Rautavaara pääsi Ylen uutisiin - sääkartalle

Huikkailuita Riikka Suomisen Suhteellisen vapaassakin valitettavasti

(Mi´ on ihmeboomi, kun kaunokirjoissa huikkaillaan?)

Antti Heikkinen ja Dannyn elämäkerta

ti 29.3.2022, pe 1.4.2022 ja la 2.4.2022

Perjantaina heräsimme omien hampaidemme kalinaan. Avasimme älytelevision. Ostimme älytelkkarin viime syksynä Juuan Veikon Koneesta. Halusin älytelkkarin Kaivokoskelle pitkien syysiltojeni ratoksi ja rakastuin mainostelevisiokanaviin.

Mainoksia en ollut nähnyt muutamaan vuoteen, sillä lineaaritelevisio ei näkynyt Lapinlahdella kesän 2019 jälkeen. Katsoimme televisiota Matin surfacelta ja usein pelkästään Yle Areenata.

Eilen television seitsemän uutisten säätyyppi, Matti Huutonen kertoi, että olimme nukkuneet Suomen kylmimmässä paikassa. Huutonen kuvasi, että kylmintä edellisenä yönä on ollut Nurmeksen tienoilla ja Kainuun suunnalla. Nauratti, kun hänen sääkartalleen oli karttagraatikko kirjoittanut: Rautavaara -23,4.

Rautavaara kyllä kuuluu Pohjois-Savoon, mutta sitä kukaan ei ollut Matti Huutoselle ilmeisesti tarkentanut. Hän on syntyisin Uuraisilta Keski-Suomesta. Ikään kuin Huutosen päässä olisi käynyt hedelmäpeli. Mitää vittua, Nurmes, Kainuu? Mikä vitun Rautavaara?!?!

No ei se mitään. Rautavaara on uniikki. Nurmeksen (Pohjois-Karjalan) ja Kainuun sekä Pohjois-Savon rajamailla ollaan. Se minulle sopii mainiosti. Meidän rannassa kulkee Suomi-Ruotsin ja Venäjän raja. Me olemme vuoden 1595 Venäjän puolella tässä.

Rautavaara muuttaa sopuisatkin Alaskan huskyt Venäjän susiksi. Äsken (la 2.4.2022 klo 8.30) Halla istui lumipenkan päällä ja ulvoi kuin susi. Pyry hyppäsi pikku kamarin sängyltä ja uusien pantaan tarraan kiinnitettävien paikantimien ansioista uskallaan päästää toisen koirista aina pihalle irti.

Eivät ne pitkälle mene, jos toinen on juoksulangassa kiinni. Kohta on tulossa mielenkiintoisia vieraita ja Matti lähti hakemaan kirkonkylältä vieraspullaa. Söimme eilen iltapäiväkahvilla vierasvaran. Piti panna pakastimeen Vesannon Vestorin pullapitkosta loppu. Emme ehtineet.

Vettä pitäisi hakea ja aamunpuurolautaset pestä. Otsikon alarivit sain aikaan maaliskuun viimeisenä päivänä, merkinnän kaksi ja puoli ensimmäistä kappaletta eilen ja nyt rysäytän merkinnän loppuun. Kaivokoskella menee tuhottomasti aikaa kotitöihin enkä kehtaa Matin raataessa naputtaa läppäriä.

Äänikirjoja olen kuunnellut kosolti, sillä voin hakea puita ja vettä sekä sytytellä uuneja korvanapit korvissani. Illalla en kehtaa ottaa paperikirjaa käsiini, vaan virkkaan värikkäistä langoista jotain. Mökin akka ei kiikkutuolissa kiikuttele, ellei kädet koko ajan käy.

En tiennytkään, että virkkuujälkeni on tasaista ja etenevää. Äiskällä oli myös.

Olen kantanut eri paikoissa mukanani Antti Heikkisen Mummoa. Aina välillä muistan, miksi, enkä ole ollut tilaisuudessa kirjoittaa. Nyt kirjoitan! Antti Heikkinen on valmistelemassa elämäkertaa Dannysta ja Mummossa oli kuin sitä varten maailmanhistorian kirjallisuuden kaunein kuvaus nuoren tytön ja vanhan opettajamiehen sukupuoliyhdynnästä.

En tosin ole lukenut Vladimir Nabokovin Lolitaa enkä Thomas Mannin Kuolemaa Venetsiassa. Vaikka Dannyn rakkauselämä keltalehtien perusteella (Armi-Erika Vikmanit ja Helmi Loukasniemet) vaikuttaa lähinnä käsikirjoitetulta draamalta, jolla lisätään mielenkiintoa nuorten naisten uraa ja vanhenevaa elostelijaa kohtaan, voi olla, että jossain kohtaa Dannyn öllöttävää rakkauselämää (näin vanhenevan vaimon näkökulmasta) on ollut aitoa ja lempeää lempeä.

Sitä paitsi Antti Heikkisen Mummon etulehdelle olen kirjoittanut: "Mistä ihmeestä voi nuori mies tietää, miltä tuntuu, kun kuukautiset alkavat?" Sivulla 52 on kuvaus siitä, kun Maija kesken koulupäivän alkaa vuottaa verta.

Pidän Dannya ja hänen julkisuussuhteitaan öklöttävinä sen vuoksi, että olen itse juuri vanheneva vaimo, joka joutui katsomaan kaikenlaista vierestä. Nuoret naiset liimautuivat saunavastan lehtinä aviomieheni pyllyyn milloin mistäkin syystä. Pari kolme restauroijan uraa edistääkseen.

Toisaalta. Erika Vikmanissa on jotain voimakasta. Armi Aavikko jäi uhriksi. Miksi Armi Aavikko ei saanut itseään repäistyä Dannysta irti ennen kuin oli jo täysin alkoholisoitunut?

Miksi minä en saanut itseäni repäistyä irti Matti Valkosesta vuonna 2010, kun suhteemme oli tullut päätökseen ja oli selvää, että emme saa yhteisiä lapsia? Riikka Suomisen Suhteellisen vapaata antoi aihetta miettiä sitä, mutta en ryhdy pohtimaan vielä.

Pitää panna tuvan uunin pellit kiinni sekä luututa pikku-uunien edustat. Hakea vettä.

Kirjoitan sen verran, että jokaisessa kuuntelemassani kirjassa on nyt monen kuukauden ajan käytetty verbiä: huikata. Huikata on kevytkirjallisuuden merkki ja kun se tuli vastaan jopa Riikka Ala-Harjan uusimmassa romaanissa Tämä ei ole tv-sarja, petyin kovasti.

Riikka Suomisen Suhteelliseen vapaassa aviopuolisot huikkailivat toisilleen ainakin kaksi kertaa. Jonathan Franzenin Crossroadsissa huikkaus esiintyi viisi kertaa. Se ei ole Franzenin vika. Kääntäjä on syypää. Huikkailun aloitti Eppu Nuotio jommassa kummassa kevytkirjasessaan, jonka viime syksynä kuuntelin.

Olen aina huikkauksen jälkeen, että blääh. Tämä on nyt tässä.

Ainoat, joka ei ole tekstissään huikkaillut, on Tiina Raevaara tietokirjassaan Minä, koira ja ihmiskunta sekä Patrik Svensson Ankeriaan testamentissa. Eikä muistaakseni myöskään Emmy Abrahamsson mainiossa kirjassaan Kuinka rakastua mieheen, joka tulee puskasta.

Abrahamssonin tosipohjainen tarina voisi olla minusta ja Leonidista.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi