Pia Valkonen

Vihdoin jotain Kärkölän Kärry-ryhmästä - kävin kuvaamassa entisiä nuorisotiloja Järvelässä

su 1.8.2021

Jee, pääsen ensi lauantaina Aho-päiville! Päivillä aiheena on kirjailija kirjoissaan ja Jyri Paretskoin alustuksen otsikkona on: Kirjoittaako kirjailija aina itsensä kirjoihinsa? Kuuntelin Helsingin reissulla Paretskoin Nimettömän loppuun ja kiinnostavaa on, onko kirjailija romaanissaan juoppo Osmo Vaarna, rauhallinen poliisi Tuomas Melander vai koston enkeli Saara Turunen.

Vai onko Paretskoi kaikkia näitä? Äidinkielen opettaja hän ainakin on jossakin yläkoulussa. Siltä teksti vaikuttaakin. Dekkarissa on taajaan yläkoululaismaisia stereotyyppisiä asetelmia. Miehet ovat voittopuolisesti johdateltavissa olevia typeryksiä, kaikki he rakastavat vaimoaan suuresti ja silti heitä voi viedä kapakasta hotellihuoneeseen panemaan kuin litran mittoja.

Vaimot ottavat vakavasti vihkikaavat. Vaimot eivät petä - paitsi ehkä kostaakseen. Vaimot puhuvat uskollisuudesta ja sitoutumisesta. (Siinä olisi ollut hyytävän asetelman paikka Paretskoille, mutta ei.) Saara Turusen naapurina oli ihana, viattoman oloinen Gabi, joka oli Mikko-miehelleen täydellinen - paitsi, että Gabilla oli ruskeat nappisilmät. Saaralla oli siniset silmät, naapurin Mikko oli sellaisiin heikkoina.

Turha vihje. Paretskoi missasi mahdollisuutensa. Hänen trillerinsä oli lattea kuin pohjoispohjalainen maalaismaisema.

...

Seuraavassa kappaleissa on Nimettömän juonipaljastuksia:

Saaran ja Gabin kohtaloiden kietoutumisesta olisi saanut psykologiseen jännityskertomukseen juuri sen psykologisen jännityksen. Mutta ei! Dekkarin loppupuoli oli paljolti Saara Turusen pään sisäistä puhetta tyyliin hähää, sait, minkä ansaitsit!

Kun tulin kohtaan, jossa Saara Turunen jauhoi: Omapa syysi, miksi lähdit kikkelis, kokkelis, ajattelin, että voi hyvää päivää sentään, ja parkkeerasin auton Kärkölän etelähelman Silmäsuontielle. Tie kulki vanhaa maantien pohjaa ja kaarsi takaisin Mäntsäläntielle. Silmäsuontieltä eroaa syvemmälle Marttilan maastoon Kottaraisentie. Kottaraisentiellä näytti olevan 1990-luvun omakotitaloja.

Myöhemmin illalla pääsin luennoimaan paikalliselle kokoomusvaikuttajalle, jota suuresti tuntui Kärkölän sitoutumattomien Kärry-ryhmä pimpeloittavan, siitä, miten en voi käsittää, että taajama, josta kuulemani mukaan pääsee arkena Helsinkiin sähköjunalla tunnin välein - en tosin tiedä, pitääkö Riksussa vaihtaa junaa - voi olla niin kulahtanut ja miten koko kunta saattaa olla niin huonossa kunnossa.

Kärkölä näytti lopun ajan maisemalta jo ennen kuin Kärrystä oli tietoakaan. Elivät kunnanjohtaja Seppo Huldénin, juristin, aikaa. Aloin ajaa Järvelän lävitse, kun liikuin Helsinkiin. Eivät valinneet vuonna 1999 kunnajohtajaksi Satu Procopéta Uukuniemeltä. Olisivat saaneet valita. Olisi ollut jotain julkisuusarvoa sillä.

Tuli Seppo Huldén ja noin vuonna 2013 jäljet olivat näkyvissäni. Järvelän taajama oli kuin lännen filmien kulissikylä. Kärkölän lukiokin lopetettiin vuonna 2015. Minun lukioni. En voi sanoa, että rakas, mutta sain sieltä ällän paperit ja ihan mahtavan venäjän kielen taidon, kiitos venäjän opettajani Tarja Kosken, joka ilmeisesti asuu Tampereella.

