Must read piti taas tilata Andrei Sušentsov Moskovski Komsomolets -haastattelun takia

ma 4.4.2022

Ärsytti jo vuonna 2014, kun me, Lapinlahden Venäjä-seura järjestimme tilaisuuksia Amerikasta Venäjän peilikuvana, että niin monet ihan älykkäätkin tyypit (kuten tohtori Loimulohi) esittivät Venäjästä typistyksiä. Sen vuoksi halusin, että Me venäjäseuralaiset otamme selvän myös Amerikasta.

Tässä heti alkuun pyydän anteeksi, että suutuin niin suunnattomasti tohtori Loimulohelle, Antti Loimalahdelle, Nato-mielisyytensä vuoksi. Jostain syystä kokoomusmogulin Antti Sarvelan Nato-mielisyys ei nypi samalla tavalla. Ehkä se johtuu siitä, että Sarvela tulee oikealta.

Antti Loimalahti ei tule oikealta eikä vasemmalta, vaan vihreistä. Eikä Antti Loimalahtea toisaalta koskaan näkynyt järjestämissämme Kansantaloutta tasan kaikille -foorumeissa. Panin sen merkille ja loukkaannuin syvästi. Antti Sarvela kävi KTK:ssamme. Vaikka hän oli varmaan kaikesta aivan täysin eri mieltä, hän kuitenkin kunnioitti meitä erimielisiä kiinnostumalla siitä, mitä ajattelemme.

No hitto, kohta hihani palavat jälleen. Ehkä minua pimpeloitti se, että koin tohtori Loimulohen ylimielisenä. Hän tuntui tietävän jo valmiiksi, että KTK-jutuissamme ei ole mitään osallistumisen arvoista. Prrkllll.

Aikataikaan 2015 kutsuimmekin iisalmelaisen kartanonisännän Antti Sarvelan puhumaan teemasta Antin Amerikka ja isä Markku Suokonaution kertomaan omasta Kanadastaan. Aloin lukea amerikkalaista nykykirjallisuutta, kuten Richard Powersin Suopeuden ja Jonathan Franzenin Vapauden.

Kaksi muuta kirjaakin tässä mainitsen, kunhan pääsen Lapinlahdelle lunttaamaan modernin länsimaisen kirjallisuuden kirjahyllyosastostani. Toinen on keltainen kirja, muttei Otavan Keltaisesta kirjastosta ja toinen sininen. Löysin kirjakierrätyksestä egyptiläisen Alaa Al-Aswanin Chigagolaisittain.

Että tällainenkin Chigago on, hihkuin ja hankin kummipojalleni siitä toisen kappaleen.

Richard Powersin Ikipuut on kesken kuuntelun. Sitä on jäljellä vielä vähän yli kaksi tuntia. Ikipuiden kesto on yhteensä vuorokausi. Kirja on massiivinen ja lumoava yhtä aikaa. Aloitin sen loppukesästä ja menee ehkä kesään, että kuuntelen sen loppuun.

Ikipuiden jälkeen ymmärtää ei vain Amerikkaa, vaan koko maailmaa, paremmin. Vähän niin kuin venäläisten nykynovellikokoelman Toisaalta, kaikkea voi sattua jälkeen maailma ei näyttänyt yhtään samalta. Olga Slavnikovan novellissa Tšerpanovin sisarukset kaksi siskoa alkaa jossain kaukaisessa suon ympäröimässä siperilaiskylässä kunnostaa veturia.

Ihan vain huvikseen. Kun he olivat saaneet veturin ja jokusen vaunua liikenteeseen, siskokset järjestivät ajeluita. Ihan vain siksi, että se oli mukavaa. Novellin lopussa viranomaiset sulkivat radan jonkin tekosyyn varjolla, mutta ei sen väliä, siskot olivat jo saaneet aikaan jotain omaehtoista eivätkä he olleet vakaan alkoholisoitumisen tiellä, kuten valtaosa kyläläisistä.

Oikeastaan sama boomi on meneillään Suomessa. Ihmiset värkkäävät nyppyryijyjä, ITE-taidetta, myyvät tauluja ja kirjoittavat romaaneja. Eivätkä odota virallisten instanssien tunnustusta.

Ikipuissa on samaa henkeä. Romaanin päähenkilöstöön kuuluva Patricia Westerford tutkii muun muassa puiden kommunikointia ja joutuu tiedeyhteisön hylkimäksi ja tekemään vuosikausia hanttihommia henkensä pitimiksi. Westerford markkeeraa Ikipuissa todellinen Susan Simard, ekologi.

Westerford-Simard ei odota tutkimuksiinsa rahoituksia, vaan raataa matalapalkkaduunia ja samalla tekee itsepintaisesti mittauksiaan.

Jos ajattelisin vain, että Amerikka on paska markkinafundamentalistinen maa eikä sieltä tule mitään mielenkiintoista, jäisi paljon selvää ottamatta ja lopulta ymmärtämättä.

