Jukka Mallisen kumma hyökkäys Meri Valkaman kaunokirjallista romaania kohtaan Parnasson Teesissä

ke 8.6.2022

Venäjä-guru Jukka Mallinen hyökkää raivoisasti kirjailija Meri Valkaman romaania Sinun, Margot kohtaan uusimmassa Parnassossa (3/2022) otsikon Painetaan legenda alla. Romaanissa on kohta, jossa DDR:n politbyron jäsen Günter Schabowski pitää länsimaisille toimittajille tiedotustilaisuutta matkustushelpotuksista.

Romaanissa Schabowski vastaa toimittajan kysymykseen, milloin helpotukset tulevat voimaan: "Nyt heti!" Romaanihenkilö, päähenkilön Viljan isä, Markus, kiirehtii rakastajattarensa kanssa välittömästi tiedotustilaisuuden jälkeen Checkpoint Charlie -rajanylityspaikalle, pakottaa rajavartijan avaamaan portin ja päästämään paikalle kerääntyneen väkijoukon Länsi-Berliiniin.

Jukka Mallinen vaikuttaa saaneen totaalisen hepulin Valkaman romaania lukiessa. Ei se niin mennyt! Jukka Mallinen on huutanut ja kaivanut esille Kansan Uutisten Berliinin kirjeenvaihtajan Teppo Tiilikaisen kirjoituksen Kusarin historiasta kertovassa kokoelmassa Etusivu uusiksi! Kansan Uutisten viisi vuosikymmentä (2007).

Kirjaiija Meri Valkaman isä on Seppo IIsalo, Tiedonantajan Berliinin kirjeenvaihtaja, ja Teppo Tiilikainen Iisalon ystävä ja kollega Berliinin-vuosilta. Iisalo ja Tiilikainen menivät Schabowskin tiedotustilaisuuden jälkeen syömään ja istuivat kapakassa, varmaan olivat päissäänkin, tämä on oma lisäykseni, sillä tunnen toimittajat, kun heille parin tunnin kuluttua valkeni, että Berliinin muuri toden totta on avattu.

Schabowskin vastaus tosiasiassa oli ollut haparoiva ja koukeroinen.

Kirjailija Meri Valkaman isä ei ole nimeltään Markus eikä Meri Valkama ole Vilja. En ihan ymmärrä, mikä Mallista niin vituttaa romaanissa Sinun, Margot. Sehän on kaunokirja - en ole romaanin yhteydessä edes kuullut sanaa autofiktio. Romaani on saanut hyvät arvostelut, mutta Valkama ei käsittääkseni ole missään sanonut, että hänen kirjoituksensa olisi historiankirjoitusta.

Sinun, Margot on toisin sanoen sepite. Kaunokirjallisuus on sepitettä. Eihän muusta ole viime vuodet kirjallisuuskeskusteluissa veivattu.

Kun Berliinin muuri avautui oli vuosi 1989 ja tuleva kirjailija yhdeksänvuotias. Kirjavinkkaaja Mikko sanoo netissä, että Sinun, Margot yhdistää henkilökohtaisia muistoja laajempiin, kansallisiin muistamisen kysymyksiin.

Tietenkin on hyvä, että Mallinen huomauttaa asioiden todellisesta laidasta. Ettei vain käy niin köpelösti, että jostain Tiekkarin elämänsä loppupuolella yksinäistyneestä, kuten Mallinen häveliäästi kirjoittaa, jostain toimittajasta, joka meni muodista Neuvostoliiton kaaduttua, kasvaisikin Berliinin muurin murtamisen legenda.

Mietin, miksi Mallinen ottaa kaunokirjan noin voimakkaasti.

Esimerkiksi romaanihenkilö-Markuksen ja tämän vaimon Rosan idealismia Mallinen paheksuu. Suomalainen pariskunta ummistaa silmänsä. Niin. Aivan. Niin varmaan tekivät oikeasti Seppo Iisalo ja hänen vaimonsa, kirjailija Meri Valkaman äiti. Mallinenko itse ei missään kohtaa ummistanut silmiään? Eikä mennyt Neuvostoliittoon ruusunpunaisin silmäklasit nenällään? Ei kai sitten.

