Elli Järnefelt Alma Söderhjelmin elämässä Merete Mazzarellan kuvaamana

Kukkamekko, kukkahattu ja kukkapyöräilykypärä

la 25.6.2022

Emme ajaneet eilen Kuhmoon niin kuin alkuperäinen suunnitelmamme oli. Pukeuduimme kauniisti, minä jopa meikkasin hieman. Valitsin valkean intianpuuvillaisen tunikan, siihen kuuluneen turkoosin korun, turkoosin hameen ja pinkit avokkaat kukkakoristeiden kera. Minulta puuttui vain kukkahattu. Sellaisen aion hankkia.

Tänä aamuna katsoin jonkin aikaa Ylen Ykköseltä lineaarina Reissukirkkoa. Suomen Selviytyjät -ohjelmassa oli mukana vuonna 2013 Korson seurakunnan nuorisopastori Hanna Vaittinen, olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin, katsoimme sarjaa Marian kanssa ja siinä kisanneet ihmiset olivat äärimmäisen kiinnostavia.

Toki tiedostin sen, että Suomen luterilainen kirkko oli lähettänyt Hanna Vaittisen ohjelmaan kohottamaan instituution kasvoja. Mediatemppu, joo, olkoon, kirkon kasvoista tuli kauniit. Samoin pidin valtavasti talvella Ylellä pyörineestä Papisto-sarjasta ja etenkin sarjan papista Elina Koivistosta. Hänen Wife and Wifestyle -Facebook-sivuaan seuraan.

Koiviston sivut ovat kiinnostavat siksi, että kirjoittaja ei kaihda vaikeita aiheita. Hän puhuu kaikesta suoraan; mielisairaalajaksoistaan esimerkiksi. Lisäksi on ihanata, että Elina Koivisto pitää itsestään. Pitää katsoa Wife and Wifestyle -sivuja aina, kun oman naaman kanssa vajoaa epätoivoon.

Mainittakoon sekin, että Matti ei pidä meikkaavista tai hiuksiaan värjäävistä naisista. Marssin Sokokselle ja ostan kalleimman ripsivärin, jonka tiedän ja ehkä rajauskynän. Alan meikata joskus omaksi huvikseni. Ehkä ensi juhannuksena, jolloin päämääränämme on Kuhmo tai jokin muut outo paikka.

Kirjoitin, että Ylä-Karjalan sähkön henkilökorttivalokuvaaja otti minusta ruman kuvan. Totta kai tulee rumia kuvia, jos pläjäyttää salamalla päin naamaa ja kuvattava lisäksi jännittää olla valokuvassa niin kuin minä teen. Enhän koskaan ole itse kuvassa!

Se ei ollut kuvaajan vika, vaan olojen. Henkilökorttikuvaus ei ole voimauttavaa valokuvausta.

...

Selviytyjät-Hanna-pappi on nykyään sukunimeltään Paavilainen ja hän pyöräili reissukirkossa päässään pienen padan muotoinen turkoosi kypärä. Kypärän ilmastointiaukkoihin tv-pappi oli pistellyt voikukkia. Reissukirkkotyöasuun kummallekin papille kuului lisäksi kukkamekko.

Jos ikinä hankin itselleni pyöräilykypärän, sen pitää olla turkoosi tai salaatinvihreä ja kiinnitän siihen muovikukkia.

Mattia kukkamekkoilu ärsytti. Hän tuli sisälle, tarttui kaukosäätimeen, lakkautti taas asian, joka tuotti minulle iloa ja hyvää mieltä, ja alkoi keittää Lieksasta ostamiani varhaisperunoita. En tiedä, mikä siinä ihmisessä on. Kaiken pitää olla tasaisen harmaata - korkeintaan sinisävyistä, harmaansinistä inhoan vielä enemmän kuin pelkkää harmaata - ruoka ei saa maistua eikä näyttää miltään. Silloin on hyvä olo, kun ei tunnu miltään.

Ankea ihminen. Mutta hänet olen valinnut ja olkoon ankea. Minulla on oma värikäs elämäni, värikkäät muistoni, yli-innostuneet ajatukseni  - ja otan pienistä asioista ilon irti aina, kun voin. Jos Matti haluaa elää Unto Koistisen maalauksessa Kuhilaspelto - tyypillinen yläsavolainen mielenmaisema - siitä vain!