Sama koskee Venäjää. Poltin aikoinaan totaalisesti hihani Antti Loimalahden Iisalmen Sanomien kolumnista (5.1.2015). Antti Loimalahti kirjoitti otsikolla Suomettumisen aika on ohitse, että Suomen seuraavan hallituksen historialliseksi tehtäväksi nousee Suomen saattaminen Naton jäseneksi.

Nato-jäseyys oli kolumnin loppukohotus, johon tohtori Loimulohti pääsi ajatuskiemuroiden jälkeen. Nyt vasta toiseen kertaan tekstiä lukiessani tajusin, että syyllistyin samaan, mistä Loimulohea syytin. Hirmustuin Nato-jäsenyyshaaveista niin, että löin poikki keskusteluyhteyden. 

Tunnustan, että suutuksissani en lukenut kolumnia toiseen kertaan - ainoassa lukukerrassanikin hyppäsin suoraan loppuun ja siinä sitä oltiin. Minulta jäi välistä esimerksi tämä: "Olen viime aikoina kuunnellut autossa Tuntematonta sotilasta. Suorastaan hyytävän ajankohtaiselta on tuntunut Kapteeni Kaarnan pohdiskelu paloaukealla juuri ennen sodan syttymistä. Suomella ei vaihtoehtoja ollut. Puolueettomaksi ei voinut jäädä. Oli liittouduttava ja kahdesta pahasta oli valittava pienempi." (Antti Loimalahti, Iislamen Sanomat 5.1.2015)

Kysyin äsken Matilta, miksi kävi niin, että Natsi-Saksa miehitti Norjan, mutta ei Ruotsia. Ruotsi sai olla rauhassa. Suomi joutui liittoutumaan natsien kanssa ja kävi niin sanotun erillissotansa Neuvostoliiton kanssa. Matti asettui selälleen suuren salin parisängylle ja käski minun etsiä älytelevisiosta, rakastan kumpaakin, älytelevisiota ja Mattiakin juuri tämän vuoksi, ei kanavaa 18, josta tulee maksullista pornoa, vaan Yle Areenan ja sotadokumenttien joukosta Arktiset vaietut sodat.

Mattini muisteli, että Arktiset vaietut sodat kertoi jotain siitä, miksi Norja joutui miehitetyksi. Kuvioon oli sotkeutunut myös Britannia. Vuodelta 2006 Ylen arkistosta löytyy juttu ruotsalaisesta sotatutkimuksesta. Ruotsi mielisteli Natsi-Saksaa palauttamalla muun muassa suomalaiset sotilaskarkurit takaisin. Pohjois-Ruotsissa oli Saksan sotateollisuuden tarvitsemaa malmia.

https://yle.fi/uutiset/3-5224301

Jutusta ei käy ilmi, lähettikö Ruotsi juutalaisiaan keskitysleireille, kuten Norja joutui tekemään. Oli hätkähdyttävää Tromssassa kesällä 2020 seistä katukäytävällä ja lukea pienistä laatoista, kuka tuhoamisleireille joutuneista juutalaisista oli asunut missäkin. Suomen toisen maailmansodan historiasta löytyy kuolemanlaiva S/S Hohenhörn. Laivalla kuljetettiin Saksaan tuhottavaksi kahdeksan juutalaista ja joitain kymmeniä sotavankeja. 

Kaikki tämä hyväksytään meillä ikään kuin historiallisena välttämättömyytenä, kuten Antti Loimalahti kirjoittaa, mutta Suomen mielistelysuhteet Neuvostoliittoon toisen maailmansodan jälkeen ovat jotain niin niin niin kovin häpeällistä. Ennemmin mielistely kuin Varsovan liiton joukot, sanon minä. Ennemmin mielistely nytkin kuin Venäjän armeijan hyökkäys.

Tai miksei mielistelyn sijaan voisi olla diplomatia? Mikä erottaa diplomatian mielistelystä? Olen lukemassa Hesarin Kuukausiliitteestä Jouni K. Kemppaisen juttua Putinista ja sen jälkeen luen yhtä tarkkaan Marko Junkkarin jutun Tarja Halosesta.

Ehkä sitten ymmärrän jotain. Joka tapauksessa soisin, että presidentti Sauli Niinistö vaikka hieman nuolisi Putinin persettä, jos sillä pystyttäisiin välttämään arvaamattomaksi käyneen naapurin hyökkäys tai sodan eskaloituminen. Sitä paitsi! Hyviä suhteita Yhdysvaltoihin ei kukaan kyseenalaista. Miksi Washingtonissa hyppääminen on loistavaa suhteiden hoitamista ja Venäjälle suuntautuminen suomettumista?

(Toisaalta Putin näyttää aivan siltä kuin eläisi jossain toisessa todellisuudessa. Edelleenkin olen sitä mieltä, että Venäjää johtaa umpihullu tyyppi ja varmaan vaarallinen myös siksi. Ulkoministeri Sergei Lavrovin ilme YK-kokouksessa oli paljon puhuva; kokousväki poistui salista, kun Lavrov puhui.

Ai, tästä onkin Suomen Kuvalehdessä: "Kun Lavrovin nauhoitettu puheenvuoro YK:n suuressa salissa käynnistettiin, yli sata diplomaattia marssi protestina salista ulos. Lavrovia jäi kuuntelemaan vain kourallinen osallistujia lähinnä Kiinasta, Syyriasta ja Venezuelasta."

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/sergei-lavrov-yritti-monta-kertaa-erota-mutta-putin-ei-antanut-nyt-ulkoministeria-voi-odottaa-tuho/?shared=1212400-1eec1701-1

Hesarin Kuukausiliitteen takasivun sarjakuva Ajatushautomo tavoitti jotain tarkasti, kun piirsi Lavrovin täysin vittuuntuneena hommiinsa: "Miksen lopettanut näitä hommia ajat sitten? Nyt on liian myöhäistä."

Must readissa on Erkka Railon juttu venäläisen tutkija Andrei Sušentsovin artikkelista Moskovski Komsomoletsissa. En ole neljään vuoteen tilannut kuin Must Readin otsikot. Nyt oli pakko ostaa kuukausisopimus. Haluan lukea kaiken, mitä Venäjästä on kirjoitettu. Railon Sušentsov-lyhennelmän mukaan Venäjän kannatti tehdä ennaltaehkäisevä isku Ukrainaan, ennen kuin maasta muodostuu Venäjälle samankaltainen uhka kuin Pakistanista on tullut Intialle.

Jutun lopussa viitataan Kiinaan. Kiinalla ei ole mitään sitä vastaan, että USA:n vaikutus maailmanpolitiikassa vähenee. Lisäksi kiinalaiset omistavat Ukrainassa valtavasti maatalousmaata. Tästä oli puhe vuoden 2014 EU-vaalien alla, kun maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki oli Varpaisjärvellä EU-kiertueellaan.

Sitran sivuilta löysin tällaisen kirjoituksen Teppo Turkilta:

"... Kiinan kahden valtiollisen yrityksen Xinjiang Productionin ja Construction Corps’in sekä ukrainalaisen maatalousjätin KSG Agro viime kesäkuussa allekirjoittama sopimus, jolla Kiina osti Ukrainan Dnipropetrovskin alueelta lähes sata tuhatta hehtaaria Ukrainan hedelmällisintä viljelysmaata. Ostettu alue on valtava ja vastaa kooltaan lähes Hong Kongin pinta-alaa. Kiinalaisten on tarkoitus käyttää maata viljan viljelyyn ja sikojen kasvattamiseen.

Investointi on rahallisesti mittava: uutisen mukaan Kiina tulee käyttämään kauppaan yli kaksi miljardia euroa. Investoinnin suuruus Ukrainan maatalouteen on historiallinen ja valtava. Ja lisää, nyt ostettu sadan tuhannen hehtaarin maa-ala on vain alkusoittoa sillä Kiinan valtio on hankkimassa tulevaisuudessa Ukrainasta lisää lähes kolme miljoonaa hehtaaria Euroopan parasta viljelymaata."

https://www.sitra.fi/blogit/idan-taju-euroopasta-kiinan-vilja-aitta/

Teppo Turkki on nykyään Japanissa Suomen Tokion suurlähetystössä tiede-, teknologia- ja innovaationeuvoksena. Hän on Sitran sekä Tekesin yhteinen Itä-Aasian asiantuntija vastuualueenaan erityisesti Japani, Etelä-Korea, Taiwan ja Indonesia.

Haluaisin myös tietää, mitä tarkoitti Suomen Kuvalehdestä mieleeni jäänyt kuva, jossa Putin, Turkin Erdogan ja Irakin johtaja marssivat messevinä jostain korkean tason neuvotteluista. Panin lehden syrjään palatakseni siihen myöhemmin enkä nyt löydä sitä enää.

Nyt on pakko hakea pihalta sinne jäähtymään jättämäni tuhkasankot. Pitää hakea myös posti, vettä ja polttopuita. Matti kysyi äsken, mitä syömme illalla. En ehdi miettiä näitä tämän enempää.

Pitää järjestää jokin pieni salonkikeskustelu näistä asioista.

Tämmöisen ehdin äsken napata wikipediasta:

"Norjan antauduttua Ruotsi allekirjoitti 8. heinäkuuta 1940 virallisen kauttakulkusopimuksen. Tuolloin sallittiin Saksan niin sanotut lomalaiskuljetukset (ruots. permittenttrafiken​) rautateitse Norjaan. Liikennettä laajennettiin myös asekuljetuksiin. Kolmen vuoden aikana Ruotsin läpi kuljetettiin noin 2 140 000 sotilasta ja 100 000 autokuormallista aseita ja ammuksia."