Mallisen mielestä salattu rakkaus rautaesiripun ylitse, lävitse tai alitse ei ole uskottava, sillä DDR oli neuvostoblogin tiukin poliisivaltio. Salasuhde olisi paljastunut heti. Tai ainakin siinä vaiheessa, kun kirjeet alkoivat kulkea.

En tiedä, pitää lukea Sinun, Margot! Aloin kuunnella kirjaa samoihin aikoihin keväällä, kun kuuntelin Suvi Vaarlan Westendin alkua ja talomme ympärillä saattoi vielä hiihdellä. Jostain syystä kumpikin jäi kesken. Se ei ollut kirjojen itsensä vika.

Ehkä olin vain niin perinjuurin väsynyt. Huhtikuussa tuntui useasti, että jaksan muutaman tunnin aamupäivällä ja sen jälkeen jalkoihini kasautuvat hirvittävät lyijypuntit. Sain poistatettua yhden epäilyttävän luomen selästäni. Luulin, että minulla oli melanooma. Terveyskeskusreissu poiki mutkien kautta lääkäriajan ja nyt sitten olen jälleen jonossa keuhkopolille.

Jokin kierre minulla on, kun en talvella kestänyt ajoa Juuasta Lapinlahdelle ilman, että otin pikku tirsat Varpaisjärven hautausmaan parkkipaikalla. Poskiontelotiehyeleikkaus on siirtynyt johonkin hamaan tulevaisuuteen ja keuhkopolille pääsen ties milloin.

Elän väsymykseni kanssa. Kovin pitkiä matkoja en uskalla ajella. Kun ystävällinen lääkäri kuuli, että joudun yli sadan kilometrin ajoreitillä pysäyttämään auton tien poskeen joskus kaksikin kertaa, sillä en yksinkertaisesti pysy hereillä, oli vähällä, että hän ei ottanut minulta ajokorttia pois.

Jukka Mallinen kirjoittaa, että Meri Valkaman DDR-kuvaus jää lapsuuden idylliksi. Valkaman olisi pitänyt tutkia todellista DDR:ää. Miksi? Valkamahan kirjoitti kaunokirjallisen romaanin DDR:stään. Ehkä esseeteoksen aika on myöhemmin.

Malliselle ei riitä Sinun, Margot -kirjan motiivi - tuoda Saksojen yhdistymisen kääntöpuoltakin esille. Julkisuudessa ovat yleensä esiintyneet vain he, jotka pääsivät kapitalismin nopealle kaistalle ja olivat markkinatalouteen siirtymässä voittajien puolella.

Uskon minäkin, että yhdistymisestä kärsivät paljon muutkin kuin Mallisen listaamat monilukuiset byrokratit, kansanpoliisit, rajavartijat, Stasin työntekijät ja vasikat. Mitä pidemmälle Mallisen Teesi-kirjoitusta luen, sitä enemmän ärryn.

Mallinen vajoaa artikkelissaan vasemmistolaisten itseruoskintaan - johonkin kummaan minän puolustukseen, defenssiin ehkä oman minän suojelemisen vuoksi. Onko tämä nyt jotain vasemmistolaista reaktionmuodostusta?

Eikö entisistä itäblokin maista saa sanoa mitään hyvää?

Lisäksi Mallinen kertoi artikkelissaan hyytävän esimerkin siitä, miten melkein joutui miliisien pidättämäksi, kun hän, sekä virolaiset elokuvaopiskelijat olivat saattamassa DDR-läistä Matti Geschonneckia rautatieasemalla. Saattue huuteli humalapäissään Alas itsevaltius!

Tosi hurjaa.

...

Ehkä Jukka Mallinen on kateellinen. Häneltä kun Image ei ollut kysynyt artikkelia Venäjästä. Uusimmassa Imagessa oli vallan mainio analyysi Toivo, joka sammui. Siinä kirjailija Meri Valkama haasatteleee Ulkopoliittisen instituutin tutkijaa Sinikukka Saarta ja käy lävitse omaa DDR-lapsuuttaan.