Olen vaihtanut maakuntaa. Niin se tässä on. Olen henkisesti Pohjois-Karjalassa, Venäjän puolella Täyssinän Rauhan rajaa. En minä ole koskaan Suomessa viihtynytkään enkä pitänyt suomalaisista. Pohjoiskarjalaiset ovat mielestäni slaaveja (Matti sanoisi tähän, että savolaisia ja savon kielisiä ovat, no olkoot, joka puolella on elintarvikeyrityksiä, pieniä leipomoja ja sen sellaista elämästä nauttivaa, ei elämänkielteistä, kuten Ylä-Savossa.).

Jos verottajan ilmoitusten tekeminen tympii, voin yrittäjänä ajaa Nurmeksen upeaan kirjastoon ja istua maisemasalin korkeiden ikkunoiden takana katsomassa solakoita mäntypuita ja niiden takana kiiltelevää järveä. Se ei muuten ole Pielinen eikä Lautiainenkaan. Taisi olla Nurmesjärvi, kun eilen googlailimme.

Tiedonhalu on miehessäni ihanaa! Ja se, että hän itsepintaisesti haluaa keittää perunoita, kun minä haluaisin linnunkieliä.

Eilen Matti ei sitten ankeillutkaan - ja jos hänellä vaikka oli kielen päällä jotain latistavaa tai murhaavaa pukeutumisestani, hän nielaisi sanat ennen kuin ne tulvivat ulos suustaan ja olisivat takuuvarmasti saaneet minut itkemään. Tiedän, että hän ihailee beigenvärisiä jakkupukunaisia, kuivakoita ruskettuneita hyvähampaisia papuja, joilla on tissien kohdalla kuivettuneet rusinat, mutta olkoon, minä olen minä enkä enää koeta muuttua miksikään.

Pukeuduimme eilen juhannusaattona siis hienosti, vedin henkeä sisääni ja jos olisi tullut jokin latistava huomautus vaatteistani, olisin hypännyt luomivärisiniseen Saabiin ja vain ajanut tieheni. Läksimme ajelemaan koirat mukanamme. Nurmeksessa tsekkasimme Itäisen Etapin tiedotustaulun. Kun tein torstaina Nurmeksen läpijuoksua, luin nopsaan muistotaulun, jossa kerrottiin, että juuri kyseiseltä paikalta olivat Itä-Suomen itsenäisyysmiehet lähteneet kohti Saksaa.

En ole koskaan jääkäreillä päätäni vaivannut. Minusta koko liike on ollut tympeä ja vastenmielinen, sillä olen ajatellut ainoastaan jääkärikoulutuksen saaneiden 67:tta prosenttia, joka osallistui Suomen sisällissotaan. Alunperin ei se ollut tarkoitus ja 33 prosenttia jääkärikoulutuksen saaneista ei sisällissotaan osallistunut.

(Mitähän he sitten tekivät?)

Joka tapauksessa muistotaulussa sanottiin, että suomenmieliset havaitsivat voivansa käyttää ensimmäisen maailmansodan tilannetta hyväkseen Suomen irtautumiseksi Venäjästä ja lähettivät porukkaa Saksaan, jotta itsenäisyystaistelulla olisi toimiva johto.

Mitä muuten Mannerheim tässä kohtaa sanoi? Missä hän oli? Saksassa koulutettavanako? Ei ihan vissiin. Joopa joo. Tässä siivu netistä Markku Jokipiin sivuilta: "Käydessään lomallaan Suomessa helmikuussa 1916 C.G.E. Mannerheim sai kuulla huomattavan suomalaisen jääkärijoukon olevan koulutuksessa Saksassa."

https://www.verkkouutiset.fi/a/mannerheim-paheksui-jaakareita/#d3a96b9c

Mannerheim piti jääkäreitä maanpettureina. Hän oli valkoisen Venäjän soturi ja lojaali keisarille. Todella kiinnostavaa. Tästä oli eilen puhe Matin lentokaverin kanssa. Lentokaveri soitteli Matille lentoasioita ja minä halusin puhua jääkäreistä.

Eivätkä jääkäritkään Jokipiin mukaan tienneet Saksaan lähtiessään, että palatessaan he joutuvat keskelle mitä verisintä sisällissotaa. Tälle en ole uhrannut koskaan ajatuksenpuolikastakaan. Toki jääkärit menivät Saksaan opetellakseen tappamaan. Eivät he virsiä Saksassa lauleskelleet, kuten Matin lentokaveri sanoi.

Jääkäriliike syntyi nimenomaan Suomen aseelliseksi irtautumiseksi Venäjästä - ei alunperin punikkien tappamiseksi.

Ja Nurmeksessa oli itäinen etappi. Eilen muistokyltillä parveili meitä nuorempia geokätköilijöitä, jotka myös opiskelivat jääkäriliikkeen alkua. "Jääkärietappi, usein lyhyesti vain etappi, tarkoitti laajassa merkityksessä yhtä jääkäriliikkeen toimintamuotoa, verkostoa, joka auttoi jääkäritarjokkaita ja komennustehtävissä olevia jääkäreitä liikkumaan Suomen eri osien ja Saksan Lockstedter Lagerin koulutuskeskuksen välillä."

https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4k%C3%A4riliike

Ei minusta jääkärifania Nurmes-humalassani tullut, mutta kiinnostuin taas historiasta. Jos vielä Luoja suo, luen Marko A. Hautalan Algoth - Kynämiehen viimeisen matkan. Siitä oli puhetta, kun Paula-siskon kanssa tupsahdimme yllättäen toveri Ketoharjun maatilalle Juuan Vihtasuolle. Etsimme Paulan kanssa Villen venerantaa ja ajattelin, että yhden tien vielä katsomme loppuun.

Olen niin kaivannut älyllistä keskustelua. Minua ei meinannut millään saada irti tuvan pöydän äärestä. Kun pääsin Hirvivaarantien nettikatkoista, soitin toverille, että monta juttua jäi kesken. Kesustelu eteni Algoth Untola -järkäleestä Keroputaan malliin - Algoth Untolasta Hesariin kirjoittanut oli Juha Hurme ja Juha Hurmeesta pääsimme Hulluun ja Hullusta Keroputaan malliin.

Pitää etsiä käsiin Tomi Bergströmin Mieletön häiriö - psykiatrian ongelma ja sen ratkaisu. Aloitin jo ratkaisukeskeisen psykoterapian oppikirjan lukemisen ja a vot maailma kääntyi toiselle kyljelle. Oivalsin jotain, mitä haroin kasaan työyhteisösovitteluopinnoissani.

Siunattu Helsingin psykoterapiainstituutti!

Kohta alan raahata vettä taloon ja sitten menen rantaan pesemään astiat. Merete Mazzarellan Alma Söderhjelm -elämäkerrasta poimin jakson Elli Järnefeltistä. Ilmeisesti Alma Söderhjelmin aleksityymin rakastetun Valterin sisko Sanni kärsi joistain mielenterveyden ongelmista, sillä Alma kävi Sannin kanssa Ruotsissa Enköpingissä tapaamassa kuuluisaa lääkäriä Westerlundia.

Alma inhosi Westerlundin töykeää, tungettelevaa ja yhtä aikaa ylhäältä päin ohjatun vallankäytön tyyliä: "Mehän paranemme ihan silmissä!" "Nousemme kello seitsemän. Nautimme aamupalaksi ranskanleipää ja kupillisen teetä. Sen jälkeen lepäämme kello yhdeksään. Sitten lähdemme kävelylle harjulle..."

Toisaalta, tuumaa Alma, on sanottava, että kuuluisa Westerlund, tämän luokse potilaat jonottivat ja joskus paranivat vain hänen taianomaisen hehkun loistossa, valoi kaikkiin käsityksen, että hermosairaudet eivät olleet hävettäviä eiväkä pelottavia tai mitään, mitä pitäisi salata eivätkä liioin mitään niin tärkeää ja kiinnostavaa, että niistä tarvitsisi puhua loputtomiin.

Tässä tulee ajatus, jota olen pyöritellyt: "Omaan napaan tuijottamisen sijasta kiinnostuttiin muusta. Westerlund uskoi työhön. Sophie Mannerheim seisoi kasvihuoneessa myymässä kukkia kaiket aamupäivät, jolloin odotti avioeronsa kamariherra Linderistä tulevan selväksi, ja päätti silloin ryhtyä sairaanhoitajaksi.