Häntä sanoimme Tatjanaksi ja muistan, miten Tatjanan kauhtanat liehuivat. Hänellä oli yllään aina jotain hauskaa, väljää ja värikästä. Tatjana oli pyöreä ja pullava kuin venäläinen vehnänen. Hänen persoonansa takia synnytin ensin puoliksi venäläisen kommunistianarkistin ja heti perään tyttövauvan, joka myös oli kuin neukkuajan herkkupulla.

Äitiinsä tullut tai sitten äidin lukioaikaseen venäjän kielen opettajaan.

...

Ihmisten hermostuminen valtapuolueeseen kokoomukseen heijastui Kärkölä-ryhmän äänisaaliina. Toki Kärry-ryhmän äänimäärä laski roimasti kesän vaaleissa vuoden 2017 tulokseen verrattuna, mutta ryhmä ei kuitenkaan hajonnut.

Usein puolueiden ulkopuolisten valtuustoryhmien kohtalo on kurja. Lapinlahdellakin pirteänä lisänä ollut Lapinlahti-ryhmän ainut valtuutettu loikkasi keskustan valtuustoryhmään jo kesken Lapinlahti-ryhmän ensimmäistä kautta.

Saa nähdä, miten käy kiuruvetiselle Liike Nytin ryhmälle. Rukoilen kaikin voimin, että hanska pitää eikä alkava valtuustokausi mene sekoiluksi. Jotain oireellista sitoutumattomissa ryhmissä on. Ihmiset inhoavat puolueita, mutta toistaiseksi parempiakaan kansanvallan järjestäytymisen kanavia ei ole keksitty.

Minä niin toivon, että keksittäisiin. Ihmiset oikeasti ja vilpittömästi haluavat vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, mutta eivät halua jauhautua tuusan paskaksi puoluekoneistossa. Nimimerkki kokemusta on. Tosin se oli avioliittoni, joka jauhautui tuusan paskaksi Lapinlahden vasemmiston valitettavan aktiivisen sisäpiiriläisen öööh päällä - jos aviosiippani olisi ollut alla, olisin varmasti nyt leski minäkin, herraparatkoon.

Miten tällaista puoluetoimintaa voi kenellekään suositella? Tulkaa paikallispuoluetoimintaan, avioliittonne on siinä samassa mennyttä! Koette huimia seikkailuita järjestötoiminnan ihmeellisessä maailmassa - ja kaikkihan loppujen lopuksi on kipuilua siitä, että jäsenistö harveni samaa tahtia kuin erään aktiivin häpykarvat.

Uh, en nyt halua ajatella niitä. Yök.

.... 

Kävin mutkan harjalla pissalla. Oli lämpöinen torstai-ilta ja Annan kanssa puhelimessa puhuessa ajoin vahingossa Kärkölä E:hen asti. Oikeastaan olisin halunnut tulla entiselle kotipaikkakunnalleni pohjoisesta Hämeenkosken ja Lammin kautta Pulkkilanharjun lävitse.

Kärkölän kirkolta avautuu huiman kaunis maatalousmaisema. Maatilat ovat vauraita, pellot kumpuilevia ja entisessä vanhainkodissa on päihdekuntoutuslaitos, Kantamo. Jos minulla olisi päihdeongelma, valitsisin Kärkölän Kantamon. Maisemassa on samaa kauneutta kuin Lapinlahden mielisairaalassa, jonne mieluilimme molemmat STT:n edesmenneen oikeustoimittajan (ja Pietarin kirjeenvaihtajan) kanssa vuoden 2007 tienoilla, jolloin kävimme molemmat sellaisilla kierroksilla, että oksat pois.

Me kaipasimme vain sitä, että pääsisimme valkeiden rauhoittavien lakanoiden väliin lepäämään. Lakanat olisivat koviksi tärkätty ja tuoksuisivat jollekin entisajan pesuaineelle - vaikka lipeälle - ei siis käytännössä miltään muulta kuin puhtaalta. Mäntysuopakin olisi hajuna meille käynyt. Miltä suopa muuten haisee?