Valkama kirjoittaa, että Berliinin muurin murtuminen vei hänen perheensä todellisuudelta pohjan. Lapsuuden kokemus väistyi oikeasti vasta sitten, kun Valkama kirjoitti aihetta käsittelevän romaanin.

Valkama ei puhu autofiktiosta eikä historian kirjoituksesta, vaan kaunokirjallisesta teoksesta, nimenomaan romaanista.

Toki hän myös, jos Mallinen lukee artikkelin tarkkaan, kirjoittaa, että kaikki on ehdottomasti muuttunut parempaan suuntaan. Ja että Venäjä - Venäjän suhteesta maailmaan hän ei ymmärrä mitään. Siksi hän on Sinikukka Saarta haastatellut.

Nyt tajuan, mikä minua on Jukka Mallisessa ärsyttänyt kautta aikojen. Hänen Venäjä-Neuvostoliitto-kaikkitietävyytensä. Olen lukenut pariin kertaan Mallisen Varastettua ilmaa. Se on ansiokas, mutta jotenkin Mallisesta tuli esseeteoksen julkaisun jälkeen Pyhä Koskematon Venäjä-guru.

Ja Hänen Pyhään Koskemattomaan Guruuteensa kuuluu eräänlainen autistisuus toisen kokemukselle. Tietty kommunikoimattomuus. Tämä on näin ja lukittu!

Tuntui niin virkistävältä, että Meri Valkama uskaltaa kirjoittaa Imagessa, ettei yht´äkkiä ymmärräkään mitään. Ja siksi kirjoittaa, jotta edes jotain hahmottuisi.

Onko Mallisen purkauksen syynä se, että nuoret ihmiset tulevat esille ohitse vanhojen pappojen eivätkä luovu omastaan, tämästään Pentti Saarikosken runoa mukaellen? Parnasson kirja-arvosteluissa Jani Saxellkin ottaa esille Putinin, joka ammentaa nyt jeltsiniläisen talouskaaoksen nöyryytyksestä.

Saxell kirjoittaa tšekkiläis-ranskalaisen Patrik Ouředníkin Europeana - 20. vuosisadan lyhyestä historiasta. Miksi Mallinen pyörii Dostojevskissa ja Tolstoissa - miksei hän analysoi Venäjän raakaa nykykapitalismia?

Minä koetan ottaa selvää Venäjästäni lukemalla nyt kaiken, minkä irti saan Tõnu Õnnepalusta. Finlandia-kirja on jo lähettänyt minulle Õnnepalun esikoisteoksen, Enkelten siemen. Hän on kirjoittanut sen Emil Toden nimellä ja olisin ollut koko kirjasta autuaan tietämätön, ellei Tikkisen Hannele olisi minulle whatsapannut siitä.

Jyväskylästä joltain Aleksis Kivi -väikkärin tekijältä saan pian Õnnepalun Joonatanin kirjan. Väikkärin tekijä ei vaivautunut vastaamaan minulle, miksi hänellä on Õnnepalun teos ja miksi hän sen myy. Harmittaa.

Joka tapauksessa huudahdan tähän loppuun, että pakanat Õnnepalu ja Ouředník! Nobel-palkittu Olga Tokarczuk kirjassaan Vaeltajat huomaa, että globalisaatio vähitellen hävittää kansalliset nimet, kuten vaikkapa Jyrki. Pian on vain Marioita ja Annoja, kröhöm.

Õnnepalu ja Ouředník ovat nimiä, jotka joudun etsimään googlesta, sillä en tiedä, missä ovat läppärini näppisten erikoismerkit. Sitä paitsi Tokarczukin suomentaja on Tapani Kärkkäinen - ortodoksisen aikakauslehden Aamun Koiton päätoimittaja ennen minua ja Tapani Kärkkäinen oli ennen välirikkoa kuin paita ja perse Aamun Koiton ylipäätoimittaja Jyrki Härkösen kanssa. Oliko Tokarczuk-kohdan nimiesimerkki, Jyrki, vilkutus ylipäällikkö Härski-Jyrki Härkösen suuntaan?

Jyrki Härkönen? Y, ä ja ö. Voi poloinen! Yykkönen, ääkkönen ja öökkönen.