to 23.6.2022
Nyt tiedän, missä ensi viikolla teen verottajan ilmoitukset. Katson sopivan päivän lounaalle Supikkaasta ja teen päivän työt Nurmeksen kirjaston maisematilassa.
Tänään ajoin Supikkaaseen kesäkeittopäivänä. Olin päättänyt, että ajan vaikka maan ääriin, jotta saan henkilökorttiasiani tulille. Kävin Ylä-Karjalan Sähkössä henkilökorttikuvassa. Kamala naama tuli kuvaan, mutta ei voi mitään. Toivottavasti on edes mustavalkoinen.
Sitten talsin Nurmeksen sankarihautuumaan lävitse jotain ihme harjua pitkin Nurmeksen kirjastoon. Alkoi sopivasti sataa. Tilasin kirjastokortin ja vähällä oli, että en olisi sitä saanut. Minullahan tunnetusti ei ole kuvallista henkilökorttia.
Virkailija oli kuitenkin ystävällinen ja uskoi ajokorttiani. Menin maisematilaan, ihastelin nojatuoleja, huimaa näkymää jollekin isolle järvelle - onko se nyt kuuluisa Pielinen? Istuin ja ihmettelin. Päivitin Facebookia Nurmes-humalassani. Ikkunoiden takana sade yltyi.
Meni aikaa ja vähän väsyttikin. Istuin ja nautin olostani.
Lopulta jaksoin avata tietokoneen ja tutustua henkilökortin saamiseen. Huokaisin! Nurmeksen poliisilaitoksella voi asioida ilman ajanvarausta. Kunhan vain menee ja jonottaa. Täytin henkilökortin saamiseen tarvittavia tietoja. Niistä tärkein oli juuri valokuvakoodi.
Koodi toi ruudulle ruman naamani. Voi räkä. En nyt ajattele sitä.
Hihkuin, että kohta, kun sade vähän taukoaa, lähden talsimaan kohti Nurmeksen poliisilaitosta. Sen oli määrä olla lähellä. Olihan se, mutta kiinni. Aukeaa vasta 11.7. Onneksi katsoin netistä, että on kiinni. Kipaisin kirjastosta ulos virkistävään sateeseen. Juoksin puolijuoksua sankarihautausmaan lävitse. Kiitin onneani, että luin ilmoitustaulusta jo menomatkalla, että Nurmeksesta on lähdetty jääkärioppiin Suomen itsenäisyyttä silmällä pitäen.
Pääsin autolle ja ajoin tukka putkella Lieksaan. Lieksassa poliisiasema oli auki vielä hetken. Meinasi kyllä mennä kiinni, sillä asema ei mainosta itseään, vaan jotain metsäkeskusta. Ajoin talon ympäri ja ohi ainakin kolme kertaa, että hoksasin poliisiasemahan se siinä.
Nyt istun Lieksan leipomossa. Olen löytänyt Lieksasta kaikkea kiinnostavaa. Sen sijaan Rautavaaran kunnan sähköistä ilmoitustaulua en löytänyt kunnan sivuilta. Kahden minuutin päästä nämä heittävät minut pihalle. Olisin halunnut kirjoittaa merkinnän Jokisuunniementien asemakaavan päivityksestä, mutten ehdi.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]