Fatim Diarra seuraavaksi pääministeriksi

ti 23.11.2021

Otsikon ajatus ei ole omani, vaan Kulta ry:n lobbarilta Rosa Meriläiseltä. Fatim Diarra on Meriläisen puoluetoveri, vihreä, ja hänen mukaansa maalla on tällaista:

”Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on anketa, ainoa syy sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua”.

Iisalmelainen tolokun immeinen Jyri Paretskoi kolumnissaan - oli varmaankin Savon Sanomissa ja viime lauantaina - vieläkin kuohahteli Diarran sanomisista - ei voi muuta kuin kannattaa Rosa Meriläisen ajatusta.

Liityn Fatim Diarran kannattajajoukkoihin tältä istumalta. Luin äsken viime perjantain HS-viikon ja Rosa Meriläisen haastattelun. Meriläisen peruste on se, että Fatim Diarra ei pelkää. Hän ei pelkää virheitä.

Jyri Paretskoin tolokun immeisen loputon argumentaatio tympii. Fasismi nimittäin poikii juuri tolokun immeisistä, ilmiselvistä opportunisteista. Tolokun immeiset pelaavat varman päälle. He ovat hajuttomia, mauttomia ja mitään sanomattomia.

Tolokun immeiset pelkäävät. He haluavan olla mieliksi. He ovat aina valmiita olemaan vallanpitäjän puolella. He ovat kilttejä koulupoikia ja koulutyttöjä.

En olisi lukenut koko tolokun immeisen kirjoitusta, ellen olisi kuunnellut hänen dekkariaan Nimetön. Enkä olisi kuunnellut koko joutavaa sököstystä, ellei Paretskoi olisi ollut Iisalmessa Juhani Aho -päivillä viime elokuussa alustamassa aiheesta: Kirjoittaako kirjailija aina
itsensä kirjoihinsa?

Ehdotin päätoimittaja Antti Sarvelalle, että kerrankin pääsisin Töllötin-jutun kirjoittamisesta helpolla - kuuntelisin Aho-päivillä Paretskoin alustuksen, ottaisin tyypistä pari kuvaa, lukisin seuraavan päivän Iisalmen Sanomista, mitä valtamediatoimittajat ovat Paretskoilta juttuun ottaneet ja valitsisin omaan Poikkeusyksilö-juttuun alustuksen muita kohtia.

Paretskoin faktalaatikkokohdat olisin saanut näppärästi wikipediasta. Hän on syntynyt silloin ja siellä ja käynyt lukion täällä. Kerrankin olisin voinut tehdä jutun panostuksella - militaaritermi, tiedän - minkä juttupalkkiona saan ulosmitattua Savon Mediat Oyj:ltä.

En tiedä, kenelle tästä pitäisi tiedottaa, mutta tiedotan nyt tässä: Ensi vuoden, 2022, alusta lukien Lehtipiika-aputoiminimellä on käytössään uusi hinnasto. Hintani voi käydä tsekkaamassa Journalistiliiton palkkiosuosituksista.

Noudatan laskutuksessani niitä, vaikka Töllöttimen päätoimittaja olisi ensi vuoden alusta kuka. Vaikka päätoimittaja olisi älykäs, ristiriitainen ja mielenkiintoinen persoonallisuus, jonka kanssa olisi vain niin kiehtovaa tehdä työtä.

Ennen Juhani Aho -päiviä matkustin autolla Helsingistä Marian luota ja kuuntelin Paretskoin Nimetöntä. Toivoin lopulta, että en olisi kuunnellut. Koska vielä olin siinä luulossa, että päätoimittaja siunaa juttudeani, lusin kirjan tunnollisesti loppuun.

Kun kurimus oli ohitse, päätoimittaja torppasi ideani. Jouduin seuraavaan Töllötin-numeroon tekemään ihan oikean jutun. Sellaisen, jossa haastattelen jotakuta enkä oikaise, vaikka surkea halpatyöläinen olenkin.

Jyri Paretskoin Nimetön oli asetelmaltaan jännittävä. On kostonhimoinen nainen, joka katkoo naimisissa olevilta miehiltä, aviorikkureilta nimettömiä sormia vihkisormuksineen, ja nuhjuinen juoppo poliisipäähenkilö, joka selvittää keisiä.

Samaistin itseni sarjamurhaajanaiseen täysin jo etukäteen.

Romaani oli pettymyksekseni täynnään kliseitä. Kaikki naiset olivat siinä kauniita ja kauneuden kuvaukseksi riitti ainakin kaksi kertaa se, että kauniilla naisella oli yllään mekko, jossa oli syvään uurrettu kaula-aukko. Muistaakseni uumatkin olivat kapeat.

Onneksi päätoimittaja ei halunnut minulta liian helposti irtoavaa juttua. Vaikka en olisi haastatellut Paretskoita, olisi tekstistäni näkynyt, kuinka pyörittelen vähättelevästi silmiäni ja vääntelen naamaani sitä kirjoittaessani.

Otsikkonihan olisi ollut itsestäänselvästi: "Kirjoittiko Paretskoi itsensä Nimettömään?"

Kulttuuri- ja taidealan Kulta ry:n järjestökoordinaattori Rosa Meriläinen tekee juuri sitä, mitä minä olen aina puhunut. Pitää mennä puhumaan heille, joilla on vaikutusvaltaa ja koettaa muuttaa maailmaa sitä kautta.

Rosa Meriläinen pyrkii ottamaan kuhunkin kansanedustajaan yhteyttä pari kertaa vuodessa. Kaikilta löytyy jotain annettavaa Kulta ry:n ihmisille. Esimerkiksi pahojen persujen puheenjohtaja Riikka Purra haluaa puolustaa kirjastoja.

Viittaan tässä kirjailija Raili Miettisen romaanihenkilön kirjeeseen Rebekka-minulle kirjassa Saaren nainen: "Minäkin tunnen hyvän persun ortodoksipiireistä ja arvostan häntä, mutta en kuuna kullan päivänä sen takia katsoisikaan persuihin päin noin poliittisessa mielessä..." (Raili Miettinen Saaren nainen alustava dpf-versio s. 58)

Jos suoraan sanotaan Rebekka-minä kyllästyin siihen, että hyvä sanoma pyörii jo valmiiksi voideltujen piirissä. Asiat, joista puhuimme jo ennen vuotta 2010, ovat nyt murtautumassa lävitse porvarillisen hegemonian: Suomen öljyriippuvuus (samalla riippuvuus Venäjästä), fossiilikapitalismi, kulutuksen vastaisuus ja rahtien rikollisuus.

Kirjoitin vuonna 2009 tai 2008 äärivasemmistolaiselle Strannari-listalle, josta Saaren naisessa oli tullut Stallari-lista, mikä se jossian määrin olikin, että näistä asioista on mentävä puhumaan Marttoihin, Agrimarketiin, K-Rautaan ja joka ikiseen sonniyhdistykseen, joita täällä maalla on.

Emme mennet. Miten kävi? Persut tulivat ja veivät kaikki miehet.

Strannari-listasta tuli myöhemmin Ärräpäät SKP:n Martti Vaskosen ideoimana, ja asiat, joista järjestimme seminaarin poikineen ja joista kirjoittelimme, tuli hegemonista puhetta kaupunkeihin. Mitä meille jäi maalla?

Puolustaa Fatim Diarroita tolokun opprotunistimöllipäille ja painiskella persujen kanssa - hekin haluaisivat olla mukana maailmanparantamisessa, kuten liikenneministeri Timo Harakka sähkö- vai polttomoottoriautokeskustelussa A-studiossa taannoin sanoi.

Piti vielä kirjoittamani Renaz Ebrahimista, Esko Valtaojasta ja viimeperjantaisesta Sannikka-ohjelmasta, mutten ehdi. Alan kuunnella striimausta Rautavaaran luterilaisesta kirkosta ja viime sunnuntain saarnaa.

Viime sunnuntain, tuomiosunnuntain, lukukappaleet olivat Danielin kirjan luvusta 12 ja Ilmestyskirjan luvusta 20. Kirkkoherra Juha Luukkonen on käsitellyt saarnassaan aihetta, miksi pitää opettaa, että kaikki eivät sittenkään pääse taivaaseen.

Minä oikaisin eilen, kun kävin Rautavaaran kirkkoherran kansliassa Torpedomummoryhmän jälkeen heiluttamassa lippua sen puolesta, että kaikki pääsevät taivaaseen. Itse asiassa uskon niin kuin Ilmestyskirjassa on. Jos ei ole uskoa, jää ikuisiksi ajoiksi uinailemaan maailmankaikkeuden äärettömyyteen, kun Kristus tulee toisen kerran.

Ei sekään ole huono vaihtoehto. En kuitenkaan usko, että avionrikkojat ja muut pahikset joutuvat helvetin järveen lillimään. Onhan apokatastasis. En muistanut eilen termiä, mutta muistin, että rakkaus pelastaa helvetiltä -ajatus on Origeneeltä enkä minä olisi tiennyt tuon taivaallista tai oikeastaan Juicen biisin lisäksi mitään, ellen olisi lukenut Kallistos Waren Sisäistä valtakuntaa, mitä suositan Antti Hurskaiselle uskonnollisen etsintänsä kättä pidemmäksi.

Kirjan pitäisi löytyä perheen kirjahyllystä. Olen sen esseisti Hurskaisen herkälle, ihanalle ja hienopiirteiselle kirjoittajavaimolle lähettänyt.

Naurattaa tämä: "Pääsen jumalaa miettimällä hetkeksi irti Rebekasta." (Raili Miettinen Saaren nainen s. 58)