Rouva Göbbels johtaa

ma 18.10.2021

Hannulan Ulla lähetti whatsappia siitä, että blogini on ollut hiljainen. Niin ja anteeksi! Olen aivan mykkyrässä työyhteisösovitteluopintojen rästitehtävien kanssa. Kesällä jätin yhden tehtävän väliin, sillä aloitin vahingossa ja innoissani Timo Pehrmanin väitöskirjasta.

Se olikin vasta syyskuun opintojaksolle ja elokuun jaksolle kesälomatauon jälkeen oli kirja, joka matkusti Rutakko-kirjastoverkon eteläisimmästä kirjastosta Rautalammilta pohjoisimpaan Rautavaaralle pari viikkoa - jos ei kolmekin.

Huvittaa, sillä meidän firma oli Peuran museolla - tai siis Rautalammin museolla - hommissa sillä aikaa, kun kirja odotti Rautalammin kirjaston hyllyssä siirtoa Rutakko-verkon sisäiseen kuljetukseen.

Aika pitkän matkan kirja kulki. 157 kilometriä. Ihaninta on se, että verkon sisäiset lainat ja kuljetukset ovat lainaajalle ilmaisia. Pahinta se, että olisin ehtinyt kirjan odotuksessa lukea kirjan useampaan otteeseen ja tehdä tehtävänkin vielä.

Jos olisin ohjeistanut Mattia hakemaan kirjan Rautalammin kirjastosta, en olisi nyt näin hermona rästitehtävien kanssa. Kun tajusin, että olin alkanut tehdä väärää tehtävää, sekosin kokonaan.

En tehnyt mitään elokuun jaksolle enkä syyskuunkaan. Nyt on kaikki muut tehtävät tehty - paitsi juuri kesätauon jälkeinen ensimmäinen. Pää repeää.

Nyt päätin. Keskiviikkona kirjoitan Töllö-jutun ja torstaina opiskelen.

Tänään oli taas sellainen päivä, että ajattelin kyllä ennemmin opetella ajamaan traktoria ja tarjoamaan vaikka lumilinkouspalveluita kuin johtaa ketään tai mitään. Vihaan talous-hallintoa, vihaan, vihaan, vihaan.

Sain kuitenkin traktorin rekisteröityä ja sille vakuutuksen. Nyt vain etsimään säkkinostinta jostain ja a vot, meillä on nostin telinenipuille sekä hirsille. Peräkärrykin pitää hankkia. Parasta olisi, jos löytäisimme jostain puutavaralle tarkoitetun peräkärryn.

Jotain positiivistakin on ollut. Kivoja asiakkaita! Ja luvassa kiva uusi asiakas.

Traktorin myyjä oli mukava. Eilen jäivät tosin pyykit pesemättä, kun piti saada traktori ostettua. Tänään heräsimme kello 5.30 ja panin heti aamusta pesukoneen pyörimään.

Nyt on ripustettavissa kolmas koneellinen. Kohta lähtee neljäs. Pyykkikoneen lataamisen jälkeen seurasi tuntiraporttien ja sähköpostiarkistoon tallentamieni läpilaskujen tulostelua.

Paperiton toimisto. Kylläpä kyllä. Sen jälkeen kävin lävitse tuntiraportteja viime viikolta. Tunsin itseni kusipääksi ja sitä varmasti olenkin, mutta jossain määrin sitä tulee itseni kestää omaa kusipäistä itseään.

Kyllästyttää vain olla tässä firmassa se vittupää, joka tämän tekee. Onneksi joku sentään suhtautuu pitkämielisesti näihin ja ymmärtää, että ei tästä oikeasti voi nauttia. Olin verottajan ilmoituksiin sekoittanut luvun 29 ja 28. Rakentamisilmoituksistani tuli kirje.

Jos ilmoitusta ei korjata 21. lokakuuta mennessä, menee virhemaksu. Niin. Niin. Haistakaa vain vittujen vittu. Tuliko sana tarpeeksi monta kertaa?

Nyt vielä yksi lasku. Kyllä tämä tästä. Piti olla konkreettista työn kuvausta. Miten kuvata sitä, kun painan tätä täppää ja selän takana alkaa ensin kuulua huminaa, sitten kuuluu voimistuvaa huminaa, sitten hetki raksutusta ja voilá kopiokone herää koomasta ja alkaa tulostaa.

Nousen kouluaikojeni työpöydän tuolilta ja nostan tulosteet työpöydälle. Teen läpilaskuihin mustalla tussilla merkintöjä: pois suojalasit 3,90 euroa (sis. alv. 24 %) ja tästä laskutukseen muurauslaasti, hengityssuojaimet ja hiukkassuodattimet 99,43 euroa (sis. alv. 24 %).

Voisin oikeastaan alkaa piirtää jotain läpilaskuihin, että olisi itselleni edes rattoisampaa. En piirtäisi kirkkoveneitä. Maammekaupan pakkaajat Laitliassa kirjoittavat hopea- tai kultatussilla jokaiseen lähetykseen: Ilol pakattu :) Tai jotain muuta pientä ja mukavaa länsisuomen katkovalla murteella.

...

Tässä työyhteisösovittelukoulutuksen harjoitustyö ja pohjat lopputyölle:

SOV10 – kirjallisuustehtävä

Timo Pehrman Paremmin puhumalla – restoratiivinen sovittelu työyhteisössä

Teen lopputyöni ratkaisukeskeiseen työyhteisösovittelukoulutukseen Timo Pehrmanin väitöskirjan Paremmin puhumalla – restoratiivinen sovittelu työyhteisössä perusteella.

Innostuin työyhteisösovittelun opiskelusta, kun opiskelin työnohjaajaksi ja opintoihini kuului parin päivän sovittelukurssi. Valmistuin syksyllä 2020 johdon ja esimiesten työnohjaajaksi. Oli sellainen olo, että tämä ei riitä.

Olen rakennusalan yrittäjä ja olen koko yrittäjäurani aikana koko ajan opiskellut jotain. Ensin johtamisen ja yrittämisen erikoisammattitutkinnon ja sitten lukuisia pienyrityksen johtamiseen liittyviä kursseja.

Olen kiinnostunut nimenomaan johtamisesta. Ihmisten johtaminen ja ylipäätänsä toisten ihmisten kanssa työskentely on minulle ollut kautta aikojen täysi mysteeri. Olen koko aktiivi-ikäni ollut itsenäinen ja vapaa. Kun työskentelin rivitoimittajana, valitsin pomoni. Kun olin päätoimittaja, päätoimitin niin pieniä lehtiä, että saatoin päättää itse kaikesta. Toki sain myös itse tyhjentää toimitukseni roskiksetkin.

Tulen toimittajien maailmasta, joka on erilainen kuin rakennustyömaat. Toimittajat elävät jossain määrin omassa kuplassaan, jossa korostuvat suvereniteetti ja itseohjautuvuus. Toimittajat ovat työntekijöinä ammatistaan ja osaamisestaan ylpeitä ja monessa asiassa niin itseohjautuvia, että ovat alaisina jopa mahdottomia. Niin minäkin olin.

Iltasanomien entinen päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä kertoo paljastavasti omaelämäkerrallisessa kirjassaan Erkon verikoira, että Sanoma Oy:n toimittajien asenne johtamiseen oli: ”Päälliköt ja heidän turhanpäiväiset nilkkikoulutuksensa.” Iltasanomien nykyinen päätoimittaja Ulla Appelsin sai rivitoimittajilta jo päällikkönä ollessaan liikanimen Göbbelsin.

Nämä ovat lähtökohtani ja perimmäiset asenteeni.

Toisaalta olen sitä mieltä, että johtaminen on kiinnostavaa - ihmiset ovat äärimmäisen kiinnostavia loputtomassa monimutkaisuudessaan.

Timo Pehrmanin väitöskirja puhutteli minua juuri sen vuoksi, että väitöskirjan tekijä tunnisti selkeästi työpaikkojen erilaisten konfliktien perimmäisiksi syiksi huonon johtamisen.

Löysin Timo Pehrmanin tekstistä itseni. Moninaisista syistä johtuen olen ollut puoliksi aviomieheni kanssa omistamassani firmassa ensin pinnallinen lähetyssaarnaaja, piinallisuuteen asti idealisti puutalojen halaaja ja sen jälkeen, kun rakensimme yhtä aikaa vuokrarivitaloa ja teimme tuhansia neliöitä vanhusten talon kattoa – kattourakka kusi silmille ja maksoimme velkaa monen vuoden ajan, olinkin sitten rintamakarkuri ja suunnittelin ainoastaan avioeroa.

Otsikkoni voisi olla Lähetyssaarnaaja-karkurijohtajasta työyhteisösovittelukoulutuksen avulla transformaaliseksi henkilöstöjohtajaksi

Olen päättänyt kasvaa hyvien työntekijöidemme rinnalla. Tähän mennessä olen ollut lähinnä epäkypsä, lapsellinen ja kiivas.

Mutta niinpä kiukkuisuuteen taipuvainen Steven Jobskin on selviytynyt eteenpäin japanilaisen mindfulnesia Itchiko itchietä opiskellen.

…

Aluksi minun on määritettävä tonttini rajat. Koska olemme mikroyritys ja työntekijöitä on vähän, on pakko valita sellaisia ihmisiä, joiden kanssa tulen toimeen. Meillä on kosolti kokemusta rekrytoinneista, jotka eivät sovi yhteen minun, toimitusjohtajan, kanssa. Koska minua ei voi vaihtaa, minun on valittava työntekijäni tarkkaan.

Aviomieheni haluaa eroon taakasta nimeltä Rakennus- ja restaurointiliike Lapiomies Oy. Hänen työvuotensa ovat tulleet jo aikapäiviä sitten täyteen, myös mitta - ja selän välilevykin sanoo samaa: Jo riittää.

…

Pehrmanin määrittämä fasilitatiivinen työyhteisöohjaus kiinnostaa ja kiehtoo. Siinä sovittelija ohjaa prosessia ja sen osapuolia itse ratkaisemaan konflikteja. Koska meillä ei iki kuuna päivänä ole varaa ulkopuolisen sovittelijan palkkaamiseen, joudun luovimaan useassa sovittelutilanteessa konfliktin osapuolena.

Ei ole helppoa se ja on pakko ottaa epäonnistumisen riskejä.

…

Pehrmanin näkemyksen mukaan sovun syntymisessä auttaa paljon jo pelkästään toisten osapuolten näkemysten kuuntelu. Se lisää yhteisymmärrystä ja vähentää vääriä tulkintoja. Tutkimusten ja ihan rakennustyömaakokemuksienikin mukaan työyhteisön konfliktit alkavat pienistä asioista ja perustuvat useimmiten väärinkäsityksiin.

Lopputyössäni esittelen lukuisia käytännön keisejä, joissa pienehköistä asioista, jotka ovat jääneet käsittelemättä, on kasvanut suuria möykkyjä.

…

Ensimmäisenä minulla on opittavaa siinä, että konfliktia ei tule pelätä. Konflikti on työyhteisön lahja johdolle. Konfliktin kautta päästään käsiksi firmassa muhiviin pinnanalaisiin asioihin.

Rautavaaran Kaivokosken pientilalla 13. lokakuuta 2021

Pia Valkonen
toimitusjohtaja-yrittäjä