Eräs neiti opetteli kävelyillään ranskan verbejä karkottaakseen pakkomielteensä, ja hienot naiset, jotka eivät olleet koskaan leikanneet kananpoikaa ja eivätkä leiponeet pikkuleipiä, saivat laittaa kaupunginhotellissa ruokaa kauppamatkustajille. Henkisesti väsyneet miehet saivat oppia kutomaan kangaspuilla tai nikkaroimaan." (Merete Mazzarella Alma - edelläkävijän tarina)

Elli Järnefelt on Alman pensionaattikaveri Pariisista ja Alma (Mazzarella) kuvaa tätä niin kauniisti, että tekisi mieleni itkeä. Elli Järnefelt on kiihkeä sosialisti ja yhtä aikaa hienostuneista hienostunein. Vuonna 1901 Elli kuitenkin tappaa itsensä ja vaikka tämä on kertonut veljistään - etenkin Arvid Järnefeltistä - lämpimästi, hänestä on Vanhempieni romaanissa vain lakoninen muutama lause.

Siskon itsemurha on häpeä. Mitähän Aino Sibeliuksen elämäkerrassa on Elli-siskosta? Ainohan on kaikkea muuta kuin sosialisti. Varmaan Aino häpesi Elliä.

Lähetin Matin lentämään. On tällä hetkellä Vaalan lentokentällä. Jatkaa Muhokselle. Halusin siivota rauhassa. Imuroin puolitoista tuntia ja levitin pari mattoa. Matti olisi onnellisempi, jos maailmassa ei olisi mattoja tai verhoja. Minä puolestani en voi elää ilman iloisenvärisiä räsymattoja tai vanhojen ihmisten persialaismattojäljitelmiä.

Joskus lävitseni käy hyytävän kylmä aalto. Mietin, miten ihmeessä olemme kaiken kokemamme paskan jälkeen yhdessä emmekä edes pidä samoista asioista. Annan vitutuksen aallon kulkea lävitseni. Ehkä huudan vähän tuskasta tai itken hieman.

Sitten kohdistan ajatukseni hyviin hetkiin. Eilen Matti hieman muistutti tuttua pikapani... ei kun pikajuoksentelijaa ja oli ryntäämässä Nurmeksesta eteenpäin. Sanoin tiukasti, että nyt mennään katsomaan, onko Nurmeksen kotiseutumuseo sama kuin Ikola.

Oli se ja sain Matin rauhoittumaan. Ajoimme Lieksan Viekijärven kyläkauppaan ja ostimme kaurahiutaleita ja Lähipellon Vehnäryynejä. Vehnät on viljelty Kettusen tilalla ja osoite on Jamalintie. Pitää keittää rauhallisesti vehnäryynipuuroa tai hauduttaa uunissa.

Joimme luvatut pullakahvit ja katsoimme Viekijärven kylän yhteisen aarimaan. Yhteispellon portilla oli iloinen kyltti ja minä luulin, että siinä on leikkipuisto. Kävimme kirkolla kuuntelemassa ehtookellot. Ensi kertaa elämässäni olen paikalla, kun kirkontornin luukut avautuvat ja alkaa kellojen mouku.

Kirkosta tanssi ulos nuorehko nainen, kellonsoittaja. Minä luulin, että kellojen soitto luterikirkoissa on automatisoitu. Lasten isä kävi Valamossa kellonsoittajakurssin ja häneltä jäi perinnöksi cd:llinen kellonsoittoa. Eri klangi on ortodoksisten pyhäkköjen soinnissa. Viekijärvellä on ortodoksinen pyhäkkö, Pyhän Nikolaoksen tsasouna, saman tien varrella kuin luterikirkko.

Nurmeksen ABC:ltä pongasimme Nurmeksen pörröpäisen isä Simon juhannuslookissaan - keltainen teepaita ja crocsit. Isä Simo on myös polyglotti, jos oikein olen ymmärtänyt.

Koirat tekivät Viekijärven lentokentällä iltakakat ja sitten ihan randomina ajoimme Mätäsvaaraan. Mätäsvaarassa on toiminut molybdeenikaivos vuosina 1939 - 1947. Ei edes kymmentä vuotta ja silti kylään on rakennettu Alvar Aallon suunnittelemia kaivostyöläisten pientaloja sekä kolme rivitaloa.

Mätäsvaaran sivukylän kirppikselle pitää vielä joskus mennä ilman Mattia.