Olisimme käyskennelleet mielisairaalan puutarhassa pitkin ruusujen koristamia kävelykäytäviä. Kaikenlaiset aivojen ylikierrokset olisivat olleet kiellettyjä sekä nopea käveleminenkin. Kaikkialle olisi levittäytynyt taivaallinen rauha ja hötkyilevät mediamogulipomot sekä -päätoimittajat olisi valjastettu lepositeisiin sekä lukittu suljettujen ovien sisäpuolelle suljetulle osastolle.

Huom! Hötkyilemättömät päätoimittajat tai toimituspomot olisimme armollisesti säästäneet suljetulta osastolta. He olisivat saaneet jatkaa viroissaan. Mielestäni Hilkka Mannermaa ja Mirja Kukkonenkin, vaikka oli melko armoton, olivat hötkyilemättömiä toimitus- ja uutispomoja.

"Ollos iäti muistetut, Riitta Turunen ja Hilkka Mannermaa!"

...

Etelä-Kärkölässä Silmäsuontien mäen alapuolella oli parkkeerattu pikku auto. Marjamiehiä varmaan. Teki mieleni tsekata 16400-palvelusta, kenen auto siinä oli parkissa. Olisiko ollut entisen anoppini - voi heitä on monta! Perheen, johon olisin niin mieluusti asettunut tyttäreksi, pienellä maatilalla oli kolme poikaa ja minä pokasin keskimmäisen, koska tällä oli vihreät kauniit silmät ja tämä oli luokkamme matikkanero, mukaan on nimetty oma tiekin siinä lähistöllä.

Ei muuten ole enää. Ennen oli, vannon. Sastamalassa on nykyään Väkiparrantie ja Etelä-Kärkölän Jerikontieltä lähtevä tie kolme veljeksen talolle onkin Parranpolku. En olisi muuten löytänyt etsimääni. Ajoin Hongistossa Jerikontietä ulkomuistista joskus Marian kanssa ja löysin talon.

Parranpolun anopistani tykkäsin kovasti, kuten myöhemmin eräästä toisesta miltei yhtä voimakkaasta äitihahmosta, jonka pojasta ajattelin suomalaista aviomiestäni numero kahta. Numerotiedustelun mukaan anoppini asuu nykyään Järvelässä vanhusten rivitalossa.

Minä olin ja olen voikukkalapsi. Äitini masentui kuoliaaksi ja minä haalin itselleni poikaystäviä, joiden äiteihin tukeuduin.

...

Järvelässä viime torstai-iltana kävin ottamassa kuvan Järvelän entisistä nuorisotiloista. Nuorisotilat olivat Kaluste-Valun yläkerrassa ja sinne veivät nyt jo raspiintuneet portaat. Muistan portaiden kolkkeen. Voisiko joku selittää, miksi kunnan nuorisotilat olivat jonkun pikku kalustefirman kokoushallissa?

Tuotantotila oli Ranta-ahojen, sen kuulin, kun kuulustelin ohipyöräillyttä entistä kokoomusvaikuttajaa. Muistanko pikku kalustefirman nimen väärin? Oliko Kaluste-Valu toisella puolella Riihimäentieltä tulevaa taajaman valtaväylää? Kihlattuni kävi toisella kalustefirmalla töissä, kun hän ei päässyt Koskisen Oy:n vaneritehtaalle. Hän ei päässyt, koska kihlattuni veli jotain - enkä muista, kuka veljistä enkä muista, mitä.

Muistaakseni juuri se veli oli hirmu kiva. Kihlattuni äiti Ester oli niin väkivahva, että häntä pelkäsin. Appiukko Kaarlo oli pitkä ja laiha mies, vaikka oli ilmeisesti karjalaistaustainen, tästä en muuten ole varma, pitää kysyä joltakulta, oli hiljainen ja vaitonaisuudessaan - vähän pelottava hänkin. Juuri veli, jonka vuoksi Koskisen vaneritehdas ei kihlattuani ottanut töihin, oli lämmin ja puhelias.

Jehovan todistajien valtakunnan salin pihalta nuorisotilan portaita kuvattuani sain kiinni yhden ihmisen, jolta pumppasin kaiken mahdollisen tiedon irti. Tielleni osui siis luopuva kokoomusvaikuttaja, joka tiesi paljon ja kaikkea kiinnostavaa. Kiitos!

...

Kohta lähdemme mustikkametsään. Aamun mustikat on haettava. Marian lajiteltavat kierrätysvaatteet ovat vielä autossa. Samoin Maria hylkäämät kirjat. Oli mukavata, että Maria ei heivannut minulle takaisin Marx-kirjojani.

Sain tänään päivän stahanovilaisen työnormin täytettyä. Imuroin ja moppasin keittiön, eteisen ja käytävän lattian. Pesin yhden koneellisen pyykkiä ja nyt kirjoitin blogimerkinnän Tikkisen Hannelen huomisille päiväkahveille. Piti syntyä tälle iltapäivälle, mutta jäin jumiin Järvelään ja Kärry-ryhmään.

Piti kirjoittamani suuresta seikkailusta hirmumyrskyisellä Kehä III -tiellä ja kummallisessa lyhyiden välimatkojen Klaukkalassa. Meidän piti Marian kanssa mennä Somerolle ja tutustua sekä Bönde-ravintolaan että ihanien mekkojen Helmi-kauppaan. Sain pinttymän, että ajetaan Hämeenlinnantien kautta. Halusin hysteeriseseti välttää sekä Turun että Tampereen moottoritietä.

Eihän suunnitelmani onnistunut ja päädyimme lopulta Hankoon.

....

Jatkan Jyri Paretskoin Nimettömästä - seuraa heti juonipaljastus:

En tiedä, onko tolokun immeene Jyri Paretskoi selvillä kirjallisuuskeskustelusta vai onko vain sattuma, että hänen miehiä pakastava keskushenkilönsä on nimeltään sama kuin suomalaisen kirjallisuuskeskustelun keskeinen hahmo? Saara Turunen, Rakkaushirviön, Sivuhenkilön ja Järjettömien ajatusten kirjoittaja.

On epäuskottavaa, että Jyri Paretskoi olisi lukenut Saara Turusta. Ei sentään. Niin stereotyyppistä hänen Nimettömänsä oli. Ei oikein toiminut edes farssina tai pastissina.

Naiset olivat kaikki kauniita tai heillä oli syvään uurrettu kaula-aukko. Huusin ääneen kauhusta, kun jo äänikirjan näytteessä naisella oli yllään kiihottava pikku musta, joka nuoli kantajansa naisellisia muotoja. Vai oliko peräti suloja?

Hyvää kirjassa oli Osmo Vaarnan ja Tuomas Melanderin ystävyys. Kohtaus, jossa Osmo Vaarna tulee poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta, on huikea. Osmo Vaarna kertoo päivystävälle poliisille, että rikoskonstaapeli Tuomas Helander on hänen poikaystävänsä.

Toinen mainio kohtaus oli (älä jatka eteenpäin tätä kappaletta, jos pelkäät juonipaljastuksia, hyppää kappale yli), kun naapurukset Saara ja Gabi keskustelivat siitä, miten saisivat uskottoman aviomiehen pois päiviltä. Hyrähdin nauruun myös, kun Saara pohti, että nyt hänellä on kaksi miestä pakastimessa - kolmas sinne ei enää sopisi. Saara myös mietti vakavasti, miten kuljettaisi pakasteita roskiksiin toisen uskottoman aviomiehen tieltä ja pohti myös sitä, miten pilkkoisi ruumiit.

Tosin uskottomien aviomiesten pilkkomiskohtauksessa oli romaanin ääliömäisin lause. Kirjoitin sen Vihantasalmen Nesteen kahvilassa ylös, sillä lause oli vailla vertaa. Otan sen blogiini varoittavana esimerkkinä, mutten nyt.

Mustikkaan, mummo meni mustikkaan, mukava mennä mustikkaan, sillä tiedätte kyllä, mikä mummo ei mahdu mihinkään mustikkaan, vadelmaan tai mansikkaan Ai niin. Mansikka ei muuten olekaan MARJA. Jeppujee! Ai niin. Muistui sekin mieleen, että seksi ilman suostumusta on raiskaus Vasemmistonaistenkin kannanoton mukaan!

Tässäpä täkäläisille vassunaisille siivu naispoliittista asiakirjaa:

• Seksuaalirikoslainsäädäntö uudistetaan siten, että suostumuksen puute lisätään raiskauksen keskeiseksi tunnusmerkiksi.

https://www.vasemmistonaiset.fi/ajankohtaista/naispoliittinen-asiakirja/

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi