Pia Valkonen

Erkon verikoira on hyvä johtamiskirja ja uskalsin soittaa Koskisen Oy:lle

pe 10.9.2021

Jumppprahuiti, nyt tuli johtamistaidon kirja, josta mie piän. Antti-Pekka Pietilän Erkon verikoira.

Olen kuuntelemassa kirjaa aika alussa ja olen kohdassa, jossa Pietilä kertoo johtamiskoulutuksen olleen Hesarin pomojen - Mikael Pentikäisenkin siis - mielestä ajanhukkaa. Kiinnostavaa! Miksiköhän?

Minä aikoinaan tuumasin todeksi Heikki Patomäen, maailmanpolitiikan proffan, naureskelut eri puolilla Suomea valtiota rahastaville tahoille. Yksi jos toinenkin konsulttitoimisto Seppo Hoffrénit mukaan lukien tarjosivat samaa tuubaa vähän eri paketissa.

Kun olin MIF:n (nyk. tunnetaan taas nimellä Johtamistaidon opisto) ulkomaankauppakurssilla ja siellä vanhenevat, kyyniset setämiehet toivat eteeni jälleen asiakkuuksien hallinnan, jätin kurssin kesken. Ei hyvää päivää. Sama paska, mutta koristeltuna ulkomaankauppapakettikortilla.

Olin käynyt jo Ysaon yrittämisen ja johtamisen erityisammattitutkinnon ja Seppo Hoffénin konsulttitoimiston toimitusjohtajakurssin. Ajattelin, että jes, ulkomaankauppaa ja MIF:ssä - nytpä alamme kaupata Matin tuotekehitystä Venäjälle. Soitin muuten eilen Koskisen Oy:n kolmannen polven yrittäjälle Kari Koskiselle ja toimitusjohtaja Jukka Pahdalle.

Pidin Metsäkeskuksen tyypin - mikäs sen nimi nyt olikaan - kehotuksesta Koskisen Oy:n pomoille hissipuheen. Toisin sanoen paapatin asiani tyyliin dägädägdägädää, paapaapapapaa. Siinä oli tuotekehitys ja sitten ilmaa sisääni nielaisten: "Jos vaikka alkaisitte viedä mieheni Matin tuotekehitystaloa palikoina Venäjälle?"

Metsäkeskuksen tyyppi sai meidät ujutettua KasvuOpeniin ja Metsäkeskuksen tyyppiin saimme yhteyden Rautavaaran kunnanjohtaja Henri Ruotsalaisen kautta. KasvuOpenista sain syttyjä, todellakin syttyjä! ottaa yhteyttä Koskisen Oy:hyn.

Vaikka soitostani ei poikisi mitään konkreettista, sain harjoitusta. Uskalsin. Olin koko aamupäivän selvitellyt firman henkilöstökeisiä ja olin täynnäni apinanraivoa. En vittu enää jaksa tätä kitkutusta. Meillä on rekryyttinä periaatteessa ihan fiksu kaveri, jota varmasti odottaa loistava tulevaisuus - virkamiehenä.

Päätin, että nyt loppuu sadalle tuhannelle mutkalle kääntyily rekryytin edessä. Työsopimus neuvotellaan uusiksi ja antamaan rekryytille mahdollisuuden toteuttaa itseään omissa projekteissa, mutta meidän firman palveluksessa hän ei enää kerrytä esimerkiksi sairauslomaoikeuksiaan.

Välillä tuntui siltä, että koko kuvio on suoraan Frans Kafkasta. Minäkö tässä opetan yli kolmikymppiselle tyypille työelämätaitoja? Esimerkiksi sitä, mitä toistaiseksi voimassa oleva työsopimus merkitsee. Minun tulkintani mukaan se merkitsee sitä, että työmailla ollaan silloin, kun työmaita on, mutta voinhan minä olla väärässäkin.

Kun työmaita ei ole, voi tehdä omia hommiaan. Tai asennella yötöinä jotain vitun kattiloita.

Opin eilen paljon ja illalla itketti. Olin kuullut olevani kelvoton johtaja. Tyyppi kävi lopulta ivalliseksi: "Kuinkas monta vuotta sinä oletkaan ollut toimitusjohtajana?" Vastasin matalimmalla äänellä, mitä itsestäni irti sain: "Kerron sulle nyt tässä, että en ole pyytänyt päästä tähän työhön. Minulla on ihan oma työ, oma ammatti ja oma koulutus."

Teki mieleni sanoa, että työntäkää vain koko rakennusliike syvälle anusaukkoonne, minä pyrin Rautavaaran kuntaan vanhuspalveluiden tukipalvelutyöntekijäksi - viemään vanhuksille ruoka-annoksia omalla autolla ympäri pitäjää.

Olisi kiva työ se. Mumetsit eivät tulisi hyppimään nenille, että mitenkäs kauan sitä olet tämän paskafirman paskatoimitusjohtaja ollut. Sanoisin, että olen vain töissä täällä ja kun menen kotiini Kaivokokselle syljen kattoon tai kirjoitan romaanikässäriäni tai mietin, mihin kohtaa horsmikkoa istuttaisimme perunaa.

En itkisi iltakausia sitä, että nielen sontaa päivät pitkät. Teen mitä tahansa, joku inisee, kitisee tai jättää laskunsa maksamatta. Saatana, pitäkää tunkkinne, ajattelin, minä otan tästä ilon irti ja soitan edes kamikazepuhelun isolle firmalle. Tuosta noin vain. Niin tein ja ripustelen täällä sulkia hattuuni.

...

Joka tapauksessa kaikki johtamiskoulutukset ja toimitusjohtajakurssit ovat olleet tarpeen. Ties vaikka olisin vieläkin surkeampi johtaja kuin nyt ilman niitä.

On ollut Talenomia ja työnohjaajaksikin sain valmistua viime kesänä. Ihan parasta on ollut kuitenkin Helsingin Psykoterapiainstituutin ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelukoulutus, joka päättyy ensi tammikuussa ja jonka lopputyöhön ei minun tarvitse keisejä keksiä.

Niitä tulvii solkenaan, sillä yrityksemme on muutosturbulenssissa. Seppo Hoffrénin konsulttitoimiston koronatalvea edeltänyt toimitusjohtajakurssi oli erinomainen. Meillä oli sama kouluttaja kuin kymmenisen vuotta sitten, Petri Karttunen. Koulutttaja on tullut meidän pikku ja vielä pikkumpien yritysten tasolle. Kymmenisen vuotta Karttunen luennoi hieman alentuvaan sävyyn meille - hänhän oli ollut jossain töissä IBM-jätillä - ja käytti puheessaan joskus niin ärsyttävää uusliberaliaa, että tauoilla kävin oksentamassa vessassa. (No, ei vainenkaan.)

Halusin keskustella Petri Karttusen kanssa siitä, että sosiologi Richard Sennett käytti kirjassaan Uuden kapitalismin kulttuuri IBM:ää esmerkkinä jättiyrityksestä, jonka hienot rakenteet, vuosien aikana muodostuneet lojaliteetit sekä kriisivalmius rikkoutuivat uuden kapitalismin kulttuurissa - toisin sanoen karaokekapitalismissa (sellaisen nimityksen löysin työnohjauksen lopputyötäni varten kirjasta (ylläribylläri) Karaokekapitalismi (Ridderstråle Jonas - Nordström Kjell A).

Petri Karttunen ei halunnut keskustella kanssani teemasta. Keskustelunavausyritykseeni hän konahti jotain sellaista, että pitäisi tietää, mistä puhuu, kun hänelle puhuu. Olin silloin niin arka, että en uskaltanut ottaa matalaa murinaääntäni käyttöön ja sanoa, että niin kapitalismi on asia, josta tiedän jotain. Marxilainen kuin olen luontojani.

Olipa muuten hyvä kirja Karaokekapitalismi. Löysin sen älykköanarkokommarityttäreni Marian ansiosta. Kirja oli hänen työpöydällään merkonomiopinnoista hengissä selviytymisen tueksi.

Karaokekapitalismissa saattaa tapahtua mitä tahansa. Vaikka sellaista, että toimija, joka ehdottaa neljänkymmenen vuoden päästä savolaisten ekotalojen valmistusta suoraan ison yrityksen koville tyypeille, on nuoruuden kihlattunsa (nykyinen Lahden kaupungin liikuntatoimen päällikkö) kanssa kaksi päivää siivoamassa sahalla ja saa elämänsä toisen palkan ruumiillisesta työstä.

Sitä ennen olin debytoinut työelämässä naapurimme Risto Salosen sokerijuurikaspellolla. Risto Salosen vaimo katsoi puolentoista päivän jälkeen käsieni rakkuloita, näytti myötäelävältä, taputti minua päähän ja sanoi, että kyllä se nyt on niin, että sinun on parasta mennä kotiin.

Käteni olivat täynnään puhkeamaisillaan olevia kellukoita. Saha-alueen siivouspäivien jälkeen nukuin putkeen pari vuorokautta ja tulin siihen tulokseen, että ruumiillinen työ ei ole minua varten. Itse asiassa kyseessä saattoi olla fibromyalgia jo tuolloin.

Olen sen kanssa opetellut elämään. Toimittajan työstä olen saanut vain nivelrikon ja sormenpääni ovat vänkyröityneet mikä mihinkin suuntaan. Kaikkea sitä voi tapahtuakin.

Eilen toimittajan urastani oli hyötyä. Minussa on vielä aika paljon toimittajan röyhkeyttä. Uskallan silloin tällöin tehdä asioita, joita ilman sitä en uskaltaisi tehdä - kuten juuri soittaa Koskisen Oy:n terävään päähän ja paapattaa hermostuksissani hissipuhetta, jota en älynnyt opetella ulkoa.

Ajattelin, että kyllä Jumala sanat suuhuni antaa. Antoi, kyllä, kiitos, antoi. Niin paljon sanoja, että jopa minä meinasin sotkeutua niihin.

...

Eipä siinä. Jos totta puhutaan, ymmärrän edelleen paremmin journalistisista prosesseista kuin rakennus- tai sahatavara-alasta tai markkinoinnista. Kiinnostukseni kohdistuu myös demokratiaan. Jos jonkun kanssa olisin halunnut keskustella, oli se Koskisen Oy:n edellisen toimitusjohtajan Markku Koskisen kanssa, en siitä, että erään kokoomuslaisen syvän kurkkuni mukaan hänet pantiin syrjään toimitusjohtajan paikalta, vaikka on sahalle sukua suoraan alenevassa polvessa, vaan siitä, mitä on kuntademokratia.

Markku Koskinenhan valittiin taas Kärkölän kunnanvaltuustoon ja nyt käyn tsekkaamassa netistä. Onko hän edelleenkin pormestari? Kunta- ja lähidemokratiassa on mielestäni paljon korjattavaa - muutakin kuin kepun dominointi pienillä paikkakunnilla ja Kärkölän tapaus on oireellinen.

Ihmiset ovat kurkkuaan myöten täynnä puolueita, mutta haluavat vaikuttaa. Haluavat vaikuttaa suoraan. Edustuksellisen demokratian rinnalle on saatava muutakin suoraa demokratiaa kuin kadunvaltauksia ja natsikulkueita.

Markku Koskinen näyttää tulleen valituksi Kärkölän kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. En nyt googlaa sen syvemmälle. Kunnan sivuilta en löytänyt kunnanjohtajaa enkä vt. kunnanjohtajaa, joten ehkä entinen Koskisen Oy:n toimitusjohtaja on myös tämän kauden pormestari - tai sitten edessä on Suuri Vääntö.

Kärköläläinen syvä kokoomuskurkkuni oli pormestarimallista nyreä. Hän varmaankaan ei olisi niin nyreä, jos pormestari tulisi kököömyksestä.

...

Antti-Pekka Pietilä listaa, että IS-tuoteperhe rakentuu 12 sisältötuotteesta, joista Ilta-Sanomien runkolehti on vain yksi. Vaikka tässä kohtaa Erkon verikoiria on tätä sisälläntuotantopaskajargonia, sitä tulee olla. Moni toimittaja on nimittäin itsenäiseen työskentelyyn tottunut virtuoosi, jonka jokainen juttu on ainutlaatuinen projekti.

On journalistinen prosessi, mutta jokainen juttu toimittajan mielestä on yksittäinen projekti. Ainutlaatuinen kuin taideteos. Niin minä jokaisesta omasta jutustani taidan ajatella vieläkin. Ja sen vuoksi juuri itkin Sanoma Aikakauslehtien vessassa, kun Kodin Kuvalehden AD Katariina Lyytikäinen ja päällikkö, Seuran Kuopion aluetoimituksesta tullut, Anna-Liisa Hämäläinen listivät juttujani sivulle.

Minusta tuntui siltä kuin olisin synnyttänyt lapsen ja nämä kaameat haaska-akat silpoivat vauvaltani kädet ja jalat.

En lainkaan ymmärtänyt sitä, että juttuni on osa kokonaisuutta nimeltä Kodin Kuvalehti ja vielä pienempi osajyvänen, suorastaan hunajakakun murunen, kokonaisuudessa Sanoma Aikakauslehdet ja aivan olematon hyttysen pissapisara kokonaisuudessa Sanoma Oy.

Tätä eivät kaameat haaska-akat kylläkään osanneet minulle, pienelle ja pullealle punkkarille keskellä hyytävän viileitä kylmäkätisiä jakkupukurouvia selittää lempeästi ja kauniisti. Sellaisiakin esimiehiä Kodin Kuvalehdessä oli, joihin luotin, mutta en mainitse tässä kohtaa heidän nimiään. En halua vaikuttaa nuoleskelevalta.

...

Sitähän minä tosiasiassa olen.

...

Argh.

...

Joka tapauksessa aloin kuunnella Erkon verikoiria Matin suosituksesta. Hän on kirjassa paljon pidemmällä kuin minä ja soitti toissapäivänä siitä, mitä tulisi ajatella Mikael Pentikäisen tekosista, joista Pietilä kertoo. Sanoin Matille, että kaikkea, mitä toimittajat sanovat Pentikäisestä, tulee tarkastella suomalaisen toimittajakunnan atavistisen kepukammon näkökulmasta.

Olin nauraa pissat housussa, kun Pietilä roimi Johanna Korhosta äärikepulaisena. Siis nii ku mitä? Oikeesti. Hymyni hyytyi, kun Pietilä kertoi Johanna Korhosen nuorena kesäläisenä rollineen sedälleen Kainuun Sanomien päätoimittajalle Keijo Korhoselle kriittisestä jutusta, joka oli tulossa Keijo Kepu Korhosesta Ilta-Sanomiin.

Aika tyhmä veto Johanna Korhoselta. Lienee nuoruuden ymmärtämättömyyttä.

Kepu lienee Mikael Pentikäiselle sokea piste. Sokeat pisteensä tulee tiedostaa. En muista, kenen muistelmista luin, että Pentikäisen ollessa Hesarin päätoimittajana tuli kepun herkkupppp pppp upuepue pööö Mari Kiviniemestä pääministeri ja kuinka ollakaan Hesariin oli menossa yli aukeaman juttu: "Hyvää huomenta tai oliko se Onnea rouva pääministeri!"

Tai jotain. Pentikäisen synniksi laskisin jonkinlaisen naiiviuden. Hän on vilpitön varmaan monessa suhteessa kuitenkin. Sen sijaan Ilta-Sanomien juttujen penkominen veljensä Antti Pentikäisen urasta Martti Ahtisaaren jonain, oli kyllä ... sanonko minä mistä.

Pietilän mukaan Pentikäinen halusi, että veljensä huiman uran tielle (?) ei tulisi mitään. Sitä, mitä olisi tulossa, ei Pietilä kirjassaan kertonut.

...

Mieheni Matti oli oikeassa, että roskapaskakeltalehtien penkomat seksitekstiviestit eivät ole politiikan kannalta olennainen juttu. Minähän olen penkonut mieheni puhelimet moneen kertaan tekstareiden ja whatsappien tiimoilta lävitse, myönnän ja tunnustan, mutta tein Elina Kiikko-Kanvervat - en jättänyt ilkkakanervaani.

Matti oli oikeilla linjoilla. Sillä aikaa, kun Pietilä Ilta-Sanomineen metsästi Matti Vanhasen mussukoita ja ruususia, pääsivät harmaat eminenssit romuttamaan hyvinvointivaltion. Porvari nukkui yönsä rauhassa, kun kansa yökötteli kohuille ja lopulta tyhmistyi niin, että alkoi äänestää persuja.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi