Anna Maria Mäen Äänenkantama

ke 16.2.2022 klo 15.50, päivän toinen merkintä

Puhelin sippasi eilen iltamyöhällä. Olen kohdellut Samsungiani kaltoin. Se on käynyt milloin lumihangessa, milloin lunta on punkenut samaan taskuun puhelimen kanssa. Puhelinpolo on oirehtinut jo pitkään, mutta eilen sippaus kesti ylettömän kauan.

Nöyrryin. On pakko hankkia uusi, vaikka olin jotenkin kiintynyt Samsungini säröiseen lasiin. Toki puhelin kuivui. Se heräsi henkiin viime yönä puolilta öin. Kuivui. Nyt odottelen Iisalmen kirjastossa sitä, että Samsungini kopioidaan Redmihin. Redmi on Matin suosikki. Vaikuttaa kestävältä, sillä Matti ei ole saanut omaa Redmiään rikki vieläkään.

Cat-puhelimissa on niin tyhmät soittoäänet, että en halua sellaista, vaikka niitä voisi vähän paiskoa ja ne kädessä voisi varmaan sukellellakin. En kuitenkaan halua sukeltaa puhelin kädessäni. En halua sukeltaa muutenkaan, vaikkakin kyllä puhelin voisi olla vedenkestävä. Viime loppukesästä uin kotijokirannassa ja kuuntelin kirjaa, jonka nimeä en muista enkä kirjailijan nimeäkään. Puhelin kumisi ämpärissä ja pelkäsin, että kun nousen laiturille, ämpäri putoaa jokeen.

Toivottavasti puhelinliike kopioi puhelimeen Storytelin. Tunnukset ovat peräisin Marialta ja joutuisin kysymään ne taas uudelleen.

Kävelin puolen kaupungin halki, jotta saisin askeleita. Anna Maria Mäen Äänenkantaman luin Kahvila Natassa hampsimalla (kiitos termistä kirjailija Raili Miettinen, se kuvaa tyyliäni, elämäntyyliäni oivallisesti, elän hampsien kokemuksia sieltä täältä, ei haittaa, pidän hampsimaelämästäni).

Join kannullisen vihreää teetä ja söin raakasuklaajutun. Suussani oli paha maku, sillä kauhoin pikkuruisesta purkista aivan liikaa punaista curryä limebasilikariisin joukkoon. Piti saada maku pois. Koska kuumaa teetä en voinut kumota suuhuni kerralla, ehdin lukea Äänenkantaman.

Hyppelin ylitse Sannin uupumuksen sekä osan mielisairaalakohtauksista. Ei nyt ole mielen kestokykyä kuin Juha Hurmeen koronaesseelle Torni kirjassa Pakopiste. Siinä Hurme kertoo, kuinka mielenterveysammattilaisten suositusten tai suorastaan määräysten vastaisesti lopetti jonkin psyykenlääkkeen syömisen - ja heti alkoi henki kulkea. Konkreettisesti! Hurmeen nenä aukesi.

Äänenkantaman Sanni tapaa mielisairaalassa ihanan Susannan. Susanna on juristi ja Sannin puolella. Susanna pesiytyy Sannin päähän ja ensin Susannan puhe on rohkaisevaa, mutta pian Susanna alkaa syöttää kaikkea muuta kuin rohkaisevia ajatuksia Sannille.

Susanna osoittautuu harhaksi. Kirjan loppu on lohdullinen. Sanni saa Harri-nimisen psykoterapeutin. Harri auttaa Sannia oikeasti. Sanni uskaltaa kertoa Harrille Susannasta. Ihan takuuvarmasti Harri on ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun kouluttajamme Helsingin Psykoterapiainstituutista, Harri Väisänen.

Palautan Markku Soikkelin Pakollisesti lapselliset tänne Iisalmen kirjastoon. En tiedä, ottaisinko mukaan Annamari Marttisen Mistä kevät alkaa. Pöh, jos kirja olisi Tittamari Marttisen voisin sen ottaakin. Annamari Marttinen on lappeenrantalainen kirjailija. Aijaa! Uutuushyllykössä oli toinenkin Annamari Marttisen kirja Vapaa. Jännää, miten tällainen kirjailija on mennyt minulta ohitse?

Kauno-osastolta löytyi Annamari Marttisen Ero. Jes, tämän lainaan. Romaanin päähenkilöstä kuoriutuu ihan uusi ihminen avioeron jälkeen: Hän pystyy kertomaan lapsille erosta, tekemään tulen saunan uuniin ja lähtemään vieraan miehen matkaan.

Jes! Tämän täytyy olla hyvä. Wikipediassa kerrotaan, että Savon Sanomien Rauha Kejonen on pitänyt Ero-kirjaa pinnallisena viihteenä. No jopas, sillä Etelä-Saimaan kriitikko Sari Pullinen on kirjoittanut, että Ero on viiltävää kuvausta.

Haluan uskoa Sari Pullista ja toivon, että hän ei ole Annamari Marttisen kollega ja puolueellinen.

Pakopiste - koronaesseekirjan kuuntelin syksyllä Kaivokoskella ja sompaillessa Rautavaaran ja Lapinlahden väliä. En erottanut, milloin essee vaihtui ja muutenkin tekstit menivät ihan sekaisin. Muistan, että Tommi Melenderin kuvatessa isänsä kuolemaa tulin Lapinlahdella pihaan ja jouduin istumaan autossa pitkään, kun en malttanut keskeyttää kuuntelua.

Nyt luen sen ja ehkä Juha Hurmeen nenäesseenkin. Varmaan muutkin. Mitä Leo Tolstoi todella sanoi? -esseekokoelman jätin vielä. Hyppään Antti Alasen elokuvatarinoinnin - paitsi Anna Karenina -elokuvasta tahdon lukea. Siinä oli jotain Anna Kareninan seksuaalisuudesta. Ilmaus oli jotenkin pöljä, mutta pitää tutkia kirjaa.