaan ole kuin osa totuutta. Voihan rakkaus toimia noinkin. Martin Schrekille oli tärkeää, että Tuista ja Bankista huolehditaan. Kyllä sisko sen lopulta ymmärsi. Eikä veljen elämä loppujen lopuksi ollutkaan surkeaa.

Veli ei ollut kuollessaan yksin, vaikka sisko ja tämän mies eivät kuolinvuoteen viereen koronamatkustusrajoitusten vuoksi päässeet. Voi kun voisi ottaa pois kirjailijan huonon omatunnon. Ei veli ollut elämässään yksin eikä yksinäinen. Veljen vierellä oli kuolemaan asti lämmin ystäväjoukko ja heidän joukossaan mies, joka oli Martin Schrekin kumppani sen jälkeen, kun ero suomalaisesta Seppo Kivistöstä tuli.

On ihan ymmärrettävää, että sisko ei siihen kuvioon jotenkin istunut. Minulla on sama kokemus joistain hyvistä ja läheisistä ystävistäni. Ainakin kaksi keisiä, ellei kolmekin, ole sellaista, että kun ystävä tulee kaapista, hän ikään kuin vaihtaa piiriä.

Joissain tapauksissa olen kokenut, että minut on heteroystävättärenä ikään kuin hylätty, mutta ehkä homopiirit ovat niin tiiviit.

Näin teki Purhosen Lasse. Ei se minua ehtinyt harmittaa tai vähän suretti kyllä, sillä itselleni osuivat ystävyytemme etääntymisen aikaan vauvavuodet. Lassen muistotilaisuudessa kuitenkin olimme vielä Leonidin kanssa ikään kuin perheenä. En oikein olisi osannutkaan nähdä Mattia siellä.

Matti on osa minun ihan muuta elämääni. Nyt mietin joka päivä tätä asiaa. Se, että olen aviossa Matin kanssa, on hintansa. Minulla ei saa olla omaa piiriä tai omaa elämääni, omia ystäviä. Jossain määrin ymmärrän tätä, jossain määrin en.

Kun me menimme yhteen Matin kanssa, Matti kuitenkin loppupeleissä piti oman piirinsä ja minä jouduin jättämään omat ystäväni. Matti sittemmin teki väärin suostumalla avaamaan omassa piirissään, joihin minua ei oikeasti otettu - vyönsä sekä neiti Satiaisen boxissa että seksimummomonsterin makuuhuoneessa - tai keittiössä, olen varma siitä, että ensimmäinen suihinotto oli keittiössä.

....

Seppo Kivistö ei kestänyt Martin-miehensä ja tämän uuden kumppanin kanssa polyamorista kolmiokuviota. Flemming tuli nimittäin kuvioon mukaan jo, kun Schrek ja Kivistö olivat pariskunta. Kivistö muutti joksikin aikaa Lontooseen ja tuli sitten kuolemaan Köpenhaminaan. Seppo Kivistö kuoli vuonna 1987 aidsiin ja entinen puoliso, Martin Schrek, oli kuolinvuoteen vierellä.

Minusta tässä on jotain hirmu hienoa.

Martin Schrek ja Sepoo Kivistö muuttivat Suomesta pois, kun Kivistö sai homoutensa takia kenkää Suomen luterilaisen kirkon nuorisotyöntekijän paikalta. Kivistöllä on uskovainen tausta ja hänen isänsä ei antanut edes Kivistön kuoleman jälkeen pojalleen anteeksi.

Siinä on uskovaisten armollisuus ja rakkaus. Seppo Kivistön isälle homopoika oli kuollut jo ammoin. Hän kieltäytyi osallistumasta poikansa kuolinilmoitukseen Suomessa, kun Martin Schrek häntä ilmoitukseen kysyi. Hirvittävää, sanon minä, kammottavaa.

Seppo Kivistön erottamisesta on teologian gradun tehnyt Juulia Toikko. Gradun nimi on Suomen luterilainen kirkko ja homoseksuaalisuus vuosina 1974–1976. Palaan siihen vielä. Sain sen sähköpostilla pdf-muodossa Helsingin yliopistosta.

Olen sitä selaillut, mutta maatyöt ovat vieneet voimani niin, että syvempi perehtyminen on jäänyt. Aivan samalla tavalla olen uuvahtanut Johannes Lahtelan gradun 12 askeleen ohjelma ja ortodoksinen hengellisyys ääreen.

Sen verran havaitsin Toikon gradusta, että Seppo Kivistön olisi ehkä parempi ollut aikoinaan jättää valokuvaamatta riparipoikia rannassa, mutta ennen kuin sanon mitään, lupaan lukea gradun. Olen vain jotenkin lyyhistynyt.

Tänään en ole saanut muuta aikaan kuin yhden tarjouksen päivittämisen ja yhden laskun. Pitää säästellä voimia, sillä joudun itse valmistamaan oman ruokani. Ryhdyn sitä kohta värkkäämään ja sen jälkeen selvitän sivupöydällä olevan lasku- ja muurytökasan.

Huomenna heti aamusta teen verottajan ilmoitukset ja kasaan yhden työtodistuksen päivämäärät.

Venla Rossi kirjoitti ihanan kolumnin Merete Mazzarellan Violetista hetkestä (Image 5 - 6, 2022, s. 104). Kymmenen viime vuoden aikana kirjallisuuspiireissä on vitsailtu sille, että meillä on enemmän Antti-etunimisiä esseistejä, jotka kirjoittavat populaarimusiikista, kuin naisesseistejä, ja sitten hän pohtii hetken, miksi kirjallisuuspiirit unohtavat Merete Mazzarellan.

Nyt nälkä kurniin vatsaani ja on ryhdyttävä pilkkomaan kasviksia pannulle. Rossi kirjoitti elokuussa 2019 ansiokkaan artikkelin Imageen miehensä ja hänen ikäerosta:

https://www.apu.fi/artikkelit/iso-ikaero-suhteessa-yksityisasia-joka-jaksaa-kiinnostaa-kaikkia

Lisäksi Rossi on kirjoittanut parisuhdeterapian ongelmallisuudesta:

https://www.apu.fi/artikkelit/pariterapia-on-suosittua-mutta-alalla-kytee-vakavia-ongelmia

Palaan näihin joskus. Tämä muistutuksena itselleni.