Riikka Ala-Harjan Tämä ei ole tv-sarja

Myyntikoulutuksessa tänään yritysblogista

Savon Sanomien lukija haluaa poistaa Rautavaaran Venäjänhiekan Suomen kartalta

ke 6.4.2022

Olipa kiva päivä eilen. Taidan panna jäsenhakemukseni Juuan Tiistaiseuraan. Oli niin jännät keskustelut, kun värkkäsimme virpovitsoja sormenpäät vihreinä ja kun joimme jälkiteet.

Puhuimme Ukrainasta, Venäjästä, kirjailija Heikki Turusen tuotannosta ja monimutkais-vuolaista murreilmasuista pakuksi keittyneestä kielestä (!), Hämeenlinnasta, Kärkölästä, murteista, Panteleimonin Timanttirististä, Nappi- ja Lilli-nimisten koirien edesottamuksista sekä Toivo Kärjestä ja Nilsiästä. Demokratiankin mainitsimme Suomen presidentti-instituution yhteydessä.

Seuraavaksi presidentiksi päätimme äänestää RKP:n Anders Adelcreutzia. Hän on eduskunnan kyselytunteja seuranneiden tiistaiseuralaisten mielestä edustava, kielitaitoinen ja hänellä on komea sukuimi. Voi, että tällaisesta huumorista tykkään.

En uskaltanut ajaa Juukaan eilen oikotietäni, Hirvivaarantietä. Lähetin Sorjossisarusten whatsapp-ryhmään kuvan Lehtovaaran ja Juuan viitasta sekä risteyksen jälkeisestä tieosuudesta; olen menossa ja tie on ihme kyllä aurattu auki. Ajoin jokusen kilometriä ja sivua Tämä ei ole tv-sarja -romaania eteenpäin ja a vot, aurattu tieosuus päättyi. Onneksi ketään ei tullut jyrkissä ylämäissä vastaan. Olisin taatusti jäänyt kiinni, sillä tiessä oli yksi ajoura, sitä pitkin oli mennyt pari autoa. Saabin etupuskuri työnsi edestään lunta.

Joku oli ehkä ajanut edeltäni maasturilla. Luojan kiitos, että oli, sillä umpilumessa en olisi päässyt mäkiä ylös.

Tässä kohtaa kirjoittamiseni keskeytyi ja kävin Uutta potkua uusasiakashankintaan -koulutuksen toisen päivän. Kaksiosainen koulutus on YOM-koulutuksia ja siinä käsiteltiin tänään muun muassa yritysblogin kirjoittamista.

Arvatkaapa vain, kuinka monta kertaa minulle on sanottu, etten saisi kirjoittaa yritysblogissani niistä asioista, joista kirjoitan. Arvatkaapa vain, mitä olen sanojille sanonut. En itse asiassa juuri mitään. Olen näyttänyt heille kuvannollista keskisormeani.

Ilmoitin Matin ja itseni toukokuiseen YOM - Yritys, oppii ja menestyy - lean-johtamiskoulutukseen. Nimetön kirjeenvaihtotoverini, joka luonnehti minua ahneeksi, vittumaiseksi ja pierunhajuiseksi, pierköön nyt verta. Hänhän oli pöyristynyt muudaassa kirjeessään minulle, kuinka käyn yrityksen laskuun kalliita koulutuksia.

Voi voi. Lohduksi voin kertoa, että YOM-koulutukset maksetaan EU-rahoista. Niihin me yritykset saamme Des Minimis -apua. Aivan mainio systeem. En väsy opiskelemaan näitäkään asioita.

....

Kun pääsin Hirvivaarantielle, puhelin putosi netistä, lunta Hirvivaarantiellä oli jostain syystä vähemmän kuin Lehtovaarantiellä. Hankamäen tienristeyksen toisella puolella seisoi aurakuormuri ja Hirvivaarantien risteyksen tukki märkä lumivalli. Pikitiellä oli sulakeli.

Tämä ei ole tv-sarja palautui puhelimeen pikiteillä. Kirja ei olisi jäänyt paluumatkalla ehkä ollenkaan jumiin, ellen olisi käynyt pompauttelemaan sitä taaksepäin. Pari kertaa piti kuunnella kohtia toiseen kertaan tai jopa kolmanteen, sillä romaanissa oli käänteitä, joita en ensi kuuntelemalla tunnistanut käänteiksi.

Ehkä klassisen draamankaaren kliimaksi oli tarkoituksella vähän blääh. Antikliimaksi. Joka tapauksessa jouduin siinä kohtaa ottamaan kuuntelemani luvut peräti kaksi kertaa uudestaan. Romaanihenkilöt Ala-Harja ja Malmivaara veneilivät merellä, sitten oli pätkä käsikirjoittajaopiskelija Kuormasen lopputyötä poistettavaksi merkattuine lauseineen ja poks, tulee romaanin suurin käänne, kliimaksi. Joka kuitenkin jotenkin tyhjentyy antikliimaksiksi.

Se oli käänne käänteen vuoksi, koska niin on käsikirjoittamisen oppeihin kirjoitettu.

Piti kerrata; jäikö minulta jotain tajuamatta aiemmassa luvussa, jossa Ala-Harja ja Malmivaara veneilevät. Ikään kuin kirjailija Riikka Ala-Harja olisi tarkoituksella harhauttanut minut, lukijansa, puolihuolimattomaan tapahtumien seuraamiseen ja sitten pam! Rättiä naamaan. Siitäs sait, kun et ollut tarkkaavainen.

Romaani on ärsyttävä. Se varmaankin parodioi televisiosarjamaailmaa ja yleensäkin julkisuutta. Parasta romaanissa oli romaanihenkilö Ala-Harjan sisäinen puhe ja tämän suhde poikaansa. Pojan isä oli puolalainen eikä häntä romaanin tapahtuma-aikaan näkynyt.

Kun pojan pohjalainen ukki äkäilee vanhuuttaan, poika syyttää äitiään siitä, että tämä ei onnistunut tarjoamaan edes todellista perhettä. Pojan syytös tuntui veitseltä omassa lukijanvatsassanikin. Äidin ja pojan suhde on kuitenkin lämmin. Se kestää tunteenpurkaukset. He katsovat yhdessä Aikuiset tv-sarjaa.

Tuli ihan mieleen vuosi 2012 ja se, kuinka katsoimme yhdessä Marian kanssa Selviytyjät Suomi -ohjelmaa. Siinä oli luterilaisen kirkon ohjelmaan syöttämä nyrkkeilijäpappi, Hanna (silloin Vaittinen) Paavilainen, ja kemiläinen vasemmistonainen Sari Ekorre-Nummikari. En olisi katsonut koko sarjaa muuten, mutta halusin tietää, mikä on lasteni maailma.

Nyt sunnuntaisin on mukava, kun pastori Hanna Paavilainen johdattelee televisioituihin jumalanpalveluksiin. Muistan Selviytyjien katsomisen ja tietenkin tulee kamala ikävä tyttöjäni.

Tämä ei ole tv-sarja on ärsyttävä, mutta ehdottomasti kiinnostava. Kirjallisuustutkija Sanna Nyqvist kirjoittaa uusimmassa Parnassossa siitä, kuinka hän itsekin käyttää sanaa kiinnostava laiskasti: "Se on kuin mentaalinen post it -lappu, jolla merkittyyn asiaan en kuitenkaan välttämättä palaa."

Tämä ei ole tv-sarja taitaa olla romaani, johon en välttämättä palaa. Se vetää puoleensa ja samalla herättää torjuntaa. Ärsyynnyin siihen, että tv-sarjan käsikirjoittajat veivasivat edestakaisin eikä valmista näyttänyt tulevan edes esittelytekstistä.

Romaanihenkilö Nenonen, joka alunperin oli käsikirjoitustiimin aktiivisin, vaikka romaanihenkilö-tuottaja Haapkylä kuiskuttelikin Ala-Harjalle, että tämän tulisi ottaa ohjat käsiinsä, lähti lätkimään kirjoitustiimistä kesken kaiken. Hän käänsi alkuperäisen idean toiseen asentoon ja sitten, kun osa oli pahoittanut muutoksesta mielensä ja oli käyty kovat skabat siitä, mitä tehdä ja Ala-Harja oli opportunistisesti suostunut Nenosen muutokseen, Nenonen käänsi taas kelkkansa: Ei toimi tämäkään, hänpä lähtee tiimistä.

Lukija turhautui. Niin varmaan oli tarkoituskin, mutta minä halusin jättää kirjan siinäkin kohtaa kesken. Tehdä Nenoset. Ei tämä toimi. Jahnausta, jahnausta, jahnausta eikä oikein mitään jää mieleen.

Parnassossa oli myös erinomainen Niina Hakalahden kirjoittama artikkeli Sekakäyttäjä-taviksen tunnustuksia. Hakalahti erottaa itsessään kirjoittajan ja kirjailijan. Kirjoittajana hän tekee sitä, mitä haluaa eli kirjoittaa. Kirjailijana hän sen sijaan joutuu kohtaamaan monenlaisia instituution rajoituksia, esimerkiksi sen, että ei löydä kustantajaa jollekin käsikirjoitukselleen.

Juuri näin. En missään herran nimessä halua kirjailijaksi, vaikka kirjoitankin koko ajan ja suunnittelen seuraavaa siirtoa romaanikässärissäni. Seuraava siirto ehkä on kooovin dramaattinen. Meinasin ihan avata tiedoston. Seurasin sivusta kirjailija Raili Miettisen kärvistelyä kustantajan löytämiseksi ja sitten kirjan markkinointia ja myymistä. Valtaosa kirjailijoista hoitaa sen nykyään itse. Ei minusta ole sellaiseen tempomiseen.

Kirjoitan, koska rakastan kirjoittaa niin kuin Niina Hakalahti Parnasson jutussaan sanoo.

...

Uusimmassa Parnassossa on hyvä runo Venäjästä. Hannu Hirvosen runossa Ei surise on säe: "Lenin sähköisti Neuvostoliiton. Putin veti töpselin seinästä."

Savon Sanomien Lukijan Sanomissa oli vedetty isolla jonkun valopään (Jari Sihvonen) kirjoitus siitä, että Tiilikan Venäjänhiekan nimi pitäisi muuttaa. Sihvonen kyllä kirjoittaa ihan asiallisesti ensin, että nimitys on peräisin Täyssinän rauhan ajoilta, vuodelta 1595 ja sillä tarkoitetaan, että ranta jäi rauhassa silloisen Venäjän puolelle.

Sitten tulee karmivaa sentimentaliaa, tämän oikeasti täytyy olla parodiaa: "Hiekkaranta on värjääntynyt Venäjän lipun punaisella. Hiekka hehkuu verenpunaisena." (Savon Sanomat B2, ke 6.4.2022)

Jari Sihvosen heruttelu saattaa voittaa noloudessaan jopa edellispäivän Seppo Konosen kolumnin lopun. Kono vetelee kirjoituksensa lopussa mutkia suoriksi: "Venäjän kauniin kuoren alla on toisenlainen totuus: armoton peto, jolle kaikki inhimillinen on vierasta." (Savon Sanomat A4, ti 5.4.2022)

Voi jee-sus. Milloin Seppo Kononen meinasi eläkkeelle jäädä? Kai toimittajillakin on jokin virkayläikäraja?

Sitä paitsi jäin ihmettelemään Jari Sihvosen logiikkaa. Venäjän lipussa on punaisen lisäksi valkoista ja sinistä. Pitäisikö Suomen lipun värit muuttaa vaikka keltaiseksi ja vihreäksi? Eihän sitä nyt voi olla sinistä ja valkoista, kun kerta Venäjän lipussakin on.

Ja entäs suomalaiset, jonka sukunimi on Venäläinen? Tunnen 1990-luvulta Eeva Venäläisen, joka meni naimisiin herra Passin kanssa. Ymmärrettävistä syistä Eeva ei ottanut kaksoisnimeä. Jari Sihvonen varmaan suosittaa Venäläisille sekä sellaisille, joilla on venäläinen sukunimi, kuten Ivanov tai Ljuhanov, itsensä ampumista saunan takana.